Ilman käsiä

Täällä treenaillaan kovasti seisomista!
Taaperokärryn kanssa mennään jo kovaa kyytiä, joten ei se kävelykään varmasti enää kaukana ole.
Hui! Ja ensi kuussa sitä juhlitaankin jo meidän yksi veetä!
Tässä pitää äidin olla koko ajan kärppänä vieressä, sillä muksahduksia tulee.
Eilen nappasin kameran äkkiä käteeni ennen iltapesuja, tuntuu onnistuvan tuo puuha Aatulta paremmin mitä vähemmän on vaatetta päällä. Bloggerin kanssa on vähän ongelmaa ja en meinannut saada kuvia lisättyä ja sitten se muutti ne vielä tuollaiseksi rakeisiksi, mutta tässäpä todistusaineistoa 😉

Sitten vaan chillaillaan säkkituolissa…

”Äiti, rauhoitu. Mä lupaan pysyä sun vauvana vielä hetken aikaa..”

Laitetaan loppuun vielä kiva löytö facebook kirppikseltä. Löysin sieltä tämän uuden me&i mekon, joka harmikseni oli kyllä jo valmiiksi liian pientä kokoa (86/92), mutta mietin toimisiko kuitenkin tunikana ja nappasin sen meille. Olipa hyvä, että otin, oli just niin kiva kuin ajattelinkin. En tiedä yhtään koska näitä on ollut myynnissä kun en ole muutamaan vuoteen tilannut tuolta mitään. Tässä sattui olemaan niin raikkaat värit ja hauska kuosi, että päätinpä taas kokeilla. Kesäksi onkin mukava taas hankkia reippaampia värejä ja odotan innolla myös niitä Nosh&Paapiin yhteistyökuoseja, bambit näyttivät lupaavilta!



Huomenna tiedossa jotain kivaa teille 😉

22 Comments

  • Reply
    -Auroran&vaavin äiti-
    8.5.2012 at 09:43

    Ihana Aatu!! Meillä ei ihan vielä ilman tukea seisoskella, mitä nyt joskus vahingossa 🙂

    Tuo samainen mekko (vai tunika?) on meidän tytön lemppari ja aina päällä jos vaan puhtaana sattuu olemaan ja neiti itse valitsee vaatetta 🙂

    • Reply
      Sini
      8.5.2012 at 10:40

      Kohta teilläkin! Mä en kyllä edes tiedä mikä tuo on, aina lyhyt mekoksi kuitenkin kun meille on semmoinen yksi 98/104 merkin mekko vielä ihan sopiva. Oliskohan tuo alunperinkin ollut pidemmän mallinen tunika…noh, meillä se on vähän lyhyemmän mallinen 😉

  • Reply
    Miima
    8.5.2012 at 09:57

    Ihana toi eka kuva! 🙂 Ja kiva tunika myöskin!

  • Reply
    Anonyymi
    8.5.2012 at 10:29

    Oih, miten söpöliini Aatu!! Meillä molemmat lapset lähti kävelemään tooosi myöhään ja tuossa asteella oltiin vasta reippaasti yli vuoden ikäisinä:) Muistan miten olin ihan sydän syrjällä kun pelkäsin että pikkuinen muksahtaa jotain terävää päin.

    Mäkin kyttään joka päivä että joko niitä PaaPiin vaatteita olisi ilmestynyt jonnekin – menevät varmaan ihan kuumille kiville joka paikassa…

    Heidi

    • Reply
      Sini
      8.5.2012 at 10:41

      Meillä Eevi lähti kävelemään 10kk ikäisenä ja järkeä ei kyllä ollut päässä vielä yhtään. Muistan kun sai koko ajan mennä perässä ja katsoa ettei ole päällänsä jossakin..

  • Reply
    Hanna
    8.5.2012 at 10:32

    Kesällä mennään sitten jo lujaa:)Ihana löytö tuo tunika!

    • Reply
      Sini
      8.5.2012 at 10:42

      Niinpä. Saa äitikin jalkoihin taas vähän liikettä 🙂

  • Reply
    Oliviah
    8.5.2012 at 11:14

    Meillä taisi olla vuosi sitten ? tuota samaa kuosia bodyssa, olisiko ollut Harry&Lily garden tms. tuon kuosin /hahmojen nimet? Samaa mallistoa taisivat olla vauvojen haaremihousut, joissa kurkkasi tipu taskusta.

