Luontopolkua etsimässä

 Mieleeni tuli tuossa jokin aika sitten luontopolku, jossa lapsena tykkäsin käydä paljon.

Asuimme siinä lähellä ja useat leikit tuli leikittyä ystävien kanssa kyseisessä metsikössä.

Päätimme pakata eväät mukaan ja lähteä metsästämään kyseistä polkua, omat muistikuvat olivat jo hiukan hatarat kun viimeisestä visiitistä on kulunut lähemmäs 20 vuotta.

Ensin pieni taivallus hiekkatietä pitkin. Matka kesti vähän odotettua pidempään, sillä ”mitä itte” halusi lykätä rattaita…

 Matkalla totesimme myös, että puolukkaa tulee paljon! Koko metsä oli ihan punaisena. Puolukat näyttävät olevan Aatun herkkua, kummallista!Mustikat taas eivät kelvanneet ollenkaan…

Meillä muutes kuin retkelle lähdetään, niin ei mene varmaan kymmentä minuuttiakaan kun kysytään ”Koska syödään eväitä?” Tuntuvat olevan aina se tärkein juttu ja tietysti kaikki maistuu paremmalta kun ne saa itse tehdä, pakata ja syödä ulkona. Molempien lasten herkkua on hapankorppu, sitä meillä oli siis mukana ja oli siinä päälläkin jotain, Aatu vain söi taas omalla tyylillään 😉

Pikkuinen tauko olikin ihan paikallaan kun mun piti oikein miettiä, että mistäs se polku taas lähtikään.

Hauskaa miten paikasta tuli mieleen niin monia muistoja. Noilla kivillä me aina hypittiin ja tuonne puuhun mä kerran kiipesin, tipuin ja satutin itseni. Tästä me aina laskettiin pyörillä alas ja kisattiin kuka ehtii ekana. Mökki, jonka edessä omat lapset söivät nyt eväitä, oli silloin pelottava paikka. Kerrottiin aina juttuja, että siellä asuu joku vihainen vanha mies, joka inhoaa lapsia. Kieltämättä hiukan mahanpohjassa muljahti kun näin tuon ränsistyneen mökin, sitäkään en ollut enää edes muistanut! Omituinen tunne tuli miettiessä, että siitä on oikeasti kohta se 20 vuotta aikaa. Tässä mä olin taas, tällä kertaa mukana ihan eri kaverit.

Vihdoin se polkukin löytyi, tutut tietokyltit nököttivät vanhoilla paikoillaan..

Matkanteko oli vaan melkoisen hidasta, sillä pienempi ”mitä itte” halusi nyt kävellä…

…ja sitten välillä istahtaa syömään sitä mitä käteensä sattui saamaan.

Isompi malttamattomana taas täpisi ”Mennäänjo, mennäänjo!” kun kiire olisi ollut sille seuraavalle kyltille.

Täältä tullaan, hitaasti mutta varmasti! Samalla sekunnilla kun kuvan räpsäisin, kuului Eevin huutoa ja kuulemma isosta puusta oli hyökännyt joku ötökkä silmään 😉 Taustalla näkyykin silmäänsä pitelevä neitokainen ja hetken aikaa sitä ötökkää kaiveltiin sieltä silmästä pois..

Seuraavaa kylttiä etsiessämme saimme huomata, että luontopolku tyssäsi kuin seinään.

Metsää oli kaadettu suurelta alueelta juuri siltä kohtaa missä polku meni ja ilmeisesti polun tilalle tulee tulevaisuudessa asuntoalue. Ehkä polku olisi jossain kauempana vielä jatkunut, mutta emme sitä tällä kertaa löytäneet. Lupasin Eeville, että tulemme vielä joku päivä kahdestaan katselemaan ja Eevin kysymys oli ”Pakataanko taas eväät mukaan?” 😀