Meidän viikonloppu on kulunut leppoisasti markkinahumussa. Jokakesäinen must-tapahtuma näillä kulmilla, enpä nyt heti muista olisiko itseltä koskaan jäänyt nämä väliin, ihan vauvasta saakka sinne on varmasti meikäläistäkin kärrätty. Varmasti monelle pienemmän kaupungin asukkaalle nämä kesämarkkinat ovat tuttu juttu, sinnehän menevät kaikki ja aika kuluu mukavasti tuttujen kanssa rupatellen ja välillä joitain esityksiä katsellen. Kojut löytyvät aina samoista paikoista, varmasti osa myyjistäkin on edelleen samoja kuin omassa nuoruudessani ja jotenkin koko tapahtumasta tulee (ainakin nykyään) niin nostalginen fiilis. Samoilla markkinoilla on pienenä pompittu pomppulinnassa, nuorena istuttua pussikaljojen kanssa puistossa ja nyt sitten omien lasten kanssa kierros näyttää alkavan alusta, onneksi nyt mennään vasta siinä pomppulinna vaiheessa 😀
Markkinaviikonloppuna tänne suunnistaa myös monia nykyään jo mualla asuvia vanhoja tuttuja ja kiva kun pitkästä aikaa näkee esimerkiksi vanhoja luokkakavereita. Aikuisten menot alkavat sitten illalla, me menimme miehen kanssa tällä kertaa eri päivinä, koska lapset joudumme viemään tässä kesällä nyt parina viikonloppuna yökylään muutenkin. Niin sitä taas tänäkin vuonna veivattiin polkupyörällä puoli kolmen aikoihin kotiin, joku erilainen tunnelma siinä kesäyössä pyöräilyssäkin on, aivan kuin ei olisi kiire mihinkään. Olipas taas mukava olla välillä muutakin kuin äiti, akut on ladattu ja vatsalihakset saivat hyvää treeniä kun piti nauraa niin paljon!
Satuin käymään pitkästä aikaa katsomassa Campadren tarjouset ja huomasin, että siellä on nyt käynnissä Ray-Banin kamppis vielä muutaman päivän. Kannattaa kurkata jos aurinkolasit ovat olleet etsinnässä, käynnissä olevat kampanjat näkee rekisteröitymällä tänne.
(sis mainoslinkin)
Ps. Finnish Design Shopin keinuarvontaan on aikaa osallistua vielä muutama päivä! Ja coolkids kaupassa alkoi juuri loppuale, kaikista tuotteista saa vielä 10% lisäalen koodilla ”LOPPUALE”
Koskee siis myös jo alennettuja tuotteita.
Rea H
30.6.2013 at 13:00Ihanat nuo lasten pallopaidat ja äitikin tyylikkäänä !!
Sini
30.6.2013 at 22:12Ne on kivat! Ja kiitos!
Melina / Minishow
30.6.2013 at 14:49Tosi tyylikäs ja kaunis äiti!
Sini
30.6.2013 at 22:13Voi kiitos!
anna
30.6.2013 at 17:59kivoja markkinamuistoja! Juurikin nuo metrilakut on parhaita.. Itse olen aika vähän markkinoilla käynyt, mutta varsinkin Peräseinäjoella kivimessut olivat hitti lapsena. Niitä ei enää taideta järjestää..
Sini
30.6.2013 at 22:14Ne on niin parhaita!Lapsena markkinoilla oli kyllä niin hauskaa, heti piti mennä tuhlaamaan rahat kaikkeen "järkevään" 😀
La Petite Princesse
30.6.2013 at 18:44Me sanotaan noita "messulakuiksi" ja niitä on ihan pakko saada jokaista yksi maku 🙂 Nytkin kassissa polttelee tänään tampereelta ostetut, nams!
Sini
30.6.2013 at 22:15Nam! Mä en ihan kaikista mauista tykkää, valkkaan vaan parhaimmat 🙂
Anu
4.7.2013 at 06:37Minkä merkkinen tuo viiripaita on? 🙂
Sini
7.7.2013 at 22:05Moikka! Paita on bangBang copenhagenin
Anu
8.7.2013 at 03:48Kiitos tiedosta! Olen vaan auttamattoman myöhässä, eikä paitaa näytä enää olevan missään 🙁 Olisiko tuo teidän paita myynnissä jossain vaiheessa?
Sini
10.7.2013 at 21:11Voi harmi 🙁 Tuo Aatun oma on aika reilu, että menee varmasti meillä vielä pitkään. Toivottavasti löydät jostain teillekin!