Old pink

Tänä vuonna onkin kiva tilanne, sillä kummallakin lapsella on talven varusteet valmiina lähes kokonaan.
Viime vuoden alesta löytyi kummallekin sopivat koot ja osan olen ostanut myöhemmin käytettynä.
Ainoastaan villahaalarit täytyy hankkia molemmille ja Aatulle vielä toiset rukkaset sekä kahdet kengät. Luulen (toivon), että nuo jo hankitut menevät ainakin sinne alennusmyynteihin saakka ja sitten voi katsoa onko jollekin vielä tarvetta.
Eeville ostin viime vuoden alesta kahdet kengät tulevaan talveen, mutta koko arvio meni kyllä aivan pieleen. Eevin jalka ei ole vuodessa kasvanut juuri ollenkaan ja molemmat kengät osoittautuivat sovituksessa auttamatta liian suuriksi. Onneksi sain myytyä kengät samalla hinnalla eteenpäin ja tilasinkin sitten Eeville Pikkujaloista ihailemani Anguluksen old pink väriset nyörisaappaat. Alesta ostamani kengät olivat myös tämän väriset ja mielestäni väri on kyllä todella kaunis. Onneksi tänä vuonnakin tuli tätä samaa.
Pikkujalat on ollut luottokauppani kenkien suhteen jo useamman vuoden ajan ja aina välillä olen esitellyt heidän uutuuksiaan myös täällä blogissa. Sainkin nyt tilata molempien talvikengät meille hieman alennettuun hintaan ja Eeville tosiaan yhdet tilasin jo ja muita malleja odotellaan vielä. Aatu tarvitsee myös jotkut kunnon pakkaskengät ja molemmat tarvitsevat loskakeleille sitten perus goretexit. Pikkujalkoihin on tänä vuonna tulossa kuulemma monia ihania värejä ja malleja. Mm Arauto Rapilta tulee viime vuoden suositut värit konjakki sekä hopea ja lisäksi jotain uusiakin värejä. Bisgaardilta taas on tulossa perusvärien lisäksi mm ”tan”-värinen kenkä, sekä sellaista metallinhohtoista kenkää 😉 Lisäksi valikoimiin tulee kauan kaivatut värilliset voiteet nahkakengille useissa eri sävyissä.

 Nämä yhdistetään sitten esimerkiksi tällaisiin asuihin.

Syksyyn olen katsellut Eeville jotain hiukan paksumpaa takkia ja kaksi mallia tilasin kotiin kokeiltavaksi. Toivotaan, että edes toinen näistä olisi livenäkin kiva.

Ruudullinen takki on h&m:n ja
rusettitakki Ellokselta. Elloksen alekoodipolitiikka kyllä taas sai
niskakarvani pystyyn! Sivuilla mainostetaan: 20% alennusta* lastenvalikoimasta + 20% alennusta* tilauksesi 2 muusta kalleimmasta tuotteesta.
Itse
käsitän tämän niin, että kaikista normaalihintaisista lastenvaatteista
saa 20% alennusta
. Tilasin
Eeville samalla myös muutamia perusvaatteita syksyyn ja kun syötin
koodin, se herjasi jotain erroria ja sivuilla luki, että korjattu
tilausvahvistus tulee myöhemmin sähköpostiini. Seuraavana päivänä
sähköpostiin tulikin tilausvahvistus, mutta kaikista lastenvaatteista
oli veloitettu normaali summa, paitsi kahdesta kalleimmasta oli tullut
20% alennusta. Soitin asiakaspalveluun ja ihmettelin, sillä selkeästi
tarjous antaa ymmärtää, että tuo alennus koskee kaikkia lastenvaatteita.
Muutenhan siinä lukisi, että lasten tuotteesta eikä lastenvalikoimasta.
Nainen väitti kiven kovaa, että tarjous koskee yhtä lastenvaatetta sekä
kahta muuta tuotetta. Tämän jälkeen kyselin, että eikös 1+2 ole 3 ja
silloinhan alennus pitäisi tulla ainakin kolmesta tuotteesta? Naisella
taisi mennä vähän hermot ja hän lupasi soitella myöhemmin takaisin.
Samana päivänä hän soittikin ja ilmoitti, että alennus koskee tosiaan
kaikkia lastenvaatteita ja lisäksi mikäli tilaa muita kuin ed
mainittuja, saa kahdesta kalliimmasta sen 20% alea. Just! Mitähän mä
sille puhelimessa aikaisemmin jo selitin? Äh, ärsyttää ku tuntuu, ettei
siellä asiakaspalvelussakaan olla perillä noista alekoodeista ja
muistinkin taas, miksi en olekaan enää nin innoissani noista heidän ”tarjouksistaan” ollut.
Tämmöinen info tähän loppuun, jos jollekin muulle sattuu sama homma…

