Arvotaan TOMSsit!

Vapun kunniaksi laitetaan käyntiin kiva kenkäarvonta, johon palkinnon lahjoittaa PikkuJalat.fi– kenkäkauppa. Tässä arvonnassa voit voittaa vapaavalintaiset TOMS- kengät PikkuJalkojen valikoimista. Itse en ollut tutustunut aikaisemmin näihin TOMS kenkiin ja tässä vähän lisää tietoa mikäli nämä ovat uusi juttu muillekin.

TOMS on perustettu vuonna 2006, ja sai alkunsa siitä kun Blake Mycoskie
kohtasi Argentiinan matkallaan paikallisten asukkaiden keskuudessa
suurta köyhyyttä ja puutteellisia oloja. Hän näki myös lasten kävelevän
ilman kenkiä. Mycoskie keksi, että yksinkertaisella kenkämallilla ja
toimivalla hyväntekeväisyysidealla pystyisi auttamaan näitä ihmisiä -ja
myös laajentaa hyvää elettä koko maailmaan.

TOMS toimii One for One
idealla; TOMS lahjoittaa yhden kenkäparin jokaista myytyä paria kohden
lapsille kehitysmaissa. Kohdemaita on 50 ja lahjoituksia koordinoi 75
kumppania. Kumppanijärjestöt valitsevat lahjoituskohteen, perustelevat
tarpeen ja pyytävät lahjoitusta TOMSilta. Lahjoitetut kengät ovat aina
uusia, ja varta vasten kutakin lahjoituskohdetta varten tehty.

Näissä kuvissa on Eevillä testissä pinkit TOMSin kangaskengät. Tämä malli on valmistettu kierrätysmateriaaleista ja kankaassa on luomupuuvillaa, hamppua sekä kierrätettyjä
muovipulloja. Joustava ulkopohja on kierrätyskumista tehty. Vaikuttavat kyllä mukavan kevyiltä kesäkengiltä! Kasvunvaraa ei näihin kenkiin kannata juurikaan ottaa, pieni käyntivara riittää hyvin.

Ja tosiaan palkintona on vapaavalintaiset lasten TOMS kengät ja valikoiman voi kurkata täältä. Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen ja lukijani saavat kaksi arpaa, kerrothan kommentissa monellako arvalla osallistut. Anonyymit muistakaa erottuva nimimerkki! Arvonta päättyy sunnuntaina 5.5.2013

PikkuJaloista löytyy merkin kenkiä myös aikuisille ja tulossa on vielä esimerkiksi pellavanväriset TOMSit.

Kiitos PikkuJaloille tästä arvonnasta ja mukavaa Vappua kaikille!

  • Miia M.
    30.4.2013 at 05:26

    Arvontaan mukaan kahdella arvalla! Nuo pinkit mitkä Eevilläkin on olisi ihanat mun tytölle kesäksi 🙂

  • Sirkku
    30.4.2013 at 05:33

    MUKANA!! Kaksi arpaa ja voi kunpa tällä kertaa onnetar suosisi. 🙂

  • Eedith
    30.4.2013 at 05:42

    Kahdella arvalla mukana 🙂 Jos voittaisin, valitsisi tyttö todennäköisesti juurikin nuo pinkit kengät..

  • titti
    30.4.2013 at 05:48

    Aika hauskannäköisiä, uus juttu mullekin. Noi Eevin kengät on nätit. Pojille ei mun mielestä niin kivoja värejä. Saa nähdä sopiiko tuo malli meidän tenavan matalaan ja kapeaan jalkaan, näyttää aika avaralle 🙂 nämä olis kuitenki kivat jos pojalle valkkaan: http://www.pikkujalat.fi/product_details.php?p=1347

    2.arpaa

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 05:58

    TOMSeja olen itselleni miettinyt, mutta miksei lapsillekin! En itseasiassa ollut tietoinen lastenvalikoimasta.. Yhdellä arvalla tavoittelen TOMSeja!

