Ota kiinni jos saat!


”Ota kiinni jos saat! Ota kiinni jos saat!”
Eevi lauleskelee ja pinkaisee karkuun minkä jaloistaan pääsee.
– ”Aatu, tuu jo! Mennään kastelemaan varpaat!”

Sinne ne viipottavat kohti ranaa, mun pienet. Mun päässä soi Sallan ja Miron matka maailmanympäri, tuo ihanan rasittava radiossa soiva renkutus, josta olen itseasialla alkanut jo tykkäämäänkin. Ja mä mietin…

Jotenkin tuo hetki saa mut pysähtymään. Nuo sanat, mun pienet lapset, jotka juoksevat karkuun. Kaikki on kuin yhtä suurta vertauskuvaa, sinne ne menee, niin kuin nämä vuodetkin. Ajatus tuosta kaikesta ahdistaa, kauanko mä saan ne kiinni?

Musta tuntuu niin kuin me elettäisiin viimeistä kesää. Kuulostaa ihan kamalalta ja eihän se tietenkään niin ole, mutta viimeinen kesä tällaisena mihin mä olen kaksi vuotta tottunut, kotiäitinä. En tiedä miksi musta tuntuu niin vaikealta luopua tästä kaikesta. Koitan ajatella järkevästi ja muistuttaa itseäni, että se arki alkaa rullaamaan ihan hyvin sitten syksylläkin. Jotenkin kaikki tuntuu nyt vaan niin lopulliselta. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen löytänyt sisäisen kotiäitini tässä vasta toisen lapsen jälkeen ja nytkö tämä jo loppuu? Olen itsekin yllättynyt kuinka ”ei kotiäiti-tyypille” nämä kuluneet kaksi vuotta ovat olleet rehellisesti sanottuna elämäni parasta aikaa. Kuinka sitä on löytänyt itsestään aivan uuden puolen. Kuinka tänä aikana on kokenut paljon myös epäonnistumisia äitinä, mutta sitäkin enemmän niitä ihania hetkiä. Oppinut ihmisenä valtavasti, löytänyt voimavaroja silloinkin kun on luullut, ettei niitä ole. Saanut suurta iloa ihan pienistäkin asioista. Viettänyt päivät näiden kahden mahtavan tyypin kanssa eikä kertaakaan katunut kotona olemistaan.

Rannalle saapuu joukko iloisia nuoria. Tytöt tietysti kikattavat ja pojat machoilevat. He odottavat kesää, tuota elämän parasta aikaa. Aatu hiipii lähemmäs yhtä tytöistä, kääntyy ja kipittääkin nauraen takaisin mun luokse. Tyttö naurahtaa ja luo muhun hymyilevän katseen, ehkä hän näkee itsensä tässä 10 vuoden päästä. Mun tekisi mieli mennä tytön luokse ja sanoa ” Sitten kun sä olet tässä sun lastesi kanssa niin muista nauttia, nauti ihan jokaisesta päivästä! Nauti myös siitä kun oot väsynyt ja lapset kiukuttelee ja tiskikone odottaa vielä tyhjääjäänsä. Nauti kun saat nähdä kaiken ensimmäistä kertaa, nauti kun koet ne toisen kanssa yhtä ihmeellisinä uudestaan. Nauti imetyksestä ja jos ei se onnistu niin nauti sylittelystä. Nauti vielä enemmän kun huomaat, että monen vuoden jälkeen olet isommallekin edelleen yhtä tärkeä ja hän käpertyy kainaloosi. Nauti tylsistä sadepäivistä sisällä, nauti siitä kun sateen jälkeen lapset löytävät lätäköt. Nauti myös kun peset tämän jälkeen kaksi koneellista pyykkiä ja imuroit eteistä hiekasta. Nauti kun valvot yömyöhään etsiessäsi reseptejä syntymäpäiväjuhlille, nauti kun näet lapsesi ilmeen tehtyäsi omasta mielestäsi täysin epäonnistuneen täytekakun, sillä se on hänen mielestään kaunis ja juuri sellainen kun hän oli toivonutkin. Nauti jokaisesta puhalletusta kynttilästä, sillä koskaan niitä ei tule olemaa yhtä vähän.

No enhän mä tietenkään noin sano, kuulostaisin ihan hullulta. Tyydyn vain hymyilemään tytölle takaisin ja uskon, että joskus hän tulee vielä itse ymmärtämään kaiken tuon.

