Ilta-auringossa rannalla. On lämmintä, lapset nauttivat peuhatessaan rantavedessä. Sattumoisin samaan aikaan vähän matkan päässä olevalla lavalla esittää laulaja kotimaisia radiohittejä ja musiikki kantautuu vettä pitkin korviini, hiukan vaimeana, pehmeänä. Poskilla tuntuu auringonsäteet, varpaisiin tarttuu hiekka, ympärillä on iloisia ihmisiä. On taas sellainen hetki, jonka ei toivoisi koskaan päättyvän.
Musiikista ja kesäillasta tulee mieleen oma nuoruus.
Muistatteko ne kesäillat (yöt) kun pidettiin hauskaa ystävien kanssa,
kyhjötettiin joskus jonkun pojan kainalossakin, musiikki pauhasi jossain
kauempana ja olo oli niin onnellinen. Tunnettiin elävämme vain tässä ja
nyt. Ja oli niin hyvä olla, että melkein mahaan sattui. Muistan
elävästi kuinka silloin joskus nuorena yhden pojan kanssa en malttanut
nukahtaa ollenkaan, koska olin niin onnellinen. Aamuyön hetkissä oli
jotain kummallista taikaa, jotain mikä ei ollut näkyvissä päivänvalossa.
Enpä silloin osannut aavistaa, että tuo sama poika olisi joskus lasteni isä ja suurin rakkauteni. Hah,
edelleen hän huokailee kun minä halusin aina puhua kaikista asioista
yöllä sängyssä, ihmettelee että miksei niistä voi puhua ”ihmisten
aikaan”. No ei tietenkään voi, parhaat jututhan tulee yöllä! 😀
Vaikka sitä monesti ajattelee, että pitäisi elää tässä ja nyt ja nauttia
tästä kaikestä, mutta myönnän sen olevan välillä myös kovin vaikeaakin.
Kun on niin arkiintunut. Tuohan ei edes taida olla oikea sana,
mutta siltä sitä välillä tuntuu. Tuskin kenenkään elämä on yhtä
ruusuilla tanssimista ja vaikka täällä tulee jaettua yleensä niitä
iloisia juttuja niin ihan samanlaista arkea kuitenkin mekin elämme,
samoja haasteita ja huonoja hetkiä kuin muillakin. Sitten tulee myös
niitä hetkiä, jolloin kokee jotain tärkeää ja saatan kirjoitella
tännekin ajatuksia ylös. Itseäkin välillä hämää kuinka sitä ei tule
jaettua niitä huonompia hetkiään, ei sillä että tietentahtoen
pimittäisin niitä, vaan usein mukavista asioista on mukavempi
kirjoittaa. Ja niistä hetkistä kun itse oivaltaa jotain, jotain mikä voi
monille olla ihan itsestäänselvyyskin. Jotain, mikä pistää miettimään,
jotain mikä jättää jäljen. Usein luen vanhoja pohdiskelujani täältä
myöhemminkin ja varsinkin joskus huonon päivän jälkeen on mukava palata
muistoihin niistä hyvistä hetkistä, saattaa asiat taas oikeisiin
mittasuhteisiin.
Myönnän, että ihanneihmiseni osaisi aina elää tässä ja nyt. Kuin ei huomista olisikaan. Äitinä se on ainakin monesti mahdotonta. Usein sitä miettii tekemättömiä asioita, suunnittelee tulevaisuutta, murehtii jotain, haaveilee omasta-ajasta, ajattelee ”sitten kun”
. Itse huomaan ainakin päivän mittaa miettiväni niin monia asioita
laidasta laitaan ja harvemmin se pää on ihan tyhjä ajatuksista. Joskus
huomaan pohtivani kaikkea niin, että meinaan missata elämän. Joskus sitä
toivoo, että päähänkin olisi se on-off nappula. Ja joskus sitä sitten
istuu ilta-auringossa rannalla katsellen lapsiaan ja huomaa, ettei
oikeasti mieti mitään. On vain onnellinen siitä mitä on elämältä saanut,
tällä kertaa niin, että ihan melkein sydämeen sattuu.
Joskus lähelle on vain vaikea nähdä.
Rantakuviin pääsi myös ihanaakin ihanempi MiMan ohut haipeitto (saatu) sekä Aatun nykyinen lempparihattu (MiMa-merkkinen sekin) ja ostettu My Little Squaresta.
Maria et Co
11.6.2013 at 06:37Parhaat jutut todellakin tulevat öisin! Meillä mies myös valittaa että onko pakko alkaa puhumaan juuri silloin kun hän on nukahtamassa! 🙂 Ihania ja elämänmakuisia kuvia!
