Monthly Archives:

huhtikuu 2012

Ihana Lily-Balou

 Lily-Balou on Belgialainen vuonna 2008 perustettu lastenvaatemerkki. Merkin tyyliin kuuluu raikkaat perusvärit, raidat sekä mukavat materiaalit kuten frotee ja velour. Itselle merkki on tähän asti ollut ihan tuikituntematon ja merkillä on suomessa vain yksi jälleenmyyjä, ratkiriemu nettikauppa. Merkin vaatteissa…

Ensimmäinen syntymäpäivälahja ja Taaperokyltti arvonnan voittajat

 Reilun kuukauden päästä meillä asustaakin 1-vuotias poika. Hurjaa! Aatu sai tällä viikolla ensimmäisen synttärilahjansa. Lahja oli minun isovanhemmiltani ja he liikuttavan innoissaan soittivat, että ovat hankkineet Aatulle lahjan ja tulisivat tuomaan sen heti, että saa Aatu jo treenailla. Ihania…

Safari

 Olen vähän hitaasti lämpiävä joitain juttuja kohtaan. Kuten esimerkiksi Mini Rodinia. Aluksi näytti ettei ole yhtään meidän juttu, mutta nyt tänä keväänä merkin vaatteita on pikku hiljaa hiipinyt meidänkin kaappeihin. Eevi tykkää kovasti pandamekostaan ja Aatulla on aikaisemmin ollut…

Treenausta ja äidin haaveilua (edit, lisäksi alevinkki!)

 Meillä harjoitellaan kovasti kävelemistä taaperokärryn avulla. Hitaasti ja huojuvin askelin, pikkuhiljaa. Jos johonkin on päästävä heti, todetaan konttaamisen olevan se nopein keino  ja kärry unohtuu sillä sekunnilla. Kyydissä on useinmiten myös ”pieni” matkustaja, joka orjapiiskurin tavoin komentaa ”Aatu, lujempaa!!”…

Tiksun talvea 2013

 Lupasin laittaa kuvia siitä Ticket to heavenin ensi talven kuvastosta. Tässäpä nyt sitten oikein kuvapläjäys, pahoittelen ettei laatu ole mikään paras kun kameralla vain räpsin, mutta toivottavasti edes jotain saa selvää. Kuvia saa klikkaamalla suuremmaksi. Tässä ei varmaan ole…

Jätskibaari

Vesisade paljasti kinosten alle hautautuneita kesäleluja. Löysimme viime kesän hitit: jäätelökauhan sekä tötterön ja märästä lumesta niihin saikin tehtyä oikein hyviä palloja. Nyt ollaankin pihalla leikitty ahkerasti jätskibaaria, näihin kait on vielä hetken aikaa tyydyttävä,  sillä oikeista jätskikeleistä ei…

Kuplan kevätkampanja!

Lastenpuoti Kuplassa starttaa viikon kestävä kevätkampanja lukijoilleni! Kampanjan aikana on voimassa alekoodit, jolla saa alennusta tilauksestaan seuraavalla kaavalla: 20% alennus kun tilauksen arvo on 0-100e koodilla kevät20 25% alennus kun tilauksen arvo on 100-150e koodilla kevät25 30% alennus kun…

Ekan pesun jälkeen

Just otin koneesta, pesin ekaa kertaa. Siis ne ihanat Villervallat. Kyllä harmittaa! Ovat ihan järkyttävän näköiset, nyppääntyneet kauttaaltaan ja aivan kuin noita olisi käytetty vaikka kuinka kauan. Laitoin mailia Skidiin ja pikaisesti tulikin vastaus, että saan palauttaa sieltä tilatut…

Äidiltä tyttärelle

Ollaan taas vähän taisteltu. Voi kunpa osaisit kertoa hieman paremmin mitä ajattelet, mitä tunnet. Osaisitpa sanoa ”Äiti, hyvin sä vedät” tai ”Äiti, nyt menee vähän pieleen..” Ymmärtäisin ehkä paremmin, osaisin toimia. Osaisitpa pukea sanoiksi miltä tuntuu olla 3-vuotias. Meidän…

Taaperokyltti

EDIT!ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE! Sain tuossa sähköpostia Muotokieli yritykseltä ja kyselyn, olisinko halunnut vinkata heidän uudesta Taaperokyltti tuotteestaan teille. Kyseinen tuote oli minulle ihan uusi tuttavuus ja ideahan tässä on mitä mainioin, joten tottakai olin mielelläni mukana!…