    Anna-Maija

  • MIIU
    30.4.2013 at 06:01

    Kahdella arvalla mukana! Ihania nuo lastenkin Tomsit, itselläni ollut jo muutama kesä ja ehkä pakko saada tänäkin kesänä 🙂

  • Maissi
    30.4.2013 at 06:05

    Uusi merkki mulle. Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Pinkit kengät sopisi meidän kesään. Malli riippuisi siitä, kummalle tytölle valitsisin tai mitä kokoja olisi jäljellä. 🙂

  • Annukka
    30.4.2013 at 06:08

    Pinkit 30 Tomssit paikkaisivat mainiosti meidän kenkäpulaa. Ihanan vanhanaikainen look!
    Yhdellä arvalla mukaan: annukkamaaria@gmail.com

  • Nitta
    30.4.2013 at 06:12

    Kahdella arvalla mukaan! Siskoni toikin Jenkeistä meille muutamat parit jokunen vuosi sitten ja ovat aivan supermukavia jalassa.

  • anna
    30.4.2013 at 06:23

    onpa kiva arvonta!nuo pinkit on kivat varsinkin.. Osallistun kahdella arvalla.

  • maisku
    30.4.2013 at 06:39

    Kahdella mukaan! 🙂

  • L-E
    30.4.2013 at 06:40

    Mukana kahdella arvalla! Näihin en ollutkaan vielä törmännyt – pitää heti mennä tutustumaan!

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 06:56

    Ihan uusi merkki mulle. Kahdella arvalla mukaan.
    KatiM

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 06:57

    Mukana yhdellä arvalla 🙂

    LauraS

  • Sara.
    30.4.2013 at 07:03

    osallistun kahdella arvalla. olen haaveillut tuollaisista itsellenikin ja olisivat kyllä söpöt lapsillekkin.

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 07:11

    Olipa uusi tuttavuus tämä merkki 🙂 Mukana yhdellä arvalla.

    -Milla Turusta-

  • mrs Ruuhka
    30.4.2013 at 07:11

    Kahdella arvalla mukana!

  • minna
    30.4.2013 at 07:12

    Uusi tuttavuus minullekin. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa pinkkejä Tomsseja 🙂

  • Pieni Lintu
    30.4.2013 at 07:13

    Aika kiva juttu! 🙂 Mukana yhdellä arvalla.

    pienilintu at gmail.com

  • A-E
    30.4.2013 at 07:15

    Kahdella arvalla mukana! Iloista vappua! 🙂

  • Marru
    30.4.2013 at 07:17

    Kahdella arvalla mukana! Uusi merkki mulle ja on kyllä kivan näköiset 🙂

  • INKA
    30.4.2013 at 07:19

    Kahdella mukana minä myös! 🙂 Nuo pinkit näyttävät herkullisilta ja mukavilta. Niitä tavoitellaan! 😉

  • HeliK
    30.4.2013 at 07:25

    Kahdella arvalla mukaan. Nämä olivatkin aivan uusi tuttavuus.

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 07:26

    Aivan mahtavia kenkiä! Kokeilen onneani yhdellä arvalla.
    -Pinkkis-
    girlwithoutwings(at)hotmail.com

  • Mimura
    30.4.2013 at 07:40

    Hienoa toimintaa TOMSilta. Ja kengät huikean hienoja! Olen kokeilemassa onneain kahdella arvalla.
    Hyvää vappua sinnepäin!

  • Riikka
    30.4.2013 at 07:46

    Kahdella arvalla mukana!

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 07:53

    Mukana yhdellä arvalla. Ottaisin noi siniset(liilat?) tyttökengät missä on jotain kuviota.

    dapsu
    daphlanie(ät) yahoo.com

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 08:13

    Onpas kivoja kenkiä. Mukana yhdellä arvalla.
    T: Mari

  • Minnukka
    30.4.2013 at 08:20

    Yhdellä arvalla Tomseja tavoittelemassa! :o)
    villalaukka@gmail.com

  • Hanna
    30.4.2013 at 08:20

    Kivan näköisiä kenkiä ihan uusi merkki mulle, kahdella arvalla mukaan! Iloista vappua sinne 🙂

  • j.m
    30.4.2013 at 08:38

    Kivan näköisiä kenkiä, kahdella arvalla mukaan 🙂

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 08:48

    Kiva arvonta 🙂 Yhdellä arvalla mukana -AnnaS-

  • Jennies
    30.4.2013 at 08:49

    Kahdella arvalla mukanan 🙂

  • Eveliina
    30.4.2013 at 08:55

    Kahdella arvalla mukana 🙂

  • Jessika
    30.4.2013 at 09:02

    kahdella arvalla mukana, minäkään en ole aikaisemmin kuullut tai törmännyt näihin

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 09:12

    Nuo on kyllä kivoja kenkiä, kelpaisi itsellekin tosiaan :). Mukana kahdella arvalla.