  • Miima
    25.7.2012 at 10:46

    Aivan hurmaavat kengät! Ja hyvin on harmoniset setit teillä taasen 🙂 Meillä on kenkä- ja asustepolitiikka talvelle vielä katsastamatta, ehkä me vielä ennätämme ;D

    • Sini
      25.7.2012 at 10:51

      Kyllä varmasti ennättää!Itsekin ajattelin muita katsella myöhemmin, mutta nämä piti tilata heti, sillä kaikkia kenkiä ei välttämättä ole kuin 1per koko. Meillä Eevin pää kasvaa niin hitaasti, että kaikki viime vuoden asusteet mahtuvat vielä ja muutaman löysin sitten käytettyä sekä alesta.

  • Marika
    25.7.2012 at 10:56

    Nuo on tosi nätit kengät, ja koko setti on kerrassaan. Meillä on tytöille toiset setit juurikin samaa värimaailmaa ja toiset sitten reippaampaa pinkkiä.

    Voihan Ellos, mä en oo varmaan pariin vuoteen tilannut sieltä mitään, syy on juuri edellä mainittu. Lisäksi toimituksissa menee välillä 14vrk?!Tilaa siinä sitten jotain tarpeeseen.

    • Sini
      25.7.2012 at 11:05

      No sepä!Teki mieli sanoa sinne puhelimeen, että pitäkää kaikki, en ota sit mitään! Tilauksessa kuitenkin kun oli tuota vertbaudetia niin sitä ei voi enää jälkeen päin muuttaa. Ja toimitusaika on välillä kyllä ihan älytön!Huoh, saas nähdä miten käy…

  • Pikku hiiri
    25.7.2012 at 11:07

    Ihanat uudet kengät!!! Tykkään tosi paljon tuosta väristä. Myös muut Pikkujalat kaupan uutuudet kuulostavat hyviltä, varsinkin Bisgaardin pronssi & metallinhohtoinen vaaleanpunainen… Can't wait! Kauniit vaatteet on Eeville ensi talveksi kasassa. Saran ensi talvi on kullansävyinen 🙂
    Ellos ärsyttää mua niin paljon, että heitin uuden katalogin suoraan roskiin. Aina on tilausten tai alekoodien kanssa jotain ongelmaa. Heidän omien vaatteiden laatu on huonoa ja toimitus käsittämättömän hidasta. Tänä keväänä tilasin sieltä vaan Ticketin sadeasun -50% ja yhdet kengät joiden toimitukseen meni kuukausi, kun ensin lähettivät väärät!

    • Sini
      25.7.2012 at 11:12

      Teidän kullansävyiseen nuo sun mainitsemat värit sopii varmasti kyllä ihan täydellisesti! Mä olen viimeksi tilannut itselleni converset, mutta sitä aikaisemmasta tilauksesta onkin aikaa! Mulle on kanssa kerran tullut ihan eri kengät ja vielä ihan eri koossakin ja lopulta oikeita ei sit koskaan tullut. Mä en ole ikinä tilannut kuin noita vertbaudetin vaatteita tuolta lapsille, niissä musta hinta/laatu on hyvää ainakin mitä meidän kohdalle on osunut. Sukkikset on tosi hyviä!

