Mä maalaan kotona. Lapset on viety anopille evakkoon, ei niiden kanssa hommasta tulis mitään. Taustalla soi The Voice, luojan kiitos kerrankin jotain muuta kuin Ti-Ti Nallea! Maalaan ja olen ajattelematta oikeastaan mitään. Musiikista tulee hyvä mieli, kuuntelen mainoksia juhannus festareista ja ajatukset harhailee johonkin teinivuosiin. Hah, voi niitä aikoja!
Puhelin soi. Hiukan ärsyyntyneenä keskeytän homman ja mietin kuka siellä nyt soittaa. Ajatuksissa vaan, että pitäis nyt maalata täällä, ei tässä nyt ehdi rupatella.
Äiti.
– Moi!
– Moi! Ootko kotona? äiti kysyy.
– Juu, maalailen tässä keittiön kattoa. Aika hyvällä mallilla jo.
Äidin äänensävy on vähän huolestunut.
– Ethän sä nyt väsytä itseäs liikaa? Kannattaako sun nyt koko ajan rehkiä, ehtishän sitä myöhemminkin?
– No en väsytä, kyllä mä pärjään. Kyllä mä jaksan ja sitäpaitsi tää on kohta jo valmis. Ei tätä nyt voi kesken jättää.
– Mä vaan sitä, että miten sä jakselet? äiti koittaa vielä.
– Hyvin mä jaksan. Annan ehkä äänensävyllä ymmärtää, että aihe on loppuunkäsitelty.
Ja mä jotenkin tiedän itse, että jaksan, mutta en voi olla miettimättä, näyttääkö nyt siltä etten jaksaisi. Kohta taas helpottaa, kohta arjessa on kaksi. Samalla mietin, olisko mulla vaihtoehtoja. Olla jaksamatta? Ainahan mä olen jaksanut. Mitä hektisempää, sitä tehokkaampi olen. Niin töissä kuin kotona. Kai sitä vaan tottuu.
Puhelu ajautuu Aatun synttäreihin.
Ai niin, nekin.
– Mä niistä Aatun juhlista.., äiti jatkaa. Löysin hyvän ohjeen sellaisista kinkkurullista, ajattelin testata niitä tässä, että jos on hyviä niin voisi tarjota niitä. Mä teen sulle ne kakkupohjat sitten, saat koristella itse kun halusit.
Myönyttelen ja nyökyttelen. Mietin samalla miljoonaa muuta asiaa. Ne juhlat, kutsut kai pitäis laittaa. Miten oon nekin unohtanut? Tai ”kutsut” kun kyseessä on tekstari, mut tänään lähetän. Mitähän siellä sitten muuta tarjoaisi? Ehtiiköhän tätä kämppää saada edes jonkilaiseen järjestykseen ennen sitä. mitähän muuta mä olen unohtanut?
Äiti kertoo käyneensä leffassa ja kuuntelen toisella korvalla elokuvan juonta. Ei ollut kuulemma hyvä. Samalla ajattelen, että tosta pitää muistaa vielä maalata.
– No, mä päästän sut nyt takas maalaamaan. Soitellaan!
– Juu, soitellaan!
Puhelun jälkeen mä koitan miettiä mihin kohtaan jäin. Keksittyminen herpaantui ja kohta huomaan miettiväni lapsia. Eevi nousi aamulla väärällä jalalla, mietin onkohan se siellä mummolla nätisti. Aatu on ollut vähän räkäinen, koitan miettiä muistinko laittaa sille suppoja mukaan hoitolaukkuun. Toivottavasti ei nouse kuumetta, kun yökin oli niin levoton. Tekisi mieli soittaa anopille ja kysyä mites siellä, en kuitenkaan viitsi, kun se sanoo, että hyvin. Niinkuin aina, hyvihän niillä siellä menee.
Sitten mä pysähdyn hetkeksi ja tunnen pienen piston sydämessä. Yhtäkkiä tajuan, että äiti oli ollut vaan huolissaan mun ”supoista”. Edelleen, kohta kolmenkymmenen vuoden jälkeen, senkin tekee mieli soittaa ja varmistaa. Samalla itselle kirkastuu kuinka paljon yhteistä meillä on. Mäkin soitan, tästä kolmenkymmenen vuoden päästä ja paljon sen jälkeen. Kyselen, huolehdin, tarjoan apua.
Radiossa soi Haloo Helsinki.
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen,
ja laulan pappadaduda pa duda dapa
Päätän istahtaa, ottaa kupin kahvia ja koittaa uudestaan.
– Moi äiti!…
57 Comments
Jessika
2.6.2012 at 09:52ihana teksti:)
Sini
2.6.2012 at 12:52Kiitos!
Anu
2.6.2012 at 10:21sä oot hyvä kirjoittamaan..mä oon ollut viimeaikoina vähän huolissani omasta äidistä ja mulle tuli kyynel silmään..<3
Sini
2.6.2012 at 12:53Voi, huoli läheisestä on niin raastavaa. Paljon jaksuja ja toivottavasti äidilläsi on kaikki hyvin ♥
jarna
2.6.2012 at 10:32Ihanaa kun on oma äiti huolehtimassa ♥
Mun äiti kurkkii pilveltä.
