Aarteita

Aatu sai serkkupojaltaan kassillisen Cars-sarjan pikkuautoja ja voi mitä aarteita niistä syntyikään! Meillä ei aikaisemmin noita olekaan vielä ollut ja serkku on kuulemma jo niin iso, ettei pikkuautoilla enää leiki, joten halusi antaa Aatulle nämä vanhat autonsa. Aatuhan ei vielä ymmärrä, että mistä sarjasta nämä nyt ovat, mutta kovasti innoissaan oli noista erinäköisistä autoista ja sinne parkkitaloon ne parkkerattiin muiden autojen sekaan. Suloisinta on, että näistä autoista Aatu on hyvin tarkka ja haluaa kerätä ne leikkien jälkeen samaan kankaiseen pussukkaan missä saikin ne. Muuten tosiaan lelujen kerääminen ei juurikaan kiinnosta 🙂

Täällä asustelee tarkka poika eräässä muussakin asiassa nimittäin eilen puin Aatulle aamulla mustat sukat jalkaan ja tästä syntyi hirveä huuto ja sukkia kiskottiin pois jalasta huutaen ”POII,POII!!” (pois). Sitten hän meni kollaamaan lipastoaan, kaivoi laatikosta (jo liian pienet) muumisukat ja onnessaan kiikutti niitä minulle. Muumisukat piti saada siis jalkaan 🙂

Aatu on tykännyt kovasti leikkiä myös tuolla kirppikseltä ostamallani helikopterilla, jonne saa sisälle noita pikkuautoja ja synttärilahjaksi nyt sitten kaavailin tätä saman sarjan lentokonetta. Uskoisin olevan hitti täällä! Vaikea uskoa, että parin kuukauden päästä Aatukin on jo 2-vuotias, hui!


Mainostoimistolta meille lähetettiin Sly Cooper PS3 peli ja lähetämmekin tämän eteenpäin serkkupojalle kiitokseksi autoista, hän kun on innokas pelailija. Itse en juurikaan näiden pelien päälle niin ymmärrä, mutta kyseessä on joku juuri ilmestynyt peli ja lisätietoja siitä löytyy täältä.

Laitan jakoon vielä  alevinkin nimittäin Pikku Helene kaupasta saa nyt 30% alennuksen tilauksen loppusummasta kun tilaa vähintään kaksi normaalihintaista tuotetta.
Alennuksen saa myös jo alennetuista tuotteista, joten kannattaa kurkata
myös heidän aleosasto! Kaupasta löytyy ihania uutuuksia mm. Lili
Gaufrettelta ja Guessilta.

Alen saa koodilla huhtikuu ja tarjous on voimassa 16.4.2013 saakka.

  • Anonyymi
    10.4.2013 at 08:27

    Voi että mitä ihanuuksia Aatu on saanut!! Mä olen koittanut metsästää noita Cars 1-leffan autoja mutta niitä ei hitsi saa enää mistään, kaikki on niitä kakkosfilmin juttuja. Meillä on tuo lentokone ja kovasti siitä on tykätty, tosin se luukku mistä auto ponnahtaa ulos koneesta lähtee helposti irti (mutta ei se kyllä leikkejä haittaa:).

    T: Heidi

    • Sini
      11.4.2013 at 14:29

      Mä en ole sitä kakkosta nähnytkään, näitä ykkösen hahmoja jotain tunnistan, mutta suurinta osaa kyllä en 🙂 Toivotaan, että lentsikka kestää leikeissä!

  • avista
    10.4.2013 at 08:28

    Vau mikä kokoelma. Noita Cars 1 :n autoja kun on aika vaikea enää saada mistään järkevään hintaan.

    Joskus Aatun ikäisenä meillä just alettiin katsoa Autot -elokuvaa ja noista autoista tuli tosi tärkeitä, kun niille sai nimet ja roolit. 🙂

    • Sini
      11.4.2013 at 14:30

      Ai noitako ei saa enää, pöh! Me ei olla vielä katsottu, mutta ajattelin että kohta alkaa varmaan keskittymiskykyä löytyä sen verran, että jaksaisi katsella elokuvaa enemmän kuin 10 minuuttia 🙂

  • Minishow
    10.4.2013 at 09:14

    Olisipa meillä poikakin niin pääsisi tällaistenkin lelujen kimppuun! Ja tuolla Pikku Helenessä olisi ollut vaikka mitä ihanaa, mutta ei valitettavasti meidän koossa..

    • Sini
      11.4.2013 at 14:30

      Juu siellä oli kyllä ihania mekkouutuuksia!

  • titti
    10.4.2013 at 09:32

    Mahtava aarre Aatulla! Meillä kans serkkupojalta saadut traktorit ja iso laatikollinen dubloja on kovassa käytössä pojalla 🙂

    • Sini
      11.4.2013 at 14:31

      Joo tuntuu nuo serkkujen vanhat lelut olevan niitä parhaita!

  • Sara.
    10.4.2013 at 10:51

    Voi Aatu-söpöliini! Meillä on ihan pari noita Cars autoja ja ne on kyllä (poliisiauton ohella ;D) Fionnin suurimpia suosikkeja.
    Leffa luonnolisesti osataan ulkoa molemmilla kotikielillä 😀

    • Sini
      11.4.2013 at 14:31

      Meillä ei olla leffaa vielä katsottu, mutta täytyy ostaa se ja alkaa opettelemaan nimiä 😀

  • Lauren
    10.4.2013 at 11:05

    Onpa hieno kokoelma carseja! Meidän esikoinen myös kasvanut cars vaiheen ohi ja varmasti olisi innoissaan tuollaisesta pelistä, hyvä vastalahja 🙂

    • Sini
      11.4.2013 at 14:32

      Joo, toivotaan että vastalahja on mieluinen. Uskoisin, sillä taitaa nuo kaikki pelijutut nyt olla in hänellä!

  • Jenna Salmi
    10.4.2013 at 12:38

    Ostin tuon lentokoneen Italian disney suorasta pari vuotta sitten silloin 2-vuotiaalle pojalleni ja voin sanoa että laatu oli pettymys! Tuo ramppi mikä on lentokoneen pohjassa, lähti ekassa leikissä irti (katkesi ihan, ei saanut korjattua) ja tuo keltainen visiiri irtosi myös heti. Siivet myös aika huterat ja irtoaa helposti. Eipä sillä, poika on siitä edelleen innoissaan mutta äitiä ärsyttää kalliiden lelujen huono laatu, siksi ajattelin tämän kertoa 🙂

    • Sini
      11.4.2013 at 14:34

      Ompa tylsää! Saisi tuon hintaiset lelut kyllä leikkejäkin kestää ja harmittaa jos koko lentsikka on paloina ekan päivän jälkeen. Me ehdottiin tuo jo tilata, joten toivotaan, että pysysi ehjänä. Kiitos kun kerroit kokemuksia!

  • -Satu-
    10.4.2013 at 20:55

    Vautsi mitä aarteita! Meillä esikoinen tykkää Autot-leffasta, sillä se oli jossain vaiheessa Romeo-kaverin lemppari elokuva 🙂

    • Sini
      11.4.2013 at 14:34

      Oi, ihana!

Lue lisää