    • Pikku hiiri
      25.7.2012 at 13:17

      Joo ne merkkivaatteet on tietenkin ihan hyviä, mutta heidän omat vaatteet ovat mielestäni huonolaatuisia. Tai sitten meille on vaan osunut kaikki huonot kappaleet. Trikoovaatteet menettää muotonsa ekassa pesussa jne.

  • - M -
    25.7.2012 at 11:20

    Mä niin tykkään tosta värimaailmasta, vaikka meillä tytöt valitsevat itse mielummin värikkäänpää. Meillä on talvikenkien hankinta koko katraalle edessä. Pojalle on jemmassa pari talvihaalaria, mutta uudet mallistot himoittavat kovasti ja kaapissa olevat ovat ihan plääh…

    • Sini
      25.7.2012 at 11:46

      Niin mäkin ja onneksi Eevikin! Kenkiin saa kyllä menemään kun useammalle ostaa. Mustakin uusissa mallistoissa oli kivoja juttuja, mutta hintojen nousu on aika huima ja olen oikein tyytyväinen, että melkein kaikki onkin jo hommattuna.

  • Anonyymi
    25.7.2012 at 11:33

    Ihanat kengät- en kestä. Ostitko nuo niinkuin ns kauppakengiksi vai kuinka? Meidän tokaluokkalaiselle ois ihana malli. Ellos on syvältä. Omassa blogissa (valkeaa pitsiä) puinkin tätä ellos asiaa kerran urakalla ja olen luvannut julkisesti olla tilaamatta sieltä enää koskaan mitään.
    Meillä ei ole mitään talveen kellekään. Eli neljän lapsen puvut,asusteet ja kengät puuttuu, nice:)

    • Sini
      25.7.2012 at 11:51

      Ajattelin noita semmoisiksi kunnon pakkaskelin kengiksi ja sitten just vähän siistimpään menoon. Tuo varsi ei kuitenkaan ihan niin pitkä ole kuin esim sofien nyörikengissä ja luulen, että toimii ulkoilussakin sen puolesta. Pikkujalkoihin on tulossa myös värillisiä nahkakenkien voiteita ja tänä vuonna musta tuo roosan kengän pintä oli vähän erilaisempi kuin viime vuonna. Ehkä enemmän sellainen vahattu. Sit leudommille keleille pitää hankkia jotkut goretexit vielä.

      Multa onkin mennyt tuo ohi, pitääkin käydä lukemassa. Mut joo, liian monta kertaa on munkin tilauksessa ollut ongelmia, että taitaa olla parempi kun ei enää tuolta tilaa.

  • Peikkotytön äiti
    25.7.2012 at 11:44

    Aivan ihanat kengät asut! Meillä on talvi hyvällä mallilla muuten, yhdet kengät puuttuu. Mietin juuri noita nyörisaappaita, vähän vaan mietityttää onko pienin koko vieläliian iso Lumille talvella. Ja nyt kyllä alkoi kiinnostamaan nuo kuvailemasi Arauto Rapin ja Bisgaardin tulevat kengätkin 🙂 Toinen asia mikä puuttuu, on suurin osa asusteista. Haluaisin molempiin setteihin UNQ:n hatut ja kaulaliinat, mutta en ole saanut vastausta UNQ:lta lähettämääni sähköpostitilaukseen. En tiedä lomaillaanko siellä vielä…

    • Sini
      25.7.2012 at 12:00

      Noissa on meilläkin hyvin kasvunvaraa, noilla nyöreillä saa varren kuitenkin tarvittaessa napakaksi ja sit jos talvella pitää vähän paksumpaa sukkaa vielä, niin saa sitä käyntivaraa olla jonkin verran. Rapin hopeiset meillä oli viime talvena ja tykkäsin kovasti! Mietinkin Aatulle joko niitä beigen värisiä tai sitten perus mustat angulukset tai bisgaardit. Mulla ei viimeksi oikein tuo unq:n tilaus/asiakaspalvelu mennyt putkeen, joten meille en ole sieltä nyt enää tilannut. Kuvissa näkyvät on aikaisemmin jo käytettynä ostettuja ja viime vuotiset hatut menee edelleen Eeville.