Mieleeni palaa muistot nuoruudesta. Muistan hyvin tuon tunteen ja vähän samanlainen olo mulla on nyt. Kesä ole se mitä odotettiin. Kesän alussa kuitenkin samalla oli ilmassa jo tiettyä haikeutta, sillä sitä mietti, että kohta tämä jo loppuu. Silloin oli suunnitelmat; festarit, juhannut ja mökkireissut. Nyt on huvipuistot, muumimaa ja uimaretket. Silloin pakattiin siiderit, teltat ja tupakat. Nyt pakkaan pillimehut, keksit ja kellukkeet. Ja ihan yhtä innoissani edelleen.

Silloin oli vapaus, kesä oli ihmeellistä aikaa ja mitä tahansa saattoi tapahtua. Ehkä se ajatus vapauden menettämisestä oli se mikä ahdisti jo etukäteen. Vähän kuin nytkin. Kahden kotona vietetyn vuoden aikana on ehtinyt tottua tähän vapauteen. Me voidaan tehdä ihan mitä me halutaan, milloin halutaan. Voidaan herätä aamulla ja päättää millainen päivä tänään tulee olemaan. Aika mahtavaa!

Alan kuulostamaan mielessäni  itse ihan tekopyhältä. Mentaalisaarnaan nyt tuolle tytölle hetkeen tarttumisesta ja samalla itse kulutan kallisarvoista kotiäitiyttäni murehtimalla kuinka kohta tämä loppuu. Eihän tästä lopu muuta kuin sana koti, äitiys ei häviä mihinkään! Jokainen päivä voi edelleen olla seikkailu jos sellaiseksi sen tekee ja päätän aloittaa nyt heti.

– ”Odottakaa! Äitikin tulee!”
– ”Ota kiinni jos saat!”

Ja sitten heitä juoksi kolme rantaan….

49 Comments

  • Reply
    Anonyymi
    28.5.2013 at 05:47

    Ihana kirjoitus! Mulla sama fiilis ja "viimeinen" kesä. Nautitaan! 🙂

  • Reply
    Anonyymi
    28.5.2013 at 07:24

    Tiedäkös, tästä tuli ihan tippa linssiin, niin koskettavasti kirjoitit! Ihanaa kesää teidän ihanuuksien kanssa ! Terv. juurikin hoitovapaatansa pidentänyt, 1-vuotiaan pikkuprinsessan äiti, Sohvi

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:32

      Voi kiitos!Kivaa kesää myös sinne, et varmasti tule katumaan hoitovapaan pidentämistä!

  • Reply
    minna
    28.5.2013 at 07:25

    Todellakin ihana kirjoitus! Kyyneleet silmissä sitä luin 🙂 Itse kuumeilen kolmatta lasta ja haaveilen kotiäitiydestä vielä kerran ja mietin kuinka erilailla ehkä osaisin ottaa siitä ajasta kaiken irti nyt kun tiedän mitä työ- ja perhe-elämän yhdistäminen on pienten lasten(3v. ja 5v.)kanssa. Aikaisemmin kun juurikin se jatkuva pyykinpesu ja tiskikoneen tyhjentäminen tympäisi oikein huolella, niin nyt se tympäisee vielä enemmän kun kotona vietettävää aikaa on vähemmän. Toisaalta töissä ollessa on hyviäkin puolia, ihanat työkaverit ja keskustelut heidän kanssaan muustakin kuin lapsista ja tietenkin se että saa syödä rauhassa ruokansa lämpimänä 😉 Mutta se että vuodet menee niin nopeasti eteenpäin ja lapset kasvaa ja minä vanhenen, ahdistaa välillä todella paljon 🙁

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:33

      Voi, toivotaan, että sen saat vielä kerran kokea!Mietinkin, että mitenkähän nämä kotityöt ehtii tehdä sitten kun on täissä, mutta toisaalta eipä täällä ole päivisin kukaan sotkemassakaan 🙂

  • Reply
    Anonyymi
    28.5.2013 at 07:38

    Alkoi ihan itkettää. Tuo kaikki on niin totta ja niin ihanasti kirjoitettu! Ja niin usein sen unohtaa arjen vilskeessä. Voi olla että tämä on mulle myös "viimeinen" kesä, syksyllä nähdään sitten. Esikoinen menee jo kouluun…miten tämä kaikki meni näin äkkiä..?