  • Eliisa
    30.4.2013 at 09:40

    Mukana! Ja kahdella arvalla. 🙂

  • Maiski
    30.4.2013 at 09:42

    Kahdella arvalla mukana 🙂

  • EBBA
    30.4.2013 at 09:49

    Kahdella arvalla mukana! 🙂

  • aiai
    30.4.2013 at 09:55

    Kahdella arvalla mukana! Nuo raidalliset on ihanat! 🙂

  • tvej
    30.4.2013 at 09:59

    Kiva arvonta. Kahdella mukana!:)

  • emmi
    30.4.2013 at 10:00

    Haluaisin noi samat tossut kuin Eevillä meidän pikku neidille. Mukana kahdella arvalla. 🙂 Hieno tuo one for one -systeemi. Hyvää vappua!

  • Mindianna
    30.4.2013 at 10:01

    osallistun kahdella arvalla!

  • Anskuli
    30.4.2013 at 10:04

    kahdella arvalla mukana, uusi tuttavuus minullekkin nuo kengät 🙂 Kiva olisi päästä testaamaan!!

  • Anskuli
    30.4.2013 at 10:04

    en oo varma tuliko mun kommentti, eli kahdella arvalla mukana 🙂 Jos tuli kahteen kertaan ni poista toinen kommentti 🙂

  • *Mirva*
    30.4.2013 at 10:13

    Kiva arvonta.Mukana kahdella arvalla.
    mirvamaa@hotmail.com

  • Hippiainen
    30.4.2013 at 10:14

    Onpa kivan näköisiä kenkiä, erityisesti nuo pinkit! Mukaan arvontaan kahdella arvalla!

  • elia
    30.4.2013 at 10:20

    Kahdella arvalla mukaan!

  • Päivi
    30.4.2013 at 10:27

    Kahdella arvalla mukana 🙂

  • ratja
    30.4.2013 at 10:46

    Mukana kahdella arvalla 🙂

  • Kati (Katin ploki)
    30.4.2013 at 10:52

    Kahdella arvalla mukaan 🙂

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 10:53

    Yksi arpa. johan olisivat hyvät kengät kesään.

    Elli10

  • -Auroran&vaavin äiti-
    30.4.2013 at 11:00

    On kyllä ihan uusi tuttavuus meille! Kahdella arvalla mukaan, olisihan näitä kiva päästä testaamaan 🙂

  • Lauren
    30.4.2013 at 11:07

    Mukana kahdella arvalla! Tytölle tavoittelen noita ihania pinkkejä 🙂

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 11:10

    Noi raidalliset tennarit on hauskat. siskolla on tomssit'kovasti itsellekkin haluaisin. Yhdellä arvalla mukana. tiinahoo

  • LauraHa
    30.4.2013 at 11:18

    Kahdella mukana ! Näistä ei olekaan kokemusta !

  • Sari - MrsAgatha
    30.4.2013 at 11:25

    TOMSsit on kyllä super-suloisia. Niitä näkyy varsinkin Yhdysvaltalaisissa blogeissa yms paljon ja olen niitä ihaillut. Kiva juttu että merkki on tullut Suomeenkin! 🙂
    Kahdella arvalla mukaan, kyllä meidän pojalle vielä yhdet kengät mahtuisi hyllyyn! 😉

  • hulamaja
    30.4.2013 at 11:30

    kahella arvalla mukana, tuollaset raidalliset kokoa 28 varmaan sopis pojalle.
    hulamaja ät gmail.com

  • Kati
    30.4.2013 at 11:33

    arvalla mukkaan:)

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 11:39

    Mukana yhdellä arvalla.

    O-P-E

  • Mari
    30.4.2013 at 11:42

    Kivoilta näyttää nuo kengät =) Kahdella arvalla mukana.

  • Mari
    30.4.2013 at 11:42

    Kivoilta näyttää nuo kengät =) Kahdella arvalla mukana.

  • Mymlan
    30.4.2013 at 11:43

    Osallistun kahdella arvalla.
    Tomsit ovat olleet suosikkini jo pitkään, mutta ainakin aikuisten malli on niin pehmeä ja tueton, etten lapselle ole arvannut niitä ostaa. Olisipa kiva päästä kokeilemaan, olisiko lasten mallit tukevampia.

