Ihania päiviä

Mä olen oppinut vasta viimeisen vuoden aikana hidastamaan,
lähes pysähtymään.
Oppinut elämään tätä päivää ja nauttimaan tästä ajasta.
Ensimmäisen kohdalla kaikki meni niin nopeasti. Moni sanoikin, että nauti nyt,
kun aika menee niin nopeaan. Eihän sitä silloin vielä tiennyt. Silloin odotti
koko ajan jotain. Odotti, että ryömitään, kontataan, kävellään, puhutaan. Ja
sitten koittikin jo aika kun lähdin töihin ja ihmettelin, että mihin se aika
meni? Että miksi en uskonut, vaikka mulle sanottiin? Sitten olinkin se, joka
kertoi muille, että nauti nyt. Vähän sama fiilis kuin ennen synnytystä kun
murehdin, että mistä tiedän, koska ne supistukset on niitä oikeita. Mulle
sanottiin, että kyllä sä vaan sitten TIEDÄT. No kun synnytys alkoi, niin ei
ollut enää epäilystäkään, mä tiesin. Oikeasti ajankuluakaan ei tajua ennen kuin
sen on kerran kokenut sen ensimmäisen kohdalla.

Ensimäisen
kohdalla tein kaikki niin kuin pitikin. Niin kuin opastettiin. Sitä oli hiukan
epävarma kaikesta, parempi oli vain noudattaa annettuja ohjeita kuin lähteä
sooloilemaan. Toisen kohdalla olen oppinut luottamaan itseeni. Luottamaan
siihen, että olen hyvä äiti siitäkin huolimatta, vaikka tekisin asiat hiukan
erilailla. Olen myös oppinut olemaan itselleni hiukan armollisempi, että ei
tarvitsekaan olla täydellinen. 
Hyväksynyt sen, että olen äitiydessäkin vasta ihan alussa ja virheitä
tulee pakostakin välillä tehtyä. Mielestäni hyvän äitiyden mittari ei ole se
kuinka virheettömästi osaa kasvattaa vaan se, kuinka oppii tekemistään virheistä.
Antaa itsellekin luvan olla epätäydellinen. Ihan yhtä tärkeää kuin tietää miten
pitäisi toimia, on myös tietää kuinka ei ainakaan pitäisi toimia.

 Tulin ensimmäisen kerran raskaaksi ollessani 22-vuotias.
Olin jo mennyt ihan tarpeeksi ja koin olevani valmis äidiksi. Hassua kuinka
tuossa vaiheessa sitä ei oikeasti mieti mitä kaikkea lapsen saanti merkitsee.
Sitä ajattelee sitä vauva-aikaa. Luulenpa, että jos äidiksi tulemisen edellytyksenä olisi suorittaa koe,
jossa pitäisi keksiä ratkaisu kaikkiin edessä oleviin vanhemmuuden haasteisiin
ja ongelmiin, ei kukaan täysjärkinen haluaisi äidiksi 😉 Ehkäpä tarkoitus
onkin, että ihan kaikkia ei mietitä etukäteen. Haasteet, joita tulevaisuudessa
tulen kohtaamaan ovat vielä mysteereitä ja luotan, että matkan varrella tulen
löytämään niihin ratkaisut. Onhan minulla kaksi hyvää opettajaa….

 Ihmeellistä on se, kuinka pienestä sitä tulee onnelliseksi.
Hetkinä, jolloin yksi kiukuttelee, toinen tyhjää tuhkaluukkua ja keittiössä
kattila kiehuu yli samaan aikaan, tekisi mieli luovuttaa. Ei tästä tule yhtään
mitään. Sitten ei vaadita kuin yksi ihana hymy tai yksi kunnon hali ja tuntuu
taas siltä, että tässähän on kaikki mitä ikinä halusinkaan. Meissä äideissä on
pakko olla joku sisäänrakennettu toiminto, joka unohtaa ne huonot hetket
nopeasti. Se heikko kohta, johon lapset osaavat iskeä juuri silloin kun
epätoivo meinaa vallata.
 

