Mitä tänään syötäis?

Välillä tuntuu, että meillä syödään aina samoja ruokia.
Tykkään kovasti ruoan laittamisesta jos sen saisi tehdä rauhassa ja ajan kanssa, mutta useinmiten arkiruoka on sitä mitä saa helposti ja nopeasti. Eineksiä meillä ei syödä oikeastaan ollenkaan pinaattilättyjä ja kalapuikkoja lukuunottamatta, lähinnä koska en ainakaan itse oikein pidä niiden mausta. Ja miten se kaupassakäyntikin välillä tuntuu niin tylsältä, silmät kiinni osaisi valita kaapin täydennykset, ne samat mitä aina ennenkin. Tekisi mieli tehdä kunnon ruokaremontti, vaikka kuukauden ajan kokkailla kaikkeaa sellaista mitä ei aikaisemmin ole tullut tehtyä. Tuntuu, että lapsetkin ovat jo niin tottuneet noihin ”turvallisiin” ruokiin, että vähänkin erilaisemmista versioista ainakin isompi kyselee ”Mitä tääää on?!” Ihan senkin vuoksi ajattelin, että selailen nyt keittokirjoja ja surffailen netistä uusia reseptejä. Jos vaikka samalla saisi taas itsekin enemmän kipinää tuohon kokkailuun, nyt kun tuntuu, että ruoanlaitto on pelkkää rutiinia ilman sitä mukavaa fiilistä, mitä siitä ennen sai.
Ajattelin, että voisin tännekin postauksia laittaa, jos eteen sattuu oikein hyvä ohje.
Annokset eivät tule ulkonäöllisesti olemaan mitään kovin hehkeitä, usein on niin nälkä jo kaikilla, ettei siinä ehdi paljon asetteluja miettimään, hyvä kun edes muistaa sen kuvan ottaa. Todistusaineistoa tuossa alapuolella 😉

Tässä lautaiselle lätkäistynä yksi meidän arkiruoka eli kanapasta.
400g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
puolikas mustapekkajuusto
1prk kolmen juuston kermaa.
1/2 prk ruokakermaa
Ruskista kanat, mausta broilerimausteella, murenna sekaan mustapekka ja nakkaa perään kerma. Anna hautua hetki ja sillä aikaa keitä pasta. Valmistusaika n 15min.
Itse tykkään kermasta ja juustoista ja käytän niitä paljon myös ruoanlaitossa.
Annoskoot kun pysyvät kohtuudessa ja perhe liikkuu paljon niin näitä ei ole tarvinut meillä rajoittaa.
Erityisesti aurajuusto on suurinta herkkuani ja siitä minulla olisikin yksi ihana ohje jonka voisin tänne laittaa. Nyt onkin hyvä ajankohta kyseiselle reseptille, sillä siihen tarvitaan omenoita. Palaan tähän vielä pikapuoliin.
Muistellessani lapsuuteni lempiruokia sainkin muutamia hyvä arkiruokavinkkejä teiltä ja ehdottomasti niitä tullaan kokeilemaan. Edelleen saa kertoa helppoja ja hyviä ohjeita ja alan tehdä listaa mitä ensi kuussa kokataan…
  • Pikku hiiri
    26.9.2012 at 06:39

    Kuulostaa oikein hyvältä 🙂 Tuota voisin kokeilla.

    • Sini
      26.9.2012 at 07:53

      Ainakin se tulee aika helposti ja nopsaa ja maillä kelpaa kaikille.

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 06:54

    Marinaadit on ihan kakkaa 🙁

    • Sini
      26.9.2012 at 07:54

      Voihan tuon tehdä myös muuhunkin kanaan, tota oli kaapissa.

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 07:28

    Melko kevyttä 😀

    • Sini
      26.9.2012 at 07:55

      Ei ole tarkoituskaan olla 😉

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 07:29

    Siis tossahan ei ole mitään vihannesta!Ei ees sipulia vai?Onko toi sitten sen parempaa kuin eines kun on tehty vielä marinoidusta kanasta?

