Posters

Joissakin asioissa olen kyllä niin saamaton! Otetaan nyt esimerkiksi vaikka nämä julisteet, toisen olen ostanut jo viime vuonna ja siitä asti se on odottanut kehyksiä. Joskus jotkut ihan pienet asiat jäävät retajamaan ties kuinka pitkäksi aikaa, nyt päätin vihdoin tehdä noille jotain ja kävin hakemassa ne kehykset. Joskus taas sitä aloittaa jonkun ison projektin ihan ex-temporee, ”maalaanpa nyt nuo seinät…” mutta ei, niitä kehyksiä ei vaan saa ostettua..

Niin, enää sitten tarvisi saada nuo seinälle asti, kauankohan siinä menee? 😀  Kuvissa on tosiaan viime vuonna ostamani Highway Designin ”tringeltrangel” kolmiojuliste sekä Mini&Maximukselta jo muutama kuukausi sitten saamamme ”Don´t grow up” tekstijuliste. Viimeiseksi mainittu kyllä kuvaa hyvin tuntemuksiani, varsinkin kun tämä kotiäitiysura alkaa nyt lähennellä loppuaan, niin toivoisi ettei kukaan koskaan kasvaisi ja aikakin pysähtyisi.

Thank you Mini&Maximus for the lovely poster!

 Tässä vielä muutamia suosikkejani kummaltakin kaupalta..

Itsestä tuntuu, että aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen, joten remppajututkaan eivät ole kamalasti edistyneet. Jotain pientä fiksausta olen iltaisin tehnyt mm. Eevin pulpetti sai päälleen uudet maalit. Tämä olisi tarkoitus laittaa tuonne yläkertaan ja kaveriksi sinne pieni liitutaulu, heti sitten kun saadaan siellä ne pinnat maalattua. Uusi tuolikin pitäisi tuon kanssa hankkia, kuvassa oleva on napattu ruokapöydästä kun siinä ei kaikkia aina yhtäaikaa tarvita.

Ps. Sain tänään Molo kidsin syysmallistosta pressikuvia, ihan mielettömiä kuoseja tulossa ja voin vaikka huomenna postailla  niistä lisää!

  • HANNA
    19.7.2013 at 12:32

    Ihan huikeet kuvat ja tyyli! Tykkään. Noi pisarat lipaston kyljessä on kivat ja piristävät.

    sama saamattomuus vaivaa toisinaan tääläkin…

    • Sini
      19.7.2013 at 16:42

      Kiitos!tykkään kanssa noista pisaroista!

  • *Laura*
    19.7.2013 at 13:04

    Hyvään saumaan tuli tämä postaus, mulla on olohuoneeseen joku kiva mustavalkoinen juliste hakusessa! 🙂 Ja Molon syysmalliston juttuja olisikin kiva nähdä!

    • Sini
      19.7.2013 at 16:43

      No hyvä, eiköhän noista kaupoista löydy paljon valinnanvaraa!Ja juu, käyn kuvien kimppuun heti illalla!

  • Anonyymi
    19.7.2013 at 13:23

    Ihanalta näyttää. 🙂 Molo Kids kiinnostaa ja varsinkin toppavaatteet..

    • Sini
      19.7.2013 at 16:44

      Toppavaatteista ei harmikseni ollut juurikaan kuvia, koitan kysellä olisiko niitä mahdollista saada jo jostain!

  • Jadore
    19.7.2013 at 13:55

    Teillä on kivannäköinen lasten huone, tykkään tyylistä! Taulut on kivat, monta meidänkin huoneeseen sopivaa löysin! 🙂

    • Sini
      19.7.2013 at 16:44

      Kiitos!Noissa tauluissa oli mun mielestä niin monta ihanaa, etenkin kaikki nuo sirkuskuosit!

  • Anonyymi
    19.7.2013 at 15:19

    Minusta ankea lastenhuoneeksi, olis edes joku tehosteväri…
    Mutta nämähän onkin makuasioita! 🙂

    • Sini
      19.7.2013 at 16:50

      Kuvathan ovat itseasiassa "lavastettuja" tai siis lipaston päällinen tyhjätty ja siihen laitettu nuo julisteet näitä kuvia varten, eivät siis siihen jää ja normaalisti siinä on littlest pets talot, muumitalot ja sun muuta. Ja tosiaan tuossa on yksi nurkka näkyvissä huoneesta, muutan kalusteet on kyllä vaaleat mutta leluista ja hyllyillä olevista tavaroista tulee kyllä mielestäni tarpeeksi väriä huoneeseen. Itsekin tykkään väreistä juurikin tehosteena ja lastenhuoneessa kuuluukin mielestäni olla jotain pirtsakkaa!

  • Petra Puistolassa
    19.7.2013 at 18:40

    Upealta näyttää!! Lastenhuoneeseen sopii just hienosti tuo, että tausta on mustavalkoinen – lelut on niin värikkäitä, että ei siitä ankeata saa millään 🙂

    • Sini
      19.7.2013 at 22:02

      Semmoisesta mäkin tykkään! 🙂

  • annaM
    19.7.2013 at 19:29

    Oikein mukavalta näyttää. Erityisen upea on tuo pulpetti; vau!! Eipä ole tullut koskaan itselle mieleen maalata sitä. Pointsit luovuudesta 🙂

    • Sini
      19.7.2013 at 22:03

      Kiitos! Pulpetti oli aikamoinen rumilus kirkkaansinisine jalkoineen ja kansikin oli ihan naarmuilla. Hiomisella ja maalilla onneksi saa ihan uuden ilmeen!

  • Amalia
    20.7.2013 at 06:16

    Kyllä on tyylikästä. Ompa pulpetista saatu hyvännäköinen, ajattelin eka että se ois joku uustuotanto.

    • Sini
      25.7.2013 at 19:06

      Kiitos, se olikin melkoinen rumilus kirkaansinisine jalkoineen aikaisemmin 🙂

  • Kim
    14.10.2013 at 17:19

    Lovely pics! 🙂
    I was wondering where one could get that wonderful black letter garland?

  • Anette {foreldremanualen}
    11.6.2014 at 12:57

    Hi!
    I love the IKEA hack of the Malm drawer. May I use one of your photos on my blog? Anette 🙂

    • Sini
      11.6.2014 at 13:10

      Yes, of course!

Lue lisää