Merida tuli taloon ja pieni leluarvonta

 Myös me pääsimme testaamaan uutta Merida-keräilynukkea kun lelupaketti saapui tällä viikolla.
Eevillä ei aikaisemmin ole ollut ainuttakaan Barbie nukkea tai muitakaan vastaavia ja oli kiva päästä tämän avulla testaamaan, että kiinnostaako häntä edes näillä leikkiminen. Barbit eivät ole koskaa itseäni oikein kiinnostaneet ja poikatyttönä tykkäsin leikkiä kuulkaas Turtles-ukkeleilla 😉 Ehkäpä en ole siis itse näitä oikein aikuisenakaan niin noteerannut ja ovat tainneet samlla mennä Eeviltäkin vähän ohi. Meillä edelleen suurin hitti on ollut Baby Born nukke. 
Noh, nyt sitä kiinnostusta ei tarvinut kauaa pohtia sillä kyseinen nukke on kukenut pari päivää mukana joka paikassa ja Aatun ei saa MISSÄÄN NIMESSÄ koskea nukkeen, ettei se vaan riko sitä. Eniten Eeviä kiinnostaa nuo nuken hiukset ja niitä tykkää harjata ja väkertää omalaatuisia kampauksiaan niihin. Eevi on toivonut syntymäpäivälahjaksi Lumikki nukkea ja mietinkin nyt, että pitäisikö hommata tällainen barbie kokoinen vai se sellainen Animators nukke, joka on hiukan isompi. Ehkäpä kahdella samankokoisella leikkiminen sujuisi paremmin?!
Urhea ja energinen Merida-niminen tyttö näyttelee pääosaa uudessa animaatioelokuvassa Urhea. Tässä elokuvassa esiintyy Pixarin ensimmäinen naispuolinen sankaritar, nuori Skottiprinsessa Merida. Meridan on määrä mennä naimisiin prinssin kanssa, mutta hänellä onkin elämänsä varalle erilaisia suunnitelmia kuin vanhemmillaan….
Lisätietoja Meridasta täällä.
 Meridalle piti heti raivata tilaa nukkekodista, mutta eipä se tahtonut sine oikein sopia, vaikka kuinka yritti.
Tässä Eevillä on muutes päällä se ChillNorwayn velourasu, josta mainitsinkin aikaisemmin. Väri on Dusty lilac ja minusta oikein nätti väri. Ihmettelin vähän, että miten nuo housut olikin noin pitkät verrattuna aikaisempaan saman kokoiseen pukuun, mutta huomasin nyt vasta, että näissä koko olikin 6 ja huppari on kokoa 5. Housuissa on kyllä pituutta hiukan liikaa, mutta lahkeissa on resorit ja eivät mene kuitenkaan jalan alle. Hupussa on merkille tyypillisiä kauniita kirjailuja ja etupuolella rypytetyt taskut sekä kiristysnyöri.

 ”Äiti, tää prinsessa on niin ihana!”
 Paketissa oli myös pojille jotain, nimittäin tällainen Monsuno uutuuslelu. Itse olen ihan pihalla kaikista näistä isompien poikein leluista, en yhtään ole sisäistänyt kaiken maailman Baguganien tarkoitusta, mutta kaipa nämä taistelujutut nyt vaan ovat in poikien keskuudessa.
Monsunossa on kalssinen tarina hyvän ja pahan välisestä taistelusta ja siitä, kuinka yllättävissä tilanteissa sisäinen sankarimme voi nousta esiin. Löydä oma sankarisi pelissä, jossa taistellaan ja hallitaan hahmoja. Munsono on ollut valtaisia menestys yhdysvalloissa, Japanissa ja Isossa-Britanniassa ja sen näkyy syksyllä myös animaatiosarjana. Australiassa Monsunolle on myönnetty ”Vuoden poikien lelu”- palkinto. Lisätietoja täällä.
Meille kyseinen lelu ei ihan vielä sovellu, joten ajattelin arpoa sen teidän lukijoiden kesken. Itse en tiedä mitä tämä vekotin tekee, mutta tässä on kaksi hahmoa, 2 korttia ja tuollaiset laukaisimet. Soveltuu yli 4-vuotialle. Mikäli haluaisit lelun lapsellesi voittaa tai vaikkapa antaa jollekin lahjaksi, riittää kuin kirjoitat kommenttikenttään halukkuutesi osallistua arvontaan. Arvontaan voivat osallistua kaikki yhdellä arvalla ja anonyymit jättäkää vain erottuva nimimerkki. Arvonta päättyy perjantaina 21.9.2012 klo 00.00.
Huom! Huomioin vain arvat, joissa ilmoitetaan osallistumisesta arvontaan, muutenkin saa toki kommentoida vaikkei arvontaan haluaisikaan osallistua.