    T: Dude

    • Sini
      26.9.2012 at 07:57

      Öö, missä vaiheessa väitin, että olisi parempaa? Sanoin, etten pidä niiden mausta. Vihannekset meillä syödään tuoreena eli laitetaan salaattina tuohon lautaselle, tuossa on vaan tämä ruoka. Voithan sä lisätä sekaan mitä ikinä haluat. Ei meillä joka päivä kermaa ja juustoa vedetä ja sen vuoksi ihan surutta käytän niitä sitten niissä ruoissa mihin ne mun mielestä sopii.

  • hansku
    26.9.2012 at 08:14

    Meilläkin käytetään kermaa ja juustoa aika moneeen ruokaan,jossain vaiheessa tuli jopa kommenttia että pitääkö koskenlaskijaa tunkee joka ruokaan;)

    • Sini
      26.9.2012 at 08:26

      Meillä ei vielä kommenttia ole tullut, mulla on ne muutamat luottojutut mihin tuota mustaapekkaa käytän. Mun entinen kämppis teki tosi hyvää kanapastaa koskenlaskijasta, pitää varmaan joku päivä muistella miten ohje meni ja kokeilla…

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 08:47

    Toi eka lause oli ihan kuin mun suusta eli "tuntuu että meillä syödään aina samoja ruokia":) Ruokakaupassa käyntikin on nykyään jotenkin tosi tylsää kun aina tosiaan tulee ostettua niitä samoja juttuja. Olen myös harkinnut vakavasti todellisen ruokaremontin tekoa mutta lasten kanssa ei aina ole niin helppoa keskittyä ja saada aikaa uuden reseptin tekemiseen. Pitäis varmaan yrittää aluksi viikonloppuisin kun aikaa on enemmän. Laita vaan lisää reseptejä kehiin! Kun en ole pitkään aikaan asunut Suomessa niin mitä mustapekka-juusto muistuttaa? Ja muuten noihin aikaisempiin kommenteihin viitaten, helppoahan tuohonkin on tehdä tuore salaatti viereen niin tulee niitä vihanneksiakin:)

    T:Heidi

    • Sini
      26.9.2012 at 08:54

      No niinpä! Ja juurikin se kun tavallaan sitä menee mistä aita on matalin ja tekee siis niitä samoja helppoja ruokia. Pitää kyllä saada hiukan vaihtelua! Mustapekka on tämmöistä http://www.valio.fi/tuotteet/artikkeli/juusto-jossa-on-sydanta-mukana—valio-mustapekka/ päällä on siis pippurirouhetta ja maku on aika kermainen.

      Ja just noin, meillä ne vihannekset on yleensä salaattimuodossa ja lisätään lautasen reunalle ja tuo kuva on etettu heti kun sain ruoan siihen, vielä kun muistin sen kuvan ottaa 😉 Enpä ajatellut, että vihannesten puuttumisesta annoksessa tulisi iso asia, mutta itsepähän tiedän kuitenkin mitä meillä syödään ja se riittää 😉

  • Hanna
    26.9.2012 at 08:51

    Kolmen juuston kerma on muuten tosi maukasta olen laittanut välillä sitä ihan makaronilaatikkoon vähän makua tuomaan:) Mulla on vähän sama ongelma että tekisi mieli kokeilla uusia reseptejä, mutta kun nuo tyttäret on heti niin epäluuloisia kaikille uudelle, tänään tehdään kalalaatikkoa lohesta:) Mukavaa päivää Sini! ja en vaan käsitä miten nuo anonyymit jaksaa…

    • Sini
      26.9.2012 at 09:02

      Se on kyllä hyvää. Anoppi laittaa sitä kinkkukiusaukseen ja voi että on maukasta! Kiitos Hanna! Mä en tän asian kanssa ole mikää stressaaja ja jokainen saa tehdä munkin mielestä semmoista ruokaa kuin haluaa. Itse en käytä kevyt tuotteita ollenkaan, olen oppinut ruoanlaiton tietyllä lailla ja en niitä kaloreita ala laskemaan. Kuitenkin kyseessä on useinmiten peruskotiruokaa eikä grillimättöä ja kun syödään normaalisti ja liikutaan niin ei musta asiassa ole ongelmaa eikä anonyymit kommenteillaan saa mua liikahtamaan suuntaan tai toiseen 🙂

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 09:01

    Mikä teitä ihmisiä vaivaa, toinen kirjoittaa viattomasti aivan arkisesta aiheesta niin heti pitää aloittaa arvostelu! Eikö voi antaa kaikkien tehdä tavallaan, mitä se minua häiritsee (tai edes kiinnostaa), syövätkö nuo kevyesti tai vihanneksia.