Tuo sama biisi laulettiin juuri esikoiseni kevätjuhlan loppulauluna, kun hän lopetti peruskoulun. Kyyneleet virtasi minulla…
Sini
2.6.2012 at 12:54Voi ei 🙁 Mut siellä se on, katselee ja hymyilee teille! Ja mä olen kanssa herkkis, että olis varmaan mullekin tullut tippa linssiin.
Merja / Mietteitä meiltä
2.6.2012 at 10:41Äiti on tärkein. Yhtä tärkeä kuin nämä lähimmät rakkaat. <3
Kauniisti kirjoitit.
Sini
2.6.2012 at 12:54Niin se on, aina!
-Auroran&vaavin äiti-
2.6.2012 at 10:57Miltei väkisten tulee tippa linssiin kun tätä lukee :')
Sini
2.6.2012 at 12:55Voi ei, ei ollut tarkoitus itkettää 😉
Riihitonttu
2.6.2012 at 11:04Ihana <3
Sini
2.6.2012 at 12:55Äiti ♥
Kotiäiti
2.6.2012 at 11:31Sniif, näin se vain menee. <3
Sini
2.6.2012 at 12:56😉
Anonyymi
2.6.2012 at 11:34Ihana! äideille <3
Sini
2.6.2012 at 12:56Äideille!
Terhi
2.6.2012 at 11:41Niin kauniisti ja hyvin kirjoitettu. Äidit on ihania!
Sini
2.6.2012 at 12:57Äidit on parhaita!
Anonyymi
2.6.2012 at 11:41Oiii <3 Täällä mää nyt märisen! 😀 Ihanasti kirjoitettu, tykkään muutenkin sun tyylistä kirjoittaa! 🙂
Sini
2.6.2012 at 12:58Voi, kiva kuulla!
Anu
2.6.2012 at 12:15Ihanasti kirjoitettu! Ei tuota äitin huolehtimista ennen ymmärtänyt mutta oman äitiyden myötä se on tullut jo kovinkin tutuksi. Äiti <3
Sini
2.6.2012 at 12:58Niinpä, nykyään ymmärtää omaa äitiäänkin paljon paremmin.
Anonyymi
2.6.2012 at 12:23Just näin. Tuttu tunne. Ihana teksti.
Sini
2.6.2012 at 12:59Kiitos!
M
2.6.2012 at 12:38Ihana teksti, kyyneleet tuli täälläkin silmiin. Niiiin tuttu tilanne. Jotenkin tyhmästi sitä saattaa usein ärsyyntyä alkuun, kun oma äiti soittelee ja äänestä kuultaa juuri huoli tyttären jaksamisesta. Vaikka tiedän äidin tarkoittavan hyvää ja olen varmasti aivan samanlainen (todennäköisesti tuplasti pahempikin) vuosien kuluttua. Tsemppiä katon maalaukseen! Tää lähtis maalaan aitaa 🙂
Sini
2.6.2012 at 13:00Niinpä. Ja varmasti sitä itse on sitten samanlainen ja lapset miettii, että mitä se nyt taas soittelee 😉 Mut ehkä nekin sit jossain vaiheessa ymmärtää…
Anonyymi
2.6.2012 at 12:44Nätisti kirjoitettu. 🙂 Ihan ku olis lukenu Eve Hietamiehen Tarhapäivä-kirjaa! 🙂
Sini
2.6.2012 at 13:03Voi, ei ehkä ihan voi verrata oikein kirjailijaan 😉 Mä olen varmaan ainut, joka ei sitä ole vielä lukenut, mutta viimeksi kirjastosta sain varattua sen ja kesäkuun lopussa viimeistään pääsen sen kimppuun. Sitä on kovasti kehuttu! Sen yösyötön olen lukenut aikaisemmin ja tykkäsin, odotan innolla kesän lukuhetkiä!
Eppusen kaapilla
2.6.2012 at 13:09Ihana kirjoitus Sini, lisää näitä! <3
Sini
2.6.2012 at 19:12Voi kiitos!
Saija
2.6.2012 at 13:39Se on vaikea ajatella, että joku meistä vanhoistakin niin huolehtii. Muistan kun lähdin yliopistoon 18-vuotiaana ja isäni soitti aina tiettyinä päivinä tarkistaakseen vointini. Silloin ärsytti välillä, mutta olipa kiva kuitenkin että soitti. Sitä kuinka mahdoton itse joskus on en osaa edes kuvitella.
Sini
2.6.2012 at 19:13Kivahan se on, että huolehtivat. Ja sama 😉
Hanna
2.6.2012 at 13:55Hyvä ja kaunis kirjoitus, Äidit on niin rakkaita <3
Sini
2.6.2012 at 19:13Niin on!
Laura
2.6.2012 at 14:27Mulla tuli myöskin kyyneleet silmiin, ihana kirjoitus!
Sini
2.6.2012 at 19:14Kiitos!
