Tukholmassa, kivat pöksyt ja muistutus arvonnasta

Kävimme tuossa jokin aika sitten ystäväperheemme kanssa perinteisellä muumiristeilyllä.
Tätä ainakin meillä Eevi oli odottanut kovasti, heinäkuussa kävimme myös muumimaassa ja siellä jo muumeille huikittiin, että nähdään sitten laivalla. Kovasti vain oli erinäköinen Pikku-Myy laivalla, mutta eipä sitä tainnut lapsista kukaan pistää merkille 😉 Kuvasaldo reissusta jäi kyllä aika olemattomaksi, tässä nyt kuitenkin muutamia reissukuvia.

Hyttinä meillä oli tälläkin kertaa promenade ja mielestäni ihan ok kokoinen tämän kokoiselle porukalle kun hytissä ei loppupelissä kuitenkaan kamalan paljoa aikaa vietetä. Alasängyt vedimme yhteen ja Aatulle otimme hyttiin myös matkasängyn. Yhdellä ylimääräisellä yläsängyllä säilytimme matkatavaroita ja rattaat mahtuivat sopivasti hytin komeroon. Eihän tuommoisessa kopperossa kyllä ihan kovin montaa päivää jaksaisi, mutta tosiaan ainakaan me emme loppupeleissä hytissä käyneet kuin nukkumassa ja vähän vaatteita vaihtamassa, joten siihen tarkoitukseen mielestäni ihan riittävä. Hytin ikkunasyvennys oli mielenkiintoinen molempien lasten mielestä ja Eevi olisi halunnut nukkuakin tuossa syvennyksessä 😉

Ruokailut olimme varanneet mennen tullen buffasta.
Olemme todenneet sen kaikista toimivimmaksi ratkaisuksi kahden pienen lapsen kanssa. Ruokaa kun saa heti ja tarjolla on niitä lasten suosikkeja ja loppuaika menee hyvin karkkeja ja jätskiä syödessä. Tässä välissä ehtii itsekin (ehkä) jotain laittaa suuhunsa. Buffa oli mielestäni aika keskiverto. Ehkä viime kerralla oli hiukan parempi ja mun näkökulma on vähän suppeampi kun en noita mitään mereneläviä syö ja niitähän siellä oli tarjolla paljon. Kyllä siellä kuitenkin mahansa sai liiankin täyteen ja tämä tuli huomattua viimeistään illalla muumidiskossa. Disco olikin Eevin mielestä se reissun paras juttu muumien kanssa tanssahdeltiin molempina iltoina.

Kesällä Siljalla on lapsille iso leikkipaikka laivan kokoustiloissa. Tuolta löytyy erilaisia temppuratoja pallomerineen, karuselli, monenmoisia pelejä ja mm pomppulinna. Myös muumit vierailivat leikkipaikalla muutaman kerran päivässä. Aatun mielestä hauskinta oli ajella noilla pikkuisilla autoilla, pörinä vaan kuului perästä. Itse muumeista Aatu ei juurikaan vielä välittänyt.
Sääennusteessa oli luvattu kaatosadetta Tukholmaan, mutta onneksi ilmat suosivat meitä koko reissun ajan. Iltapäivällä keli muuttui jopa todella kuumaksi ja shortsit olisivat ollet tarpeen. Mitään suunnitelmia meillä ei maissaoloajaksi ollut. Ihmettelimme kaupungin menoa, kävimme muutamissa kaupoissa ja laivaan palasimmekin jo melko hyvissä ajoin kun väsy alkoi painaa pienimpiä matkustajia. NK:lla piti käydä ihailemassa kattavaa leluostastoa, tuolla on kyllä tarjolla mitä ihanimpia leluja kaikenikäisille lapsille. Omasta mielestä kauneimmat olivat nämä puiset leikkiruoat ja keittiövälineet. Mitään sen ihmeempiä ostoksia ei reissusta tullut tehtyä, itselleni löysin muutaman paidan ihan kivalla alennuksella.

Raskainta näissä reissuissa on aina ne paluumatkat autolla kun kaikki ovat hiukan väsyneitä, meille kun ajomatkaa kotiin kertyy jonkin verran. Lisäksi meillä Eevillä on myös matkapahoinvointia ja tälläkin kertaa huono olo yllätti keskellä moottoritietä! Kaikenkaikkiaan reissu oli oikein mukava ja onnistunut, mutta kyllä sitä oli taas kiva tulla kotiin ja nukkua omassa sängyssä!
Tämä ei liity kyllä mitenkään Tukholmaan, mutta täytyypä vinkata kivoista ”farkku”legginsseistä, jotka löysin Lindexiltä. Materiaali on joustavaa collegea, mutta housut näyttävät ihan farkuilta ja ovat todella mukavan tuntuiset. Hintakaan ei ollut paha, reilu 12e ja Lindexiltä saa vielä 10% alennuksen kaikista lastenvaatteista 26.8 saakka. Vastaavat meillä on ollut Aatulla myös vauvana tummansinisinä ja olenkin toivonut, että näitä tulisi taas lisää.