  • Sikurina
    30.4.2013 at 11:46

    Kahdella arvalla mukana. Onpa suloisen näköisiä kenkiä!
    s.kansakoski@luukku.com

  • Khi
    30.4.2013 at 12:05

    Kahdella arvalla mukana!

  • jo
    30.4.2013 at 12:11

    Oi mun pikku pimulle sopis niin ihanasti pinkit Tomsit! Oonkin odotellut, että niitä sais jostain Suomesta ostettuu. Ei olla vielä kokeiltu, voi kun onnetar nyt suosis.

  • Miima
    30.4.2013 at 12:12

    Kivoilta näyttävät – kahdella arvalla yritetään 🙂

  • päivänpaiste
    30.4.2013 at 12:50

    Mukana kahdella arvalla 🙂

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 13:05

    Kirppu
    Mukaan yhdellä arvalla. 🙂

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 13:11

    Yhdellä arvalla mukana. Kangastennarit olisi mukava lisä kesäkenkiin pojalle!

    Saija saij4@luukku.com

  • Tarjas Snowland
    30.4.2013 at 14:03

    Kahdella arvalla mukana, terkuin uusi lukija :).

    Tervetuloa osallistumaan blogini arvontaan, jossa Lundia designvalaisin palkintona:
    http://tarja-snowland.blogspot.fi/2013/04/arvonta-upea-lundia-designvalaisin.html

  • Satu
    30.4.2013 at 14:08

    Kaksi arpaa mukaan arvontaan meille 🙂 Uusi tuttavuus on tämä merkki.

  • piia
    30.4.2013 at 14:45

    Kahdella arvalla mukana! 🙂

  • Aake07n äiti
    30.4.2013 at 15:38

    Mukana arvonnassa kahdella arvalla. Kivannäköisiä kenkiä.

  • Janina
    30.4.2013 at 15:39

    Mukana arvonnassa kahdella arvalla! En ole koskaan kuullutkaan merkistä tai ideasta. Kaunis ajatus taustalla. <3

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 16:09

    Uusi tuttavuus mullekin. Tähtitennarit ois juniorille ihanat 🙂
    2 arpaa. MaritaK

  • Pöppiäinen
    30.4.2013 at 16:17

    Kahdella arvalla mukana! Tavoittelen raidallisia kangastennareita koossa 22.

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 16:21

    Oih…mukana yhdellä arvalla

    LauraSi

  • Tiina
    30.4.2013 at 16:29

    kahdella mukana =D

  • Anna
    30.4.2013 at 16:43

    kahdella mukana 🙂

  • Elmiira
    30.4.2013 at 17:39

    Kahdella mukaan ja aivan ihanan rennot kesäkengät 🙂

  • Lara
    30.4.2013 at 17:54

    Kahdella arvalla mukana. 🙂 Peukut pystyssä voitolle 😉

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 17:55

    1 arvalla mukana.
    Kaputt.

  • Sifia
    30.4.2013 at 17:59

    Mukaan kahdella arvalla. Ihana kun esittelet näitä erilaisia merkkejä, näistäkään en ollut kuullut ennen ja vaikuttavat kivoilta. Meiltä puuttuukin kaikilta lapsilta kevyet kesäkengät, joten nämä voisivat olla hyvät! 🙂

  • NinaN
    30.4.2013 at 18:05

    Moikka! Onpas kivan oloisia kenkiä! kahdella arvalla mukana 🙂

  • hippupippu
    30.4.2013 at 18:14

    Kahdella arvalla mukaan! Kivat kengät! Mukava olisi tässä arvonnassa voittaa:)!!!

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 18:26

    Kahdella arvalla mukana. Uusi tuttavuus mulle.

    taikaruu@gmail.com

  • Annika /Karkkipurkki
    30.4.2013 at 18:38

    Kahdella arvalla mukana 🙂

  • jessie
    30.4.2013 at 18:41

    Kahdella arvalla mukana! Olen itse halunnut TOMSit, mutten ole raaskinut ostaa. Ihanaa jos voittaisin sellaiset pojalleni!