  • Anonyymi
    16.9.2012 at 23:07

    Arvonnassa mukana! 🙂

    Johanna (nxmo)

  • Anonyymi
    16.9.2012 at 23:10

    mukaan arvontaan 🙂

    heidix

  • Anonyymi
    17.9.2012 at 04:58

    Itse olen ollut kova barbeilla leikkiä ja niitä onkin löytynyt paljon. Nyt koitan kovasti tyttärelleni siirtää tätä innostusta ja hän saikin nyt 4v lahjaksi barbitalon =). Tässä voimme huomata taas sen miten vanhemmat huomaamattaan siirtävät omia käytösmallejaan lapsilleen =)

    • Sini
      17.9.2012 at 08:22

      Hihii, noinhan se menee. Mullakin oli kyllä joku barbie, mutta ei se tainnut koskaan mikään hitti olla..

  • Lauren
    17.9.2012 at 05:39

    Mukaan arvontaan! 🙂

  • Helmiliinukka
    17.9.2012 at 06:00

    Se on aina jotenkin niin hellyttävää, kun lapsi ihastuu johonkin leluun, mukavaa, että Eevi tykkää Meridasta. Kovasti haluamme osallistua monsuno arvontaan, täällä olisi kaksi innokasta poikaa sitä testailemaan 😉

  • Hanna
    17.9.2012 at 06:16

    Merida on jotenkin tosi söpö, vaikka elokuvasta olenkin ihan pihalla 🙂 Meille on tilattu se animator kokoinen nukke. Miehen oli tarkoitus tuoda Merida työreissusta tuliaisiksi, mutta disney kauppaa ei ollutkaan löytynyt ja ihanat benettonin farkkumekko ja paita lensivät kaaressa tättärän nöksähtäessä. Omat barbieni ovat kaikki tallessa, mutta luulen että 3 vee on niihin vielä liian pieni. Mekin leikittiin pienenä naapurin lasten kanssa Turtleseja. Olin se lila 😀

    Hanna Melukylästä

    • Sini
      17.9.2012 at 08:24

      Joo mullekaan tuo elokuva ei ole tuttu. Kolmevuotias voi kyllä olla vähän liian pieni vielä, meillä ainakin muutamat kilarit saatiin kun ei pukeminen onnistunutkaan ihan niin helposti.. Mä olin kova turles fani, oli lautapelit ja kaikkea 😉

  • Miikku
    17.9.2012 at 06:17

    Osallistun:)
    Meidän 6.v olis innoissaan tuosta!

  • Anonyymi
    17.9.2012 at 08:20

    Kaunis Eevi ja ihana velourasu. Meillä 5 v pongas ton meridan ollessaan mamman kanssa lelu kaupassa ja oli vetonut kun pitää olla kaikki prinsessat. No nyt meillä kököttää kaikki disney prinsessat kauniissa rivissä.:) Luulen että lumikki barbie koossa olis kiva synttärilahja ja vaikka sellanen isompi joululahjaksi?

    • Sini
      17.9.2012 at 08:25

      Voi teillä on kaikki!Varmasti ihanat prinsessaleikit saa aikaan!Luulen kanssa, että se pienempi lumikki olisi passeli. Kovasti Eevi kyseli onko näissä myös niitä prinssejä, mä en kyllä tiedä?!