  • Triinu
    25.7.2012 at 11:47

    Meille on tulossa samat takit 😀
    Multa löytyi Ellokselle alekoodi osta 100€ niin saat 50€ alennusta, ja äkkiähän se satanen tuli täyteen. Vertbaudetin perus trikoo on kyllä ihan huippulaatua, ei nyppäänny eikä veny.

    • Sini
      25.7.2012 at 12:01

      Pöh, miksei mulla ollut tommosta koodia? Olisin kyllä sen käyttänyt ennemmin! Oliko se joku henk koht koodi vai mistä löysit?

    • Triinu
      25.7.2012 at 20:15

      Mulle tuli ihan etanapostissa sellainen tarjouslappunen, jonka olin jo unohtanut, mutta tuli kalenterin välissä vastaan. Ja satuin vilkaisemaan uutta Vertbaudetin valikoimaa ja siitä se ajatus sitten lähti 😉

  • Kati
    25.7.2012 at 12:37

    Hurmaavat kengät! Ja ihanaa harmoniaa muutenkin tuo teidän naulakko pullollaan 🙂

    Itse suoraan sanottuna boikotoin Ellosta noiden sekavien alekoodisysteemien takia. Itsekin sain tuon kyseisen tarjouksen ja mielestäni se on ihan yksiselitteinen noin niin kuin itsekin sen ymmärsit. Harmi, että täytyy asiakaspalveluakin vielä siinä sivussa opettaa lukemaan.

    • Sini
      25.7.2012 at 15:00

      Kiitti!No niinpä!Musta tossa ei ollut mitään epäselvää 😉 Ja ne on nykyään lätkäissyt ne prossan kuvat melkein kaikkiin tuotteisiin et niihin ei käy sit ne koodit kuitenkaan..

  • HappyLittleMe
    25.7.2012 at 13:29

    Ihanat kengät ! Sopivat täydellisesti jo hankittujen vaatteiden kanssa :).

    Muakin ärsyttää Ellos, kun aina on ongelmia tilausten kanssa. Tein myöskin eilen tilauksen ja alennus tuli vain kahdesta kalleimmasta tuotteesta. Soitin tänään asiakaspalveluun ja asioin virolaisen virkailijan kanssa ja hän sanoi, että netissä on ollut jotain häikkää ja kun saan paketin ja olen päättänyt mitkä tuotteet pidän, niin mun pitäisi soittaa uudelleen ja silloin laskusta vähennetään vielä se 20% niistä tuotteista…Tosi outoa! Sanoin, että eikö sen 20% voisi jo nyt ottaa kaikista pois etukäteen ennen kuin tuotteita on edes toimitettu, mutta ei kuulemma voi. Vähän epäilen, että tulenko saamaan alennusta ollenkaan enää myöhemmin.

    • Sini
      25.7.2012 at 15:01

      Hah, oli varmaan kuule sama nainen!Mun kanssa asioineella oli ainakin vähän hoono soomi. Mäkin ihmettelin, että oikienko mun pitää vielä uudestaan tänne soittaa kun saan tuotteet!Ihme touhua!

  • 5xmamma
    25.7.2012 at 16:20

    Voi taas niin suloista. Minä tilasin nuo samat kengät täksi talveksi. Ja kun maksumies näin taas kohtaa niin tarjoathan taas talven jälkeen pieneksi jääneitä meille:)

    • Sini
      25.7.2012 at 19:15

      Sama maku 😉 Juu, tarjoan!