    • Sini
      26.9.2012 at 09:09

      Harmi tosiaan kun tämä meni tähän, postauksen tarkoitus kun ei ollut pohtia sitä onko meidän ruoka terveellistä vai ihan kamalaa shaissea vaan sitä, että ne samat ruoat alkaa jo tökkiä ja olisi kiva löytää uusia ohjeita. Ja en missään nimessä väheksy terveellistä ruokaa, ilman muuta se on hyvä juttu. Musta näissäkin on hyvä löytää se keskitie ja se, että tänne laitan ohjeen jossa on kermaa ja juustoa ei automaattisesti tarkoita, että mitään muuta ei koskaan syödä. Luulin, että se olisi aika itsestään selvää. Noista vihanneksista niin lapsille ne uppoaa paremmin raakoina kuin keitettyinä ja semmoisina siis usein niitä tarjoankin. Vihersalaattia, posrrkanaraastetta yms ja noi toimii meillä.

  • Anskuli
    26.9.2012 at 09:06

    samat on ongelmat täälläki, tuntuu et aina syödään niitä samoja ruokia ja kaupassa käydessä hyllyistä valikoituu ne samat tuotteet! Ja toisakseen meiän lapset on niin ranttuja että ku tekee jotai erikoisempaa ni ne jää lautaselle ja se sit harmittaa.. mut pitäs kai vaan silti tehä kaikkia eri ruokia! Eli innolla otan ruokavinkkejö vastaan jos niistä postailet =)

    • Sini
      26.9.2012 at 09:11

      Sepä, kaupassa menee vaan pienessä horroksessa eteenpäin ja poimii tuotteita kärryyn 😉 Meillä on Aatu vielä ihan kaikkiruokainen ja Eevikin oli ennen paljon ennakkoluulottomampi ja siksi nyt itselläkin tuli kipinä uudistaa, että ei tulevaisuudessa olisi ongelmaa uusien ruokien suhteen. Kiva kuulla, että vinkit kelpaa. Tarttee vissiin kokeilla vaan semmoisia missä ei ole kermaa tai juustoa 😀

    • Anskuli
      26.9.2012 at 12:54

      anna tulla kaikki ohjeet vaan, juustot ja kermat mukana =D

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 09:42

    Tuo voisi olla ihan yhtä hyvin kuva meiltä kotoa ruokalautasesta, samanlaista mielikuvituksellista "mössöä" meilläkin on usein tarjolla.
    Ja niinpä niin… Sama se on meilläkin, ei millään meinaisi keksiä mitään uusia ruokia. Ja sitten kun jotain uutta kokeilee, niin siitä innostuu niin, että sitä sitten kokkailee hetkessä ihan kyllästymiseen saakka:D

    -Anu

    • Sini
      26.9.2012 at 11:40

      Joo sitähän se on. Pitää vaan nyt saada inspis…

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 10:02

    Kanapasta on meilläkin vakiokamaa, tosin en tee sitä marinoiduista, enkä osta marinoituja lihoja muutenkaan. Mä teen sillein että kuullotan öljyssä sipulin, lisään kanafilesuikaleet ja suolaa ja Pasta basilico-maustetta (Santa Maria), sitten päälle purkki ruokakermaa. Lisänä TÄYSjyväpastaa. Vaaleaa makaronia yritän vältellä. Mutta hei, oon kyllästynyt jo kanssa 😀

    Vakioruoat: kanapasta, pinaattiletut, makaronilaatikko, muussi + kalapuikot, mustikkamansikkasoppa (itsetehty) + karjalanpiirakka/sämpylä, riisipuuro, jauhelihamureke… lapsille tulee syötettyä joskus kaupan hamppareitakin, jos on kiire ulkoilun jälkeen. Muuten ei juuri eineksiä tule ostettua.

    • Sini
      26.9.2012 at 11:41

      Marinoidusta lihasta mäkään en niin välitä. Kanaa ostan sekä marinoituna, että naturellina. Naturelliin laitan yleensä currya ym.

      Aika samat vakkarit täällä, kiisseli on lasten herkkua ja sitä teen aika usein.

