Onnen kyyneleet

Tiedättekö kun joskus tulee niitä täydellisiä hetkiä? Hetkiä, jolloin tuntuu, että elämä on juuri sitä mitä aina halusikin. Ne saattaa tulla ihan yllättäen, kesken arkisten touhujen. Yhtäkkiä aika pysähtyy ja sitä katsoo tilannetta ikään kuin ulkopuolisen silmin. Hetki tuntuu hiukan epätodelliselta, niin hienolta, että sen toivoisi kestävän ikuisesti. Salaa silmäkulmaan hiipii onnen kyyneleet.

Ja me tanssittiin, naurettiin ja elettiin niin kuin olisi vain tämä hetki. 

Mä olen saanut tän kaiken. Tapahtui tulevaisuudessa mitä tahansa, me selvitään kyllä, sillä meillä on toisemme. Sitä miettii, että miten elämä on osannut järjestää palaset niin, että just mulle on suotu tämä onni. Sitä miettii, että kaikella mitä on tapahtunut on ollut joku tarkoitus. Joskus elämässä ei aina tunnu sillä hetkellä olevan järkeä, mutta kaikki aikaisemmat tapahtumat ovat ajaneet meidät yhteen, tehnyt meistä perheen.

Aina sitä ei muista sanoa kuinka paljon rakastaa. Rakastaa näitä ihmisiä ja elämäänsä. Kuinka onnellinen sitä oikeasti on kaikesta siitä mitä on saanut. Kuinka välillä pelottaa, että onni joskus katoaa. Kuinka välillä on vihainen itselleen, että on ollut taas väsyneenä kiukkuinen. Kuinka joskus miettii, että voisin ehkä olla helpompikin ihminen. Kuinka joskus ihmettelee, että siitäkin huolimatta mua rakastetaan. Ihan kaikkien vikojenkin kanssa.

Täydellinen hetki katoaa yhtä nopeasti kuin se syntyikin kun riitaa tulee lelusta. Kuitenkin nuo pienet täydelliset hetket kantavat uskomattoman pitkälle. Välillä sitä kai tarvitsee vain pienen pysähdyksen nähdäkseen asiat taas paremmin.

Onnen kyyneleet
Takin kaulukseen
Kuin tähti taivaalle
Putoaa


Kiitollinen, siunattu, onnellinen
Matkannut tänne ohi ongelmien
Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken
Mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen

Cheek: Kyyneleet

  • ElleB
    14.4.2013 at 13:54

    Kauniisti kirjoitettu! Olen miettinyt itsekin näitä blogeja lukiessa, että pitäisi pitää päiväkirjaa, sähköistä vaikkapa. Se on teidänkin lapsille suuri ilo sitten isona lukea näitä tekstejä.. <3

    • Sini
      15.4.2013 at 10:43

      Suosittelen, mä olen aina pitänyt päiväkirjaa ja kirjoittaminen on jotenkin puhdistavaa. Tänne tosin ei tule kovinkaan paljon niitä syvällisiä kirjoitettua, mutta omaan vihkoseen kyllä!

  • Krista
    14.4.2013 at 14:22

    Voi kuinka ihana postaus <3 Tuli ihan kyyneleet :')

    • Sini
      15.4.2013 at 10:43

  • Anonyymi
    14.4.2013 at 18:12

    Juuri näin, tunnelmasta toiseen, joka päivä monta kertaa. Äidin elämää. Onnellinen on se ja jaksaa hän, joka osaa nimenomaan nauttia niistä pienistä täydellisistä hetkistä. Lapsen kanssa ja siitä omasta päiväkahvista vaikka. Kun saisi pitää itsensä terveenä, fyysisesti ja psyykkisesti, ja saisi nauttia siitä hyvästä mitä on saanut. Varsinkin psyykkinen terveys helpottaa tässä onnen kokemisessa valtavasti. Ajattele että joillekin (myös äideille) kaikki on mustaa ja jokainen päivä täynnä ahdistusta ja jokainen askel raskas.

    Minulle on joskus joku sanonut, että onni tulee pyytämättä ja sitä ei tarvitse ansaita. Tämä joskus lohduttaa mua sellaisella Mitäjosmämenetäntänkaikenjanytjotainkamalaatuleekunmeneeniinhyvin hetkellä. Lohdullinen ajatus joskin uskon enemmän samaan kuin sinä (olet joskus sanonut): Hyvä tulee hyvän luokse.

