Amazon.co.uk kokemuksia

 Olen aika paljon tilannut meille amazon.co.uk kaupasta kaikenlaista.
Viimeisin hankintani oli uudet rattaat ja turvaistuin Aatulle. Ajattelin tässä vähän kertoa miten tilaukseni ovat sujuneet ja mitä kaikkea sieltä voi löytää. Kokosin tuohon kollaasiin juttuja, jotka on meille tilattu ko. kaupan kautta, lähinnä siis leluja ja lastentarvikkeita. Hinnat tuolla ovat joissain huomattavasti edullisemmat kuin Suomessa. Esimerkiksi lähes samalla hintaa kuin olisimme ostaneet Suomesta tuon turvaistuimen, saimme tuolta nyt mukaan nuo rattaakin.
Ostamamme turvaistuin on siis Britax Safefix plus. Tämän hinta oli muistaakseni liikkeessä 419 euroa ja hinta tuolla on nyt 179 puntaa. Päälle tuli vielä VAT vero, mutta tuonkin kanssa hinta edullisempi. Omastamme maksoimme 244 euroa kotiin kuljetettuna. Rattaat ovat Britaxin B-Agilet ja niiden hinta oli Suomessa muistaakseni 270e. Meidän omille tuli hintaa kaikenkaikkiaan 190e. Molempien mukana tuli myös suomenkieliset käyttöoppaat ja paketissa ollut tilausvahvistus toimii takuukuittina. Toimitus on yleensä aika nopeaa, reilu viikossa on kaikki tavarat tulleet perille. Turvaistuimen toimitus myöhästyi hieman luvatusta ja laitoin sähköpostia asiakaspalveluun. Sieltä vastattiin muutamassa tunnissa ja luvattiin rahat takaisin, koska tuote ei ollut saapunut luvatussa ajassa. Sen kerrottiin olevan kuitenkin jo matkalla ja seuraavana päivänä taisikin sitten tulla perille.
Lisäksi olen ostanut tuolta noita Le Toy Vanin puisia leluja, näiden hintoja en ihan tarkalleen enää muista, mutta muistaakseni noissakin säästöä tuli useita kymppejä per lelu. Isommille pojille tuolla olisi ihania Le Toy Vanin paloasemia ja parkkitaloja, näitä täytyy varmasti katsella sitten muutaman vuoden päästä uudelleen. Aatu sai viime vuonna joululahjaksi amppari wheely bugin ja se taisi maksaa n 50e kun Suomessa nuo ovat vähän alle 100e. Tuolla on myös paljon erilaisia barbeja ja kaikkea Disneyn prinsessa tavaroita, lastenvaatteita, kenkiä ja esimerkiksi synttärijuhlille kaikenlaista koristelukrääsää 😉
Valikoimissa on myös naistenvaatteita esimerkiksi Henri Lloydilta, Hilfigerilta, Espritilta, Desigualilta ym.
Itselleni olen kerran tilannut tuolta yhden mekon ja nyt esimerkiksi kun tilaa itselleen uutiskirjeen, saa 20% alekoodin, joka toimii vaate- ja kenkäpuolen ostoksiin. Kengistä tuolla on myynnissä esimerkiksi campereita.
Kuvassa alapuolella muutama poiminta Henri Lloydin ihanista raitavaatteista, kuvan Hailey minulta löytyykin mekkoversiona.

Itse kun etsin jotain tuotetta, kirjoitan vain hakukenttään tuotteen nimen ja kun haku on löytynyt, klikkaan vasemmassa reunassa olevan ”Delivery option” alapuolelta kohtaa ”FREE Super Saver delivery”. Tällöin sivu hakee tuotteet, joihin ei tule ollenkaan postikuluja. Tämä kohta pitää muistaa raksia vielä kassalla, sillä muuten ohjelma automaattisesti lähettää nopeimmalla tavalla ja postikulut näkyvät ostoskorissa. Kun kohtaa klikkaa niin kori päivittyy ja postikulutkin häviävät. Kaikki omat tilaukseni on toimitettu kotiin ja kerran kun en ollut kotona, oli toimitus viety sitten postiin. Mitään tullimaksuja tai muita kuluja ei ole tullut enää lisäksi, sillä tuotteet tulevat Englannista. Maksu tapahtuu luottokortilla ja summa veloitetaan kortilta vasta kun tilaus on lähetetty. Aina siihen saakka tilaus on mahdollista perua tai siihen on mahdollisuus tehdä muutoksia.
Itse ajattelin joitain joululahjoja varmastikin tuolta tilata, täytyy vain muistaa olla ehkä vähän aikaisemmin asialla kuin perinteisesti viikkoa ennen aattoa 😉
Amazonin etusivulle pääset tästä.
Onko muilla kokemuksia Amazon.co.uk kaupasta tilaamisesta? 
Onko kaikki sujunut kuin pitikin?

