Mini A Turen toppavaatteiden mitoituksesta ja pieni arvonta

MiniMint kaupasta kysyttiin voisinko hieman kertoa täällä blogissani Mini A Turen tämän vuotisista toppavaatteista mm. mitoituksesta ja muista ominaisuuksista. Tämä oli itsellekin ihan mieluinen juttu, sillä meillä ei ole koskaan ollut Mini A Turen toppahaalaria tai -takkia muuta kuin Eevillä pienenä se vauvojen anorakki. En ole koskaan myöskään näitä livenä päässyt katselemaan, joten haalareiden ja takkien mitoitus oli itsellekin ihan arvoitus. Viime talvena Eevillä oli käytössä Mini A Turen toppahousut jo koossa 110 ja ne olivat juuri sopivat. Sen perusteella sanoisin, että housut ovat ainakin niukkoja.

Valitsin sovitettavaksi mallistosta vaaleanpunaisen Wing-haalarin koossa 110, mustat Willy toppahousut koossa 116 ja koska housut ovat niukkoja niin ajattelin ottaa takinkin samassa koossa eli Wiwica toppatakki 116cm. Näitä vaatteita en meille omaksi saanut vaan palautuvat sovitusten jälkeen kauppaan, mutta jonkun mieluisan tuotteen saisin meillekin näistä halutessani jättää.

Asuja sovitettu Eevin päälle, joka on nyt n 105cm pitkä. Materiaaleista sen verran, että meillä aikaisemmin olleiden housujen perusteella ainakin voin kehua kangasta kestäväksi. Noihin miellä käytössä olleisiin housuihin ei tullut oikeastaan mitään kulumaa polviin tai peppuun. Tarkempia tietoja kurkkasin MiniMintin sivuilta ja kankaissa on vedenpitävyys 8 000 mmAg, hengittävyys 8 000g/cm/24 h ja kulutuksenkesto 50 000rubs. Toppavaatteissa on teipatut saumat sekä likaa hylkivä pinta.

Ensimmäisenä kuvia tuosta toppahaalarista. Väri oli (yllätys yllätys) ainakin todella mieluinen sovittajalle 🙂 Haalari vaikuttaa paksulta ja muhkealta ja malliltaan ehkä vähän samanlainen kuin ticketin haalarit. Ilman kiristysnyörejä Eevi näytti hukkuvan haalarin sisälle, mutta noilla nyöreillä saa jonkin verran pienennettyä tuota vyötäröä ja nyt kun kuvia katselee niin olisi voinut kiristää vielä enemmänkin. Ilman kenkiä lahkeet näyttivät aika pitkiltä, mutta alemmassa kuvassa kenkien kanssa ne näyttävät taas juuri sopivilta. Hihat vaikuttavat aika sopivan mittaisilta eikä ranteet vilku, vaikka kädet nostaa ylös. Haalari näyttää omaan silmääni hoikalle tytölle vähän liian leveältä, mutta toisaalta viime vuotinen ver de terren haalari oli aika samanmallinen ja se oli silti oikein hyvä ja toimiva käytössä. Vai elänkö vielä niin kesäaikaa, että kaikki toppavaatteet näyttävät isoilta nyt kun niitä ei ole tarvinnut taas hetkeen katsella?!

Eevillä ei ole talveksi haalaria jemmassa ja ajattelin, että en sellaista enää hänelle ostaisikaan. Vai olisiko se kuitenkin vielä 5-vuotiaalla tarpeellinen? Hoidossa haalari varmasti olisi kätevämpi pukea, mutta Eeviltä onnistuu tosi hyvin jo vetskareiden laitto ja saisi itse hyvin puettua takin ja housutkin. Mites muut, oletteko vielä hankkineet haalarin isommille vai pelkästään kaksiosaiset setit?

Sävy haalarissa ja takissa on kaunis violet ice ja sopii hyvin aika monen värin kanssa kuten esimerkiksi valkoisen.

Seuraavaksi kuvat takista ja housuista. Molemmissa koko siis 116cm, mutta takki on mielestäni hiukan reilu Eeville. Paras koko tästä olisi varmaankin ollut se 110. Housut taas ovat kenkien kanssa juuri sopivat pienellä kasvunvaralla eli sanoisin niiden olevan edelleen niukahkoja. Housuista löytyy kiristyskuminauhat sisäpuolelta, joten ne saa istumaan hyvin hoikemmallekin lapselle. Sekä takista, että haalarista löytyy tosiaan sisäpuolelta nuo kiristysnauhat ja molemmissa on myös kivana yksityiskohtana tähtiheijastin taskussa.