Sini
11.6.2013 at 10:15No sama! Mikä noita miehiä oikein vaivaa? 😀
Heini
11.6.2013 at 06:50Ai miten hyvä teksti! Samanlaisia mietteitä olen itsekin pyöritellyt ja niin se vaan on, että lähelle on vaikea nähdä ja kuitenkin ne kaikista parhaat jutut tulee nimenonaan siitä lähimpää. Me myös miehen kanssa seurusteluaikoina käytiin syvällisiä keskusteluja öisin, mikä siinä onkaan että silloin ne parhaat jutut tulee, kuten itsekin sanoit… Niin ja viime yönä mulla oli hetki, jonka ei olisi halunnut päättyvän, kun kaikki muut nukkui ja ulkona ukkosti. Katselin vieressä nukkuvia lapsia ja miestä ja olin vaan onnellinen. Kiitos mahtavasta tekstistä!
Sini
11.6.2013 at 10:21Noinhan se menee!Nuo hetket on niin parhaita! ♥
Anonyymi
11.6.2013 at 06:54Joskus se pää on ihana tyhjätä rakkaiden ystävien kanssa palaamalla noihin nuoruusvuosien tunnelmiin, istua illalla nurmikolla siideriä tai kuoharia nauttien, tuntea kun kesäyön viileys alkaa hiipiä iholle. Ja silloin tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut, mitään lapsia ei ole ja saa vaan elellä samanlaista huoletonta nuoruutta kuin silloin joskus. Paitsi sit herää todellisuuteen, että kello on jo vaikka mitä ja lapset herättää seiskalta 😀
Sini
11.6.2013 at 10:22Kyllä! Oikeasti on niin vapauttavaa joskus "unohtaa" ne lapset. Me kanssa vietettiin iltaa ystävien kanssa tuossa jonkin aika sitten ja katseltiin valokuvia 10 vuoden takaa ja naurettiin. Hauskaa, kuinka sama porukka on edelleen yhdessä, vaikka kaikilla on elämä paljon muuttunut tuossa 10 vuodessa. Ystävät on kyllä korvaamattomia!
Meeri
11.6.2013 at 08:24Valitettavasti arjesta ei oikein osaa itsekkään nauttia, koko ajan on kiire ja aina vain kiire, illatkin menee kiireessä ja viikonloppusin on kiire tehdä rästissä olevat kotityöt ja nyt on ollut keväällä ties mitä kissanristiäisiä joka viikonloppuna.
Onneksi kesäloma kohta katkaisee vähän tätä kiirettä, tiedän, että lapsi sekä minä kaivataan juuri sitä kiireetöntä rannallaolo aikaa, nyt ei ole oikein ehtinyt vielä siitäkään nauttia.
Sini
11.6.2013 at 10:23Onneksi sullakin kohta loma koittaa, sitten huilaat ja nautit!
Sonja / Karnevaalikausi
11.6.2013 at 09:43Tämä on musta blogin pitämisessä parasta kun tulee kirjattua ajatuksia ylös (ja vaikka monista bloggaajista voi joku lukija saada pinnallisen kuvan) niin musta taas on vain kiva kun voi kuvata pieniä arkisiakin juttuja tai ostoksia, kirjoittaa ylös lapsen hauskoja edesottamuksia ja siten nauttia kaikista pienistä elämän palasista. Itse olin viime kirjoituksessa vähän saman teeman ympärillä.
Ihana teksti, antoi ajatuksia – kiitos! <3
Sini
11.6.2013 at 10:27Niin minustakin! Ja kuitenkin blogin pitäminen antaa itselle paljon, eipä tätä muuten olisi reilua neljää vuotta jaksanut kirjoitellakaan. Itse en ole oikein koskaan osannut lokeroida blogiani mihinkään, kun on paljon sitä pinnallista, mutta sitten kuitenkin haluan välillä kirjoittaa arkisistakin asioista ja omista tuntemuksista.
Anonyymi
11.6.2013 at 09:51Olen seuraillut blogiasi jo jonkun aikaa, mutta nyt vasta kommentoin ekaa kertaa..Kiitos tästä elämänmakuisesta blogista <3 Ajatuksesi on niin tuttuja, sekä nykyhetken ja lapsen, arjen ja kodin kuin nuoruusajan muistojenkin osalta 🙂 Kesä saa ehkä pintaan vielä enemmän ne muistot, olen niin kesän lapsi. Jotenkin koen myös eläväni enemmän täysillä, tässä hetkessä, jotenkin kesällä..loma-aikaan aina aika pysähtyy..myös sillon työelämässä ollessa.
Tällaiset hajatelmat on ihania <3 Muttei myöskään yhtään vähemmän ihania ne vaatepostaukset tms. materiaan liittyvä. Joten kiitos niistäkin 🙂 Kaikkea tarvitaan..aina ei ole syvällinen olo, eikä aina niin pinnallinen..tai mitä ikinä onkaan.
Sini
11.6.2013 at 10:31Kiitos kivasta kommentistasi, näistä tulee aina niin hyvä mieli! Jotenkin sitä kesällä huomaa itsekin olevansa ihan kuin eri ihminen, jotenkin huolettomampi ja rennompi.