Anonyymi
2.6.2012 at 15:04Aivan ihana kirjoitus! Menetin oman äitini teini-iässä ja antaisin mitä vaan että hän soittelisi vielä mulle:) Onneksi mulla on isäni kanssa tuollainen huolehtiva suhde että soitellaan puolin ja toisin. Niin se vaan on että omien lasten myötä ymmärtää vanhempien ikuisen huolen lapsistaan.
Heidi
Sini
2.6.2012 at 19:15Voi, olen todella pahoillani 🙁 Oman äidin menettämistä en osaa edes kuvitella, varmasti vuosienkin päästä kaipuu on suuri.
päivänpaiste
2.6.2012 at 15:27Voi, olen ollut pari päivää yli herkkä ja sait minut itkemään aivan ihanalla kirjoituksella <3. Äidit <3
Sini
2.6.2012 at 19:16Kiitos ja anteeksi 😉
- M -
2.6.2012 at 18:04Kaunis kirjoitus ja niin totta!
Sini
2.6.2012 at 19:17äiti ♥
Vera
2.6.2012 at 18:11Voi miten ihana kirjoitus <3
Mun äiti on kyllä ihan päinvastainen, ei yhtään huolehtiva. Muistan kun muutin aikoinaan omaan kotiin, eikä se KUUKAUTEEN soittanut kertaakaan, vaikka olin just muuttanut eikä mulla tainnut ees reppanalla olla puheaikaa. Sit jossain vaiheessa soitin sille, ja kysyin että miks se ei soita. "No varmaan alkais hermostuttaa sua jos joka aamu soittaisin ja kysyisin et mitä kuuluu" se vastas. Joo olis saattanut hermostuttaa, mut kun ei se soittanut ikinä. Kysyin vielä että entäs jos mulle sattuu jotain, etkö ole sitten huolissasi. "Kaipa ne poliisit sitten ilmoittaa jos jotain vakavaa käy", se sanoi.
Sini
2.6.2012 at 19:17Varmasti huolehti mielessään, mutta ei halunnut rassata sua 😉
Elina
2.6.2012 at 18:25Ihana <3
Sini
2.6.2012 at 19:18😉
Anonyymi
2.6.2012 at 18:58Äitit on ihania <3 itse kuitenkin kehotan jokaista äitiä oikeasti istahtamaan ja kysymään itseltä "mitä mulle kuuluu, kuinka mä jaksan". Arki vie liian lujaa ja äitinä omat tarpeet jää sivuun. On niin tärkeää pysähtyä, ottaa omaa aikaa ja arvioida mikä on tärkeintä!!
Sini
2.6.2012 at 19:18Hyvä kommentti!Tämä on kyllä niin totta!
Evelina
2.6.2012 at 19:22Ihana teksti Sini <3!
Sini
3.6.2012 at 21:40Kiitos!
Lillukka
2.6.2012 at 19:23Todella kaunis kirjoitus ♥ Äidit vaan on tuollaisia. Joskus ihan vähän kauhullakin ajattelen, että tuleeko musta samanlainen kuin meidän äidistä … ja tuleehan musta , varmaan osin jo olenkin samanlainen. Toisaalta ihana että on juuri sellainen äiti ♥
Sini
3.6.2012 at 21:41On se ihanaa, musta tulee varmaan kanssa samanlainen hössöttäjä 😉
HappyLittleMe
2.6.2012 at 21:28Voi miten ihana teksti! Äidit on vaan parhaita <3 !
Sini
3.6.2012 at 21:41Kiitos!Niinhän ne on ♥
Kirsi
3.6.2012 at 05:09Tämä on niin totta, äidit pitää huolta että jälkikasvulla on kaikki hyvin. Odotas vaan Sini minkälaisia me ollaan "hetken" päästä, luuri korvalla vähän väliä kyselemässä onhan kaikki hyvin 🙂
Sini
3.6.2012 at 21:43Hah, niinpä!Ja sit kauhee paniikki jos ei just silloin vastaa. "Nyt on varmaan sattunut jotain.." 😀
Meeri
4.6.2012 at 11:10Ihana teksti, nyt ehdin vasta paneutua blogeihin viikonlopun jälkeen. 🙂
Minulle on niin onni, että meidän molempien vanhemmat asuvat maksimissaan puolen tunnin ajomatkan päässä, kauhistuttaakin ajatus muutosta kauemmaksi, mitenköhän sitä pärjäisikään ilman äitiä naapurikunnassa? Äiti on meidän arjen pelastus ja tuki ja turva jo pelkästään olemassa olollaan ja tiedolla, että äidille miksi ei myös isällekkin voi soittaa milloin vain ja voi valittaa kun menee liian lujaa, äidiltäni ja isältäni saan aina tuen ja heidän sanansa saavat isommaltakin tuntuneen asian tuntuvan pienelle. Toivottavasti me olemme myös Pinjalle tulevaisuudessa samanlaiset vanhemmat joita ei tarvitse pelätä vaan joille voi aina uskoutua vaikka olisikin möhlinyt elämässään pahastikkin.