Monthly Archives:

helmikuu 2012

Petit by Sofie Schnoor SS12

 Tehdessäni tilausta pikkujaloista puheeksi tuli kevään Sofie Schnoorin mallisto. Merkin tähtitennarit ovat olleet parhaimmat kengät mitä meillä on ollut ja niitä onkin meillä ollut jo useammassa koossa. Kuulin, että tänä keväänä tähtikengistä olisi tulossa kaunis peach metallic sävy, joskin…

Kotona

 Kerroinkin joskus aikaisemmin, että sisustuspuuskan pauloissa olohuoneemme sai uuden ilmeen. Viimeksi hankittuna ei ollut vasta kuin sohva, nyt palaset alkavat pikkuhiljaa loksahdella ja to do lista on vähän viime kerrasta pienentynyt. Napsin nyt hiukan kuvia sieltä täältä ja vähän…

Blingo

 Suomeen on rantautumassa 16. helmikuuta ruotsalainen vuonna 2006 perustettu vaatemerkki Blingo. Merkin valikoimissa on vaatteita lapsille koosta 62 alkaen aina 140 kokoon saakka, myös äideille on oma mallistonsa. Kaikki merkin vaatteet ovat 100% luomupuuvillaa. Merkin nettisivuilla kerrotaan näin: Kaikki…

Tunnustettu

Olen aika myöhään liikkeellä, mutta kivat tunnustukset minulle antoivat jo jonkin aikaa sitten Eppusen kaapilla ja Taaperon tyylillä. Kiitos teille ja anteeksi kun tähän tarttuminen vähän kesti 😉 Kurkatkaapas muutes nämä kivat blogit elleivät entuudestaan ole jo tuttuja! Tunnustukseen…

Mä osasin!

Koin tänään samanlaista onnistumisen riemua kuin Eevi jostain uudesta oppimastaan jutusta. Sattumoisin oma äitini oli myös meillä käymässä, joten sain huutaa: Äiti, mä osasin! Jos et ole selvillä miksi tällainen tunnekuohu yhdestä piirakasta,  voit lukea aikaisemman version täältä. Totesin,…

Leivontayritys

 Aina ei vaan onnistu. Ei mennyt ihan Strömsön tyyliin meikäläisen leipomiset eilen illalla. Olin nähkääs jo edellisellä kauppareissulla keräillyt koriin tarvittavat värkit Belle Baien blogista bongaamaani Cheescake Brownie Bars reseptiä varten. Täältä voitte käydä kurkkaamassa itse reseptin ja miltä…

Kevät kenkäisiä

 Voi olipa kiva huomata, että Pikkujalkojen sivuille oli päivitetty jo hieman kevään ja kesän uutukaisia. Meillä onkin kenkäpuoli muuten kunnossa, mutta molemmilta lapsukaisilta puuttuivat ne siistimmät popot ja ne mieluisat löytyikin heti molemmille noista kevään uutuuksista. Aatulle tilasin miehen…