Lapsille  ne pienet
ilot ovat niitä suurimpia. Kun opitaan itse juomaan mukista tai kiipeämään
rappuset. Kun saadaan takissa vetoketju kiinni ilman äidin apua tai kengät
menevät heti ensimmäisellä kerralla oikeisiin jalkoihin. Ihan mahtavaa, että
juuri minä olen silloin siinä näkemässä kaikki nämä, jakamassa sitä iloa.



 Aikuisten elämässä noista pienistä iloista tulee arkisia juttuja, unohdamme
millaista oli olla lapsi. Kun ei ollut kuin tämä päivä eikä huolta huomisesta.
Siksi onkin niin ihanaa nyt olla tässä, nähdä taas se lasten välittömyys ja
viattomuus, oma kun on aikojen saatossa jo hävinnyt ja tilalle on tullut
aikuisuus ja tietyt normit, joiden mukaan täällä maailmassa toimitaan. Ihanaa
on huomata kuinka sitä itsekin taas alkaa nauttia niistä samoista pienistä
asioista. Välillä murehdin kuinka tämäkin päivä on huomenna jo eilinen, mutta
koska mahdollisuutta vaikuttaa ajan kulkuun ei ole, on vain pakko yrittää elää
jokainen päivä niin, että huomenna ei tarvitsisi katua.

Olet tyhjä taulu vasta,
aivan lapsi vielä.
Kaikki vasta tulossa
mikä jättää jälkensä.
Aivan joka päivä
kaikki mitä näet,
pienet kuopat tiellä
ja jyrkät ylämäet.
Leiki lapsi vielä,
kun vain leikkiä saat.
Ehdit kyllä vielä tietää kaikki maailman maat.
Kuin niityn takiaiset
villapaitaan tarttuu,
kaikki kokemukset
sun sielussasi karttuu.
Elämäsi öinä,
tulevina päivinä
sun polkusi näyttää
kuinka sinusta tulee sinä.
Olet aivan lapsi vielä,
tyhjä taulu vasta.
Voin vain koittaa estää sua hukkaan joutumasta.
-Suurlähettiläät-

42 Comments

  • Reply
    Laura
    20.9.2012 at 12:50

    Kauniisti kirjoitettu ja miten ihana tuo keinukuva! <3

  • Reply
    Anskuli
    20.9.2012 at 13:51

    ihana kirjoitus, totta joka sana <3
    Kyllä nuo lapset opettaa niin paljon ja ovat sellasia aarteita ettei tosikaan <3
    Vaikka välillä on vaikeita ja haastavia hetkiä, niin kyllä ne iloiset ja onnelliset hetket voittaa kaiken!!

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 17:35

      Kyllä!Onneksi ne huonommat hetket unohtuvat nopeasti 😉

  • Reply
    Meeri
    20.9.2012 at 14:19

    Ihanasti kirjoitit, minulla on samoja ajatuksia mutta paljonhan sitä ajattelee muttei sanoiksi saa kuitenkaan asioita puettua. 🙂
    Toivon, että voisin olla joskus vielä sen kolme vuotta kotona, Pinjan kanssa olin kaksi vuotta ja toisaalta jälkeenpäin ajateltuna, oli se vielä aika pieni hoitoon tuolloin, takaisinhan tuota aikaa ei enää saa, mutta jospa voisin olla sitten kotona kun Pinja on koulussa alaluokilla, olisin edes kotona kun lapsi tulee koulusta.

    Töissä ehtii kyllä olla vaikka kuinka montakymmentä vuotta ennen eläkkeelle pääsyä, mutta lapsi on pieni vain jokusen vuoden, jolloin tarvitseekin eniten äidin läsnäoloa.

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 17:36

      Samaa ajattelen minäkin. Töitä ehtii kyllä vielä tehdä vaikka kuinka, mutta lapset ovat pieniä vain hetken.

