Solamigos, safe from the sun!

Niin ihana kuin se aurinko onkin, on se myös erittäin petollinen ja varsinkin kesällä on hyvä muistaa kunnon suojaukset niin itsellä kuin lapsillakin. Meillä on joka kesä ollut käytössä uv-suojapuku ja vaikka varsinkin tytöillä erilaiset ihanat rimpsu-uikkarit ovat todella ihania, ovat ne loppupeleissä jääneet melko vähälle käytölle. Uv-uikkarit olen todennut myös käteviksi siinä mielessä, että rasvattavaa pinta-alaa on paljon vähemmän, meillä ainakaan kun kumpikaan lapsi ei rasvaamisesta tykkää. Itse olen palanut lapsena todella pahasti kiehuvalla vedellä ja oma ihoni on siksi melko herkkä auringolle. En juurikaan rusketu, mutta palan herkästi ja varsinkin kasvot täytyisi aina muistaa rasvata, vaikka auringossa ei kauaa oleskelisikaan.

Näin aikuisiällä ei enää tee mieli muutenkaan varta vasten auringossa makailla (enkä ikinä ehtisikään!), sillä ihosyöpä on yleistynyt rajusti ja esimerkiksi Suomessa todettujen melanoomien määrä on viisinkertaistunut 1950-luvulta nykypäivään. Jotenkin pelottavaa. En nyt aurinkoa pakoilekaan, mutta koitan kuitenkin suojata itseni ja lapseni mahdollisimman hyvin siltä. Joskus nuorempana sitä ei juurikaan jaksanut moisesta murehtia vaan rannalla maattiin sen minkä ehdittiin 🙂 Onko kellään muulla samanmoisia ajatuksia asiasta?

MiniMint kauppa on saanut valikoimiinsa ruotsalaisen Solamigos- merkin, joka valmistaa
sporttisia ja monikäyttöisiä UV-suoja vaatteita. Vaatteet valmistetaan
EU-maissa ekologisista materiaaleista ja kankaat tulevat Italiasta.
Solamigosin vaatteet ovat ominaisuuksiltaan huippuluokkaa: ne ovat
vedenpitäviä, hengittäviä, joustavia ja niissä on 50+
aurinkosuojakerroin. Vaatteet on tehty kovaan menoon ja niissä voi uida, tanssia, urheilla ja temmeltää!

Näistä vaatteista ei värejä puutu ja kuoseissa on mm meritähtiä, kaloja, papukaijoja sekä sateenkaaria. Ainakin tunnistaa oman lapsensa rannalla 🙂 MiniMintissä on meneillään solamigos uv-vaatteisiin tutustumistarjous ja koodilla UVSUOJA saa 20% alennuksen 13.4-21.4.2013 välisenä aikana.
Solamigos tuotteet löydät täältä.

  • Anonyymi
    13.4.2013 at 07:37

    Ihan samoja mietteitä täälläkin. Itse olen samaa tyyppiä kuin sinä eli en rusketu ikinä ja palan tosi helposti. Teininä se otti päähän kun tuntui että kaikki kaverit olivat loman jälkeen ihanan ruskeita ja mä itse ihan vitivalkoinen. Nyt aikuisena olen oppinut hyväksymään sen enkä siis enää koskaan makaile auringossa. Tuo ihosyöpä pelottaa kyllä kun nuorempana tuli poltettua itseä monet kerrat. Meidän lapset ovat perineet isältään tummemman "Välimeri-ihon" ja ruskettuvat ihan kivasti eivätkä ole koskaan palaneet vaikken olekaan sen kummemmin rasvannut. Meillä ei ole lähistöllä rantoja joten UV-uikkareille ei ole ollut tarvetta mutta ne tuntuu musta paremmalta vaihtoehdolta kuin rasvaaminen. Sitä sais muuten olla koko ajan lisäämässä kun lähteehän se vedessä kuitenkin helposti pois. Tulipas pitkä sepustus mutta siis kivannäköisiä uima-asuja ja nautitaan auringosta (sitten kun se joskus ilmaantuu:) maltillisesti!

    T: Heidi

  • Suvi
    13.4.2013 at 19:34

    Kyllähän tuo uv-säteily on pahempaa kuin silloin omassa lapsuudessa, kun nakuna vedettiin ilman rasvaa, eikä palamista tapahtunut. Meillä 08-syntyneellä ollut 2-vuotiaasta asti uv-paita ja housut, käytetty lhinnä rannalla ja viileillä keleillä uidessa – lapsi itse valitsee kun lämmittää enempi 😉 Ja ne on olleet ihan HM-linjaa, toimineet myös ulkomailla. Pikkuherralle 7kk ostin Reiman uv-haalarin, jota käytämme uimahallissa nyt keväällä ja kesällä sitten rannalla. Neidillä on mun iho, ei pala vaan ruskettuu ja mitä isommaksi tullut, sitä vähemmän ole rasvannut. Itse olen huonmo rasvaamaan kun rusketun ja en pala helposti. Alkukesästä rasvaan ahkerammin, koska iho ei ole vielä tottunut. Luulen, että kotimaan auringossa neidin uv-asujen olemassa olo loppuu tähän kesään, minkä tuo 122-128-kokoinen HM-asu mahtuu, jos mahtuu pidempään, niin ok. Jos suuntaisimme Atlantin rannalle, sitten toki harkitsisin myöhemminkin, koska vesipedolle pitkähihainen paita uima-altaassa ei olisi paha!

  • j.m
    14.4.2013 at 10:03

    Itse en ole kokenut tarvetta moisille Suomen auringon alla, vaan suojaksi on riittänyt ihan tavan puuvillavaatteet ja aurinkorasva. Sen sijaan ensi talven Thaimaan lomalle pitää ehdottomasti sellaiset hankkia, toivottavasti alesta kesän jälkeen vielä saa 🙂

Lue lisää