  • *M*
    30.4.2013 at 18:51

    Kahdella arvalla mukana 🙂

  • Pia
    30.4.2013 at 18:51

    Onpas kivannäköisiä kenkiä! Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. 🙂

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 19:00

    Enpä ole ennen moisiin "kierrätyskenkiin" törmännyt. Pinkit juniorikoon kengät näyttää oikein kivalta. Osallistun niiden tavoitteluun yhdellä arvalla 🙂

    Ja kivaa kesän odottelua teille, kaikesta viime aikaisesta "säikyttelystä" huolimatta!

    T. Hannahoo

  • Kati
    30.4.2013 at 19:06

    Kahdella arvalla mukana:)

  • Suvi
    30.4.2013 at 19:07

    Kahdella arvalla mukana 😉 Erittäin hieno kenkäidea ja neiti näitä varmasti mielellään testaisi.

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 19:07

    Olivatpa suloisia, varmasti ihanat kesäksi ja ihanalla ajatuksella varustettu 🙂 Mukana yhdellä arvalla.
    – Lauranen –

  • Salla
    30.4.2013 at 19:27

    Kahdella aravalla mukana =)

  • Laura
    30.4.2013 at 19:47

    Kahdella arvalla mukana, onpa kiva arvonta! Jos onni potkaisee, niin meille saisi tulla nuo samat pinkit kengät kuin Eevilläkin on! 🙂

  • Kirsi
    30.4.2013 at 20:05

    Hyvää Vappua myös Teille!
    Kahdella arvalla mukana. Valkkaisin samat pinkit kuin Eevilläkin.

  • Rea H
    30.4.2013 at 20:22

    Mukana kahdella arvalla, kenkäkaappi kaipaa vielä päivitystä , hienoja on!

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 20:30

    Mukana 1 arvalla 🙂 -anemturu-

  • Anonyymi
    30.4.2013 at 20:39

    Osallistun kivaan arvontaan yhdellä arvalla.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

  • Päivi
    30.4.2013 at 21:18

    Kivannäköiset kesäkengät! Kahdella arvalla mukana!

  • Marianne
    30.4.2013 at 22:20

    Kahdella arvalla mukana! Minullekin aivan uusi merkki. Mukavaa vappua sinnekin!

  • Nella
    1.5.2013 at 06:02

    Kahdella arvalla mukana minäkin. Aurinkoista Vappua!

  • Anonyymi
    1.5.2013 at 06:12

    Olipa mielenkiintoista lukea tästä toimintaideasta, kunnioitettavaa! Yhdellä arvalla tavoitellaan kenkiä pienelle tytölle ja hyvää vappua! Hippu

  • Henna73
    1.5.2013 at 08:09

    Lukijana kahdella mukaan 😀

  • Anonyymi
    1.5.2013 at 08:43

    Mukana yhdellä arvalla!
    -Sinie

  • Eevakaisa
    1.5.2013 at 10:21

    Kahdella arvalla mukana!
    -Eevis

  • Hanna k
    1.5.2013 at 12:09

    Mukana kivassa arvonnassa kahdella arvalla.

  • Riikka
    1.5.2013 at 13:08

    2 arpaa. Pinkki-oranssit valitsisin. Juuri eilen Stockalla näitä katselin, ja tuo tarina taustalla on vaan hyvä. 🙂

  • Paupau
    1.5.2013 at 13:12

    Mukana yhdellä arvalla! Pinkit olisivat meidän neidille ihanat 🙂

  • Jenna
    1.5.2013 at 13:44

    Kahdella arvalla mukaan, onpa kiva idea noissa kengissä!

  • Miikku
    1.5.2013 at 14:17

    Kahdella mukana:)

  • Tiina / Naista joka sentti
    1.5.2013 at 14:21

    Kahdella arvalla mukana 🙂 Täytyy sanoa että aivan upea idea! Voi kunpa kaikki yritykset tekisivät näin laajamittaista hyväntekeväisyyttä..

  • Kimpassa
    1.5.2013 at 18:22

    Mukana arvonnassa!

  • Teija
    1.5.2013 at 18:37

    Ihanan pirteitä kenkiä. Otettaisiin mielellään meille.

  • Heini
    1.5.2013 at 18:38

    Kahdella arvalla osallistun.
    Pinkit on hienot!

