Veden värejä

Kävin tuossa kaupoilla pyörähtämässä ja samalla piipahdin myös h&m:lla katselemassa uusia uikkareita. Valinnanvaraa olisi ollut taas vaikka kuinka, muutamat nappasin nopsaa sovitukseen ja kovin kauaa ei kopissa tullutkaan viihdyttyä, sillä ahdoin sinne mukaan myös Aatun kera rattaiden 🙂

Ihastuin kovasti näihin h&m for water- malliston uikkareihin (vaikka nämä näyttivät megakokoisessa mainosbannerissa Beyoncén päällä ihan hiukan paremmilta..) ja mukaan lähti mallistosta myös iso huivi, jonka voi kietaista vaikka vyötärölle. Kuvassa housut on takaapäin kuvatut niin näkyy tuo kaunis kuosi paremmin. Turkoosi näytti muutenkin yllättävän kivalta muissakin vaatteissa, en ehtinyt enempää valikoimia tutkailla, mutta joku kiva kesämekko voisi olla kaunis myös tuossa värissä. Hiippailin myös salaa teinityttöjen seassa siellä DIVIDED-osastolla ja löysin kivan mustan kuviollisen mekon itselleni, koitan joskus saada napattua siitä kuvaa käytössäkin.

H&M BEYONCÉ -malliston solmuvärjättyjen bikinien myyntituotosta
lahjoitetaan 25 % H&M for Water -kampanjaan. Tätä vuonna 2002
alkanutta kampanjaa toteutetaan yhteistyössä WaterAid-järjestön kanssa,
ja sen tavoitteena on parantaa puhtaan veden saatavuutta ja
hygieniaolosuhteita maailman köyhimmille ihmisille.

Lisäksi kävin myös Lindexillä ja ostin pari Holly&Whyte-malliston vaatetta, näistä olen tykännyt kovasti ja ainakin omissani on laatu ollut tosi hyvää. Pari juttua jäi vielä harkintaan jos ehtisin paremmalla ajalla niitä sovittelemaan. Noista voin postailla sitten vielä myöhemmin.

Kaupassa oli uikkareiden kanssa samaa mallistoa oleva rantamekko, joka oli mielestäni aivan ihana, mutta omaa kokoani ei ollut jäljellä. Katsoin, että netistä tuota vielä löytyy ja tilasin kokeiluun nyt tämä pienemmässä koossa.

Muuten me ollaan vaan nautittu auringosta! Lapset ovat muuttaneet asumaan uima-altaaseen ja itse olen nauttinut siitä kun ehtii rauhassa lukemaan lehteä ja hörppäämään kahvit, altaassa kun ei muuta viihdykettä lapsille tarvitse ja siellä he olisivat vaikka koko päivän. Kesävaatteita olen kaivanut itsellekin esiin, tykkään kesällä kulkea aika paljon hameissa, vaikka muuten en sitten osaakaan niitä käyttää. Suosikkeja ovat väljät ja huolettomat mallit kuten kuvan valkoinen. Hame on jo monta vuotta vanha eikä mitään hajua mistä se on ostettu, mutta pidän siitä tosi paljon ja se menee viileämmillä ilmoilla kivasti myös esimerkiksi farkkutakin kanssa.

  • Krista
    21.5.2013 at 16:25

    Munkin pitäisi kyllä käydä bikinikaupoilla kun ei taida kehdata tota speedon makkarankuorta laittaa päälle uimarannalle 😀 Tosi kivannäköset ja väriset nuo biksut näissä sun kuvissa! Beyoncen päällä ne ei näyttänyt noin herkullisilta 😉

    • Sini
      21.5.2013 at 17:40

      Mulla kanssa toissavuotiset uikkarit oli jo niin kulahtaneet, että pakko oli hakea uudet. Ai jaa ei vai? 😀 Mulla oli ihan wow filis kun katsoin sitä Beyoncen (uhkeaa) kuvaa ja sit kun sovitin tota yläosaa niin olin vähän et " ai tämmösetkö nää sit olikin?!" Mut oli ne kivat päällä, vaikka vähän erinäköiset 🙂

  • Melina / Minishow
    21.5.2013 at 17:00

    Tosi kaunis maksimekko! Itsellä olisi hakusessa vastaava kesän pihajuhliin, joten täytyypä suunnata ihan ekana Hennesiin sovittelemaan. Kiitos vinkistä!

    • Sini
      21.5.2013 at 17:41

      Tuo oli nätti, mutta mun mielestä tuo kuvan oma on semmoinen rantamekko tai siis ihan ohutta sifonkia ja kaikki näkyy läpi 😀 Mut hennesillä oli kyllä kivasti niitä maximekkoja, harmi kun en ehtinyt sovittelemaan, mutta pitää käydä paremmalla ajalla uudestaan. Ja lindexillä oli pari tosi kivaa kanssa, kannattaa tsekata!

  • -Jassu-
    21.5.2013 at 19:11

    Nuo kaikki näyttävät päälläsi varmasti upeilta! Mikä nyt ei näyttäsi. ;-D
    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa teille!

    • Sini
      22.5.2013 at 08:25

      Voi kiitos Jassu ♥ Ja samoin sinne!

Lue lisää