Tänä kesänä edessä oli terassin käsittely (kun se jostain kumman syystä viime kesänä unohtui) ja kylläpä sillä saikin aivan uuden ilmeen ”vähällä vaivalla”. No menihän siinä useampi tunti ja kun kun öljy loppui kesken niin takaa jäi vielä pieni pätkä käsittelemättä ja etupihalta portaat sekä kaiteet. Nyt on taas ollut aivan liian kuuma tuohon puuhaan, täytyy odottaa vähän viileämpää päivää ja käsitellä loputkin (mikäänhän ei koskaan tietenkään jää retajamaan, katsotaan loppukesästä onko koko terassi käsitelty..) Pääasia kuitenkin, että saatiin kalusteet ja uima-allas paikoilleen ja nyt voidaan vaan nauttia!
Halusin terassista harmaan, se kun mielestäni sopii talon värin kanssa paremmin kuin perinteinen ruskea. Väriksi valikoitui sitten Tikkurilan Valtti värissä kelonharmaa. Ostimme 10l pöntön ja se ei tosiaan aivan riittänyt, käsiteltävää pinta-alaa oli n 80m2+etupihan portaat ja kaiteet.
Ennen käsittelyä pesimme terassin ja annoimme kuivaa muutaman päivän. Käsittelyä varten ostin jatkovarren siveltimeen ja sillä sutiminen sujuikin tosi kätevästi, ei tarvinut kyykistellä tuolla maanrajassa. Me vedimme nyt vain yhden kerran öljyä puunpintaan, mutta jos haluaisi vielä tummemmanharmaan, voisi käsittelyn toistaa useamman kerran. Itse en halunnut liian tummaa, sillä se on kesällä tosi kuuma ja mielestäni tuosta sävystä tuli oikein sopiva.
Kuvat ovat otettu vähän iltahämärässä väri on näissä hiukan tummempi kuin päivänvalossa, mutta ehkä näistä saa jotain käsitystä sävystä mikäli joku muukin harkitsee tuota kelonharmaata.
Kovasti olisi pihahommia täällä, nurmikko täytyy laittaa uusiksi ja talon kivijalan ajattelimme myös maalata tai rapata. Kaiteet pitäisi myös tehdä ja jatkaa remppaa täällä sisälläkin, ei tosiaan ainakaan hommat lopu kesken 🙂
Vinkkaanpa tässä vielä samalla PikkuJalkojen tulevasta ysmystä! Eli lasten kenkäkauppa PikkuJalat järjestää ystävämyynnin tulevana viikonloppuna 25.-26.5 klo 11-16 myymälässään Jorvaksessa. Mikäli sinne olette menossa, kannattaa kurkata samalla myös kesäkenkä-uutuudet. Katsokaa vaikka noita kollaasin ekoja Bundgaardin rusettisandaaleja, voiko suloisempia ollakaan! Kaikki kengät löytyy myös netistä täältä.
Marru
24.5.2013 at 05:42Ihana sävy teidän teressissa!! Mitä enemmän katsoo näitä harmaita sävyjä niin miettii miksi itse aikoinaan laittoi ruskeaksi. Tosin ehkä se sopii paremmin tähän tontin kokonaisuuteen.
Sini
24.5.2013 at 21:39Kiitos! Hyvähön se on miettiä just sitä kokonaiskuvaa, meillä ei oikein ole mitään ruskeaa täällä ja talo on kalliom päällä niin harmaa tuntui hyvältä valinnalta
titti
24.5.2013 at 05:44Kivalta näyttää terassi! Voi ei, mä just eilen mietin et pitäis ostaa sitä ainetta ja saunan terassi ja pohjalaudoitus käsitellä. Ei tekis pahaa kyllä portaillekaan niitä käsitellä.
Sini
24.5.2013 at 21:40No niin, sitten vaan hommiin! Se aloittaminen on aina vaikeinta, meilläkin koko viime kesän muka piti ja piti mut ei sit saatu vaan aikaiseksi.