  • Reply
    Anonyymi
    20.9.2012 at 14:38

    Heippa.
    On ihanaa että on ihmisiä jotka pysähtyy ajattelemaan näitä elämän ainutkertaisia hetkiä. On tosiaan vaan yksi aika jokaisen pikkuihmisen kohdalla jolloin saa olla liki yhtä äidin kanssa ja haalia sitä perusturvallisuutta ja lämpöä, matkalla kohti kylmää maailmaa ja sitä kun pitää olla niitä eväitä pärjätä yksin ja luottaa äidin sijasta itseensä. Maailma olisi tuhannesti parempi paikka jos jokainen äiti rakastaisi lastaan ja toivoisi tälle hyvää ja edes yrittäisi olla turvallinen äiti. Turvallinen äiti on myös hän jolla joskus on niitä päiviä että mikään ei suju, ei vaan se joka on aina viilipytty. 🙂

    Itselläni on tälle vuodelle kaksi hetkeä mielessä, jolloin ajattelin että heippa ja kiitos, meitsi lähtee. Ensimmäinen oli kesällä kun toinen pikkulapsi kaatoi 1,5l maitotölkin klumpsuttamaan lattialle ja sen huomattuani toinen huutaa keittiön syöttötuolissa : Pissa! Kaksi valtaisaa levinnyttä lätäkköä, kaksi liikkuvaa lasta ja yksi äiti joka ajatteli tulevansa hulluksi. Toinen hetki oli tänään kun toinen teki kaikki temppunsa ja vein samantien yliväsyneen päiväunille. Menin autolle hakemaan toisen pienen autosta ja sillä oli toisesta kengästä koko kengännauha irti kädessä. Mikä epätoivon hetki. Kengät lensi auton lattialle ja illalla pitää hakea tämä nyöritystehtävä sisälle kun olen tarpeeksi kerännyt voimia siihen ::DD

    Suurissa huolissa (lapsen sairastaessa ja valvottaessa esim)ja oikeissa ongelmissa itsehillintä pitää hyvin ja osaa olla aikuinen, onneksi näin päin että kuppi kaatuu pienistä jutuista ;;))

    Tsemppiä meille äidille. Saa huutaa ja olla hölmö, kunhan muistaa että aikuiset osaa pyytää anteeksi, halata ja sopia. Pian riidan jälkeen.

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 17:40

      Ihana kommentti ♥ Olet niin oikeassa! Ja juurikin suurissa asioissa se pää pysyy kylmänä, mutta sitten joissain ihan pienissä typerissä jutuissa vaan pinna katkeaa. Ja hölmäjä ollaan välillä, mutta muistetaan pyytää anteeksi ja halia jälkeen päin.

  • Reply
    - M -
    20.9.2012 at 14:40

    Ihania kuvia ja teksti täyttä totta!

  • Reply
    Marika
    20.9.2012 at 17:47

    Ihana kirjoitus Sini. Ja niin totta.
    Tosin olen tällä hetkellä hyvinkin tyytyväinen meidän tilaanteeseen, vaikka alkuun vähän harmitti, kaikki on vaan lähtenyt rullaamaan niin hyvin, kun tytöt on tyytyväisiä niin on äitikin ja kuitenkin on niitä kotipäiviä jolloin saadaan touhuta kaikessa rauhassa <3 tässä hetkessä elämistä ja siitä nauttimista näinkin.

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 18:22

      Teillä onkin hyvä järjestely!Ehdit kuitenkin olla kotonakin vähän enemmän. Ja niin ihana kuulla, että nyt jo rullaa hyvin!

  • Reply
    Anonyymi
    20.9.2012 at 17:52

    Voi Sini, ihana teksti. Et voi uskoa miten minun onnellisuuskuplalleni kävi viikko sitten. Minusta oli tulossa äiti kolmelle. Koin vauvani kohtukuoleman ja elämän arvot menivät kokonaan uusiksi. Yhtäkkiä kaikki pienet arjen epäkohdat menettivätkin merkityksensä, tajusin millainen Taivaan lahja nuo kaksi ovat. Ei sen väliä miten ovat, kun vaan ovat. Olen heistä niin kiitollinen, ja tietenkin myös siitä kolmannesta, siellä Taivaassa.