  • Heini
    26.9.2012 at 11:19

    Kiitos vinkistä, tuota ruokaa voisi tehdä tässä joku päivä! Kolmen juuston kermaa en olekaan kokeillut (muistaakseni 🙂 )
    Meillä syödään varmaankin sieltä epäterveellisemmästä päästä, jos oikein aletaan ajattelemaan.
    Syödään välillä valmisruokaa, lisäaineita, vaaleita jauhoja ja sokereita…. jne. 😀

    • Sini
      26.9.2012 at 11:42

      Kyllä meilläkin vaaleita jauhoja syödään. Usein lisuukkeena on tosin perunaa ja joskus riisiä, mutta riisi taas ei uppoa oikein Aatulle.

  • Meeri
    26.9.2012 at 11:31

    Meillä on kanssa tota vakioruokaa, teen tosin kanakastikkeen aikalailla samoin kuin edellinen anonyymi ja meillä syödään tuo riisin kanssa. 🙂

    Lisäksi vakioruokiin kuuluu jauhelihakastike, ruskea tai tomaattinen, tortillat, jauhelihapihvit tai pullat.
    On vaan niin helppo napata kaupasta ne kanasuikaleet ja jauhelihapaketteja ja siitä sitten voi kotona miettiä mitäs näistä taas tekisi. 😀

    Pinja rakastaa onneksi vihanneksi, salaatti ja kurkku ja paprika uppoaa parhaiten ja niitä tuleekin viipaloitua aika usein lautasen reunalle, mutta missään nimessä kasviksia ei saa mennä keittämään, loppuu heti uppoominen. 🙂
    Tuo riisipuuro kuulostais sellaselta jota vois tehä tässä näin vaihtelun virkistykseks joku päivä ja samoin noi pinaattiletut. 🙂

    • Sini
      26.9.2012 at 11:44

      Tortillat on meilläkin koko perheen herkkua, samoin itse tehty pitsa. Ja sepä, mäkin keksin sitten vasta kotona mitä tehtäis, vaikka fiksuinta olisi päättää etukäteen vaikkapa viikon ruoat ja ostaa listasta kaikki kerralla.

      Meilläkin Eevi tykkää vihanneksista, mutta tuoreena. Keitoissa menee kyllä muutenkin, mutta esim parsakaalit ja kukkakaalit isoina ei tunnu uppoavan. Mä oon sitten tarjonnut siinä versiona mikä uppoaa eli pilkottuna laitasen reunalle.

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 12:00

    Oii ehdottomasti aurajuusto ohje tulemaan, rrrakastan aurajuustoa (tai oikeastaan kaikkia juustoja) 🙂

    -Ahkera lukija, todella laiska kommentoija

    • Sini
      26.9.2012 at 19:04

      Selvä pyy!Mun täytyy tehdä eka ite sitä, että saan kuvan 🙂 Ja koska viime kerrasta on varmaan 5 vuotta aikaa, olin jo unohtanut koko keiton…

  • Kotiäiti
    26.9.2012 at 12:28

    Kiva lukea tätä nälkäisenä. 😉 Mutta siis, kuulostaa hyvältä, taitaapa päätyä meidänkin ruokalautaselle jonain päivänä. Tosin taidan tehdä oikeaan kermaan. 😀 Sama täällä nimittäin, aina samoja ruokia: makaronilaatikkoa, uunilohta ja muussia, jauhelihakeittoa, jauhelihakastiketta ja perunoita jne. Toivottavasti tämä postaus saa jatkoa! 🙂

    • Sini
      26.9.2012 at 19:05

      Mun pitäisi kanssa tehdä lohta. Toisten tekemänä se on niin hyvää, mutta mä olen omasta mielestäni huono laittamaan kalaa. No, opetellaan 😉

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 12:30

    Perunasipulisekoitus, broilerisuikaleet, Kippari-juustoa murustettuna ja ruokakermaa sekä vaikka hernemaissipaprika jos haluaa jotain "vihreää" sekaan… Helppoa ja nopeaa. Yleensäkin tuo perunasipulisekoitus on aika hvyä arjen pelastaja.
    Samalla broileri-jauhenliha-linjalla mennään, ja saman ongelman kanssa painitaan, että mitäs tänään syötäisii…? 😉

    • Sini
      26.9.2012 at 19:07

      Totta!Mä teen vähän samaa, mutta käytän tota mustaa pekkaa. Kokeillaas kippariakin joku kerta!Ja noi on niin hyviä kun säilyy pakkasessa ja tulee nopsaan. Huh, onneksi muillakin on samanlaista!

