Juhlien pelastus

Meillä on viikon päästä yhdet juhlat tiedossa ja huomasin, että Aatun kaikki siistimmät paidat ovat jääneet pieniksi. Äkkiä siis etsimään mistä löytäisi jonkun kivan yläosan tummansinisten housujen kaveriksi ja kun sähköpostiin tuli uutiskirje Gapilta ja luvattiin ilmaiset postikulut, niin päätin mennä tsekkaamaan tarjonnan.
Koodilla ”newspring” saa siis vielä tänään ilmaiset postikulut yli 30£ tilauksiin. Omani tilasin eilen ja täällä on aina ollut supernopea toimitus eli varmaan huomenna paketti on jo täällä.

 Tällainen kiva vihreäsävyinen kauluspaita lähti siis tilaukseen.

 Ja koska postarit muuten olisivat kovat (10 puntaa) niin tilasin samalla Aatulle pari muutakin perusjuttua kesään.
Tilaukseen lähti tummansininen logohuppari sinivalkoisella vuorella sekä mielestäni superkivan näköinen käännettävä raitahuppari tummansinisenä, toinen puoli sinivalkoraidallinen. Mielestäni Baby Gapin vaatteet ovat olleet hitusen niukkoja, joten toivotaan että koot osuivat näissä oikeaan.

Itselleni mielisin jompaa kumpaa näistä huppareista kesään.

Ennen tilausta piti käydä tsekkaamassa kesävaatetilanne ettei tule hankittua samanlaisia. Molemmille lapsukaisille on pienet laatikot, joissa on jemmassa kesävaatetta. Eevin omassa paljon vielä viime kesäisiä ja muutamalta blogitutulta nyt käytettynä tulleita. Aatun laatikossa taas on muutakin reilumman kokoista vaatetta kuin pelkkää kesää. 
Aatun laatikossa muutamat teepparit ja shortsit sekä jotain vielä hieman reilua.
 Eevillä on selkeästi hiukan enemmän, näitä voidaan joskus vaikka kurkata jos teitä kiinnostaa. Ehkä sitten lähempänä oikeaa ajankohtaa.
Ja kun lasket nämä hetkeksi lattialle ja menet vastaamaan puhelimeen…

Pienet tuholaiset työn touhussa!
Aatulla on päällä muutes ihana Geggamojan luomupuuvillainen setti. Aikaisemmin meillä ei turkoosia ole juurikaan ollut, mutta nyt huomasin, että sehän sopii tosi hyvin Aatulle. Merkin vaatteet ovat meillä olleet tosi tykättyjä juurikin niiden pehmeyden ja hyvän laadun ansiosta. Etsin saman väristä bodya vielä Aatulle ja se löytyikin Babylux kaupasta ja vinkkinä, että siellä on ainakin osa merkin vaatteista 50% alessa mm jurikin tuo kuvan setti.
  • Anonyymi
    25.1.2012 at 14:49

    Heh, lapset. Heti kun selkäs käännät niin jo on pahat mielessä 🙂 No tuli tsekattua laatikoiden sisältö.
    Aatu on kyllä hurjan söpö! Sopii kyllä hyvin turkoosi.

    -Kirsi

    Käyn laittamassa sulle postia, bongasin yhden "pakko saada" jutun Aatun laatikosta 😀

  • Meeri
    25.1.2012 at 17:48

    Meillä Pinjan kanssa kaivettiin tänään myös kesävaatteita, näyttivät kaikki pieniltä ja meinasin suoraan tunkea kaikki pakettina paikkakuntamme fb:n kirppikselle, mutta Pinja rupesinkin sitten sovittelemaan niitä omatoimisesti, niin eipä niitä kaikkia tarvitse laittaakkaan pois. 🙂

    Aatu on kyllä niin suloinen tapittaessaan suoraan kameraan. 🙂 Minäkin olen tuota turkoosia settiä ihaillut, on tosi kaunis turkoosiraita, tosin tyttöjenkin raita on ihana, meillä ollaan myös tykätty geggamojan vaatteista samoista syistä.

  • Sirkku
    25.1.2012 at 19:04

    Mä kans tein eilen pikkutilauksen gapille. Aaronille tilasin tuon saman logohupparin. Raidallistakin mietin. Voi hitsi jos ovat naftia mitoitusta. Meillä ei ole kuin yksi neuletakki Gapin vauvapuolelta ja se kyllä vastaa kokoaan. On siis kokoa 3-6 kk ja vielä hiukka reilu. Mulle nuo Gapin koot ovat ihan mysteeri. Poikien vaatteet ovat tosi reiluja mutta ainakin nuo taaperopuolen tyttöjen vaatteet ovat naftia. Erinille on nyt just sopivia hupparit koossa 5 v, tuskin mahtuvat enää kesällä.

    Turkoosisetti on tosi kiva. 🙂

  • Sini
    25.1.2012 at 19:25

    Kirsi:No niinpä ja isompi oikein yllyttää 😉

    Meeri: No kiva, että jotain vielä mahtuu viime vuodeltakin!Mäkin tykkään siitä turkoosista, meille on tulossa sama turkoosiraidallinen mekko Eevillekin!