Mini A Turen rukkasia meillä on ollut jo monena vuonna ja omasta mielestäni ne on yhdet parhaimmista. Ne ovat paksut ja lämpöiset ja pitävät (ainakin meillä) kädet lämpäisinä paukkupakkasillakin. Noita voin siis suositella lämpimästi kokeilemaan! Aikaisempina vuosina mallistossa oli tuota tähtihanskaa, mutta nykyään ilmeisesti saa vain tuota vetoketjulla olevaa. Aatulla oli viime talvena nuo vetoketjulliset ruskeat ja ne oli mielestäni helppo pukea ja pysyivät hyvin kädessä pienemmälläkin. Mitoitus on kuitenkin muuttunut aika hurjasti mikäli vertaa juurikin tuohon vanhempaan malliin. Alla olevassa kuvassa näkyy vanhemman malliston vanha roosa sävyiset koossa 6-7 (jotka ovat olleet Eeville vielä liian isot) ja vieressä uuden malliston sama koko. Aika iso ero kyllä. Eevi on aika pienikätinen ja tuo uuden malliston 6-7 koko oli hänelle ihan sopiva.

Ja sitten siihen arvonta osioon! MiniMint lahjoitti arvottavaksi yhden parin näitä Mini A Turen talvirukkasia ja kommentoimalla tähän postaukseen olet mukava arvonnassa. Jokainen kommentti osallistuu automaattisesti arvontaan ja mielelläni kuulisin teidänkin kokemuksia näistä merkin toppavaatteista tai näkemyksiä tuosta toppahaalari-asiasta. Toki osallistua voi vain jättämällä pelkän kommentin tuonne boksiin ja anonyymit muistakaahan taas se erottuva nimimerkki. Ai niin ja kertokaahan myös kommentissa toiveenne mitkä hanskat halausitte voittaa (sävyt alla olevassa kuvassa) ja missä koossa 12-18kk / 2-3v / 4-5v / 6-7v

MiniMintillä on myös ilmainen postitus yli 70 euron tilauksiin eli nämä toppavaatteet tulevat ilman postareita lähes kaikki, kurkatkaapa muutes myös tuo kaunis rapture rose sävyinen polka dot haalari!

  • Priska
    11.8.2013 at 19:47

    Ostaisin viisivuotiaalle vielä haalarit, koska se on lämpimämpi ja nopeampi pukea kuin kaksiosainen asu. Ihana muuten tuo vaaleanpunaisen sävy tuossa kuvan haalarissa!

    Ruskeat 2-3-vuotiaan rukkaset olisivat meillä tarpeen…

  • Anonyymi
    11.8.2013 at 19:53

    Meillä ei ole olut mini a turelta kuin yksi välikausi anorakki, mutta upeat sävyt on aina! Tykkään kovasti!! Violet ice rukkaset, koko 4-5 😉 -Leena

  • Anonyymi
    11.8.2013 at 20:12

    Hei! Ei ole kokemusta tuosta vaatemerkistä, mutta kiinnostuin niin, et käyn kyllä kattomas tarkemmin. Minulla on 7 täyttävä kehitysvammainen tyttö, jonka kans hanskojen pukeminen on vaikeaa, mutta vetoketjullisia ei tahdo hänen koossaan enää löytyä.

    Osallistun siis mielelläni arvontaan. Nuo ruskeansävyiset lapaset olis kivat.

    Ai niin, ja mielestäni haalari niin kauan, kun lapsi sen suostuu pukemaan.

    Terv. Elsa ja tytöt

  • Nellis
    11.8.2013 at 20:13

    Meidän 5v neiti ei suostu enää haalaria pukemaan, koska isosiskollakaan (pian 8v) ei enää ole. Joten 2-osaisilla mennään tästä lähtien. Viime talvena oli käytössä myös haalari, mutta se jäi pieneksi kesken talven eikä muutenkaan ollut kovin suosiossa enää.

    Meille voisi kotiutua nuo rapture roset koossa 6-7.