  • Minttu
    25.7.2012 at 16:23

    Meillä kävi samat kenkäpuolen kanssa. Nuoremmalla oli viime talvena 25 koon kengät käytössä ja aleissa arvioin tulevana talvena olevan 27-28, joten kaapissa on tällä hetkellä neljät parit liian isoa kenkää. Ja tytön jalka sopisi edelleen 25 kokoiseen kalossiin(jotka tosin on myyty jo huuto.netissä eteenpäin!). Onko T2H:n v.punaisten housujen kohtalo jo selvinnyt? 🙂

    • Sini
      25.7.2012 at 19:17

      Voi hö 🙁 Olisko ne sit seuraavaan talveen? 😉 Mä päädyin lopulta siihen, että koitan myydä ne settinä sen turkoosi/vpunaisen takin kanssa kun takkia yksikseen on vähän hankala kaupata. Housut meni just kivasti sen kanssa ja se settikin sit lopulta meni.

  • Pia
    25.7.2012 at 18:11

    Oi mitkä ihanuudet nuo kengät on! PikkuJalat on ihan huippu kenkäkauppa, asiakaspalvelu on loistavaa ja valikoima erittäin hyvä. Tilasin alesta meille välikausikengät, talvikengät pitäisi vielä löytää sekä tytölle, että pojalle. Tuo Ellos saa kyllä varmasti karvat pystyyn jokaiselta jossain vaiheessa, nuo alekoodit on kyllä enemmän kuin sekavia. Mutta joskus siellä on oikeasti kivoja juttuja niin hyvässä alessa, että on ihan pakko tilata jotain. 😀

    • Sini
      25.7.2012 at 19:18

      Se on kyllä!Tosi nopeaa toimintaa! Ja joo, mäkin kävin nyt pitkästä aikaa ja ihastuin tohon takkiin ja piti sit pari muutakin juttua tilata samalla.

  • Sirkku
    25.7.2012 at 18:44

    Voi miten kauniit kengät ja ihanalta näyttää muutenkin Eevin talvi. 🙂 Mulla on jokaiselle yksi haalari jemmattuna ens talveen, mutta loput on ostettava. Onneksi tänä vuonna on monella valmistajalla tosi kivoja juttuja. 🙂 Ja samoja kokemuksia Elloksen kanssa kuin sulla ja muilla yllä kommentoineilla. :/

    • Sini
      25.7.2012 at 19:19

      Se on hyvä alku 😉 Mut tänä vuonna on kyllä tosi kivoja monella merkillä.

  • Marika
    25.7.2012 at 19:12

    Kengät on kyllä nätit. Ja hyvältä näyttää muutenkin. Mun pitää varmaan V:lle hommata vielä jotkut nahkakengät talveen, S:lle on ne hopeiset rapit tuolla odottamssa. goret löysin kumpaisellekin huippualella keväällä, joskaan en oo vielä kattonu miltä koot näyttää tällähetkellä…

    • Sini
      26.7.2012 at 13:59

      Nyt onkin ihania uusia malleja, toivottavasti löytyy oikea koko!

  • Janina
    25.7.2012 at 19:39

    Kauniit kengät! Meillä vieläkin hakusessa kahdet kengät talveen,eli mitään ei ole tarttunut viime aleista. :/ Ver De Terren tummemman ruskeaan haalariin etsin, kenkiä ja asusteita. Täytyypä taas kurkkia, mitä uutuuksia tulee, kun siistimpi takki ja housutkin hakusessa. 😉 Mololta löytyi päikkyyn onneksi haalari. 😀 Sieltä se talvi tulee.. 😀 Tyttelillä on vaaleanpunainen ticketti,mutta kyllä tuo ver de terrekin tytöllä kivalta näyttää. 😉

    • Sini
      26.7.2012 at 14:03

      Se ver de terren ruskeakin on kaunis!Itse tykkään tosi paljon tuosta desert väristä!

  • Minttu
    25.7.2012 at 20:01

    No voihan harmin paikka, kun olet myynyt jo housut eteenpäin 🙁 Meillä on useampi takki talveksi,joihin juuri vaaleanpunaiset housut olisivat täydelliset. Hitsi, täytyy yrittää metsästää sitten muualta 🙂

    • Sini
      26.7.2012 at 14:05

      Joo, yritin eka myydä takkia erikseen, mutta ei se mennyt kaupaksi..