    Lukijasi E

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 18:24

      Voi eikä! Olen niin pahoillani! En osaa edes kuvitella tuollaista tilannetta. Siinä tosiaan varmasti kaikki arvot menevät uusiksi. Kovasti jaksamista teidän koko perheelle ja ihania hetkiä niiden kahden kanssa ja säilykööt kolmas aina mielessä ja sydämessänne ♥

  • Reply
    Kotiäiti
    20.9.2012 at 18:24

    Mä rakastan näitä sun tällaisia postauksia. Kiitos! <3

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 18:43

      Voi, kiva kuulla! ♥

  • Reply
    Alexandra
    20.9.2012 at 18:25

    Samoja ajatuksia! Ekan kanssa sitä odotettiin koko ajan jotain, toisen kanssa ehdittiin jo hiukan nauttiakin. Ja nyt kolmannen kanssa kaikki vasta ihanaa onkin, kun osaan ottaa kahden ensimmäisen lapsen kanssa tehdyistä "virheistä" ja kiirehtimistäni opikseni. Nyt ei ole kiire enää minnekään. 🙂
    Kauniita kuvia, etenkin tuo keinukuva! <3

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 18:44

      Niinpä!Mä en tiedä tuleeko meille enää sitä kolmatta niin pitää nyt jo ajatella, että tähän ei välttämättä koskaan ole enää paluuta. Ei ole kiire, ei.

  • Reply
    Pia
    20.9.2012 at 18:25

    Kauniisti kirjoitettu, totta joka sana. Juuri tuotahan äidin elämä on. Jotenkin sitä kokee asiat aivan uudella tavalla tultuaan äidiksi, pelko ja huoli nousevat ihan uusiin ulottuvuuksiin, mutta niin nousevat myös ilo ja onni. Se pakahduttava onnen tunne, kun katsoo omia pieniään, se on niin parasta! <3

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 18:46

      Niinpä!Eipä noista tiedä mitään ennen kuin on äiti itse. Murehtimaan joutuu kyllä harvase päivä, mutta niin suuri suunnaton ilo heistä myös on ♥

  • Reply
    Anonyymi
    20.9.2012 at 19:05

    Mulla tuli ihan itku kun luin tätä postausta. Olen lukenut jo kauan blogiasi monen muun blogin joukossa,mutta nyt varmaan ekaa kertaa kommentoin. Sitä vaan toivoo ja rukoilee,että voisi kasvattaa lapsestaan omanarvontuntonsa tietävä,hyvä ja tasapainoinen ihminen joka huolehtii heikoista ja ottaa oppia viisailta. Vihaa epäioikeudenmukaisuutta ja antaa omistaan muille. Välillä sitä tuntee itsensä niin riittämättömäksi ja pieneksi kasvattamaan ihmislasta.

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 19:23

      Kiva kun kommentoit!Sinäpä sen sanoit, samaa toivon minäkin!

  • Reply
    -Mrs P-
    20.9.2012 at 19:28

    Voi niin totta!! Ensimmäisen kanssa olin niin epävarma ja koin että tein kaiken väärin kun lapseni ei ollutkaan kuin oppikirjasta. Mutta kun toinen syntyi, annoin mennä. Ja huomasin etten olekkaan paskempi mutsi, joskus tietty mut anyway 🙂 Ja kiva huomata että olemme aika saman ikäisinä saanet esikoisemme. (minä olin 23v)

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 19:42

      Kannattaa antaa mennä vaan 😉 Mäkin täytin sitten juuri 23v muutamaa päivää ennen kuin Eevi syntyi.

  • Reply
    Lara
    20.9.2012 at 19:35

    Siis nyt osui ja upposi. Oli kyllä nyt niiiin hyvä kirjoitus, etten itse olis osannut paremmin sanoa! Täysin kuin omasta elämästäni vallankin toi eka pätkä…ja muutkin, mutta toi eniten 🙂 HYVÄ HYVÄ!!! 🙂

    • Reply
      Sini
      20.9.2012 at 19:42

      Kiva kuulla, että muillakin on samanlaisia ajatuksia!

