ChillNorwayn syksyä

 Meiltä löytyy sekä äidiltä, että tytöltä muutamia ChillNorwayn vaatteita.
Osa niistä on täällä blogissakin vilahtanut ja mielestäni merkin vaatteet ovat laadukkaita ja parhainta niissä on ne ihanat yksityiskohdat. Ensimmäisenä ihastuin merkin tyttöjen mallistoon ja siitä ihastus sitten jatkui naistenkin puolelle. Sanoisin, että mitoitus on mielestäni reiluhkoa, harmikseni muutama raskausaikana hankittu mekkokin osoittautui kilojen karistuttua liian suureksi. Takit taas vastaavat mielestäni aika hyvin kokoaan ja housut taas ovat todella reiluja. ChillNorway on noussut todella suosituksi myös Suomessa ja täältäkin löytyy nykyään monta merkin jälleenmyyjää. Suositut mallit myös myydään loppuun aika nopeasti.
Osa merkin vaatteista on ehkä liian romanttisia omaan makuuni, mutta aina jotain todella omannäköistäkin löytyy. Sain valita merkin syyskokoelmasta itselleni vaatteen ja valitsin tämän oversized mallisen neuleen (Georgia sweater). Materiaali on ihanan pehmeää ja ohutta ja tämän kanssa sopii alaosaksi parhaiten mielestäni oikein tiukat pillifarkut. Omani ovat Dr.Denim merkkiset mustat, todella joustavat ja kivat jalassa. Tässä mallissa pieni reiluus ei haittaa mitään, omani on koko S ja juuri sopivan löysä.
Tätä mallia ei tietääkseni Suomeen tullut mihinkään kauppaan, mutta löytyy esimerkiksi Ruotsista Tintin Style kaupasta.

 Kokosin kollaaseihin muutamia suosikkejani syksyn mallistosta.
Ihastuin aivan täysin tuohon ensimmäiseen Toronto takkiin. Itselläni on yksi merkin takki ja siinä on samanlainen kätevä irroitettava vuori, jolloin käyttöikä on pitkä. Omallani menin melkein koko talven lukuunottamatta ihan paukkupakkasia. Takkia näyttäisi löytyvän Suomesta ainakin Wishwear kaupasta. Mallistossa on myös aivan ihania rentoja neuleita ja näihin olisi kyllä mukava viilenä syysiltana käpertyä.

Eeville sain myös tyttöjen mallistosta lilan velourasun, josta voin laittaa kuvia vielä myöhemmin.
Mallia ei näkynyt nettisivuilla olevankaan, meillä on vastaava puku ollut jo useammassa koossa ja velour pysyy kovassakin käytössä ihanan pehmeänä. Tyttöjen mallistossa on paljon lilaa ja kanervaa, runsaasti kirjailuja ja muita kauniita yksityiskohtia. Aikaisemmin olen tilannut merkin tyttöjen vaatteita yleensä alesta Tanskasta ja Ruotsista, mutta nykyään Suomessakin on ihan kattava valikoima. Lastenvaatteita myy Suomessa ainakin  Lastenpuoti KuplaMillan putiikki, Coutry White sekä Sevelyn.
Onko muita merkkiin ihastuneita?

Ps. Loppuun vielä tähän liittymätön alevinkki, mutta babyluxin facebook sivulta löytyy 25% alennuskoodi, joka käy kaikkiin kaupan tuotteisiin. Kauppaan on saanut nyt myös Nova Starin, Maxomorran sekä Geggamojan uutuuksia! Koodi on siis ”synttarit” ja on voimassa 16.9.2012 saakka.

18 Comments

  • Reply
    Marika
    12.9.2012 at 10:40

    Mä ostin juuri Epalle tunikan/mekon, ja innolla odotetaan saapuvaksi. Vähän tyyriitä olisi ostaa kaapintäydeltä, mutta muutaman jutun meillekin haluaisin vielä, varsinkin tuolle esikoiselle, joka pitää jo sentäs vuoden samaa vaatekokoa ja kohta jo kauemminkin.

    Mullekin suurin osa on ihan liian romanttista, joten kiva nähdä simppeliäkin juttuja. Oon M-kokoisena mielestäni liian iso noihin "oversized"-juttuihin (näytän isommalta kun oon), sun kaltaisille sirommille sopii tosi kivasti :)!

  • Reply
    Sini
    12.9.2012 at 10:44

    Totta, mäkin olen löytänyt alesta Eevin omat. Noita tyttöjen juttuja taas jää aika hyvin aleen mitä olen katsonut. Meilläkin käyttöikä on ollut pitkä kun housuissa ja hupparissa on resorit ja voi ottaa vähän reilumman koon.

  • Reply
    Katja
    12.9.2012 at 10:51

    Kiva tämä blogisi ulkoasu! Olen itsekin pohtinut omani kohtaloa ja nyt vihdoin sain kipinän muokata vähän sitäkin. En osaa yhtään muokkailla sitä banneria, joten ne kuvat on aina olleet ihan hirveitä. Ehkä on parempi mennä ilman kuvaa, kun en osaa sitä muokata kivaksi 😉 Ja tosi kauniita vaatteita!