Sara.
24.5.2013 at 06:07voi miten nätti siitä tuli! tosi kivan näköinen ja sointuu kauniisti talon väriin. mulla sormet syyhyää pästä laittamaan uutta kotia. onneksi muuttoon on enää vain reilu viikko 🙂
Sini
24.5.2013 at 21:41Kiitos! Voi niinkö pian se onkin! Tsemppiä urakkaan!
MakeetMuksut
24.5.2013 at 06:40Moikka, mä tykkään kovasti tuosta harmaasta! Sopis itseasiassa meillekin hyvin. Ollaan laajentamassa terassia heti autotallin valmistumisen jälkeen (projektia riittää), täytyy pistää tämä väri korvan taa! Sopii ihanasti myös noihin kallioihin.
Sini
24.5.2013 at 21:43Moi! Niin mäkin!
No teillä riittää kanssa urakkaa, mistähän sitä saisi vähän lisää tunteja vuorokauteen, että ehtisi kaikki suunnitellut hommat tehdä!?
EBBA
24.5.2013 at 10:49Tosi ihana väri! Nätti talo muutenkin 🙂
Sini
24.5.2013 at 21:43Kiitos!
Tarjas Snowland
24.5.2013 at 14:42Tosi hyvän värinen tuli, kaunis. Tuon värin varmasti itsekin valitsisin.
Sini
24.5.2013 at 21:44Kiitos! Tuo sopii kyllä kivasti niin taloon kuin ympäristöönkin.
Iita
24.5.2013 at 20:59Todella kaunis tuli kyllä uudistuneesta terassista ja sopii todella upeasti talon sävyyn! Meillä olisi sama homma edessä, vielä pitäisi päättää juurikin se terassin sävy 🙂
Sini
26.5.2013 at 10:45Kiitos, mäkin tykkään!
Eppusen kaapilla
24.5.2013 at 21:14Eih, tää postaus muistuttaa mua *eräästä* hommasta mikä on ollut jo hetken TO DO -listalla, ja ei olla saatu hoidettua.. 😛 Siis juuri tuo terassin käsittely. Oiskohan se tehty kun mä tulen reissusta.. 😉 I doubt not..
Sini
26.5.2013 at 10:45Kai sä muistit vinkata siellä ktona tästä hommasta ennen lähtöä 😀
Anonyymi
25.5.2013 at 20:01Vau! Sopii tosi hyvin!
Meillä kans terassit ruskeat ja nyt olemme miettineet harmaata, kun talokin on valko-harmaa… Kertoisitko mikä värinumero tuossa teisän harmaassa on ja onko se peittävää (peittääkö siis ruskean?)…
Anu
Sini
26.5.2013 at 10:48Kiitos!Tuossa ei ollut mitään koodia, oli ihan valmis sävy nimeltä kelonharmaa. Tai en ainakaan purkista löytänyt mitään koodia, sitten värikartasta voi toki sävyttääkin minkäväriseksi haluaa. Tuo ei ole täysin peittävä, että jos teillä on oikein tummanruskea niin sitten ei varmaan kokonaan peitä, mutta jos on jo haalistunut niin uskoisin sopivan sen päälle kun tuo sävy on kuitenkin aika tumma. Meillä ainakin nuo laudat oli ostettaessa sellaiset ruskeat ja joistan kohdin vielä ruskeaa näkyi kun käsittelin, mutta hyvin jäi sinne alle peittoon.
Riikka - Hunajaista
10.6.2013 at 14:03Siitä tuli tosi tasainen ja kaunis! 🙂
Anonyymi
6.2.2016 at 15:54Onpa kaunis kokonaisuus! Saanko tiedustella mikä teidän talon seinämaalin sävy on?
Sini
7.2.2016 at 09:24Kiitos! Valitettavasti en yhtään muista enää sävyä. Se oli sellainen aika kaikista vaaleimman harmaa tikkurilan sävyistä!