  • -Anni-
    26.9.2012 at 12:35

    Pitääkin kurkkia tuo joku vanha postaus missä on ollut vinkkeja! Nyt kun arjen hulabaloo on pahimmillaan niin tuntuu et pää on ihan tyhjä mitä tekis ja kun ne pitäs just olla sellaisia mitkä tulis tosi nopsaan.

    Mä suunnittelen viikon ruuat/teen ostokset viikonloppuna, niin sit ei arkena tarvii hakea kun maitoa. Täytyy myöntää, että aiemmin inhoamani tapa syödä useampana päivänä samaa ruokaa on jouduttu välillä ottamaan käyttöön. Kinkkukiusausta ja makaroonilaatikkoa ainakin laittamaan osan pakkaseen ja on siellä kohtuu reilu annos kaalilaatikkoakin, meni aika nihkeesti muille ja tein ison satsin 🙂

    Liha- ja lohikeittoa on meillä suht usein, perjantaisin usein pizzaa tai tortilloja 🙂 Jauhelihasta pihviä, pullia ja kastiketta. Kanat ostan aina maustamattomina kokonaisina fileinä ja useimmiten myös kypsennän ne kokonaisina(vielä kun voi grillata, saatan myös pakastaa grillattua kanaa suikaleina) ja aikuisille sitten salaatin kanssa, lapsille pyrin tarjoamaan perunaa/pastaa/riisiä mukaan, mutta välillä on ruokana kanaa, vihanneksia ja raejuustoa. Aita on matala kun nälkä kova 🙂 Tomaatti ja kurkku on meillä lasten suosiossa, juureksen menee keitoissa.

    Alkuviikosta paistoin paahtopaistin ja rosamunda-perunoita uunissa. Niiden kanssa oli sellaista creme bonjour cuisine -juttua (perus liha-/kanakastikkeeseen niillä saa tosi hyvän maun) Mut siis seuraava päivänä lihasta ja perunasta tuli spydäriä ja sitä seuraavana lihaa riitti vielä salaatin oheen.
    Tulipas sepustus, mut siis aihe on näitä mitä mielessä pyörii päivittäin 🙂

    • Sini
      26.9.2012 at 19:25

      Sä oot tässä suhteessa mun idoli! Ensinnäkin toi suunnittelu, pakko ottaa nyt itsellekin tavaksi. Ja toiseksi se toteutus ja ne ideat, sun blogi on kyllä pullollaan ihan mahtavia ohjeita!

      Mitä, eikö kaalilaatikko uponnut? 😉 Se on mun herkkua! Mut ei meilläkään muut tykkää. Tota creme onjouria mäkin laitan moneen, saa helposti lisää makua! Hei mun tekee nyt mieli tota sun paahtopaistia 😉

    • Iita
      27.9.2012 at 22:03

      Annin pitäis kyl päivitellä blogiin (tai perustaa ruokablogi) noita erilaisia vinkkejä ja ideoita. Helpottais elämää kun vois käydä kurkkaa aina jonkun uuden ohjeen 🙂 Meilläkin kun pyörii aina se samat ruoat viikosta toiseen, huoh! Tämä pasta menee ainakin kokeiluun, kuulostaa herkulliselta ja meidän neidille uppoaa melkein parhaiten juuri kana/pasta yhdistelmä 🙂

    • Marika
      28.9.2012 at 03:27

      Kannatetaan 🙂

    • Sini
      28.9.2012 at 06:50

      Joo!Annille ruokablogi!

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 13:09

    Meillä tytön herkkua on tietty makarooni, joten sitä tulee laitettua paljon eri muodoissa. Helpoin versio on lisätä keitettyyn pastaan pestoa, fetaa ja kirsikkatomaatteja. Sitten kun on enemmän inspistä lisätään vielä paistetuja vihanneksia, esim kesäkurpitsaa ja sipulia, mutta valitettavasti nuo jää useimmiten neidin lautaselle..

