Pää-päivitys ja Lillagunga keinun voittaja

Välillä kyllä tuntuu, että saisi laittaa tuon päänkin vaihtoon, sen verran hajamielinen tyyppi tunnun olevan nykyään 😀 Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin päivitys tuohon hiuspuoleen, kävin nimittäin vihdoin ja viimein siellä kampaajalla!

Hiusten suhteen olen aina ollut aika höveli, saatan leikata ex-temporee ihan lyhyiksi tai värjätä koko pään täysin eriväriseksi. Olen aina ajatellut hiuksia ikään kuin asusteina, niihinkin on kiva saada vaihtelua ja syksyä kohden väri muuttuu itsellä yleensä tummepaan suuntaan, kesällä taas sekaan laitetaan raitoja tms. Se hyvä puoli hiuksissa on, että mikäli lopputulos sattuukin olemaan ihan kamala, niin aina ne kasvavat takaisin ja ensi kerralla voi värjätä joksikin ihan muuksi. Olen aina ajtellut, että hiukset eivät ole mikään vakava asia, nehän on vaan hiukset! Katselin tuossa yksi päivä vanhoja valokuvia ja jos jonkimoista väriä ja mallia on itsellä ollut, Eevin odotusaikana päässä oli tummat pidennykset (olinpa oudon näköinen!). Muuten pituus on pysynyt aina suhkoht lyhyenä.

Tällä kertaa hiukset värjättiin suht tummaksi kauttaaltaan ja alaosiin laitettiin tuollaista kuparinsävyä. Malli on ihan perus tasapitkä polkka, kuvissa yläosia on hiukan kiharrettu ja sillä saa hiuksiin tuollaisen hiukan sotkuisemman ilmeen. Suorina ollessa nuo alemman osan eriväriset osiot eivät noin paljoa erotu, mutta näin kiharrettuna ja käännettynä tulevat kivasti esiin. Tykkään itse kun hiuksissa on joku juju, näistäkin saa helposti kaksi erilaista ilmettä suh pienellä vaivalla.

// Vila // Pieces //

Sittenpä vielä Finnish Design Shopin arvonnan voittajaan: random.org arpoi taas voittajan ja vapaavalintaisen Lillagunga keinun itselleen saa Maissi!

Maissi kommentoi näin:

Maissi 27 kesäkuuta, 2013 18:51
Valkea keinu vaaleanpunaisilla köysillä ilahduttaisi tyttöjä eniten. Peukut pystyssä kahdelle arvalle.
Laittaisitko minulle sähköpostilla yhteystietosi osoitteeseen kaikkimitaolen(ät)gmail.com ja välitän tiedot eteenpäin!

Kiitos taas kaikille osallistujille!
  • Laura
    4.7.2013 at 19:35

    Onpa tosi kiva tukka sinulla, tykkään kovasti tuosta että latvat eri väriset!
    Ja onnea keinun voittajalle! 🙂

    • Sini
      4.7.2013 at 20:46

      Kiitos!Kivaa vaihtelua lisätä vähän uutta väriä!

  • tarkkasilmä
    4.7.2013 at 19:46

    Tiiätkö,mulla on just sama ajatus hiusten kans! Aina voi seuraavalla kerralla tehdä jotain muuta,jos tän kertainen ei miellytä. Noh,mulla ollut kasvatus käynnissä siitä asti kun odotin esikoista,että nyt ei oo tullu hetkeen repäistyä. Kerran vedin suht pitkät vaaleat lyhyiksi ja tummiksi. Kyllä se vaan piristää! Ainut että töissä eivät kaikki tunnistaneet mua seuraavana päivänä….. 😀

    • Sini
      4.7.2013 at 20:49

      No niinpä! Mäkin aina joskus aloitan kasvattamaan pidemmiksi, mutta kärsivällisyys ei yleensä riitä siihen puuhaan kovin kauaa 🙂

    • Sini
      4.7.2013 at 20:50

      Ai juu ja se uus lookki on kyllä niin kiva piristys aina!