  • Oliviah
    25.7.2012 at 20:14

    Ihanat kengät, tuon värin kanssa sai olla lujana, etten tilaisi;) Toinen houkutus oli keltaiset Angulukset. …mutta kun jemmasta löytyy kahdet Angulukset (ruskeat roosalla kukalla ja pronssiset ruskeilla kukilla) ja Sofien nyörissaappaat ja ns. pihakengät puuttuu kokonaan… Meillä on toistaiseksi noissa jemmakengissä 1,5 cm kasvunvara, toivotaan, ettei se ole liikaa. Tällä kasvuvauhdilla saattaa jopa olla, että kengätkin menee kaksi talvea

    Urholle on toistaiseksi jemmassa vasta yhdet Uggit. Tuo jalan malli on sen verran mysteeri, että taidan tilata kotimaasta, niin on helpompi vaihtaa. Ellokselle odottelen alekoodia Kavateihin, jos nyt sieltä uskaltaa tilata, kun vähän sieltä sun täältä kuuluu huonoja kokemuksia.

    • Sini
      26.7.2012 at 14:05

      No sullahan on ainakin nup paremmat popot hyvällä mallilla!Meilläkin oli ne sofiet, mutta tosiaan oli liian suuret 🙁 Mäkään en yhtään tiedä mitä kokoa Aatun jalka mahtais talvella olla…

  • Kirsi
    26.7.2012 at 05:13

    Onneks meilläkin talvi on jo paketissa. (Tosin en oo enää niin varma niistä Molon harmaista haalareista, nyt on niin paljon kivoja uusissa mallistoissa, mutta jos nyt olis järkevä kerrankin :D) Olin tilaamassa näitä kenkiä ja just meijän koko oli loppu, olin ihan varma että ne on matkannut teille, ja oikeassa olin 😀 Täytyy yrittää etsiä muualta, muistelisin että Pikkujalkoihin ei täydennystä tältä merkiltä tule, voishan tietty kysyä. Toisaalta konjakitkin kiinnostaisi.

    • Sini
      26.7.2012 at 14:06

      Mä tykkään meidän harmaista, helppo yhdistää eri värejä! Hih, hyvin sä tunnet mun maun! Näitä oli itseasiassa 2/kpl tätä kokoa, joku muu nappas ne toiset!

  • Hannele
    26.7.2012 at 06:51

    Hyvältä näyttää, ihanat värit.

    Onpa Eevi noissa kuvissa jo iso tyttö! Itsekin katson tuota poikaani kuinka vuosi stten oli vielä ihan pienen pojan näköinen ja nyt menisi jo pituutensa, juttujensa ja ulkonäkönsä puolesta muutenkin ihan jopa koululaisesta, eikä välttämättä ekalle luokalle menevästä! Vasta 5-vuotispäivät tulossa.

    Tuntuu, että kun vauva tulee taloon niin silloin esikoinen kasvaa jotenkin kirien vai onkohan se vain luuloa. Monesti ei aina muista itsekään, että toinen on vasta aika pieni vielä, olemus harhauttaa. Voi kuinka sitä kuitenkin kaipaa aikaa, jolloin poika oli vielä taapero, aika karkaa käsistä!

    Minä myös jouduin säätämään tuon Elloksen kanssa pojan sandaalien kanssa, koska ostin kaksi samaa eri koon paria ja asiakaspalvelussa oli luvattu (itse jopa ehdottivat), että toisen sopivamman voi palauttaa (tulisi myöhemmin kuin toinen) ja saada alennuksen jommasta kummasta (alennus oli kuitenkin peräti 20 euroa).

    No, nehän olivat laskeneet alennuksen kuitenkin vain siitä minkä palautin, toisin kuin itse ehdottivat. Perään piti soittaa kunnes korjasivat alennuksen luvatun mukaisesti. Tosin sekään ei mennyt putkeen sen yhden puhelun aikana vaan asiakaspalvelu joutui kysymään laskutuksesta ja soitti takaisin seuraavana päivänä.