    Uunissa on tosi nopea ja helppo valmistaa pastaa ja lohta. Eli keitetyn pastan päälle marinoidut lohisuikaleet. Ruokakermalla huudotaan vielä loput marinadit mukaan vuokaan. Lisää myös limeä ja mausteet. Päälle juustoraastetta. Tämä taitaa olla arjen pelastavan Pirkan ohjeistosta…

    Tortilloista on jätetty valmiit mausteseokset ja kastikkeet pois ja tilalle nopea kermaviili – valkosipuli – kurkku kastike (tzatsiki tyyppinen). Toimii tosi hyvin kanan kanssa ja suolan määrä vähenee huimasti.
    T Kati

    • Sini
      26.9.2012 at 19:27

      Voi toi lohijuttu kuulostaa hyvältä! Mä laitan tortilloissa jauhelihatäytteeseen semmosta tacomaustetta ja sit kastikkeena kaiken päällä on ihan perus kermaviili ilman mitään mausteita. Kanaan laitan auraa ja vähän kermaa, ylläri 😀

  • Anonyymi
    26.9.2012 at 15:08

    Hyvältä näyttää! Pastat ovat meilläkin kaikkien herkkua,nopeaa ja helppoa. Meidän lapset rakastaa pekonipastaa: 2 pakettia pekonia,mustapippuria,aurajuustoa ja ruokakermaa,nam! 🙂

    • Sini
      26.9.2012 at 19:28

      Tää pääsee kanssa kokeiluun! Me tykätään myös pekonista, mutta pelkkää pekonikasteiketta en olekaan ennen tehnyt. Kiitti!

  • Unelma Säleikkö
    26.9.2012 at 17:48

    Sä olet itse elävä esimerkki siitä, että juustot ja kerma eivät ole mitään nou-nou-ruokia: nehän on täyttä tavaraa joten pienemmälläkin annoskoolla tulee täyteen ja mikä parasta, ruoka maistuu hyvältä! Tuota voisin kyllä kokeilla, vaikka mulla on edelleen se sun tonnikalavuokakin testaamatta josta postailit joskus sata vuotta sitten:D

    • Sini
      26.9.2012 at 19:29

      Mulla taitaa noi geenitkin vähän vaikuttaa, että voi syödä melkein mitä vaan…vielä. Ei ehkä enää 10 vuoden päästä 😉 Mut hei kokeile sitä tonnikalajuttua, se on hyvää!

  • Elise Mirjami
    26.9.2012 at 18:30

    Näyttää namilta! Meiltä löytyy suht samanlaista pöperöä usein ja hyvin kelpaa. Mä olen siinä vaiheessa, et meen aika lailla helpoimman ja nopeimman kautta. Kanaa ja pastaa, jauhelihakastiketta ja perunaa, nakkikeittoa, makaronilaatikkoa. Ei äitien tarvitse aina jaksaa mitään hienoa tehdä, perusruoka riittää. Mutta aivan ihanaa, kun olet innostunut, kaikki kannustukset täältä! Ja älä välitä anonyymien tyhmistä kommenteista, ikäviä tuollaiset, ovat vain kateellisia. Riikkakin poisti anonyymit, ettei tarvitse kuluttaa aikaa tyhmien kommenttien vastailuun. Ihanaa syksyä ja ruuantuoksua!

    • Sini
      26.9.2012 at 19:30

      Joo meillä on ihan noi samat ruoat, perus arkiruokaa. Eikä mulla ole haluakaan nyt väsätä mitään hienoa, vaan saada uusia helppoja arkiruokia listalle. Eli matalasta aidasta mennään 😉

  • Jenni
    26.9.2012 at 20:10

    Hirvee nälkä tulee, kun lukee näitä ruokavinkkejä! Meillä on aina sama juttu, kaupassa menee joskus tunti, kun vaan haahuillaan ja mietitään, että mitähän ruoaksi! 😀