    • Sini
      15.4.2013 at 10:46

      Niinhän se on, viisaita sanoja sinulta! Ja tosiaan Suomessa on niin paljon masennusta nykyään ja paljon sitä on pienten lasten äideilläkin. Kumpa jokainen uskaltaisi hakea apua ja kunpa muut eivät tuomitsisi vaan tarjoaisivat tukea myös heille kun he sitä eniten tarvitsevat.

  • Anonyymi
    14.4.2013 at 19:32

    Ihana teksti <3!

    • Sini
      15.4.2013 at 10:46

  • j.m
    15.4.2013 at 05:09

    Tuttu tunne <3 Joskus se yllättää vaikka kesken aamupalan, kun katsoo omia rakkaitaan, ja just sillä hetkellä pitää mennä halaamaan ja suukottamaan ja sanoa kuinka paljon rakastaa! 🙂

    • Sini
      15.4.2013 at 10:47

      Niinpä, se tunne tulee ihan yllättäen ja tekisi mieli vain pitää heitä sylissä ainiaan ♥

  • Anonyymi
    15.4.2013 at 10:24

    Voi, tää oli niin ihana, ja cheekin laulun sanat lopussa niin totta. Lisäksi tuo anonyymin kommentti, kun hän kirjoitti että jollekin äidillekin saattaa maailma olla musta ja täynnä ahdistusta. Itse olen sieltä syvimmistä onkaloista päässyt tänä keväänä pois, välillä juuri mietin että mitä jos tää kaikki otetaan multa pois, olenko ansainnu tätä..? (siis onnea) Mutta kyllähän se niin on,että jokainen onnensa ansaisee ja jokainen on oman onnensa seppä. Ja sinä Sini kiteytit ihanasti tuohon lauseeseen sen, millä voin tsempata itseäni huonoina hetkinä: tuli mitä tahansa (!!) niin yhdessä selviämme.

    Pariskuntana. Perheenä.
    Kiitos sinulle näistä voimaannuttavista sanoista. Toivon oikein paljon onnea elämääsi.
    Sanniska

    • Sini
      15.4.2013 at 10:49

      Voi Sanniska! Ompa mahtavaa, että sinä olet sieltä noussut ja varmasti antaa uskoa monelle muullekin, että elämä alkaa hymyilemään vielä, vaikka välillä tuntuisi ettei toivoa ole. Ihan kaikki me ollaan ansaittu onni ja paljon kaikki on kiinni omista valinnoista, kun kuuntelee sydäntään niin kyllä se johdattaa!

      Ihanaa kevättä sinne koko perheelle!

  • Maruskainen
    15.4.2013 at 13:52

    Kaunista ja niin totta. "Pienet hyvät hetket auttavat jaksamaan" – kirjoitin omaan muistivihkooni tässä vähän aikaa sitten. Perheessä, jossa on kohta puolivuotias vauva ja 5-vuotias, mustasukkainen ja uhmaikäinen esikoinen, kun niitäkin hetkiä tulee, jolloin se jaksaminen on koetuksella. Rakkautta ja kärsivällisyyttä 😉

    • Sini
      17.4.2013 at 22:04

      Niin totta!Ja uskon, että jaksaminen ja kärsivällisyys on sielläkin välillä koetuksella!

  • RIIKAN BLOGI
    15.4.2013 at 17:59

    IHANA postaus ja aivan totta!!! oli kiva puhua tänään ja toivottavasti nähdään ensi viikolla 😉

    • Sini
      17.4.2013 at 22:05

      Juu, soitellaan!

  • Terhi
    15.4.2013 at 18:36

    Näin se menee. Pienen pienistä hippusista koostuu elämän onnellisuus <3

    • Sini
      17.4.2013 at 22:05

      Niinpä ♥

  • -Satu-
    16.4.2013 at 18:47

    Tämä postaus olia aivan ihana. Totta jokainen sana.

    Kun on saanut elämässään niin paljon, niin sitä toivoo etteivät auringon päivät päällämme päättyisi koskaan.

    • Sini
      17.4.2013 at 22:05

      Ihanasti sanottu Satu!

Lue lisää