  • Marianne
    18.9.2012 at 13:47

    Meille tilasin joulun jälkeen Fisher-Pricen ramppiparkkitalon (taisi olla vuoden taaperolelu -palkittu) kotiinkuljetettuna hintaan 35€. Tuota myydään edelleen osassa paikoissa täyteen hintaan (ovh90€). Ja tuli vielä parissa päivässä. Pitäisikin aina muistaa katsoa myös tuolta, välillä itsekin ihan unohtaa.

    • Sini
      18.9.2012 at 15:53

      Wow, olipas edullinen!Ja tosiaan sitä on myynnissä edelleen ja maksaa melkein kolme kertaa enemmän.

    • Marianne
      18.9.2012 at 18:17

      No oli kyllä! Tuli pojalle 1v -lahjaksi. Olisi tuollainen muovihärveli jäänyt kauppaan normihinnalla;) Pitääkin tosiaan katsella myös legoja!

  • annna
    18.9.2012 at 13:49

    Meille oli kerran yritetty toimittaa pakettia kun emme olleet kotona ja kun lähetti ei siis ollut tavoittanut meitä oli paketti lähetetty takaisin lähettäjälleen. Ilman mitään varoitusta tai mitään, yhden yrityksen jälkeen. 🙁

    • Sini
      18.9.2012 at 15:54

      Voi hö! Meille muistaakseni tuli sitten ilmoitus, että paketti on noudettavissa postista. Harmi kun teillä meni noin, luulisi, että heillekin tulisi kalliiksi kuskailla sitä edestakaisin…

  • Tanja
    18.9.2012 at 14:54

    Just hain postista taas yhden amazonin paketin. Tykätään kun valikoima on niin laaja. Legoissakin sellaisia mihin ei olla muualla törmätty.

    • Sini
      18.9.2012 at 15:55

      Niinpä!Mä yleensä tsekkaan aina jotain tiettyä juttua ja ei tule muuten surffailtua, nuo legot oli mullekin tuolla ihan uus juttu, että kiitos vinkistä!

  • Meeri
    18.9.2012 at 17:19

    Minä en ole ennen tuolta tilannut, mutta kovasti olen kuullut positiivista palautetta, voisi joskus kokeilla, leluja tuolla ainankin on paljon edukkaammin kuin suomesta saatavilla.

    • Sini
      18.9.2012 at 19:49

      Kyllä, hinnat on kyllä ainakin joissain leluissa aika paljon edullisemmat.

  • Saila
    18.9.2012 at 18:35

    Meille on tullut kanssa kaikanlaista mm. tuo samainen wheelbuggy leppäkerttuna ja Quinny Zappeihin Xtra osa (sen tilasin kylläkin Amazon.de:stä, koska sitä ei ollut saatavilla uk:sta). Hyvin on toiminut ja luvatusti on tullut paketit kotiovelle. Yhdellä kerralla oli kortin kanssa ongelmia (juuri tuon Saksan tilauksen kanssa ja itsellä on kieli vähän ruosteessa ;), mutta sain vastauksen englanniksi ja kaikki oli kunnossa.

    Turvaistuin meilläkin on luultavasti seuraavaksi hankintalistalla, viimeksi en vain löytänyt selkämenosuuntaan istuimia ollenkaan (ja niitä ei tuolta luultavasti saakkaan, kun käyttävät siellä etupäässä noita kasvot menosuuntaan istuimia)

    Tyytyväinen olen siis ollut ja varmasti tilaan uudelleen, kun ilmenee tarvetta 🙂

    • Sini
      18.9.2012 at 19:51

      Mä en olekaan koskaan tuolla de. versiossa vieraillut. Pitääkin käydä kurkkimassa. Ja tosiaan, ei taida olla tuolla niitä selkä menosuuntaan olevia ollenkaan..

  • maiju
    18.9.2012 at 18:56

    Olen tilannut sekä uk:sta ja de:sta, molemmista vain hyvää sanottavaa. Saa myös sellaisia juttuja mitä muualta ei näin Suomesta käsin ole ollut saatavissa. Pitäisi vain tosiaan aina muistaa myös tuolta katsastaa kun jotain tarpeita tulee, tahtoo unohtua noiden olemassaolo…

    • Sini
      18.9.2012 at 19:52

      Juu valikoima on kyllä hyvä. Jumiuduin äsken tunniksi katselmaan erilaisia hello kitty leluja 😉

  • Anonyymi
    18.9.2012 at 19:32

    Siis saitko pitää turvaistuimen ja he palauttivat rahat takaisin? :0 Kylläpä hyvää palvelua!:)

    • Sini
      18.9.2012 at 19:54

      Oho, kirjoitinpas hullusti 😉 Siis ei saatu vaan he vastasivat, että olisi mahdollista saada rahat takaisin, mutta kun kertoivat tuotteen olevan jo matkalla niin ajattelimme vielä odottaa ja seuraavana päivänä se sitten tulikin perille.