    Meillä on myös vaatekaappissa nyt kunnolla väri-ilotulitusta ja puuteriroosat ja harmaat työnnetty yläkaappiin kesänajaksi. Hello Kittyt ja muut kisut ja puput onneksi kelpaa, vaikka ne ei olisi suosikkivärissä ( mustia) Paapiin bambeja meilläkin odotellaan, toivottavasti ollaan oikeaan aikaan koneen ääressä;)

    • Reply
      Sini
      8.5.2012 at 20:20

      Miten mä en muista tämmöstä ollenkaan. En oo varmaan katsonut niin tarkasti 😉 Mä tein varauksen kuplaan niistä bambeista, kannattaa kysäistä sieltä niin ei tartte kytätä 😉

  • Reply
    L-E
    8.5.2012 at 11:34

    Meillä on tuo sama puutarhatunika samassa koossa (viime vuoden loppualesta hamsteroituna) ja noista sun kuvista päätellen meillä saadaankin sitten katsella sitä pari – kolme vuotta :D.

    Kumman nopeasti sitä unohtaa tuon seisomaan/kävelemäänopettelemisvaiheen… Se itse asiassa unohtuu saman tien kun lapsi alkaa kävellä (meillä on kävelty nyt reilut puoli vuotta kun ikää 1v6kk). Kohta teilläkin mennään ja lujaa :D.

    • Reply
      Sini
      8.5.2012 at 20:21

      Juu, on varmasti pitkäikäinen. Mut ei haittaa, tosi kivahan tuo on. Ja niinpä, tuntuu et ne kaikki ihan vauvajutukin on jo unohtanut 🙁

  • Reply
    -Anni-
    8.5.2012 at 11:40

    Go Aatu go, siitä se lähtee! Meillä liikutaan tosta muutamia askeleita, mutta sitten on pakko laskeutua kun pelottaa 🙂

    • Reply
      Sini
      8.5.2012 at 20:21

      Voi Iiru on niin taitava!

  • Reply
    Imdina
    8.5.2012 at 12:13

    Tuo on tosi nätti mekko, se oli kevään 2011 mallistossa. Meillä siirryttiin tuossa juuri isompaan kokoon 98/104 (tyttö on nyt 2v2kk ja 90cm),olishan se pienempi mahtunut mutta sain hommattua isommassa koossa samanlaisen niin käytetään nyt sitä, kun on pidempi.

    • Reply
      Sini
      8.5.2012 at 20:21

      Juu mekkona mäkin olisin tykännyt vielä enemmän, mut menee se näinkin!

  • Reply
    Marika
    8.5.2012 at 15:24

    Hienoa Aatu! Ja voi apua kuinka nopeasti nuo vauvat kasvaa!!

  • Reply
    Anonyymi
    8.5.2012 at 20:10

    Voi kun Aatu on jo taitava. Meillä poika 10kk on juuri ruvennut nousemaan pystyyn tukea vasten ja voi sitä iloista ilmettä kun ylös pääsee 🙂 on ne ihania.
    Multa muuten pitäis löytyä toi meandin paita uutena 74/80cm kaapin kätköistä. Voin myydä sen sulle, jos haluut Aatulle samanlaisen 🙂 T:Heli

    • Reply
      Sini
      8.5.2012 at 20:25

      Ne ilmeet on niin parhaita 😉 Oikein hymy korvissa asti kun itse osaa. Voi vitsit, olispa kiva jos voisit. Sopis hyvin kyllä Aatullekin!Laitatko mulle mailia kaikkimitaolen@gmail.com ja kerro lisää! 😉

  • Reply
    Terhi
    8.5.2012 at 21:27

    Ihana Aatu Aurinkoinen! 🙂

    Hih, just myin kaverille 7 egellä tuon saman tunikan/mekon ja samassa koossa 🙂 Mä vierastan meidän tytöillä tuota vihreää, mutta Eeville se näkyy sopivan tosi hyvin.

  • Reply
    -Jassu-
    9.5.2012 at 06:22

    Jei Aatu! On se vaan jo niin "ison" näköinen noiden kiehkuroidensa kanssa. Mutta onneksi lupasi vielä pysyä äidin vauvana ;-D

    Kiva kuosi tosiaan tuossa tunikassa. Ja tuon merkin tunikat ovat tunnetusti pitkäikäisiä, ainakin silloin joskus olivat "oikeassa koossa" ihan jättimäisiä. Liekö vielä sama mitoitus, en ole pariin vuoteen tilannut, kun muutimme pois sieltä kotikutsujan järjestävän kaverin luota.

Leave a Reply