Niin, itse en juurikaan suunnittele mitä tänne blogiini milloinkin kirjoitan vaan ihan fiilispohjalla mennään. Kuitenkin jos olisi pakko aina keksiä jotain syvällistä, olisi se ainakin minulle hankalaa, sillä tekstit tulevat aika yllättäen jostain ja väkisin en saa aikaiseksi mitään. Tykkään itse myös muiden blogeista lukea niitä syvällisempiä juttuja, mutta myös pinnallisia asioita, kuten sanoit niin kaikkea tarvitaan!
Riikka - Hunajaista
11.6.2013 at 09:53Mä usein haikailen nuoruuden jännittäviä aikoja, rakastumisia ja yöllisiä retkiä naku-uimaan…niitä ei saa takaisin kai enää, pitää repiä onni irti siitä mitä on nyt. Sillä jonain päivänä muistelee tätä aikaa yhtälailla kaihoten…ainakin toivon niin 😉 Nuorena oli kyllä vapaa vastuusta ja elämä hyvin huoletonta, toisaalta pitää aikuisenakin järjestää elämä niin, että pystyisi välillä karkaamaan arkea ja pakollisia kuvioita, edes pariksi tunniksi, sekin piristää 😀
Sini
11.6.2013 at 10:33Niin mäkin! Ja jotenkin mä en ole ehkä vielä ihan sisäistänyt sitä, että olenkin jo "ihan oikea aikuinen", kun tuntuu että nuo nuoruusvuoden muistot on niin selvänä mielessä edelleen. Ja kun juttujen tasokin on pysynyt yhtä päättömänä 😀
Henna
11.6.2013 at 11:23Kesäisin tulee aina haikailtua niitä ihania, jännittäviä kesäiltoja 🙂 ja niitä ketä siellä kohtasi.. Mutta elämä on hyvä juuri tässä ja nyt, näin sen pitikin mennä <3 🙂
Kysyin tossa 2v postauksessa Aatun paidasta.. Mistä se on? sain siitä nyt jonkun päähän pinttymän 😀 hyvä ettei uniin tuu.. PAKKO SAADA! 😛
Sini
11.6.2013 at 12:11No näinhän sen pitikin mennä! ♥
Oi anteeksi, unohdin vastata kokonaan! Eli paita on Vinginon, mutta olen ostanut sen jo aikaisemmin käytettynä ja ihan samanlaista ei taida just löytyä, mutta esimerkiksi Hilfigerillä on kivoja ruutupaitoja ja Espritillä myös!
Henna
11.6.2013 at 15:57No voihan 🙁 mut muista minut jos joskus myyt sen 😉
Evelina
11.6.2013 at 12:03Taas tosi hyvä kirjoitus Sini <3! Huomaan näitä lukiessa aina että en olekaan yksin ajatusteni kanssa, taitaa olla tämäkin "lähelle näkeminen" vaikeaa kaikille äideille – etenkin kotiäideille. Elämä pyörii todellakin niin rutiinien ympärillä ja mielessä usein pyörii juurikin ajatus, joka alkaa "sitten kun.." fraasilla :)..
Myös tuo positiivisten asioiden tuominen esiin blogissa kuulostaa tutulta. En minäkään tahallani koskaan pimitä että on ollut raskas ilta tyttöjen kanssa, mutta monesti kun istun koneelle kirjoittamaan postausta, koko asia ja mielipaha on jo haihtunut. Ehkä ihan hyväkin että saa hetken aikaa selviteltyä ajatuksia aina ennen kuin ne jakaa muille ;)!
Ihania olette koko porukka <3.
Ja ainiin, meillä Mikko ei myöskään ymmärrä miksi pitää sängyssä pimeässä keskustella.. Miehet!
Sini
12.6.2013 at 21:50Kiitos Evelina!Ihan kuulla myös, että muutkin kokee näin! Ja mulla ihan sama noiden huonojen hetkien kanssa, usein ne laantuvat myös aika helposti ja illalla kun on sitä omaa aikaa, ei niin jurpikaan enää 😀
No miehet!
tarkkasilmä
11.6.2013 at 16:26Meillä se olin ennen minä, jonka piti saada puhua kaikki jutut valojen sammuttua. Nykyään se on mies! Ja minä pirteänä tyttönä en oikein enää päivän päätteeksi jaksais keskustella :DD (menen siis toisinaan nukkumaan ennen häntä ;))
Sini
12.6.2013 at 21:51Ai teillä on kääntynyt niin päin! Sitä odotellessa.. 🙂
tarkkasilmä
11.6.2013 at 16:27Ja jos se edellinen kommentti tuli perille, niin kerrottakoon vielä, että paljon muitakin kivoja ajatuksia tuli tästä sun tekstistä, nyt vaan alkaa jo aivot sylttäämään tälle päivää 😉
Sini
12.6.2013 at 21:51Ja kiitos, ihan ymmärrettävää!
mira
14.6.2013 at 18:50Onkohan tuo miesten "tyyppivika", sillä meillä on samoja huokailuja yökeskuteluille.
Ihana kirjoitus Sini!
boysBcool
18.6.2013 at 20:44Voi että miten suloisia lapsukaisia 🙂 Ihana blogi sulla!
T:Jaana ( http://boysbcool.blogspot.fi/ )