    T: Heidi

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:34

      No niinpä, kaksi vuotta tässä meni ihan hujauksessa! Voi, teillä onkin uusi arki sitten koululaisen kanssa, tsemppiä ekaluokkalaiselle!

  • Reply
    Anonyymi
    28.5.2013 at 07:39

    Niin minun ajatuksiani! Miten onnistuitkaan kirjoittamaan ne tekstiksi noin ihanalla tavalla:). Blogiasi on tosi kiva lueskella, koska itselläni täsmälleen samanikäiset tyttö ja poika. On niin helppo samaistua. Ja kotiäitiys siis loppuu minullakin syksyllä:(. Ihanaa kesää meille!

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:34

      Kiitos ihanasta kommentista, kiva kuulla muidenkin tuntevan samoin! Voi sullakin koittaa sitten se arki, nautitaan vielä!

  • Reply
    Anonyymi
    28.5.2013 at 08:06

    Sä oot kyllä loistava kirjoittaja. Aivan ihana teksti kyllä huomaa että kirjoitat suoraan sydämmestä. Mulla itsellä on vähän auki vielä onko tämä "viimeinen" kesä vai olenko kotona vielä vuoden. Saa nähdä, mutta siihen asti nautitaan.:) Tvej

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:35

      Voi kiitos! Uskon ettet ainakaan kadu mikäli jäät vielä kotiin!

  • Reply
    Anonyymi
    28.5.2013 at 08:08

    Voimiten kaunista ja niin totta joka sana… Meillä eletään samoin ajatuksin. Tuo Aatusi on niin sydämeenkäyvän suloinen poika että neljän äitinä ihan liikutun joka ikinen kerta kun katson kuvia hänestä! Niin suloinen…

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:36

      Ihana kuulla, etten ole yksin näiden ajatusteni kanssa! Aatu on sellainen hurmuri ja huippu tyyppi, vaikkakin aika vilkas 😀

  • Reply
    j.m
    28.5.2013 at 08:57

    Apua, kyllä silmäkulma kostu tästä kirjoituksesta. Tuo on niiin totta ja välillä sydäntä raastaa ajatus siitä, että joka päivä ollaan lähempänä sitä hetkeä, kun lapset ei ole enää "minun omia" (toki lapsi on aina oma lapsi, mutta you know…).

    Toisaalta taas näin työssäkäyvänä äitinä voin lohduttaa, että nyt se yhteinen aika lapsen kanssa tuntuu vielä entistä arvokkaammalta ja ihanammalta, vaikka toki aika usein tuntuu siltä että niiden kanssa ei saa viettää tarpeeksi aikaa.

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:37

      Ymmärrän, todellakin! Ja se ahdistaa muakin. Onhan siinä sitten tosiaan tuokin puoli, varmasti sitä arvostaa ihan uudella tavalla niitä yhteisiä hetkiä.

  • Reply
    Anonyymi
    28.5.2013 at 10:22

    Aivan ihana teksti!!!Ihanaa kesää teille! T.Tiina

  • Reply
    Mari
    28.5.2013 at 10:41

    Sä kirjoitat niiiiin kauniisti :).

  • Reply
    Tarkkasilmä
    28.5.2013 at 11:09

    Ihana Sini 🙂 kotiäitinä olo on kyllä ihanaa aikaa. Ja raskasta myös. Silti tuhat kertaa ennemmin ihanaa entä raskasta ;D
    -Anu-

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:38

      Niinpä, aina päivän päätteeksi sitä on kuitenkin onnellinen tästä, vaikka aikaisemmin onkin hermonsa tuhat kertaa menettänyt 🙂

  • Reply
    Evelina
    28.5.2013 at 12:17

    Voi Sini <3! Niin kauniisti kirjoitettu, ja totta joka sana.. Samojen asioiden äärellä painitaan täällä, ja ihan totta tuntuu siltä että "viimeinen kesä" on käsillä – niin kamalalta kuin se kuulostaakin!

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:39

      Kiitos! Ihan kamala tämä tunne, että tiimalasissa hiekka juoksee ja viimeiset kotiäitikuukaudet on käsillä!

