Monthly Archives:

toukokuu 2012

Pipoja

 Ihania pipoja on aika vaikea vastustaa 😉 Kokosin tähän muutamia kevään aikana hankittuja pipoja, osa tullutkin jo aikaisemmin, mutta eivät ole kuviin asti päässeet vielä. Kelien lämmettyä tarvetta oli muutamalle ohuemmalle siistimmälle pipolle. Mielessä oli pari ideaa ja koitin…

Tänään

 Mahtava aamupala, laulut sekä ihanat lahjat! Kiitollisuuden tunnetta kahdesta kalleimmasta aarteestani, pienistä ihmeistä. On se vaan niin parasta olla äiti!  Arvokkain omistamani koru ♥ Yhteiskuvia, jotka eivät koskaan onnistu täydellisesti 😉  Lähdössä valmiiseen pöytään, tästä täytyy taas nauttia! Kiitos…

Once again, safari! (ja pari alevinkkiä)

 Kirjoittelinkin joku aika sitten siitä meidän Mini Rodinin safarihaalarista. Samalla kertaa tarkoitukseni oli tilata myös merkin safarihousut, mutta lopulta unohdin ne kokonaan tilauksesta. Safarihaalari on vienyt kyllä täysin sydämeni ja sitä on käytettykin meillä ahkerasti. Ystäväni kanssa tein myöhemmin…

Leikkiruokaa

Meillä ei Aatu paljoa noilla vauvaleluilla tykkää leikkiä. Ainoastaan autot ja jotkut helistimet kiinnostavat, muuten siskon lelut ovat parhaita. Mieluisimpiin puuhiin kuuluu Eevin puisilla muffinsseilla leikkiminen sekä tietysti kattiloiden kolistelu kauhoilla. Ehkä parasta puuhaa on se kun saa vetää…

Mim-Pi & Lily-Balou arvonta (+alekoodi)

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!  Sain tuossa joku aika sitten Ratkiriemun Lindalta sähköpostia, jossa kysyttiin, että tykättiinkös meillä Mim-Pin vaatteista? Olisinko halukas järjestämään lukijoilleni arvonnan, jossa palkintona olisi vapaavalintainen Mim-Pin vaate Ratkiriemun valikoimasta? Joku saattaa muistaakin kun kesämalliston ilmestyttyä olin aivan…

Ilman käsiä

Täällä treenaillaan kovasti seisomista! Taaperokärryn kanssa mennään jo kovaa kyytiä, joten ei se kävelykään varmasti enää kaukana ole. Hui! Ja ensi kuussa sitä juhlitaankin jo meidän yksi veetä! Tässä pitää äidin olla koko ajan kärppänä vieressä, sillä muksahduksia tulee.…

Back in the Game

7 vuoden tauon jälkeen oli aika taas vetäistä piikkarit jalkaan ja painella kentälle. Taidot ei tietenkään olleet enää ihan samalla tasolla kuin silloin aktiivisesti treenasin, mutta kentällä ollessa tuntui taas siltä, kuin en olisi sieltä koskaan lähtenytkään. En muistannutkaan…

Jatkettu vappu

 Onko muita joiden kotona vappu vaan jatkuu ja jatkuu? Ilmapalloja joka paikassa, naamareita ja jostain kuuluu aina säännöllisin väliajoin epävireinen torventörähdys. Pitkän kaavan mukaan mennään ainakin meillä ja Eevin kanssa askarreltiin tuossa vielä vapputeemalla. Hoidossa olivat tehneet naamarit ja…

Kesätukka

 Vihdoinkin pääsin sinne kampaajalle. Teki mieli jotain uutta, eilen netistä löysin kivan kuvan ja sen kanssa marssin sitten aamulla parturiin.. Tämmöinen siitä sitten tuli! Kesäksi vähän jotain räväkempää, tykkään kovasti! Toinen puoli edelleen lyhyt ja toisella puolella hieman liukuvärjätysti…

Raivarit

Päivä on täynnä kivaa puuhaa. Ollaan jo toista tuntia kaikki pihalla, aurinko paistaa ja linnut laulaa. Mietin, että ompas tämä elämä just nyt niin mukavan leppoista. Päiväuniaika on ohitettu jo useammalla tunnilla, eipä sillä, kotona harvemmin Eevi enää päiväunia…