Hip-hurraa, täällä on opittu ajamaan ilman apupyöriä! Ja arvatkaa kuinka tärkeä juttu se onkaan neidille ♥ Monesti viime kesänä vähän surkeana jutteli, kuinka isommat tytöt osasi jo ajaa ja hän ei ja epäili, ettei varmaan koskaan oppisikaan. Viime kesänä tytön pyynnöstä muutama kerta kokeiltiin, mutta kun kärsivällisyys ei riitä, niin se ei riitä. Homma meni aina pyörän nakkeluksi ja kiukutteluksi, joten päätettiin suosista kokeilla seuraavana kesänä uudestaan.
Tänä vuonna oli ihan eri ääni kellossa! Itsekin yllätyin kuinka helposti se homma lähtikin sujumaan, vaikka toki epäonnistumisia ja kiukutteluja tulee vieläkin välillä. Nyt on ehkä enemmän ymmärrystä siinä, että asioita ei voikaan osata aina heti ja tyttö on ollut innokas harjoittelemaan. Iloitsemista onnistumisista ja ei heti lannistu vaikka ei aina niin sujukaan. Toki edelleen vuorokaudenaikakin vaikuttaa, väsyneenä ei kannata edes yrittää 🙂
Tarkkana saa kuitenkin olla kun lähdetään omaa pihaa edemmäs sillä sarvet kääntyvään pään kanssa samaan tahtiin ja kun taaksepäin aletaan kuikuilemaan ja huutamaan ”Äiti, katoooo!!” niin muutaman kerran on meinannut pyörä mennä pöpelikköön..
Pyörälenkillä käytiin viimeksi jätskillä, se kunnon jätskikiska uupuu vielä, mutta hyvin näytti kaupan tuutitkin maistuvan!
Käytiin tuossa pyörähtämässä myös isovanhempieni mökillä, täällä tullaan varmasti kesällä viettämään paljon aikaa, se kun on tuossa vain muutaman kymmenen kilometrin päässä. Itse olen viettänyt lapsuuteni kaikki kesät mökillä ja olen luonteeltani ”mökki-ihminen”. Siellä on jotenkin niin erilainen fiilis, ei ole kiire eikä tarvitse stressata kotitöitä. Ruokapuoli hoituu grillaamalla ja lapset saavat pihalla aikansa kulumaan hyvin. Nahisteluita ei ole juuri ollenkaan ja no, mökillä on vain niin mukavaa!
Haaveena olisi joskus saada se oma pikkuinen kesämökki tästä läheltä, juuri sellaiselta sopivalta etäisyydeltä, että sinne voi vaan lähteä pikaisesti käymäänkin uimaan ja grillaamaan. Mökin täytyy myös mielestäni olla vähän ”mökkimäinen”, ei mikään luxuslukaali, joskin joitain nykypäivän mukavuuksia saa olla kuten sisävessa!Ehkäpä vielä joskus…
Mökillä lapsia oli viihdyttämässä karvainen kaveri nimeltä Fredi. En tiedä kumpi oli enemmän innoissaan, koira vai lapset, mutta hauskaa oli!
Löytyykö teiltä kesämökkiä tai oletteko yhtään mökki-ihmisiä?
Sari - MrsAgatha
14.5.2013 at 06:21Ihana Fredi! 🙂
Mä en ole yhtään mökki-ihminen, ilta tai pari menee mutta ei enempää. Olen kaupunkilainen henkeen ja vereen! 😉
Onnittelut uudesta taidosta neidille! Meilläkin pitäisi yrittää opetella sama, mutta poika ei halua. 😀
Sini
14.5.2013 at 18:19Se on kyllä aika liikkis!Kyllä se teilläkin varmaan kohta innostuu ja sitten hups vaan niin osaakin!
adimon
14.5.2013 at 07:36Heippa!
Meilläkin Emmi viime kesänä yritti opetella ilman appareita, mutta meni niinkuin teillä, hermoja ei riittänyt. Nyt ei vielä ole ehditty harjoitella, mutta onneksi tässä on kesä vielä edessä 🙂
Haaveissamme olisi myös pieni kesämökki jostain tästä läheltä, juuri sellainen mökki ilman liiallisia mukavuuksia. Minä ainakin olen ihan mökki-ihminen 🙂
Sini
14.5.2013 at 18:20Tässähän on koko kesä vielä edessä! Juu, sama haave täälläkin!
Anonyymi
14.5.2013 at 07:49Onnea uudesta taidosta Eeville.:) Meillä tyttö(kohta 6v) pyöräilee nyt toista kevättä/kesää ilman apupyöriä ja ollaan tehty nyt pyöräretkiä kun pikkuvelikin(kohta 2v) jaksaa istua äidin takana ja huutaa lujempaa.;) Mä tykkään myös mökkeilystä. Itsekin haaveilen omasta mökistä. Vanhempanikin myivät mökin pois kun muuttivat ulkomaille. Mökkeilemään ei varmaan päästä tänä kesänä, mutta onneksi sentään on muuta tiedossa.:)
Sini
14.5.2013 at 18:21Voi mäkin odotan, että voitais tehdä kunnon pyöräretkiä jo!Vielä ei kuitenkaan uskalla itse olla pyörän päällä kun neiti harjoittelee..Mökkeily on kyllä mukavaa, harmi kun ette tänä kesänä pääse, mutta tosiaan onhan sitä paljon muutakin kivaa kesässä!
