Sain tosiaan valita Crocsilta lapsille kengät syksyyn ja nyt nämä Crocbandin Gust Bootsit ovat olleet meillä käytössä noin parisen viikkoa hiukan viileämmillä keleillä. Olittekin jättäneet kivasti kokemuksia silloin noista saappaista ja moni oli maininnut, että näissä varsi ei pidä vettä. Täytyy todeta, että olen kyllä samaa mieltä.
Kengät ovat kyllä omasta mielestäni todella kivat ja ihanan kevyet ja iso plussa on, että nämä on tosi helppo lapsen pukea itsekin. Kumppareita nämä eivät kyllä ihan täysin korvaa sillä Eevillä oli päässyt jalkalenksu kengän alta pois ja lahje oli noussut ylöspäin, jolloin vesi oli mennyt tuosta varren saumasta hiukan läpi. Toisessa kengässä missä lahkeensuu oli tiukasti kengän päällä, ei tätä kastumista ollut. Mihinkään lätäkköleikkeihin nämä eivät ihan siis sovellu, mutta kärkiosa pitää kyllä vettä ja hiukan kostealla kelillä ja nyt tulevilla viileämmillä keleillä nämä ovat hyvät.
Eevi itse tykkää kovasti Hello Kitty kengistään ja mieluiten nämä aina jalkaansa laittaisikin. Eevi on perinyt minulta helposti palelevat jalat, joten tavalliset goretex lenkkarit eivät tunnu enää näilläkään ilmoilla riittävän. Käytössä on ollut nyt kumpparit villasukalla, mutta niitä ei viitsi ihan kuivalla kelillä kuitenkaan pitää ja siihen nämä taas ovat oikein hyvät.
Mitoituksesta sen verran, että Eevin kengät ovat kokoa 27 ja tämä koko on ollut esim Vikingin lenkkareissakin käytössä. Tämä malli ei minusta ole siis niin reilua kuin osa merkin sandaaleista. Aatulla on pienin koko eli 23 ja näihin mahtuu vielä villasukkakin, mutta ovat pidettävät jo ilmankin. Aatulla nyt käytössä 21/22 kokoisia kenkiä muuten.
Mielestäni on tärkeää, että vaikka saan jotain blogin kautta testiin, on arvioni kuitenkin tuotteesta rehellinen. Tämä palvelee niin teitä lukijoitakin kuin itse brändiäkin pidemmällä tähtäimellä. Ajattelisin, että jos kaikki ovat aina vain ihan täydellisiä, niin ne oikeasti hyvätkin arviot menettävät uskottavuutensa. Siksi itselle on tärkeää kertoa ne mahdolliset huonotkin puolet. Oma rehellinen mielipiteeni kengistä on, että kaiken kaikkiaan nämä ovat mielestäni toimivat ja käytännölliset kengät, kuivemmille keleille. Normihintaan nähden kuitenkin pientä miinusta tulee tuosta vedenpidosta, mutta kuitenkin sellaiset popot, jotka voisin tilata pienellä alennuksella meille seuraavanakin syksynä.
Crocsilla on ilmainen toimitus yli 49 euron tilauksiin ja uutiskirjeen tilaajille sivuilta löytyy 20% alekoodi tilaukseen.
titti
14.10.2012 at 14:49Kivannäköiset, mutta olis tosiaan mukavampi jos myös varsi pitäis vettä.
Crocs on mun luottomerkki omissa kengissä kesällä, käytän ihan niitä perinteisiä Classiceja. Tekis mieli talveks ostaa itselle crocs pihakengät, mut ei taida raaskia.
Yks positiivinen mitä keväällä työt aloittaessa pyörittelin mielessä oli crocs keittiökengät. Eli sellaisella luistamattomalla pohjalla ja umpikärjellä. Ehkä ne ensi keväänä ostan 🙂
Sini
15.10.2012 at 06:35Mä olen tykännyt kovasti niistä balleriinoista, niin itsellä kuin Eevilläkin. Eevi käytti omansa viime kesänä melkein puhki 😉
adimon
14.10.2012 at 15:06Kiitos tästä rehellisestä arviosta! Nuo Gust bootsit ovat olleet meillä mietinnässä näin syksyllä, mutta taitavat jäädä nyt tilaamatta. Tarvitsemme kuitenkin kengät jotka pitävät vettä kunnolla, tuntuu että joka päivä vaan sataa :/ Ja kuitenkin ulos tulee lähdettyä säällä kuin säällä!
Sini
15.10.2012 at 06:36Joo nämä ovat kyllä ihan hyvät kengät, mutta eivät kumppareita korvaa ja isompiin lätäköihin ei tosiaan kannata mennä hyppimään nämä jalassa 😉
Heidi
14.10.2012 at 17:12Kiitos rehellisestä mielipiteestä!!:)
Sini
15.10.2012 at 06:36🙂
zirk
14.10.2012 at 20:05Kiva kuulla sinunkin arviosi kengistä -se onkin hyvin samanlainen kuin monilla muilla (kuten sanoit). Nämä arviot ovat todella tärkeitä, koska itse ONNEKSI jätin niiden perusteella kengät hankkimatta. Ei vaan toimisi meillä, kun eivät vettä pidä.
Vähän pöhlöt kengät ovat, kategorioiden välistä jotenkin: vedenpitävän näköiset, mutta eivät pidä vettä. Talvikenkien näköiset, mutta ovatko pakkasilla kuitenkaan tarpeeksi lämpimät?
Sini
15.10.2012 at 06:43Itse ajattelinkin etteivät välttämättä pidä vettä kun näin oli kommenteissa tullut esiin. Tarvetta oli myös ns kuivan kelin kengille niin nämä sitten valitisin. Meidän tarkoituksiin siis tosi hyvät kengät. Nämä ovat varmaan hyvät sellaisessa loskakelissä, mutta kovemmilla pakkasilla ei ainakaan meillä piisaa villasukankaan kanssa.
Noomi
15.10.2012 at 04:55Mä tilasin meidän pojalle noi tänä vuonna, kun monet niitä niin kehu viime talvena. Sehän ei varsinaisesti niin vk-kenkä olekaan vaan oli ymmärtääkseni tosi näpsä kenkä talven loskakeleihin ja niitähän nyt yleensä riittää. Naftimmasta koosta olin yllättynyt minäkin, saas nähdä meneekö meillä koko talvea. Crocsin kumppari toisaalta on ainakin niin lämmin, että ei olla niissä vielä villasukkaan päin katottukaan 🙂
Sini
15.10.2012 at 06:46Mä olen kuullut myös kehuja tuosta mallista ja siitä, että on lasten helppo pukea (totta!). Joo ei musta mikään kovien pakkasten kenkä vaan max just tuommoisiin loskakelelihin. Eevillä ainakin jalat palelee aamuisin jo vk-kengässä niin olemme käyttäneet noita jo nyt kun on ollut vain muutama aste lämmintä.
Anonyymi
15.10.2012 at 11:46Meillä kans naapuri suositteli näitä juuri tällaisille viileille ja kosteille syyskeleille, kun ei ole ihan kumpparikeli, mutta ihan vk-goretkaan ei tunnu riittäviltä. Eli kun nurmikko on märkää ja välillä eteen tulee just se vesilätäkkö mihin on pakko hypätä 😉 Eli välikauden ja talven välinen välivälikausikenkä 😀