Blingo

 Suomeen on rantautumassa 16. helmikuuta ruotsalainen vuonna 2006 perustettu vaatemerkki Blingo.
Merkin valikoimissa on vaatteita lapsille koosta 62 alkaen aina 140 kokoon saakka, myös äideille on oma mallistonsa. Kaikki merkin vaatteet ovat 100% luomupuuvillaa.
Merkin nettisivuilla kerrotaan näin:
Kaikki vaatteemme
on valmistettu 100% sertiofioidusta luomupuuvillasta. Toisinaan
sekoitamme kankaaseen pari prosenttia elastaania istuvuuden vuoksi.
Valmistamme vaatteemme Turkissa. Kaikki vaatteissamme käytetty puuvilla
on GOTS-sertifioitua (Global Organic Textile Standard), joka on
kansainvälinen ympäristömerkintä ja takaa sekä ympäristölle että
terveydelle ystävällisen tuotannon ja asettaa vaatimuksia sosiaaliselle
vastuulle. Kaikki vaatteissamme, sekä värjäyksessä että painatuksissa,
käytetyt värit ovat myrkyttömiä ja ympäristöystävällisiä, siemenestä
valmiiksi vaatteeksi.


Luomupuuvilla kasvaa
hitaammin kuin perinteisesti kasvatettu. Hitaasti kasvavan puuvillan
kuiduista tulee tiheämpiä ja vahvempia. Sen vuoksi siitä tulee
kestävämpää kuin puuvilasta, jota stressataan kemikaleilla.
Luomupuuvilla on parempi ympäristölle ja ihmisille, jotka sen
valmistuksen parissa työskentelevät sekä tietysti ihmisille, jotka siitä
valmistettuja vaatteita käyttävät. Vaatteemme värjätään ja painetaan
tehtaissa, joilla on tarkat säännökset koskien mm. veden käyttöä. Ne
eivät myöskään päästä puhdistamattomia huuhteluvesiä luontoon, vaan
käyttävät suljettua kiertoa. Tämä tarkoittaa, että ketään, joka
valmistaa tai käyttää vaatteitamme, siemenestä valmiiksi vaatteeksi, ei
altisteta terveysriskeille. Se on mielestämme tärkeää.



Merkki toimii samalla periaatteella kuin esimerkiksi me&i. Tuotteita voi ostaa kotikutsuilta sekä myös merkin omasta nettikaupasta, joka aukeaa siis helmikuun puolessa välissä. Tällä hetkellä merkki etsii uusia myyjiä tuotteilleen ja lisätietoja löytyy kotisivuilta. Ruotsin puolen nettikaupasta katselin jo hintoja ja näyttäisivät olevan aikalailla samaa luokkaa juurikin me&i:n kanssa.
Minulle tarjottiin mahdollisuutta valita muutama tuote merkin valikoimista ilmaiseksi itselleni ja lapsilleni. Vaatteet valitsin pressikuvien perusteella, sillä muita kuvia ei ollut tuolloin vielä saatavilla ja vaatteet eivät ole meille vielä saapuneet. Kävin nyt katsomassa noita ”virallisia” kuvia sivuilla ja muutama pieni yllätys siellä oli, esimerkiksi Eeville valitun paidan takapuolella oli iso kirkas tähtipainatus. Nettikaupan naistenvaatteiden kuvien laatu on mielestäni harmillisen huono, paidat näyttävät jotenkin leveiltä ja lyhyiltä ja ihan eri näköisiltä kuin mallin päällä olevissa kuvissa.
Noh, jännityksellä odotan millaisia vaatteet sitten luonnossa ovat ja osuiko valitsemani koot oikeaan. Aatulle valitsin 74/80 kokoa ja Eeville 98/104 kokoa. Aikuisten puolella pienin koko oli S/M ja toivotaan, ettei ne ole ihan kovin reiluja. Haluan ensin kuitenkin käyttää vaatteita meillä jonkin aikaa ennen varsinaista mielipiteeni kertomista, joten palaan sitten myöhemmin saatuihin tuotteisiin, niiden laatuun ja muihin spekseihin. Itse koen blogien kautta saadut vinkit hyödyllisiksi ja enemmän uskon tavallisten ihmisten käyttökokemuksiin kuin valmistajan kertomiin kuvauksiin, joten tässä suhteessa itselle on tärkeää omalta osaltani kertoa rehellisesti mielipiteeni, olkoon tuote sitten saatu tai itse maksettu. Ja varsinkin nyt kun koko merkki on itselleni entuudestaan tuntematon, haluan testata kuinka nämä kestävät meillä pesut ja Aatun housujen osalta varsinkin kiinnostaa kuinka polvien kohdat kestävät konttaamista.
Olisi kiva kuulla jos jollain on jo kokemusta näistä esimerkiksi ruotsin puolelta hankittuna tai onko lukijoissa kenties joku merkin myyjäksi ryhtynyt? Eritoten nuo kirkkaat kuosilliset ja yksiväriset kiinnostavat kun niitä en nyt meille valinnut, pysyykö niissä värit hyvin?

Merkillä on nyt vierailevana suunnittelijana Anine Bing, stars and stripes mallistollaan. Tuosta mallistosta valitsinkin kaikki meidän jutut, joskin Benson malliston kuumailmapallo kokopuku olisi ollut myös kivan pirtsakka.