  • Nellis
    11.8.2013 at 20:13

    Meidän 5v neiti ei suostu enää haalaria pukemaan, koska isosiskollakaan (pian 8v) ei enää ole. Joten 2-osaisilla mennään tästä lähtien. Viime talvena oli käytössä myös haalari, mutta se jäi pieneksi kesken talven eikä muutenkaan ollut kovin suosiossa enää.

    Meille voisi kotiutua nuo rapture roset koossa 6-7.

  • emmi
    11.8.2013 at 20:20

    Meillä on ollut Mini a turen ulkovaatteita ja olen tykännyt kovasti. Hasnkat olis tosi kivat ja kävis joko ruskea koko 4-5v tai violet ice 2-3v, molemmille olis käyttöä ja mikäli voittaisin niin Minimint saisi tehdä valinnan noiden välillä. 🙂

  • *riikka*
    11.8.2013 at 20:21

    Meillä on 5-vuotiaalle vielä talveen jemmassa pari haalaria, päiväkodissa ne on ainakin meillä toimineet paremmin, kuin 2-osaiset.
    MaTit ovat meillä olleet aina suosikkeja, värimaailma on vaan aina niin ihana! Siitä perinteisestä anoraksiat ei meillä tykätä, mutta nämä tavalliset takit ovat loistavia.
    Minun silmääni nuo sovittamanne vaatteet näyttävät vähän turhan reiluilta, mutta ehkä täälläkin on vielä kesömoodi päällä;)

  • *riikka*
    11.8.2013 at 20:22

    Pitäsi varmaan ensin lukea ohjeet loppuun, eli meille voisi voiton sattuessa tulla dark coffee koosssa 6-7v.

  • Katri
    11.8.2013 at 20:33

    Ihana haalari. Meillä on ollut vaan positiivisia kokemuksia merkin kaikista vaatteista, tykkään. Jos voitan, niin rukkaset koossa 4-5 ja väri violet ice

  • Tessa
    11.8.2013 at 20:48

    Jos kaksiosaisen pukeminen sujuu hyvin niin harkitsisin haalarin ostamatta jättämistä jos meillä tilanne olisi tuo. Mutta jos yhtään epäilyttää niin haalaria vaan;)!

    Violet Ice koossa 2-3 sopisi hyvin meijän talvihaalariin! P.S. Ihana tuo polka dot!

  • -Satu-
    11.8.2013 at 20:49

    Pitäisi varmaan hakea jemmasta talvihaalarit ja pyytää lapsia sovittamaan niitä. Toivottavasti selvittäisiin viimevuotisilla. Uudet rukkaset täytyy ostaa molemmille. Nuo Mini A Turet kuulostavat todella hyviltä.

  • Maiju
    11.8.2013 at 20:49

    Meillä ollut käytössä pian 1,5v pojalla merkin vk- anorakki ja se on ollut aivan ihana. Siinä mitoitus on mielestäni normaali. Toppavermeistä ei ole kokemusta, mutta varsin hyviltä näyttävät näin kuvien perusteella. Uudelle päivähoitolaiselle voisimme mielellämme kotiuttaa ruskeat hanskat talvikeleille koossa 2-3.

    Maiju

  • Oliviah
    11.8.2013 at 20:50

    Meillä oli 5-vuotiaalla vielä viime talvena haalari pk:ssa ja niin taisi olla kaikilla muillakin 5-6 v ryhmän 20:lla muullakin. Tyttö olisi kyllä itse käyttänyt jo mieluummin takkia ja housuja. Ehkä ihan kylmimpien kelien ajan haalari oli pk:ssakin ykkönen, kun sen alle sujahtivat helpommin välifleecet/ villavaatteet, joita ainakin meidän pk:ssa piti käyttää oli haalari sitten kuinka lämmin vaan. Omiin silmiin muhkea haalari näytti 5-vuotiaalla vähän "hassulta" , ehkä sellainen suoralahkeinen lasketteluhaalarin tyylinen olisi ollut kivemman näköinen isommalla. Isosiskolletytölle mahtui eskarissa vielä nippanappa 134 cm haalari alkutalven, nykyisin kai haalareistakin löytyy isompia kokoja?

    Meillä on tulevaan talveen MaT:n vpun parkamallinen takki kokoa 116 cm, muut takit ovat Ticket 116 ja Molo Kids 122. Yllättäen Mat oli näistä reiluin ja Molo Kids pienin mitoiltaan. niin ja Violet ice rukkaset 6-7 y olisivat meille mieleen:)

  • Jutta
    11.8.2013 at 20:54

    Kannatan 5-vuotiaalle vielä haalareitakin. Nuo haalarit kyllä näyttää omaankin silmään aika leveältä. Rapture rose rukkaset, koko 2-3v.

