Kummallinen kevät

Tämä kevät on kyllä ollut aika kummallinen. Välikausivaatteille ei meillä juurikaan ole ollut kotona käyttöä, sillä piha on ollut todella kurainen ja ulkoilut on suoritettu enimmäkseen kurapuvuissa. Lisäksi pihalla on muutamaa päivää lukuunottamatta ollut todella kylmä edelleen ja monesti alle on vedetty vielä fleecekerrastokin. Nyt kelit alkavat kuivamaan ja sitten taas ensi viikolle on luvattu jo 18 lämpöastetta, joten taitaa kohta tulla niissä kuorivaatteissa sitten jo kohta liian kuuma. Kuriksista tykkään siinäkin mielessä, että ne on helppo huuhtaista ulkoilun jälkeen puhtaiksi, kuorivaatteisiin kun tuo soran seassa oleva kivipöly tarttuu niin syvälle, ettei se tahdo lähteä kuin kunnon pesussa pois.

Tämä postauksen kuvat taitavat olla parin viikon takaa, sen verran lunta näkyy vielä tuolla taustalla olevan. Kevään parhaat leikit on tietysti saatu aikaan kuravellillä ja sitähän on täällä piisannut 🙂

Näyttää tosiaan siltä, että ehkä niille t-paidoille ja muille kesävaatteille tulee tässä kohta jo käyttöäkin ja vinkkaanpa siis tähän postauksen loppuun, että Pikku Mineassa on nyt meneillään ale ja koodilla kevätale30 saa kaikista tuotteista (poislukien skiphop, papu ja sisätossut) 30% alennuksen! Ale on voimassa 6.5.2013 saakka.  Pikku Mineassa on kiva valikoima noita seilorihenkisiä vaatteita, joista itse tykkään kovasti ja kesän juhliin löytyy myös kauniita juhlamekkoja, kannattaa kurkata koko valikoima täältä.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!
  • Tiia
    3.5.2013 at 17:00

    Minä olen kans pukenut ticketin kuriksen fleecevuorella pojan päälle, kun lämpötilat ollut lähellä nollaa. Melkeimpä tuolla olisi vaan pärjätty, niin vähällä käytöllä muut ollu.

    • Sini
      6.5.2013 at 21:04

      No niinpä!Ja nyt täällä on jo niin lämmintä, että kohta ne vkvaatteetkin on liikaa!

  • Melina / Minishow
    3.5.2013 at 17:24

    Tuolta PikkuMineasta löytyisi vaikka mitä, mutta harmi kun meidän tytön koot on aika lailla menneet. 🙁

    Moni muukin on puhunut sitä, kuinka välikausivaatteet melkein jää tänä keväänä käyttämättä, mutta ehkä niille on sitten syksyllä käyttöä, ja paljonkin!

    • Sini
      6.5.2013 at 21:05

      Voi harmi kun ei kokoja löytynyt 🙁 Toivotaan, että syksyllä mahtuvat edelleen nuo puvut 😀

  • Anskuli
    3.5.2013 at 18:21

    Tänä keväänä oon kyl todellaki harmitellut ettei meillä oo kuravaatteita lapsilla, kuorivaatteilla on menty ja arvatenki ne on kamalan näköiset!! On kyllä ollu niin märkää, kuraista ja tuo kylmä tuulio puhaltaa joka päivä niin ettei auringon lämmöstä oo paljon iloa.. mut toivottavasti sääennusteet pitäis paikkaansa ja sais heittää kohta takit nurkkaan 🙂

    • Sini
      6.5.2013 at 21:05

      Joo kyllä meillä on joka vuosi ollut tarpeen nuo kuriksetkin. Ja tosiaan kohta pärjää jo huppareillakin!

  • Kippuralla
    3.5.2013 at 18:38

    se ihan riippuu millainen piha on; meillä on aina mutaa ja lammikoita (samoissa kohdissa ne oli jo 20v sitten..)
    eli keväälle kurahousut+kuoritakki on ne ykköset (ja tiksun kurahaalari pienimmälle), ja sitten syksyllä vasta käyttöä enemmän kuorivaatteille.

    • Sini
      6.5.2013 at 21:06

      No niinpä ja meillä kanssa muutama isompi lammikko aina ilmestyy ja sitä kuraa ihan kivasti eli kuriksilla mennään!

  • Amalia
    4.5.2013 at 05:50

    Oi ihanat kuraleikit – onneksi on olemassa noita kumipukuja

    • Sini
      6.5.2013 at 21:06

      Niinpä!

  • Katariina
    4.5.2013 at 13:35

    Kuravaatteet on ollut tänä keväänä kovassa käytössä meilläkin. Onneksi piha alkaa pikkuhiljaa kuivumaan, pari viikkoa sitten oli aikamoista kuravelliä..

    • Sini
      6.5.2013 at 21:06

      Sama, nyt taas on piha jo täysin kuiva!

Lue lisää