15 Comments

  • Reply
    -Anni-
    6.2.2012 at 13:02

    Kokemusta ei ole aj en ollutkaan kuullut merkistä ennen, mutta tuon alimman tyttövauvan asu näyttää aikas ihanalta, kuten työ pikkupojan tähtipaitakin.

  • Reply
    Sini
    6.2.2012 at 13:07

    Anni: Mäkin tykkään tosi paljon tuon alimman paidan tyylistä, mutta nyt tosiaan just huomasin nettikaupasta, että takana on se iso pinkki tähti. Noh, katotaan millaisia ovat kun saapuvat, mutta omaan makuun olisi ollut kivempi ihan noin simppelinä ilman tähteä.

  • Reply
    -Anni-
    6.2.2012 at 13:09

    Okei, kuulostaa erikoiselta. Kävin kurkkimassa kuvia ja ihan ekana muuten ärsytti se kun niitä kuvia on jotenkin hankala katsoa siinä janalla. Tuli heti mieleen että nuo yksiväriset ovat kivoja, mutta kuosilliset MUN makuun meandi-kopioita malleineen kaikkineen. Mutta ehkä tuollaisille on tilausta enemmänkin, itse vaan niin rajoittunut 😀

  • Reply
    Sini
    6.2.2012 at 13:13

    Anni: Joo siellä ruotsin puolen nettikaupassa on ne yksittäiset kuvat ja kuvat takaakin. Ja mulle ei ne me&i:t ole enää hetkeen oikein iskenyt muutamia äidin yoga pantseja lukuunottamatta eli senkään puolesta en sit noita kirkkaampia juttuja ajatellut. Näissä on kivan hillityt värit ja kun Aatulla on paljon turkoosia niin menee sit kivasti sen parina.

  • Reply
    Anonyymi
    6.2.2012 at 13:16

    Meillä on muutamia blingoja ollut ja ne eivät ainakaan olleet reiluja. Kiva kun myyvät suomeenkin, niitä on ollut hankala saada. Anu

  • Reply
    Anu
    6.2.2012 at 13:47

    Meillä on parin viikon päästä esittelijä tulossa perhekahvilaan näiden vaatteiden kanssa, ihan mielenkiintoista päästä katselemaan vaikka kuvien perusteella en oikein syttynyt (paitsi noihin tähtiin 😉 )

    Jään odottelemaan sun käyttökokemusraporttia 🙂

  • Reply
    Tanjuska
    6.2.2012 at 14:19

    Ei oo vielä kokemusta näistä, mut 1.3 oon menos kutsuille 🙂 Katotaan tuleeko ostettua mitään..

  • Reply
    Miikku
    6.2.2012 at 14:46

    Ihan outo merkki.
    Kivoja nuo tähtijutut:)

  • Reply
    *riikka*
    6.2.2012 at 15:39

    Kivalta näyttivät nuo pressikuvat, varsinkin nuo tähtijutut (ylläri..). Mielenkiinnolla jään odottelemaan kokemuksiasi!

  • Reply
    Sini
    6.2.2012 at 16:04

    anu: Aapuuva, toivottavasti nuo mun valitsemat koot sitten mahtuisi..

    Anu: Ihan totta?Onpas kiva ja livenä sitä saa ihan eri näkökulman näihin kuin kuvista. Ja palaan asiaan jahka vaatteet meille saapuvat ja päästään niitä käyttämään.

    Tanjuska: Tulehan kertomaan sitten kokemukset kutsuista!

    Miikku: Niin oli mullekin aikaisemmin, never heard. Mut tähtijutut on munkin mieleen.

    *Riikka* Ne osui ja upposi täälläkin. Palaan raportin kera 😉

  • Reply
    Kalamuija ja lappilifestyle
    6.2.2012 at 18:55

    Meinasin kommentoida etta naitahan on nakøjaan.. ruotsalainen ja tekee vaatteet turkissa. Kunnes aloit itse puhumaan me&i:sta. Olen me&i myyja NOrjassa enka ole edes kuullut tallaisesta merkista.. pitaa menna nettisivuille katsomaan. Kiitti vinkista.

  • Reply
    karoliina
    7.2.2012 at 06:52

    En ollutkaan tällaisesta kuullut aiemmin. Ihan kivalta näyttää nuo tähdet ja kuumailmapallopusero ainakin =)

  • Reply
    Tanja
    7.2.2012 at 20:23

    Äkkiseltään näyttää kivemmalta kun me&i.
    kiva että saat testiin, jäämme innolla odottelemaan kokemuksia:)!

  • Reply
    Imdina
    7.2.2012 at 22:01

    pidän kutsut parin viikon päästä, kiva päästä livenä näkemään vaatteet koska kuvista ei oikein saa selkoa. Kiinnostavat mutta ite taidan tykätä Me&I:sta enemmän…

  • Reply
    Essiina
    11.2.2012 at 06:21

    Mä myyn näitä 🙂

    Itse tykästyin kyllä kun sovittelin pukkuneidille. Meillä on menossa vähän värikkäämpi kausi vaatteissa, mutta me&i ei tuntunut omalta ja täällä on jo niille myyjäkin.

    Omaa kokemusta ei vielä ole muuten kuin että yhden paidan ja takin olen pessyt… Pojat ihastui niin erääseen t-paitaan ja collegetakkiin, että ne haettiin rekistä päälle kun silmä vältti… Joutuu kai ostamaan omat 😉

    Laitan sovituskuvia blogiin kun ehtisin 🙂

Leave a Reply