  • aamusauna
    11.8.2013 at 20:57

    Viime talvena testattiin MATin hanskat ja ihan parhaiksi todettiin meilläkin nämä 🙂 Ruskeat koossa 2-3 v olisivat mieluisimmat 🙂

  • aamusauna
    11.8.2013 at 20:58

    Viime talvena testattiin MATin hanskat ja ihan parhaiksi todettiin meilläkin nämä 🙂 Ruskeat koossa 2-3 v olisivat mieluisimmat 🙂

  • Satu
    11.8.2013 at 21:02

    Osallistun arvontaan! Rukkaset värinä dark coffee ja koossa 6-7v olisivat just passelit meidän eskarilaiselle 🙂

  • Anonyymi
    11.8.2013 at 21:16

    Vielä ei ole kokemuksia kyseisestä merkistä mutta tämän jutun perusteella voisin kokeillakin 🙂 violet ice 12-18 kk…ihanat! Ne kyllä hommaan jos ei arpa suosi.
    -Peikko

  • Anonyymi
    11.8.2013 at 21:25

    Dark coffee rukkaset ja koko 2-3 v. Ihana toi tähti heijastin nuissa!!
    -sirii

  • Pikku hiiri
    11.8.2013 at 21:26

    Minulla on Saralle jemmassa Mini a Turen ihana toppatakki violet ice värissä, joten samanväriset rukkaset tietenkin tarvitaan koossa 2-3v 🙂 Tykkään tosi paljon MaT vaatteista ja tuo haalari näyttää ihanalta!!!

  • Matsku
    11.8.2013 at 21:27

    Mulla ei valitettavasti ole kokemusta Mini A Turesta, joten mitoituskaan ei ole tuttu. Dark Coffee koossa 2-3 v olisi pojalleni noista rukkasista sopiva 🙂

  • Iita
    11.8.2013 at 22:11

    Meille tuli Ceelalle täksi talveksi mini a turelta takki ja housut setti erään blogituttavan kautta 🙂 Vaikuttavat tosi laadukkaille ja ihanille. Meilläkin on aiemmin ollut se baby mallin anorakki vk sekä toppaversiona ja ne oli molemmat niin ihania. Kelpuuttaisin sellaiset anorakit kyllä pikkuveljillekin. Ja arvonnassa toki mukana, tavoitellaan noita violet ice sävyisiä rukkasia koossa 6-7v.

  • kaisu
    11.8.2013 at 22:16

    Mini a ture näyttää ihanalta! Meillä on ollut myös vain välikausi anorakki ja hanskoja. Meille kelpais dark coffee 6-7

    T:kaisu

  • tarkkasilmä
    12.8.2013 at 00:02

    Jos annan vinkkiä pk-tädin näkökulmasta niin haalari on helpompi hoidossa. Lapsi saa sen itse puettua helpommin entä takin ja housut. Ja kivempi ulkona kun ei mene lunta niin helpolla housun kauluksesta sisään esim.pyllymäessä 😉
    Ajatuksena on omilla pojilla käyttää mahdollisimman pitkään haalaria,se vaan on niin kätevä pukea päälle (laiska äiti ja uhmaikäinen mm.vaikuttaa :D).
    Jos onni suosii niin meille nuo ruskeat hanskat koossa 2-3v.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 03:48

    Aivan ihanat värit noissa. Tilasinkin juuri eilen parit noita violet ice rukkasia. Meillä on ollut mini a turen ulkovaatteita joka kausi jo 6 vuoden ajan. Kaikki vk vaatteet ovat mini a turelta ja luultavasti tulevat olemaankin ja samoin kauppatakit ja rukkaset talveen. Pari haalariakin meillä on ollut mutta niissä on meidän lapsille väärät mittasuhteet ja haara-lahjeväli on liian lyhyt:/
    jos voitto suosii nin ruskeat rukkaset pojalle kokoa 2-3y tai jos mitoitus on noin paljon muuttunut niin 4-5y sillä eilen juuri sovitin viime talven mustia vetoketjullisia kokoa 4-5y tuolle 2,5v:lle ja olivat ok
    -mari-