    • Reply
      Sini
      12.9.2012 at 11:12

      Kiitos! Ja joo, mulkla oli just noin, että en saanut kuvasta semmoista kun mitä ajattelin, niin en laittanut sitten ollenkaan 😀 Mä en oo mikään kovin hyvä noissa atk jutuissa…

  • Reply
    Evelina
    12.9.2012 at 10:53

    Tykkään! Meillä ei kylläkään yhtäkään merkin vaatetta vielä löydy, mutta näitä olen kyllä kovasti ihaillut! Hyvin sopii sulle tuo neule, innolla odottelen kuvia myös Eevin
    asusta!

    • Reply
      Sini
      12.9.2012 at 11:13

      Ne aikuisten omat on myös tosi laadukkaita, ei ole tullut mulla ainakaan pesunukkaa tms. Ainut vaan, että sitä xs kokoa ei oikein löydy mistään, onkohan sitä edes ja se S koko on mulle nyt reilu kun paino tippui raskauden jälkeen aika reilusti. Tämmösessä mallissa se ei onneksi haittaa, mutta muuten voi olla vaikea löytää enää noista sopivia kokoja.

  • Reply
    Anonyymi
    12.9.2012 at 12:42

    Sini Xs on saatavan mutta ne pitää kauppiaiden tilata aina extrana sillä pakettiin kuuluu koot vain koosta S ylöspäin. Kuplassa on kaikkea ollut myös koossa Xs mutta ne menee samantien.

    • Reply
      Sini
      12.9.2012 at 12:50

      Ai, hyvä tietää!Ihmekään kun en ole meinannut mistään löytää XS kokoa, ne varmaan menevät sitten heti tai osa ei ota ollenkaan. Musta kun nuo on vähän reiluja niin se xs koko olisi hyvä ihan S kokoisellekin. Toki riippuu vähän mallista.

  • Reply
    Anonyymi
    12.9.2012 at 12:42

    Ihan kiva jos tykkää tuollaisista yöpaituleista.

    • Reply
      Sini
      12.9.2012 at 12:50

      Onneksi makuja on monia 😉

  • Reply
    Taaperon tyylillä
    12.9.2012 at 13:35

    aivan ihana paita!! :)) ja pakko vielä sanoa että dr.denimeitä en vielä omista yksiäkään, mutta monesti niitä olen katsellut stocklta ja carlingsilla. kaverit ovat kovasti kehuneet, pakko varmaan kokeilla itsekin 😀 näyttävät vain niiiiiiin kovin pienitä mutt ilmeisesti venyvät kuitenkin hurjasti 😀

    • Reply
      Sini
      12.9.2012 at 16:05

      Joo housut on kyllä ihan mahtavat!Mä menin silloin etsimään kaupasta mustia pillejä ja myyjä aloitti "Tässä on tää malli, joka on tosi hitti nuorien keskuudessa…" Just, noh ehkäpä sen kohta kolmekymppisen voi laskea nuoreksi, riippuu mihin vertaa 😀 Ja sit toiseksi sanoi "Tää olis varmaan sun koko.." ja näytti sellaisia olemattomia housunrimpuloita, joita en uskonut ikinä saavani edes polvista ylöspäin kiskottua. Kyllä ne vaan meni ja myyjä sanoi, että pitää olla mielummin vähän liian tiukat kun on niin pöajon joustoa, että muuten jää pussittamaan. Että teinihousuissa kuljetaan, mutta ei haittaa kun ovat niin mukavat jalassa 😉 Ajattelin hakea samat tummansinisinä tai harmainakin!

  • Reply
    Anonyymi
    12.9.2012 at 16:01

    Ihana tuo paita! Minä metsästin sitä cloud dressiä ympäri eurooppaa ja kuinka onnellinen olinkaan kun sen kuukausi sitten löysin vielä sinisenä Ruotsista ja kaiken lisäksi se oli alessa =) Ihania vaatteita ja niin hyvälaatuisiakin

    -Jenni-

    • Reply
      Sini
      12.9.2012 at 21:49

      Se cloud on ihana! Harmi kun mulla juuri sen kanssa kävi niin, että yläosasta rinnustasta se oli liian iso. Ei paljon imetyksen jälkeen jäänyt täytettä tuohon eteen 😀

  • Reply
    Anonyymi
    12.9.2012 at 18:25

    Moi, Tampereelta löytyy aikuisten Chilliä Putiikista Rannalla ja sama kauppa Helsingissä Kluuvissa!!

    • Reply
      Sini
      12.9.2012 at 21:50

      Moi!Kiitos vinkistä!Pitääkin tsekata seuraavalla kerralla kun mennään Tampereelle!

  • Reply
    Janina
    13.9.2012 at 16:49

    Voi apua! Sulla on kyllä unelma vartalo. 🙂 Meikäläisen ruokatottumuksilla ja namihampaalla ei kyllä noin upeaksi ole asiaa. Kiva tukka ja neule!

  • Reply
    Sini
    13.9.2012 at 20:09

    No voi kiitos!Hei, mä oon ihan kamala karkkihiiri 😉

Leave a Reply

Lue lisää