Siivoaminen, mikäs juttu se taas olikaan?! Kesällä ainakin itsellä tahtoo viikkosiivoukset ”unohtua” ja imurinvarteen tartutaan vasta silloin kun on ihan pakko. Muutenkin tuntuu, että koti on paljon sotkuisempi, vaikka tosiassa täällä ollaan vähemmän. Jotenkin kummasti kuitenkin ne rantakassit jäävät pyörimään eteiseen, nyssäköitä on siellä täällä, lipaston päälle kertyy epämääräisiä kasoja tavaroita, jota ”laitan ihan just omille paikoilleen”. Tuo lipasto on kyllä varsinainen kirous, se suorastaan houkuttelee laskemaan siihen käsistään päivän postit, vaatekaappiin menossa olevat vaatepinot ja kaiken muun pikkusälän.
Mitään juhannussiivoja en harrasta, mutta otin itseäni niskasta kiinni ja taas kerran tyhjäsin tuon romukasan. Sieltä altahan paljastui myös tuo Iittalan ja Verso designin yhteistyössä tekemä pärekori, jossa siis tarkoitus olisi säilyttää niitä lipaston päällä seikkailevia esineitä 😀 Ajattelin lipaston päälle vierekkäin vain puuta ja heinää, mutta heinien sekaan löytyikin muutama kissankello pihasta ja siinä olisi nyt sitten meidän juhannuskimppu. Mitäs suunnitelmia teillä on muutes juhannukseksi?
Täytyy vielä jakaa yksi kiva juttu tiedän kanssa, mistä olen itse todella innoissani! Laitoin tuossa keväämmällä NopsuPopsun Sofialle viestiä bongattuani hänen kaupastaan mustavalkoista raitatrikoota ja kyselin voisiko hän tehdä siitä toiveideni mukaisesti muutaman kesävaatteen lapsille. Halusin mukaan myös hiukan keltaisia yksityiskohtia. Toiveinani oli Eeville mekko isolla solmittavalla rusetilla sekä siihen sopiva ruusukepanta ja Aatulle baggie-mallin housut tuosta samasta kankaasta. Sofia muokkasi ideoita vielä hiukan pidemmälle ja toteutti toiveeni jälleen kerran ihan mahtavalla tavalla. Itseasiassa loppupeleissä näistä raitavaatteista tulikin ihan kokonaan oma erillinen black and white- mallisto NopsuPopsun kauppaan ja se onkin nyt tilattavissa kahden viikon toimitusajalla täältä. Tässä näkyvän mekon ja pannan lisäksi saatavilla on myös ne baggyhousut keltaisilla resoreilla sekä keltainen aplikoitu paita ja pipo. Meille on postin mukana tulossa mallikappaleet näistä ja palailen kuvien kera vielä myöhemmin. Miltäs teidän silmään näyttää?
NopsuPopsusta vielä sen verran, että kannattaa kurkata kaupan muutkin tuotteet nimittäin siellä on nyt kaikki Nova Starit -40% alessa ja mm. Molo Kidsia alennettuna myös.
Sara.
19.6.2013 at 10:08aivan ihana tuo mekko! todella kaunis.
ja meiltä löytyy myös eteisestä tuollainen sopiva laskutila, mikä on just nytkin täynnä ties mitä silppua. jospas tästä nousisin sen inspiroituneena siivoamaan 😀
Sini
19.6.2013 at 20:03Minustakin siitä tuli tosi nätti! Joo, meillä on taas se ihan saman näköinen 😀
Amalia
19.6.2013 at 14:04Ihan samaa pähkäilin tämän siivon kanssa tänään. Ei ehdi mitää kunnon siivouspäiviä pitämään vaan rääpii sillon tällön ja sieltä täältä 😉
Vau, noiko oli sinun ideoimat – fb.ssä jo ihastelinkin, että ovat kyllä upeat!
Sini
19.6.2013 at 20:04No niinpä, ei millään kiinnostaisi mikään siivoaminen. Joitain ideoita laitoin juu Sofialle ja hän sitten vielä muokkasi niitä toimiviksi, yhdessä siis vähän niinkuin ideoitu 🙂
Unelma Säleikkö
19.6.2013 at 16:34Oih!
Sini
19.6.2013 at 20:04🙂
Rea H
19.6.2013 at 18:57vitsi just munkin lempparia, keltainen piristeenä ja raitaa. tuo panti pisti heti silmään mut hinta on vähän korkea ( pannaksi) ja kun se on melkein noiden baggyjen hintainen ( jotka kans pojalle kuumottelevat) kivat, voisi ehkä kokeilla jotain uutta.
ja siis hienoa suunnittelua teit.
Sini
19.6.2013 at 20:07Keltainen on kyllä kiva piristys! Tuo panta on sellainen aika leveä ja suojaa viileämmällä kelillä korvatkin, että ajaa vähän myös pipon asemaa. Ruusukkeessa on varmasti kova homma kun käsin tehdään eli se näkyy sitten myös hinnassa, minusta ne ruusukepipot ovat todella ihania ja niitä on useammassa värissä meillä ollutkin. Kiva kokeilla miten tuo panta toimii käytössä! Ja kiitos ♥
-Auroran&vaavin äiti-
20.6.2013 at 06:53Juuri noin meilläkin käy lipaston pääliselle, hetkessä täynnä kaikkea romua mikä "vain hetkeksi" siihen lasketaan. Ja parikin romukoppaa on, mutta mystisesti nekin aina täyttyy… Huoh, jos sitten taas syksyllä siivottaisiin (ei sillä, kyllä tuota romua on muulloinkin kuin kesällä) 😉
Kertakaikkisen ihania vaatteita olette ideoineet!
Ihanaa, aurinkoista ja rentouttavaa juhannusta teidän poppoolle!! =)
Marianne
20.6.2013 at 07:54Tosi kiva uusi mallisto ja hyvää suunnittelutyötä! Tuo mekko on kivan mallinen ja keltaiset yksityiskohdat piristävät kivasti! Ja rusetti toimii aina 🙂