  • Anonyymi
    1.5.2013 at 18:48

    Jälleen kerran kiva arvonta 🙂 Mukaan kahdella arvalla!
    -Adimon

  • Anonyymi
    1.5.2013 at 19:13

    Yhdellä mukana

    -annukkka

  • Imdina
    1.5.2013 at 19:23

    kahdella arvalla mukana! jee:)

  • NeljänÄiti
    1.5.2013 at 19:49

    Kahdella arvalla mukana! =)

  • Anonyymi
    1.5.2013 at 20:02

    Mukaan arvontaan, 1 arpa.
    -minttu47-

  • Anonyymi
    2.5.2013 at 05:06

    Ihana idea kenkävalmistajalta! Yhdellä mukana. 🙂
    -SannaKyhniäinen-

  • Anonyymi
    2.5.2013 at 05:30

    Mukaan arvontaan yhdellä arvalla!
    Milla74

  • Anonyymi
    2.5.2013 at 05:50

    Uusi tuttavuus, mutta todella kivan näköiset. Tuo Eevillä oleva pinkki olisi varmasti suosikki meillä 🙂
    Kahdella arvalla mukana
    -AnuPau

  • Anonyymi
    2.5.2013 at 05:59

    Mukaan yhdellä arvalla.

    Ann-Mari & Aada Emilia

  • Maruskainen
    2.5.2013 at 06:46

    Kahdella arvalla mukaan 😉 Jännän näköisiä kenkiä! Pinkit ja kukkaballerinat on ihanat.

  • jeem3
    2.5.2013 at 07:18

    Kahdella arvalla mukana, ihania kenkiä:)

  • Anonyymi
    2.5.2013 at 08:39

    Kaksi arpaa. Tietenkin 😉
    -Minna-Vilja-

  • Tanja K
    2.5.2013 at 12:31

    Kahden arvan verran mukana jännittämässä. Ihan uusi tuttavuus oli minullekin tämä firma.

  • Anonyymi
    2.5.2013 at 13:31

    mukana yhdellä arvalla! Ihanat kenkäset!
    -Rikeirene

  • Henna
    2.5.2013 at 17:22

    Kahdella arvalla mukana:)

  • Elise Mirjami
    2.5.2013 at 18:53

    Varmasti tosi hyvät jalassa! Mukana kahdella arvalla! 🙂

  • Anonyymi
    2.5.2013 at 19:57

    Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas

  • Anonyymi
    2.5.2013 at 19:59

    Yhdellä arvalla mukana! =)

    – eemima

  • Maeri
    3.5.2013 at 13:28

    Kahdella arvalla mukana! 🙂

  • Anonyymi
    3.5.2013 at 18:14

    Yhdellä arvalla mukaan 🙂

    -MaijaG

  • Lotta
    3.5.2013 at 19:46

    Kaksi arpaa! =)

  • Jenni
    4.5.2013 at 02:41

    Kahdella arvalla mukana!

  • Jelena N♥
    4.5.2013 at 08:26

    Nua pinkit. 🙂 Kokoon 37,5. http://www.pikkujalat.fi/product_details.php?p=1359

    jelena.nieminen@hotmail.com

  • tiiti66
    5.5.2013 at 04:18

    Loistavaa kierrätystä, olen mieluusti yhdellä mukana.

  • lentoemo
    5.5.2013 at 06:06

    Yhdellä mukana, raidalliset tennarit piristäisivät kivasti kesäpukeutumista.
    flight(at)luukku.com

  • sirkkuli
    5.5.2013 at 08:51

    Yhdellä arvalla mukana

  • Mikonpoika
    5.5.2013 at 11:23

    Kahdella arvalla mukana!:)

  • Anonyymi
    5.5.2013 at 11:41

    Ihania värejä noissa kengissä, mukana yhdellä arvalla!
    Tuisku

  • Kultu
    5.5.2013 at 11:47

    Kahdella mukana 😉

  • Anonyymi
    5.5.2013 at 11:53

    Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. Suloisia kenkiä! T. Pippurisuola

  • Johanna
    5.5.2013 at 12:48

    Mukana kahdella arvalla!

  • TriplaMutsi
    5.5.2013 at 15:16

    Mukana yhdellä arvalla. 🙂

  • Jadore
    5.5.2013 at 15:23

    Ehdottomasti mukana kahdella arvalla!! 🙂

  • Mariia
    5.5.2013 at 15:49

    Kahdella arvalla mukana. Kivan oloisia kenkiä 🙂

  • Anonyymi
    5.5.2013 at 17:38

    Pinkit sopisivat meille! Yhdellä arvalla arvontaan mukaan. Jellon-

Lue lisää