  • Reply
    viiru
    28.5.2013 at 12:32

    Niin kauniisti kirjoitettu. Kyyneleet tuli täälläkin silmään… Minä vielä kotiäitinä vuoden verran ja ehkä kauemminkin, mutta nyt jo voin kuvitella tuon "tuskan" luopumisesta… mutta sinä luovut vain hieman vapaudesta, muuten elämä rullaa samaa menoa.

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:40

      Kiitos!Voi sinulla on vielä ihanan kauan tätä edessä! Ja totta!

  • Reply
    Kirsi
    28.5.2013 at 19:35

    Kyllä täälläkin silmäkulmat kostui lukiessa ♥
    Kävin tämän saman viime kesänä läpi, ja mitä lähemmäs mentiin syksyä ja hoidon/työn aloitusta, alkoi ahdistaa niin että oksat pois. Ihan hirveä tunne. Meillä lapset lomailee nyt pari kuukautta ja aijon olla niin paljon kotona, kuin vain pystyn heidän kanssaan ja NAUTIN näistä pikku vipeltäjistä! Uuteen tilanteeseen tottuu, mutta kyllä ajankulu välillä riipaisee ja kun lapset kasvaa ihan silmissä. Huoh.

    Nautitaan kesästä ja yritetään siirtää ne syksyn asiat sivuun 🙂

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:41

      Uskon kyllä kanssa, että niin minä kuin lapsetkin tähän tottuu aika helposti, mutta silti se vähän ahdistaa :/

  • Reply
    Hippuli
    28.5.2013 at 20:28

    Täällä samoissa fiiliksissä kohta 2v-pojan äiti. Tuntuu, että nyt on tosiaan nautittava jokaikisestä sekunnista tätä ihanaa yhdessäoloa, ennen kuin 2,5 kk:n kuluttua paluu töihin koittaa. Juuri tuo kuvailemasi vapaus on niin mahtavaa, ja tietenkin oma kullanmuru, jonka kehitystä on ilo seurata. Nyt tulee jo niin hauskoja juttujakin päivittäin, että huh huh. Haaveissa toinen lapsi, mutta saa nähdä jääkö se pelkäksi haaveksi, toivottavasti ei.

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:42

      Voi meillä on aikalailla samaan aikaan sitten töihinpaluu edessä. Nämä arkipäivät on niin ihania kun ei ole mitään kiirettä eikä pakollisia menoja, tästä on vaikea kyllä luopua. Toivottavasti pääset kokemaan tämän pian uudelleen ♥

  • Reply
    Anonyymi
    28.5.2013 at 20:53

    kiitos

  • Reply
    Sonja / Karnevaalikausi
    29.5.2013 at 07:19

    Ihana teksti! Ikävä tuota vapautta, mutta eiköhän se vielä jossain vaiheessa ole uudelleen edessä. Inhottaa, miten arki on vienyt mukanaan niin, että edellinen vuosi kului niin nopeasti, että tuntuu kuin olisi vedetty matto alta.

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:43

      Niinpä, miksei sitä tajua heti siinä alussa miten nopaa tämä aika menee. Vaikka pitäisi kyllä munkin tietää kun olen kerran jo tämän kokenut 😉

  • Reply
    Hanna
    29.5.2013 at 12:42

    Niin äärettömän tuttuja ajatuksia kohta parin vuoden takaa. Sain olla kotona lasten kanssa viitisen vuotta ja ne ajat on piirtynyt ihanana aikana muistiin. Vaikka elämä ei aina ollutkaan ruusilla tanssimista, se oli silti elämäni parasta aikaa.
    Töihin lähtö ja hoidon aloitus ahdisti ihan hirveästi, mutta ihan turhaan jännitin. Kaikki lähti sujumaan todella hienosti.
    Tällä hetkellä tunnen haikeutta ja välillä jopa kateutta muita vielä kotiäitejä kohtaan. Eniten siltä ajalta kaipaan AIKAA! Sitä kun pystyi tekemään vaikka mitä. Nyt tunnit ovat niin kortilla.
    Mutta toisaalta nyt osaan ottaa ihan eri tavalla ilon irti jokaisesta hetkestä ja se mikä ennen oli arkea onkin nyt suuria iloja sen arjen keskellä. Kuten puistoreissu tai pyöräretki tai rauhallinen oleskelu lasten kanssa. Tai koko päivä vaan kotona. Nyt ihmettelen mihin käytinkään sen kaiken ajan ennen. 😀
    Tykkään työstäni ja uudesta arjesta vaikka välillä tuleekin ikävä kotiäitielämää.
    Kaikella on aikansa. ♥

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:47

      Totta!Musta tosin tuntuu etten ehdi tekemään kaikkia haluamiani asioita vaikka olen kotonakin 😀 Varmasti sitä arvostaa sitten yhteistä aikaa ihan erilailla!