    Sirkku: No joo, en mäkään mikään asiantuntija ole, mutta silloin viimeksi otin kokoa 3-6kk (Aatu oli vähän alle 3kk) ja ne oli melkein heti jo pieniä kaikki. Huppareissa ei onneksi ainakaan pieni reiluus haittaa, käännetään sit vaikka vähän hihoja 🙂

  • Riikka
    25.1.2012 at 19:35

    Kivoja vaatteita ja ehkä munkin pitää taas kurkata Gapin sivuille..

    Riikka

  • Sirkku
    25.1.2012 at 20:10

    Hih, oli pakko käydä tilaamassa pari hupparia lisää isommassakin koossa. Rupesi vaivaamaan tuo mitoitus, kun tosiaan vaihtelee niin paljon. Haluan että ne hupparit mahtuvat vielä kesälläkin. Ovat kuiteskin sellaisia perusvaatteita että ei haittaa vaikka on useampi eri koossa. 🙂 Otin sit myös sen raidallisen kun se jäi vähän eilen kummittelemaan mun mieleeni. 🙂

    Mitä kokoa Aatu nyt käyttää ja minkä pituinen on? Aaron käyttää edelleen kokoa 62 ja kauhean vaikea muistaa mitä kokoja nuo isommat käyttivät missäkin iässä. No Erin oli aika paljon pidempi kun Aaron…

  • Sini
    25.1.2012 at 20:14

    Riikka: Eiks olekin!

    Sirkku: 😉 Mut siis mä en ole ollenkaan varma noista huppareiden kokojutuista mut huutiksessa katoin yhtä 12-18kk olevaa ja siinä oli maininta että vastaa n 74 kokoa. Meillä on nyt jo jonkin aikaa ollut tuo 74 käytössä ja osasta jo 80 (Aatu kun on aika pullea) niin otin sit sen 18-24kk kokoiset. Kuulostaa kamalan isolta!Sen kauluspaidan otin 12-18kk ja toivon, että olis heti pidettävä ja huppareissa ei haittaa sit vaikka menee syksyllä kun kesäksi on muutama sopiva. Meillä ei ole nyt 7kk iässä neuvolaa ollutkaan, mutta veikkaa, että Aatu on sen jotain 70 cm?!

  • Janina
    25.1.2012 at 20:22

    Suloiset pirpanat! 🙂 Hmmm, mitäs kaikkea kivaa siellä laatikoissa on? 😀 Oliko tuota Jumpsuittia mihin kokoon asti? Näyttää tosi nätille ja vielä näppäräkin. 🙂

  • Sirkku
    25.1.2012 at 20:23

    Ok kiitos vastauksesta. Meille on nyt yksi logohuppari tulossa koossa 6-12 kk, no se menee sit varmaan loppukeväästä/alkukesästä. Sit se raidallinen on kokoa 12-18 eli menee kun menee. Jos on kesällä ihan hirveän iso niin voihan sitä pitää syksylläkin. Lisäksi otin vielä yhden (jotta sai ne pk:t ilmaiseksi) logohupparin koossa 18-24. Ollaan talvella lähdössä etelään niin on sit sinnekin. Tosiaan tuntuu ihan kamalan isolta koolta! Ja just ku olin laittanut tilauksen niin muistin että on mulla yksi t.sininen Gantin hupparikin jemmassa. ;D No enää en tilaa huppareita…

  • Janina
    25.1.2012 at 20:24

    ääh, siis setti eikä jumpsuit. Nyt on mennyt mammalla termit sekaisin. =D

  • Sini
    25.1.2012 at 20:44

    Janina: Tarkoitatko tuota geggamojaa?Niitä tehdään mun mielestä ihan tosi isoihinkin kokoihin asti!

    Sirkku: Hih, niinpä 😉 No on teillä nyt ainakin huppareita!Ei vaiskaan, kesällä nuo on ainakin niin käteviä ja kyllä me on pidetty nyt paljon talvellakin lyhyt hihaisen bodyn kanssa.

  • Lumian äippä
    25.1.2012 at 21:07

    Ihanat lapset ♥
    Sinulla on Sini niin hurjan kauniit lapset! ♥

    Meillä käy samalla tavalla aina kesä/jemma/pienten vaatteiden/vk/talvivaatelaatikoita kaivaessa, yksi pieni hyökkää heti kimppuun ja laatikkoa ei muuten saakkaan nostaa pois ennen kuin kaikki on käyty läpi ja sovitettu 😀

  • titti
    26.1.2012 at 05:12

    Mä oon kans monesti haaveillut tuosta Geggamoja setistä, mut ku jostain sais ihan super-halvalla:)

  • -Jassu-
    26.1.2012 at 07:37

    Onpas Aatu kasvanut ihan "silmissä", iso jäpikkä jo! Ja turkoosi tosiaan sopii hänelle oikein hyvin.

  • Marika
    26.1.2012 at 09:23

    Voi kuinka Aatu on kasvanut, iso poitsu jo 🙂 Tosin onhan siitä aikaa, kun ollaan nähty teidän lapset… No 3 vkon päästä sitten nähdään! Aatu on varmaan ottanut jo meidän sirppana V:n kiinni, vaikka ikäeroa liki 4kk 🙂

  • Sini
    27.1.2012 at 20:53

    Lumian äippä :Voi kiitos!

    titti: Tuo on kyllä kiva, löytyiskö mistään alesta vielä?

    Jassu: Eikös, kohta menee siskosta ohi 😉

    Marika: Jee, kohta tosiaan nähdään!

Lue lisää