    Nuo Elloksen merkkituotteet on kyllä ihan samoja kuin esim. kaupassa ja laadukkaita, mutta enpä muuta ole heiltä vuosiin ostanutkaan. Aina vain täytyy olla tarkkana kun tuntuu, että usein on "pientä" harhautuksen makua.

    Hannele

    • Sini
      26.7.2012 at 14:07

      Niinhän se on kasvanut, tosi iso tyttö jo!Voi, että tuota ellosta!

  • - A - d - é - a -
    26.7.2012 at 07:43

    *Oih ja Voih* kun näyttää ihanalta tuo kokonaiskuva talvivermeistä. Mitähän meillä on kaapissa… No, ainakin kaksi jo nähtyä haalaria koitamme josko mahtuisivat vielä. Aéonille e.i m.i.t.ä.ä.n… -Tiina

    • Sini
      26.7.2012 at 14:08

      No sä saat sit luvan kanssa katsella uusia mallistoja!

  • Anonyymi
    26.7.2012 at 13:46

    Tuo E:n eläinmekko, mikä merkki? Juuri tuota katselin yhdellä toisellakin tytöllä joku päivä?!
    -hilppa-

    • Sini
      26.7.2012 at 14:08

      Mekko on h&m:n 😉

  • sininen sisupussi
    27.7.2012 at 18:04

    Aivan ihastuttavat kengät! Itselläni on lapsen talvivarusteiden hankinta nyt varsinaisesti ensimmäistä kertaa edessä (viime talvena "toukkavaiheessa" riitti, että oli vaan tarpeeksi lämmintä) ja olen aivan hukassa 🙂 Olen lueskellut blogiasi kovasti ja oppinut paljon lastenvaatteiden kiehtovasta maailmasta. Muutenkin kaikinpuolin loistava blogi! -Sini-

  • Minttu
    27.8.2012 at 18:35

    Heippa! Minkä kokoiset nuo Eevin kengät on, mietin vain, kuinka ison uskallan ostaa, ettei näytä karseelta kalossilta jalassa;) Ovatko nuo CC:n houust ja hanskat(ja MAT:in hanskat) jo "varattu" jonnekin, olisin kiinnostunut ostamaan talven jälkeen(kun ostin sinulta yhteenkuuluvan takin:)

    • Sini
      27.8.2012 at 20:13

      Moi! Kengät ovat kokoa 28, ei ne nyt mitkään kamalan ison näköiset ole, mutta ainahan ne pienemmät on söpömpiä 😉 Muistaakseni joku kysely noista oli tai yleensäkin talven asuista, mutta en toki tiedä mitä lopulta sitten hänelle menee..

  • Minttu
    28.8.2012 at 11:40

    Ihanat kengät kyllä ovat, nyt on meillekin tulossa koon 27 kengät:) No niinpä näytti olevankin kysely, mutta ilmeisesti hän ei kysellyt mitään tiettyä. Olisi ihana, jos meidät muistaisit näiden kohdalla, niin saisimme takkiin sopivat asusteet ja housut 😉

    • Sini
      31.8.2012 at 19:45

      Juu eräs vakiostaja on kysellyt osaa, mutta en enää muista edes mitä. Palataan asiaan talven jälkeen 😉

  • Anonyymi
    31.8.2012 at 19:37

    moikka. Minkä kokoinen Eevin ihana Ver de terren takki on? ja mitä cm kokoa se noin vastaa?

    • Sini
      31.8.2012 at 19:46

      Moi!Takki on kokoa 5 ja minusta se vastaa 104/110 kokoa. Oli ihan pidettävä jo nyt, malli on vähän slimmattu ja hyvällä säkää takki menisi vielä ensi vuonnakin. Hihoissa näissä on yleensä riittävästi ainakin pituutta.

Lue lisää