  • titti
    12.8.2013 at 04:05

    Mä oon suunnitellut nyt pojalle takki+housut settejä (poika talvella +3v). Joka talvi on ollut yhtä tappelua haalarin kanssa ja viime talvenakin helpoiten sai puettua takki+housut setin. Nyt kun yrittää itse pukea, niin haalaria ei edes yritä (meillä on yksi rymy/remppahaalari ollut välikauteen). Meille kyllä mahtuu viime talviset puvut ainakin syksyn, mut enemmän siis ne setit nyt hakusessa. Mini A Ture itseänikin kiinnostaa, värit vaan hieman mietityttää (tekis mieli niitä kirkkaita värejä!).

    Nyt kun olen päiväkodilla harjoittelussa, niin ainakaan tällä hetkellä kenelläkään lapsella ei ole haalaria. Vk-kamat on takki+housut isompien (3-6v) puolella. Mut paljon kyllä talvella näkee haalareita isommillakin. Varmasti niin makuasia 🙂

  • zubi
    12.8.2013 at 04:15

    En osaa tuohon haalariasiaan sanoa mitään, itsellä on yksivuotias jolla tulee olemaan talvella varmaan pari haalaria ja yksi kaksiosainen setti. Kyllä, hamstraus on aloitettu aleista. 😀 Jemmassa on ruskearuudullinen toppahaalari, johon nuo ruskeat toppakäsineet sopisivat todella hyvin! Mukana arvonnassa siis. Valitsisin koon 2-3 elleivät ole tosi reilua mitoitusta (ilmeisesti eivät).

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 04:29

    minäkin suosittelisin vielä 5 vuotiaalle haalaria, toimii vaan käytännössä ja käytössä römytessä niin paljon paremmin. MInustakin ihana sävy tuossa haalarissa, samoin ihastui 6 v tyttäreni:-). Koetetaa josko Arpa ja Onni olisivat suosiollisia ja kohdalle kopsahtaessa, tyttö toivoisi nuo violet icen 6-7 v hanskat.
    -simpun äiti-

  • Johanna Jossu
    12.8.2013 at 04:38

    ei ole kokemusta mini a turen vaatteista. ruskeat rukkaset olisivat mieluisat 6-7v koossa, jos arpaonni suosii 😉

  • piia
    12.8.2013 at 04:38

    2-3-vuotiaan violet icet kelpaisivat meille 🙂

  • piia
    12.8.2013 at 04:39

    2-3-vuotiaan violet icet kelpaisivat meille 🙂

  • Pia - Jotain tekemistä
    12.8.2013 at 04:41

    Tuo takki on kyllä todella kaunis!
    En tiedä uskaltaisinko kuitenkaan haalaria ottaa noin vaaleassa värissä, vaikka kauniiltahan se näyttää (mutta kuinka kauan) 🙂
    Arvontaan mukaan, violet ice rukkaset, koko 4-5 olisi meille varmaankin hyvä! 🙂

  • Anna
    12.8.2013 at 04:49

    Meillä ollut yksi anorakki myös, Äiti tykkää hurjasti mutta 5v kaipaa jo lisää värejä ja kuvioita. rapture rose 6-7 🙂

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 04:53

    Violet ice näyttää kyllä niin ihanalta väriltä, että sen väriset rukkaset sopis mun makuun! 🙂 Koossa 12-18kk. -Pepi

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 05:15

    Ihania haalareita. Meillä ei ole tätä merkkiä vielä ollut, mutta ehkä tänä talvena? Violet Ice 2-3 ovat ihanat.- Milla

  • M
    12.8.2013 at 05:28

    Meillä 5veelle on vielä haalari pihaulkoiluihin hankittuna. On niin vaivaton pukea ja ei tarvitse pelätä, että takinhelmasta pujahtaa kylmyys tai lumi sisään. Takki ja housut sitten hieman siistimpään menoon 🙂
    Mini a turelta meillä ei ole ollutkaan vielä ulkovaatteita, hyviä hanskoja ollaan jo useampi voisi etsitty, kun kaikissa tuntuu olevan joku vika (tai sitten vika on ronkelissa äidissä;) ) mutta tänä vuonna voitaisiinkin kokeilla mat:n hanskoja! Vielä kun olisi pojillekin paremmin sopivia sävyjä…
    Violet ice ja koko 2-3 olisi meidän valinta.