    Me ollaan nyt monesti tehty tortillat uunissa. Eli täytän ne ja laitan rullalle vuokaan ja hetkeksi uuniin, niin että juusto sulaa päälle. Tykkään tosi paljon, enemmän kuin "normi" tortilloista. Sain myös hiekkalaatikolla vinkin tortilla lasagnesta, eli jauhelihaa, tomaattimurskaa, 3 juuston kermaa ja mausteita. Ladotaan kastike ja tortillat niin kuin lasagne. Sekin oli oikein maukasta!
    Silloin tällöin tulee tehtyä myös canneloneja, jonkun mielestä ehkä suuritöisiä, mutta aika nopsasti ne täyttää!
    Sun postaamaa tonnikalavuokaa ollaan nyt tehty monta kertaa ja voi vitsi se on HYVÄÄ!!! Meillä tytötkin tykkää siitä tosi paljon 🙂

    • Sini
      26.9.2012 at 20:19

      Tortillat on kyllä hyvä noinkin!Mä olen tehnyt vähän vastaavia, mutta lättytaikinasta eli suolaisia ohukaisia. Tuo tortillalasagne mainittiinkin siinä edellisessä postauksessa ja piti mennä googlettamaan mitä siihen tulee, mutta sä säästit nyt vaivan. Eli kiitos, menee kokeiluun!

  • Anonyymi
    27.9.2012 at 19:22

    Lueskelu sai oikein miettimään mitä me tytön kanssa syödään kun ollaan kaksistaan (silloin on vaan yksi ruuanlaittaja, eli minä ja yleensä kiire+nälkä ;)).
    Esim. hyvin tyypillinen viime arkiviikko 1.Riuspasta punaisella pestolla + curryjauheessa paistettut kanasuikaleet ja kesäkurpitsat seassa purkkimaissia 2. Pakastepinaattikeitto keitetyllä kananmunilla + ruisleivät 3. Uunilohi ja keitetyt perunat+porkkanat (tyttö syö sellaisenaan, mulle kylmä kermaviili-sinappi-ruohosipulikastike oheen) 4.Lohikermapasta edellispäivän uunilohesta ja pakasteparsakaalia 5.Jauhelihakeitto jossa raastettu sipuli (tyttö ei huomaa ;)), porkkanaa, perunaa, loput maanantain maissisäilykkeestä ja aika vähän jauhelihaa lisänä grahampaahtoleipää.
    Oli hauska oikein kirjata nuo ylös ja tajuta että aika basic sapuskaa syödään ja tosi helppoa ja nopeaa.

    – Anni A.

    • Sini
      27.9.2012 at 21:27

      Tosi hyvältä kuulostaa nuo teidän ruoat!Mä olen huono laittamaan kalaa, mutta just päätin, että opettelen 😉 Sama täällä, helppoa ja nopeaa!

  • Anonyymi
    27.9.2012 at 19:35

    Ihan samat fiilikset aina samoista ruuista.. ja samanlaista kanakastiketta meillakin marinoimattomista suikaleista:) Kaksi helppoa ja hyvaa ohjetta jakoon: tonnikalakastike pastalle syntyy tomaattisesta tonnikalasta, sipulista, tomaattipyreesta ja kermasta. Ja sitten toinen eli kanavuokaan laitan riisia, kana- tai kasvisliemikuutioita ja vetta ensin uuniin ja sitten kun riisi on lahes kypsaa heita mukaan maustetut kanasuikaleet ja sipulin ja pari purkkia smetanaa. Juustoraastetta paalle ja viela hetkeksi uuniin. Helppoja, nopeita tehda ja namia ruokaa:) Lisaa ruokavinkkeja kiitos myøs tanne! -maikki

    • Sini
      27.9.2012 at 21:28

      Voi kiitos näistä, kuulostaa tosi hyviltä ja tuo tomaattitonnikala on mun herkkua lämppäreissä ja voisin kokeilla tuota kastikettakin!

  • Marika
    28.9.2012 at 03:33

    Voi täällä olikin hyviä vinkkejä kokeiluun. Mun tulee nykyään tehtyä usein edellisenä iltana seuraavan päivän ruoka valmiiks, saa sit nopeesti lämmittää kun tullan töistä / päikystä. Ja tyttöjen uusinta herkkua on tortelliinit tuorepastahyllystä vihannesten / kasvisten kanssa, oon vasta hiljan löytänyt ne ns pahan päivän varalle.

    • Sini
      28.9.2012 at 06:51

      Toi onkin kätevää!Mä ite tykkään kanssa noista tortelliineista (kanasta ja juustosta) mut Eevi ei tykännyt…

Lue lisää