  • Reply
    Tanja
    20.9.2012 at 20:21

    Totta joka sana. Ihanaa kun osaa jo hellittää ja nauttia. Tehdä asiat niin kuin omassa sydämessään ja voimavaroissaan hyväksi kokee. Ensimmäisen kohdalla niistä oppikirjoista ja muiden vaatimuksista tulee vaan kamalasti ressiä ja syyllisyyttä. Nyt osaa jo nauttia tästä ihanasta hetkestä kun lapset ovat lähellä ja pieniä. Kiitos Sini taas hyvästä tekstistäsi. 🙂 (Tuo keinu on niin kiva! Mekin ollaan vähän käyty testaamassa)

    • Reply
      Sini
      24.9.2012 at 08:31

      Niinpä. Kyllä sitä itse oppii tässä myös koko ajan uutta ja ihmeellistä elämästä, lasten avulla. Kiitos kivasta kommentistasi!

  • Reply
    Hanna
    21.9.2012 at 05:01

    Todella hyvä kirjoitus Sini sinulla on kirjoittamisentaito hyppysissä:) Mä olen nyt tämän koko tämän vuoden miettinyt ihan samoja ajatuksia moneen otteeseen, ja tullut aina siihen tulokseen että eihän tässä ole mikään kiire, lapset on niin vähän aikaa pieniä.

    • Reply
      Sini
      24.9.2012 at 08:31

      Kiitos ♥ Eihän tässä tosiaan kiirettä ole 😉

  • Reply
    mini mamalisti
    21.9.2012 at 06:18

    Ihana teksti ja kuvat. Niin samoja ajatuksia. Kiitos.

    • Reply
      Sini
      24.9.2012 at 08:31

      Kiva kuulla, kiitos!

  • Reply
    Kinuski
    21.9.2012 at 06:30

    Minnekähän mun eilinen kommentti katosi.. Mutta kiitos koskettavasta postauksesta ja että teit tutuksi tuon mulle ennestään tuntemattoman biisin, mahtavat sanat!

    • Reply
      Sini
      24.9.2012 at 08:32

      Voi en tiedä? Tämä bloggeri herjaa minulla välillä jotain ihmeellisiä juttuja..Biisi soi joskus vuosia sitten ahkerasti radiossa, en ole kyllä kuullut pitkään aikaan 😉

  • Reply
    Anonyymi
    21.9.2012 at 11:23

    ihana kirjoitus!

  • Reply
    Pia
    22.9.2012 at 07:06

    Aivan ihana teksti. Kiitos. Biisin sanat niin totta. Oon sun vakkarilukija, kommentoin vain ihan liian harvoin. Sun blogia on niin ihana lukea, älä lopeta koskaan!

    • Reply
      Sini
      24.9.2012 at 08:33

      Kiva Pia kun kommentoit ja nuo biisin sanat on kyllä niin totta!

  • Reply
    Anu
    24.9.2012 at 08:09

    Pakko kertoa kun Eevi tuli uniini viime yönä 🙂 Olin laivalla yksin (ilman lapsia) ja sitten tulit sinä ja lykkäsit Eevin laivaan laukkuineen. Mä sitten otin Eevin huolehdittavaksi ja mentiin hyttiin katsomaan mitä laukuista löytyy. Neidillä oli mukana varmaan suurinpiirtein kaikki lelut 😀 Siinä sitten leikittiin ja kierreltiin laivalla. Ihme uni.

    • Reply
      Sini
      24.9.2012 at 08:33

      Hih vai niin mä tein 😀 Mihis mä oikein menin siinä sun unessa?

  • Reply
    Anonyymi
    27.9.2012 at 20:53

    IHana postaus ja niin totta. Kiva lukea tällasta oikeetakin pohdintaa välillä blogeissa 🙂
    ps. mistä tuo eevin hattu on?, tosi söpö.

    laureliini

    • Reply
      Sini
      27.9.2012 at 21:35

      Kiitos!Näitä tykkään itsekin kirjoittaa. Usein kirjoitan ylös vain itselleni, mutta jotain tännekin. Eevin pipo on tilattu nopsupopsulta.

Leave a Reply