  • Heidi
    12.8.2013 at 05:32

    Kivalta näyttää!
    Nuo hanskat on huiput, helpot pukea.

    Ruskeat olisi kivat ja tulisivat tarpeeseen, koko 4-5 🙂

  • Mammis
    12.8.2013 at 05:38

    Minäkin ehdottomasti ottaisin tuon ikäiselle haalarin. Päiväkodissa hoitajat tykkää enemmän haalareista kun niiden pukeminen on helpompaa. Meidän ekaluokkalainenkin käytti haalaria vielä viime talvena.

    Dark coffee rukkaset koossa 6-7v olisivat huiput 🙂

  • Anskuli
    12.8.2013 at 05:38

    Meillä on ollut nyt 6-veellä vieläkin vk-haalari, samoin kuin 5-veellä ja ovat tykänneet.. niin helppo pukea päälle 🙂 Enemmän ovat haalaria käyttäneet kuin kaksiosaista asua! oispa ihanat rukkaset, mä valitsisin nuo dark coffeet koossa 6-7- 🙂

  • Kati eiihanviela
    12.8.2013 at 06:05

    Meillä on 6-vuotiaalle jemmassa ensi talveen kahdet haalarit eskariin. Mitä olen seurannut, niin ainakin tosiaan eskarilaiset pääsääntöisesti suosivat haalaria. Toisaalta olen kyllä ajatellut, etten enää haalareita ostaisi sitä seuraavaan talveen. Saa nähdä!

    Mini a Turen kaksiosainen setti tulevaksi talveksi otettiin käyttöön jo viime talvena, kun huomasin koot niukiksi. TAkki on reilumpi, mutta malliltaan niin siro, että sitä pystyi pitämään vähän reilunakin. Rukkaset ovat sirot, mutta tosi lämpimät. Meillä tykätään kans.

    Dark coffee -rukkaset olisivat toiveissa koossa 6-7.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 06:09

    Hei!
    Mini a turea ei ole koskaan ollut, mutta rukkasarvontaan osallistuisin yhdellä arvalla: violet ice ja koko 6-7
    t. AnuP

  • L-E
    12.8.2013 at 06:20

    Haalari tosiaan näyttää aika leveältä ja muistaakseni näissä on ainakin ollut aika lyhyt niska-haaramitta (?) että ei muutenkaan olisi malliltaan meille paras.

    Meillä oli viime talvena tuollaiset rukkaset ja melkein ainoastaan niitä käytettiin vaikka vaihtoehtojakin olisi ollut. Ne olivat muistaakseni kokoa 2-3v. eli nyt jos olisi arpaonnea niin voitaisiin huolia violet ice rukkaset koossa 4-5v.

  • Johanna Jossu
    12.8.2013 at 06:26

    kokemusta mini a turelta ei ole, ja ruskeat rukkaset kokoa 6-7v olisivat mieluisat, jos arpaonni suosii 😉

  • AnnaT.
    12.8.2013 at 06:29

    Moikka! Ihana hattara tuo haalari Eevin päällä 🙂 Minä ottaisi vielä viisiveelle haalarin, meillä on yksi viime vuotinen alkutalveen ja kokoa isompi keskitalveen. Lisäksi toppahousut ja takki ulkoiluun ja yksi Mini a Turen takki siistimpään menoon (on reilu, menee kyllä kaksi vuotta). Käyttökokemusta on vasta yksistä MAT hanskoista, olivat viime talvella pakkaskelikäytössä ja lämpimät – suosittelen ja tykkäsin!! Kurakeleillä ja pikkupakkasilla toimi Reimatecin hanskat tummemmassa värissä. Osallistyun arvontaan, jos voitto osuu kohdalle, niin meille mikä vaan väri koossa 6-7v. 🙂

  • maisku
    12.8.2013 at 06:46

    Meillä ei ole kyseiseltä merkiltä ollut yhtään vaatetta, vaikka kauniita ovatkin 🙂 Mutta noista rukkasista olisi hyvä aloittaa testaus 😉 Violet ice ja koko 6-7 jos lykästää..