    • Anonyymi
      17.9.2012 at 08:56

      Juu on jotain prinsessejä. Ainakin oon Bellen prinssin nähnyt kaupassa (kaunotar ja hirviö). Meilläkin on niitä prinssei kysellyt mut oon kyllä sitä mieltä että Ken saa hoitaa sitä virkaa. Toistaiseksi kun näyttää kelpaavan.;)

  • Anonyymi
    17.9.2012 at 08:24

    Arvontaan mukaan 🙂

    -SamTe-

  • Meeri
    17.9.2012 at 08:48

    Minä pähkäilin kaverini kanssa noita isompia nukkeja ja päädyin siihen tulokseen, että ehkei enää kuitenkaan tuon ikäiselle noita. Pinjalla on pari Baby Born nukkea joita tykkää kyllä ruokkia ja kylvettää, mutta juuri sen takia, että ne ovat vauvoja, tuollainen prinsessan näköinen nukke saattaisi jäädä nurkkaan lojumaan varsinkin kun Pinja on kova tyttö jo leikkimään barbeilla. 🙂
    Pinja saakin varmaan joululahjaksi jokusen barbin, helinä keiju barbi olisi luultavasti hitti. Bongasin noita kivoja Disneyn barbeja Disney storesta kun meinasimme tehdä sinne kaverini kanssa kimppatilauksen.

  • Nitta
    17.9.2012 at 09:52

    Arvontaan mukaan!

  • hippupippu
    17.9.2012 at 10:20

    Osallistun! Meidän 5-vuotias poika tykkäisi lelusta varmasti! 🙂

  • Anskuli
    17.9.2012 at 12:25

    Osallistun arvontaan, kelpais meidän 5,5v pojalle =)

  • Anna
    17.9.2012 at 14:19

    Osallistun ehdottomasti arvontaan! Ko. härpäkkeet on todellakin "IN" 6v poikien keskuudesa, itse en tosin ymmärrä niitä, vaikka kovasti olen sivusta yrittänyt ottaa opikseni 🙂

  • Eliisa
    17.9.2012 at 15:09

    ehdottomasti mukana!

  • Jonna
    17.9.2012 at 15:33

    Voisin koittaa onneani ja tehdä meidän pikku herran iloiseksi! 🙂

  • ninar
    17.9.2012 at 15:54

    Mukaan arvontaan 🙂

  • tinni
    17.9.2012 at 17:20

    mukaan arvontaan tahtoo hän.
    t: tinni 3 pojan äiti

  • elllu
    17.9.2012 at 17:56

    Osallistun arvontaan. Meidän eskaripojalla on kaikki bakuganit ja vastaavat in, niin varmasti tämäkin lelu olis tosi mieluinen.

  • Anonyymi
    17.9.2012 at 18:01

    Arvonnassa mukana! 🙂

    -Elsu-

  • Anonyymi
    17.9.2012 at 18:02

    Mukaan arvontaan =).

    ninuska76@luukku.com

  • Johanna
    17.9.2012 at 18:24

    Mukaan arvontaan!

  • Kati
    17.9.2012 at 19:42

    Mukana arvonnassa 🙂

  • Suvi
    18.9.2012 at 08:10

    Osallistun arvontaan! Vanhempi poika voisi tuosta meillä kovasti ilahtua, vaikka minä itse en kyllä tiedä mitä tuonkaltaisilla leluilla tehdään. 😉

  • Susa
    18.9.2012 at 10:45

    Mukana leluarvonnassa. 🙂

  • Anonyymi
    18.9.2012 at 13:33

    Arvonnassa ollaan mukana! 🙂

    Sarkkeli

  • Anonyymi
    18.9.2012 at 13:55

    Mukana leluarvonnassa,meidän Rasmukselle tuo kyllä kelpaisi:)
    Iitu

  • Maruskainen
    18.9.2012 at 14:48

    Mukaan arvontaan! Kummipoika veljineen tykkäis varmasti.

  • Anonyymi
    18.9.2012 at 17:00

    Mukaan arvontaan…
    Kolme olisi leikkijää, takuulla mieluinen!!

    -Humiela-

  • Henna73
    18.9.2012 at 17:42

    Mukana leluarvonnassa 😀

  • Anonyymi
    19.9.2012 at 18:03

    Lahjaksi menisi, tahdon siis osallistua arvontaan!! =)

    -Tanja-

  • Anonyymi
    20.9.2012 at 19:06

    Osallistun arvontaan. Nimimerkki Neiti Kesäheinä

  • tiinak
    21.9.2012 at 05:25

    Osallistun!:)
    creepingdeath@suomi24.fi

  • Anonyymi
    21.9.2012 at 06:54

    Ihania prinsessoja sekä nukke että tyttäresi 🙂 Mukana arvonnassa!
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

  • Anonyymi
    21.9.2012 at 18:57

    Mukana arvonnassa!
    minttu47

Lue lisää