Ja loppuun vielä muistutus NopsuPopsun hattuarvonnasta, jossa voi voittaa siis vapaavalintaisen hatun itselleen tai lapselleen. Arvonta päättyy maanantaina puolitaöin ja tästä pääset osallistumaan!
  • Tanja K
    18.8.2012 at 16:36

    Kiitos farkkulegginsvinkistä! Justiinsa olen surrut kun tyttö kulutti omansa loppuun. Ovat ihan kätevimmät vaatteet kesällä ja talvella ulkovaatteiden alla.

    • Sini
      18.8.2012 at 17:36

      Kiva, että oli hyötyä!Nuo on kyllä tosi hyviä, olisipa ollut useampia värivaihtoehtojakin!

  • Mindianna
    18.8.2012 at 17:19

    Eevillä on ihana hame eka kuvassa ja Aatun ilme hauska autokuvassa :).

    • Sini
      18.8.2012 at 17:37

      Kiitos!Hame löytyi pompin alesta nyt kesällä.

  • Ripu
    18.8.2012 at 18:27

    Hei, olipa kiva muistella meidän parin viikon takaista reissua Tukholmaan, kirjoittelinkin siitä omassa blogissani. Me käytiin buffassa vain mennessä ja todettiin, että kymppikuisen kanssa se ei varsinaisesti ollut kovin hyvin idea, koska hän istui pöydässä vain sen aikaa kuin söi. Eikä oikeastaan sitäkään aikaa. Neljävuotias sen sijaan olisi viihtynyt ihan hyvin. Minä odotin innolla buffan susheja, mutta olikin tosi pieni valikoima eikä kovin häävejä nekään. Siitä huolimatta tuli syötyä aivan liikaa! Niin ja Tukholma on vaan aivan ihana!

  • Ripu
    18.8.2012 at 18:27

    Hei, olipa kiva muistella meidän parin viikon takaista reissua Tukholmaan, kirjoittelinkin siitä omassa blogissani. Me käytiin buffassa vain mennessä ja todettiin, että kymppikuisen kanssa se ei varsinaisesti ollut kovin hyvin idea, koska hän istui pöydässä vain sen aikaa kuin söi. Eikä oikeastaan sitäkään aikaa. Neljävuotias sen sijaan olisi viihtynyt ihan hyvin. Minä odotin innolla buffan susheja, mutta olikin tosi pieni valikoima eikä kovin häävejä nekään. Siitä huolimatta tuli syötyä aivan liikaa! Niin ja Tukholma on vaan aivan ihana!

  • MirvaƸ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ
    18.8.2012 at 19:50

    Kivoja kuvia.Tuo auto kuva on kyllä niin hauska suloinen pikku pöristelijä 🙂

  • -Auroran&vaavin äiti-
    18.8.2012 at 19:57

    Ihana tuo päristelykuva! 😀

  • Anskuli
    19.8.2012 at 08:41

    onpas kivat nuo "farkkuleggarit", täytyypä kattoo lindexiltä meillekki tuommosia 🙂
    Ja kivan kuulonen reissu teillä ollut!

  • -Jassu-
    19.8.2012 at 18:38

    Ristelyreissut ovat ihan kivoja irtiottoja arjesta, vähän jokaiselle jotain. 🙂
    Ei vitsit tuota Aatua, noin iso jäpikkä jo!

  • Marika
    20.8.2012 at 12:06

    Kiitos mukavasta reissuseurasta 🙂

  • Vera
    20.8.2012 at 16:31

    Teilläpäs on ollut mukava reissu =)
    Mä en ole enää (teinivuosien jälkeen) ollut mikään innokas risteilijä, mutta ainakin kerran vuodessa tulee laivalle lähdettyä lasten kanssa

  • -Satu-
    24.8.2012 at 21:39

    Nam, miten herkullisia leikkiherkkuja tuolla kaupassa onkaan ollut!
    Oon ihan heikkona tuollaisiin puisiin ihanuuksiin 🙂

Lue lisää