  • Reply
    Rea H
    29.5.2013 at 12:57

    ihana teksti. 🙂 äityis ei katoa koskaan , kerran ollaan pieniä mutta aina tärkeitä.

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:47

      Ihanasti sanottu!

  • Reply
    Anonyymi
    29.5.2013 at 18:10

    Niin sama fiilis… Viisi vuotta kotona olen nyt ollut, ja kaksi kuukautta jäljellä.. Järjettömän surullista jättää tämä ihana elämänvaihe taakse, mutta ehkä tulevasuus tuo sitten jotain muuta tilalle..

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:48

      Voi, uskon! Uusi arki dottaa meitä ja sekin tulee varmasti olemaan ihan hieno juttu!

  • Reply
    Unelma Säleikkö
    29.5.2013 at 18:27

    Voi että, ihan itku tuli. Onneksi, vaikka kotiäitiys loppuukin, saat vielä miljoona kertaa tuntea äärettömän suurta onnea ja rakkautta lapsistasi -se ei katoa mihinkään vaikka elämäntilanteet muuttuvat:)

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:48

      Niinpä!Ihanasti sanottu!

  • Reply
    Nikka
    29.5.2013 at 19:51

    Hieno teksti ja niin tuttuja ajatuksia!

    Mä aloitin työt kaksi viikkoa sitten ja ennen sitä kävin läpi valtavan määrän haikeutta. Ja edelleen. Vaikka olen kyllä innoissani uudesta työstäkin. Päivät menevät nopeaan, mutta kotiin palatessa matka tuntuu liian pitkältä. Haluaisi olla HETI lasten luona!

    Mä jouduin myös paljon puhumaan itselleni (järjettömyyksiä), että vaikka menen töihin, mun lapset on mun lapsia. Hommaa on helpottanut se, että olen innoissani uudesta työstä ja se, että lapset saavat edelleen (syksyyn asti) jäädä kotiin aamulla. Eniten mua ehkä jännittääkin syksy ja ekaa kertaa hoitoon vieminen…

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:49

      Voi, ymmärrän! Samoja ajatuksia olen kelaillut itsekin, mutta onneksi muakin odottaa mukava työmaa ja työkaverit!

  • Reply
    Jenni
    30.5.2013 at 11:36

    Löysin blogiisi ensimmäistä kertaa ja sattuipa riipaiseva kirjoitus. Niin samat tunteet ovat täälläkin, vaikka kotiäitiys jatkuu vielä hiukan pitempään. Silti nyt jo ahdistaa, kun ei voikaan olla oman lapsen kanssa koko ajan. Hienosti kirjoitettu! <3

    • Reply
      Sini
      30.5.2013 at 18:49

      Kiitos ja kiva kun löysit tänne!

  • Reply
    Anonyymi
    30.5.2013 at 19:18

    Ihana ja koskettava kirjoitus. Tuli kyyneleet silmiin:)

  • Reply
    tanja
    30.5.2013 at 20:46

    Niin tuttuja fiiliksiä täälläkin.. Musta tuntuu siltä kuin elämä loppuis siihen, kun palaa töihin :D. ei ehdi enää tekemään mitään kivaa.. Mutta töitäkin on tehtävä, ei sille voi mitään.

  • Reply
    Anonyymi
    31.5.2013 at 13:15

    Koskettava ja kaunis kirjoitus. Itsellä samat ajatukset kun lähes viiden vuoden kotiäitiys päättyy syksyllä.Varmasti minunkin tulee ikävä niitä rauhallisia aamuja kun on yhdessä löhöilty tyttöjen kanssa ja mietitty mitä tekisimme ja päiviä leikkipuistoissa ja kahvitteluja ystävien kanssa ym.ym. Mutta niin kai se on että kaikella on aikansa ja nyt ovat edessä uudet haasteet ja hyvät hetket. Ja onneksi meillä on piiiiitkä aurinkoinen kesä ennen syksyä 🙂

Leave a Reply

Lue lisää