  • Sara.
    4.7.2013 at 20:00

    Voi miten söpöt hiukset! Sulle sopii niin hyvin tuo lyhempi malli 🙂 Mun mielessä säilyy jotenkin aina se sun vanha profiilikuva, jossa sulla on otsikset ja silmälasit. Nekin sopi sulle hurjan kivasti.

    • Sini
      4.7.2013 at 20:51

      Kiitos! Ne otsurihiukset oli kyllä kivat muuten, mutta mun etuhiuksilla(kin) on ihan oma tahto ja niissä oli kamala homma saada ne pysymään suorina ja siistin näköisinä. Se on kunnon nörttikuva muutes 😀

  • Anonyymi
    4.7.2013 at 20:04

    Oli kyllä onnistunut tukkamuutos tuokin 🙂 Mutta blogisi monivuotisena lukijana olen aika ajoin ajatellut, että olit ehdottomasti blondina parhaimmillasi. Toivottavasti ei ollut liian "tungetteleva" kommentti, kunhan nyt tuli mieleen

    • Sini
      4.7.2013 at 20:52

      Ei ollenkaan liian tungetteleva 🙂 Luonnollisesti mulla on sellaiset vaaleanruskeat, että varmaan ne vaaleat menee mun ihönsävyn kanssa paremmin. Mulle taas on myös sanottu, että tummat on paljon kivemmat, itse en osaa niin sanoa kun tunnen oloni kotoisaksi kummissakin.

  • Krista
    4.7.2013 at 20:28

    Tosi kiva tukka ja ihana kun joku on noinkin rohkea hiustensa kanssa! Mä oon aina ollut tosi kaavoihin kangistunut oman tukkani kanssa ja harvoin uskallan mitään radikaalia tehdä. Mutta tottahan se on, että tukka kyllä kasvaa takaisin 🙂

    • Sini
      4.7.2013 at 20:53

      Kiitos!Mut sulla onkin niin kauniit pitkät vaaleat hiukset, että en ehkä itsekään malttaisi niitä ihan heti aivan lyhyiksi leikata 🙂

  • Nanna S
    4.7.2013 at 20:36

    Hyvältä näyttää! Olen ihaillut liukuvärjäystä ystäväni pitkissä hiuksessa ja ajatellut, ettei se toimi polkassa, mutta onneksi laitoit nämä kuvat.

    • Sini
      4.7.2013 at 20:55

      Juu pitkissä se onkin aivan mahtavan näköinen!Onneksi toimii kuitenkin ihan kivasti näissä lyhyemmissäkin.

  • Anonyymi
    4.7.2013 at 21:56

    Tosi kivat hiukset, sopii sulle tosi hyvin! Katselen aina vähän kadehtien tuollaisia rohkeita hiusten leikkaajia ja värjääjiä kuin sä:) Nuorempana mullakin tuli värjättyä hiuksia usein mutta nyt on edellisestä värjäyksestä tainnut kulua melkein 10 vuotta ja leikkauksestakin jo yli vuosi… Pitkää ja naturellia linjaa siis täällä päin:) Tekis kyllä syksyllä mieli vähän räväyttää…

    T: Heidi

    • Sini
      5.7.2013 at 08:04

      No mut pitkä ja naturel on ihanan helppo! Se tässä värjäämisessä on ikävää, että on aika pakko tasaisin väliajoin värjätä tuot tyveä.

  • Anonyymi
    5.7.2013 at 05:39

    Tää on niin kipeetä, että pitää tulla kertomaaan: Näin sinusta unta viime yönä! Tein illalla ennen nukkumaanmenoa "blogikierroksen" ja ilmeisesti siitä johtuen (en ainakaan muuten sinusta haaveile ;;) näin unia. Unessa esittelit blogissa lauluharrastustasi ja kerroit kuorosta missä laulat. Olit myös linkittänyt muutaman pätkän missä laulat, jonkun videon. Ha ha.