Willa Foxin Satu
14.5.2013 at 07:58Onnea uudesta taidosta! Kivan näköinen kypärä teidän tytöllä. Meillä myös isovanhempien mökki lähellä, jossa tykkäämään käydä kesällä uimassa, saunomassa ja grillaamassa, mutta en kaipaa omaa mökkiä, minä myös henkeen ja vereen kaupunkilainen. 🙂
Sini
14.5.2013 at 18:22Kiitos!Tuo on ticketin, ostettu pari vuotta sitten. Mä oon tämmöinen maalaistyttö, tykkään olla välillä rauhassa luonnon helmassa 😀
Helmi
14.5.2013 at 08:41Me ollaan mökki-ihmisiä.:) Joka kesä vietetään useampi viikko miehen vanhempien mökillä. Toistaiseksi kun voidaan tuolla käydä, niin omaa mökkiä ei haaveilla (ja näin korvia myöten asuntovelallisena ehkä turha edes haaveilla).
Onnea Eeville uudesta taidosta.:)
Sini
14.5.2013 at 18:23Joo, ihan halpoja nuo mökit ei ole, varsinkaan järven rannalla 🙁 Onneksi mekin voidaan nauttia tuolla isovanhempien luona mökkeilystä!
Melina / Minishow
14.5.2013 at 09:38Taitava tyttö! Ja ihana pieni karvakorva 🙂
Meillä on mökki yhdessä tätieni kanssa, mutta hyvin harvoin siellä käydään. Minean vauva-aikana ajatus tuntui liian hankalalta, mutta ehkä tänä kesänä kunnostaudutaan. Meillä matkaa sinne on tunnin verran ja itsekin olen haaveillut mökistä lähempänä..
Sini
14.5.2013 at 18:24Joo ihan vauva-aikana se ei niin kivaa ole, mutta nyt jo Aatunkin kanssa menee tosi hyvin kun tykkää temmeltää pihalla.
Hanna
14.5.2013 at 10:27Paljon onnea uudesta taidosta Eeville, nyt on ollut ihania pyöräkelejä 🙂
Sini
14.5.2013 at 18:25Kiitos!Ihana kesäkeli oli tänäänkin!
Heli
14.5.2013 at 16:17Hienoa, onnea uudesta taidosta. Meillä neiti oppi viimekesänä. Vähän 4 vee synttäreiden jälkeen ilmoitti, et nyt otetaan apparit pois ja se oli menoa heti. Muuten kuvat on kuin olis meidän neiti. Neidillä tuo sama ihana kypärä, kengät, VDT:n rusettitakki löytyy teidän takkin kanssa samassa värissä, samoin suosikkivaate on farkkuleggarit 🙂
Sini
14.5.2013 at 18:25No niin sitä pitää! Hih, tekstiili-kaksoset 😀
*Laura*
14.5.2013 at 18:09Onnea tytälle uudesta taidosta! Meidän esikoinen on varustettu samanlaisella luonteella, kaikki pitäisi osata heti eikä viitsitä/ymmärretä harjoitella… Ja sitten yhtäkkiä joku taito onkin opittu!
Meidän mökki on tuossa parinkymmenen kilometrin päässä, sinne on just hyvä tehdä päiväreissu tai mennä vaikka vaan illaksi grillaamaan ja uimaan. Toimii! 🙂
Sini
14.5.2013 at 18:26Joo, sama juttu täällä!Välillä on vähän liian lyhyt pinna, keneenköhän tullut?! 😀 No tuo on just hyvä etäisyys, voi äkkiä piipahtaa uimassa!
maiju
14.5.2013 at 19:02Meiltä ei löydy kesämökkiä, mutta pari "Fredikopiota" löytyis;) Vautsivau tuota Eeviä, pääsette kunnon lenkeille porukalla.
-Satu-
14.5.2013 at 20:43Onnea taitavalle tyttöselle!
Meidän esikoinen on vasta tänä vuonna alkanut pyöräilemään (kolmipyöräisellä). Aikaisemmin eivät jalat yltäneet polkimille, kun on sen verran kirppu.
Meillä onkin kaksi kesämökkiä (mun suvun ja miehen suvun). Molemamt mökit sijaitsevat tässä ihan lähellä. Pienenä oli aivan huippua päästä kesikselle, mutta näin vanhemmiten musta on tullut mukavuudenhaluisempi ja ötökkäkammosiempi. Siitä huolimatta mökkeily on ihan mukavaa puuhaa 🙂
Maria et Co
15.5.2013 at 19:09Minä olen ollut vanhemmilleni erittäin kiitollinen siitä, ettei meillä ollut mökkiä kun olin lapsi. En ole koskaan ollut ns. 'eräihmisiä', ulkovessat eivät vetoa minuun millään tavalla, hyönteiset joko ärsyttävät tai pelottavat ja eniten ahdistaa pakkotyönomainen puurtaminen jota mökkeillessä tuskin voi välttää. Nyt kun minulla on oma perhe, niin valintamme on veneily. Huomattavasti helpompaa, tosin mies voisi olla eri mieltä koska hoitaa veneessä käytännössä kaiken, myös ruoan laiton 😉