  • -Jassu-
    18.9.2012 at 20:02

    Minullakin on vain hyviä kokemuksia. Olen tilannut lähinnä kirjoja ja leluja. Olen myös käyttänyt lahjapalvelua, eli olen lähettänyt paketoituna lahjoja suoraan toisella paikkakunnalla asuvalle lahjaksi. Kätevää!

    • Sini
      19.9.2012 at 18:52

      Hei tuo lahjapalveluhan on hiukka kätevä!

  • Anna
    19.9.2012 at 15:27

    Auttakaas tyhmää 🙂 Miten tuo menee, kun on hinta ja sit on alempi hinta (edelleen new) ja sit halvin hinta mut termi used (käytetty). Valitsetteko sen ekan korkeimman hinnan vai minkä? Tuleeko eri paikasta? Käytettyjä en kyl olis ostamassa itse…

  • Sini
    19.9.2012 at 16:36

    Jos olet valinnut sen super save deliveryn niin silloin se hakee kohteet jouhin ei tuu posteteita mutta näyttää mun käsittääkseni ne muutkin siinä alla ja niissä voi olla edullisempi hinta mut tulee postit päälle. Kannattaa verrata et onko edullisempi sit vielä postareiden kanssa, toki niinkin voi olla. Postarit näkyy sit kassalla. Mut käytettyjä mäkään en ostaisi tuolta kun ei koskaan niistä tiedä mitä saa..

  • Imdina
    19.9.2012 at 18:47

    Minä tilasin Amazonista vuosi sitten pari-kolme kertaa. Oli tosi edullisesti lego duploja, tilasin niitä Nalle Puh-sarjan paketteja. Lisäksi olen tilannut palomies sami-dvd:n ja minikirjoja, Palomies sami-tietokoneen ja lahjaksi palomies sami-potkutteluauton. Puisia leivoksia telineen kanssa meille tuli myös ja oikean näköinen leikki-jääkaappi joululahjaksi lapsille. Tilasin myös fisher price little people leikkitalon mikä oli paljon halvempi siellä kuin Suomessa. Itelle olen tilannut Nike untuvatoppatakin, Puman paidan ja jotain muuta merkkivaatetta. Pitää nytkin katella sieltä joululahjoja.

    • Sini
      19.9.2012 at 18:54

      Palomies Samia oli kyllä tosi hyvin ja noita Fishereita. Tänään juuri ystävän kanssa tilattiin ja hän otti sellaisen fisherin puun, joka oli puolet edullisempi kuin Suomessa. Hei millainen se leikkitalo on? Mietin tykkäisikö Aatu siitä tai sitten siitä maatilasta jos pukinkonttiin ostaisi myöhemmin?

  • Unelma Säleikkö
    29.9.2012 at 20:07

    Mulla olikin mennyt tä postaus ohi, mutta hyvä että nyt huomasin. Piti nimittäin blogissani kysellä että onko kukaan koskaan tilannut tuolta mitään:)Tarkoitus olisi tlata Le Toy Vanin prkkitalo meidän neidille niin olisi sitten niitten poikakavereittenkin kanssa kivaa puuhaa;)

    • Sini
      29.9.2012 at 21:21

      Juu mulla on tilaukset aina sujunut hyvin. Aatulle on jemmassa jo pukin konttiin le toy vanin my firs garage 😉 Ihana!

  • Anonyymi
    22.10.2012 at 19:28

    Kuuluiko amazonin pakettiin molemmat jalusta ja turvaistuin vai pelkästään istuin? Meillä olisi ajankohtaista hankkia vuoden ikäiselle isompi istuin ja tuo britaxin safefix on vahva vaihtoehto.
    t. Sari 🙂

    • Sini
      22.10.2012 at 21:47

      Juu kuului, tai siis se penkki on itsessään isofix ja erillistä jalustaa ei ole. Ne isofix kiinnikkeet on tuossa penkissä jo valmiina kiinni. Suosittelen kyllä, ollaan tykätty kovasti istuimesta ja poikakin viihtyy siinä hyvin!

  • Anonyymi
    23.10.2012 at 06:03

    Kiitos paljon vastauksesta! Taidan uskaltautua tilaamaan turvaistuimen sieltä. Ja kaikkea muutakin ihanaa löytyi 🙂 Aikaisemmin oon tilannut tuolta vain trunkimatkalaukun molemmille pojille ja hyvin onnistui. Pojat tykkää ihan mahdottomasti, voin suositella! – Sari

    • Sini
      14.11.2012 at 12:36

      Jee!Joko saitte istuimen?