    Blogikierrokseeni kuuluu parikymmentä blogia, pääasiassa näitä "mammablogeja", en itse bloggaa. Blogeissa pysyy vähän ajan hermolla, kun on lasten kanssa kotona ja asuu maalla (eikö?? ;). On myös kiva saada vinkkejä lasten pukemiseen ja reissaamiseen. Blogisi kiinnostaa myös siksi koska taidetaan olla kollegoja. Ja siksi koska olet kiinnostava ristiriitainen persoona tatskoinesi ja oman pukeutumiesesi ja kauniiden ajatustesi jne jne kanssa. Tämä myös minulle vahvistaa sitä että olet paljon muutakin kuin blogisi ja pidä siitä kiinni.

    Kaikkea hyvää sinulle ja syksyyn kun palaat töihin, itse jatkan vielä hetken kotona <3
    Olen kommentoinut blogiasi muutaman kerran, tylsää tämä anonyymiys, mutta en ole kirjautunut mihinkään "ylimääräiseen", edes fb 🙂

    • Sini
      5.7.2013 at 08:07

      Hahaa 😀 Repesin ajatukselle, että linkkaisin tänne omaa lauluani! Voisi lukijat kadota aika äkkiä 🙂

      Juu blogit on aina itsellekin ollut sellainen mukava hengähdyspaikka ja paikka josta saa hyviä vinkkejä. Ja totta, monezti sitä itse miettii, että miltähän vaikutan pelkän blogin perusteella, mutta todellisuudessa se blogi on tosiaan vain pieni riipaisu elämästä.

      Kiitos ja mukavia kotihetkiä vielä sinulle ja kiva kun jätit kommenttia!

  • Sari - MrsAgatha
    5.7.2013 at 06:15

    Tosi kivat nuo uudet hiukset! 🙂

    • Sini
      5.7.2013 at 08:07

      Kiitos!

  • Anonyymi
    5.7.2013 at 07:19

    Kivat hiukset!
    Saanko kysyä minkä ikäinen olet? 🙂

    • Sini
      5.7.2013 at 08:07

      Kiitti! Juu, fyysisesti kohta 30v, henkisesti varmaan 15v 😀

  • Eppusen kaapilla
    5.7.2013 at 07:21

    Hienot hiukset! 🙂 Pitäsköhän munkin tehdä joskus jotain 😀

    • Sini
      5.7.2013 at 08:08

      Kiitti!Mitäs vikaa sun omissa muka on!

  • j.m
    5.7.2013 at 09:23

    Tosi kivan näköinen malli! Mulla on kans aika peruspolkka, kun en ole keksinyt siihen mitään jujua, mutta tuollainen liukuvärjäys ja latvojen kääntäminen voisi tuoda juuri sellaista kaipaamaani rosoisuutta ja rentoutta 🙂 Pitääkin näyttää kampaajalle seuraavalla kerralla kuvaasi 🙂 Tai no onhan mulla ollu välillä sellainen niskasta ihan lyhyt ja sivuilta pidempi malli, mutta kyllästyin siihen kun niitä sai aina olla suoristamassa ja muotoilemassa, kun mulla on niin taipuisa tukka että ne taipuu milloin mihinkin suuntaan.

  • Maissi
    5.7.2013 at 10:03

    Oikeesti!?! Mä voitin! 😀 Kerta se on näköjään ensimmäinenkin. Kiitos kaunis! 2,5 & 5 -vuotiaat tytöt ovat varmasti innoissaan palkinnosta.

    PS. Tosi kivat hiukset!

  • Rea H
    5.7.2013 at 19:17

    Tykkän tuosta tummasta ja dipattu latva / liuku on niin hieno.!!

  • nelli
    5.7.2013 at 20:02

    Tosi kivat hiukset ja hieno värjäys! Mä olin niin onnessani kun kuulin tällä viikolla mun työkaverilta että juurikasvu on muodissa(kaikki on varmaan tienneet tän jo pitkän aikaa mutta en kyllä tiedä ikinä mistään mitään :D) ! oon tosi huono käymään kampaajalla joten juurikasvumuotihan sopii mulle paremmin ku hyvin! 😀 Jos oisin tumma, haluaisin samalla tavalla värjäyksen ku sulla! 🙂 Ja niin, ihana tuo paita, väri sopii sulle tosi hyvin!

Lue lisää