  • Anonyymi
    14.11.2012 at 12:31

    Ajattelin kirjoittaa tähän myös kokemuksista Amazon uk. tilaamisesta, elikkä nopeesti tuli paketti kotiin, tilasin siis kahdet sellaiset kudotut legginssit, joista toisissa oli reikä jo valmiiks 🙁 Onko kellää kokemuksia palauttamisesta? Eli kannattaako edes yrittää? Se paketti oli lähetetty jostai The Lilam Group nimisestä paikasta..
    -Eve

    • Sini
      14.11.2012 at 12:38

      Voi harmi 🙁 Mä olen kerran ollut yhteydessä asiakaspalveluun ja sieltä vastattiin nopeasti. Itse olen tilannut kaikki vaan silleen, että tulee tuolta amazon.co.uk kaupasta, että en tiedä miten muut kaupat toimii. Ilman muuta reklamaatio tuollaisesta, kannattaa vaikka kysyä sieltä amazonin asiakaspalevulsta neuvoa miten noissa toimitaan..

    • Anonyymi
      14.11.2012 at 13:32

      Mistä se asiakaspalvelu löytyy sieltä sivustolta? Olin tosiaa huolimaton ku en kattonu yhtää sitä mistä ne tulee, osa oli just tuolta amazon uk.:sta mut osa tulee jostai muualta näköjää… ois pitäny olla tarkempi kun niitä tuotteita tilailee ja näköjää osaa tuotteista ei sit saa tuolta amazon uk:sta, vaan ne toimitetaa jostai muualta sit… voe voe, no onneks ny kyseessä ei ollu ku 10 €, mutta harmittaahan se silti kun on rikkonainen tuote ja tilattu kauempaa kuin Suomesta 🙁
      -Eve

    • Sini
      14.11.2012 at 13:55

      Oliko siellä sun omilla sivuilla siinä tilauksen kohdassa mitään "contact" juttua? Muistaakseni itse laitoin silloin sitä kautta viestin. Mutta täältä löytyy help osiosta juttua palautuksista http://www.amazon.co.uk/gp/help/customer/display.html/ref=hp_sn_ret?nodeId=502480

    • Anonyymi
      14.11.2012 at 20:42

      Löysin sieltä jonkun kohdan, josta pystyi valitsemaan sen sähköpostin. Sain viestiini vastauksen jo heti tänään, ja selkeät ohjeet kuinka toimia, ilmoittelen kyllä tänne kun saan vastauksia sieltä myyjän puolelta minun reklamaatiosta, mielenkiintoista nähdä miten tässä käy…
      -Eve

    • Anonyymi
      15.11.2012 at 18:25

      Kiitos vastauksista! Hei vielä kysyisin sellaista, että miten sellainen tilaus tehdään missä ei tarvitse maksaa postikuluja? Ja minkä verran pitempään sen toimitus kestää? Jännä että tuollainenkin vaihtoehto on olemassa, ajattelin tilata leluja joululahjaksi, jos kokeilisin nyt sitä, ilman postikuluja vaihtoehtoa.. On nimittäin lelut huomattavasti halvempia kuin Suomessa..
      -Eve

    • Sini
      15.11.2012 at 18:28

      Kopsasin tähän tuosta mun postauksesta tekstin vastaukseksi: Itse kun etsin jotain tuotetta, kirjoitan vain hakukenttään tuotteen nimen ja kun haku on löytynyt, klikkaan vasemmassa reunassa olevan "Delivery option" alapuolelta kohtaa "FREE Super Saver delivery". Tällöin sivu hakee tuotteet, joihin ei tule ollenkaan postikuluja. Tämä kohta pitää muistaa raksia vielä kassalla, sillä muuten ohjelma automaattisesti lähettää nopeimmalla tavalla ja postikulut näkyvät ostoskorissa. Kun kohtaa klikkaa niin kori päivittyy ja postikulutkin häviävät. Kaikki omat tilaukseni on toimitettu kotiin ja kerran kun en ollut kotona, oli toimitus viety sitten postiin. Mitään tullimaksuja tai muita kuluja ei ole tullut enää lisäksi, sillä tuotteet tulevat Englannista. Maksu tapahtuu luottokortilla ja summa veloitetaan kortilta vasta kun tilaus on lähetetty. Aina siihen saakka tilaus on mahdollista perua tai siihen on mahdollisuus tehdä muutoksia.

      Toimitusaika oli muistaakseni 7-10 päivää tuossa ilmaisessa postituksessa.

    • Sini
      15.11.2012 at 18:28

      Ai niin ja tuo toimii vain jos ostoskorin summa on yli 25 puntaa..

    • Anonyymi
      16.11.2012 at 12:05

      Paljon kiitoksia vastauksesta 🙂 Täytynee viikonloppuna tehdä tilaus!
      -Eve

Lue lisää