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 06:49

    Tuo violet ice on aivan ihana sävy, mutta käytännöllisyyden vuoksi taidan kisata noista ruskeista rukkasista koossa 4 -5.
    _katim

  • *Mirva*
    12.8.2013 at 06:51

    Varmaan maku kysymys,mutta meillä oli vielä haalari eskarissakin ja monella muullakin oli.Kouluun sitten ihan muuta.
    Valitani on :6-7v rapture rose
    mirvamaa@hotmail.com

  • Amalia
    12.8.2013 at 06:54

    Minä niin olisin halunnut tytöille tuon takin, mutta se ei tykännyt noista hihojen resoreista. Malli olisi ollut niin täydellisen näkönen menisi niin kouluun, kun hiukan parempanakin – mutta ei , huoh 🙁 Jos voitto napsahtaisi meille niin pienimmät ruskeat kintaat pojulle toivoisin.

  • -Auroran&vaavin äiti-
    12.8.2013 at 07:02

    Ihana haalari! Saattaisi tosin lopputalvesta olla jo hiukan toisen värinen… 😉
    Meillä on mini a turea välikauteen kummallekin tytölle ja tykkään kovasti! Viime talvena oli anorakki ja oli kyllä lämmin, takuulla vetää vertoja untuvatakille! Anorakki ei kyllä viimen lopun kovin kätevä ollut talviversiona vaikka välikaudessa toimiikin hyvin. Mutta tuollaisena takkimallina katsellaan kyllä ensi talvelle jos alesta löytyisi 🙂
    Violet ice hanskat 6-7 koossa olisi kyllä juuri meille tarpeelliset!
    auroranjavaavinaiti(at)luukku.com

  • Amalia
    12.8.2013 at 07:11

    mini a turen sävyt on aina olleet ihania. Ottaisin koon 2-3v. violet ice rukkaset 🙂

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 07:16

    Päiväkodissa lapset arvostaa nopeaa pukeutumista ja tosiaan tuo lämpimyyskin on ihan hyvä pointti. Lisäksi ainakin meidän lapset leikkii paljon vauhdikkaammin päiväkodissa kuin kotona ja ajattelisin että lumessa peuhatessa haalari on tiiviimpi, takissa helma voi kastua sisäpuolelta ja ei ehdi kuivua iltapäiväulkoiluun.
    Meillä on ollut sekä kaksiosaisia että haalareita ja lapset valitsee haalarin mielummin. Isompi lapsi aloittaa huomenna eskarin ja talveksi on haalari varattuna (toki myös takkia ja housua löytyy). Käsittääkseni monet lapset haluaa vielä 1. luokallakin haalarin.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 07:24

    Meilläkin ollut viisivuotiaalla haalari vielä. Ostin täksi talveksi seitsemänvuotiaallekin haalarin rymypuvuksi, se kun on vaan niin kätevä! 😉 Kouluun sitten kaksiosaista. Tuo on muuten ihana väri tuo tämän kauden vaaleanpunainen, josko tuollainen takki vaikka meille kotiutuisi!
    Rukkasista ottaisin nuo violet icet koossa 6-7, jos ei mahdu meidän tytölle niin sitten jemmataan 🙂
    – Valontuike

  • Riihitonttu
    12.8.2013 at 07:25

    Olispa kiva kokeilla noita rukkasia, meillä on tytöllä aina kädet jäässä talvisin! Dark coffee koossa 6-7 olis passeli 🙂

  • anna
    12.8.2013 at 07:25

    Meillä on ollut Mini a turelta ulkovaatteissa vain yhdet talvihanskat ja nyt täksi talveksi on tulossa huutiksesta huudettu takki kaupunkitakiksi. Tuo violetice on ihana väri! Itse ajattelin että en ehkä enää tämän talven jälkeen ostaisi haalaria (nyt 3-vuotiaalle). Valitsisin koon 4-5 ja dark coffee..

  • Piitu
    12.8.2013 at 07:33

    Violet Ice 6-7 ois meillekin kivat 🙂 Mulla on nuorimmalla tytöllä ollut MaT:n haalari vuoden ikäisenä. Todella kaunis ja hyvä haalari, vaikka tuon ikäinen ei paljoa maassa halunut möyriä..

  • Mari
    12.8.2013 at 07:34

    Kyllä meillä tulee vielä 6-vuotiaalle haalari. On sillä vaan niin paljon kivempi leikkiä lumikasoissa =) Toppavaatteista ei ole kokemusta,mutta merkin välikausivaatteita on ollut käytössä ja ovat olleet todella mieluisia. Rukkasista koko 6-7 ja väri vaikkapa ruskea.

  • Alexandra
    12.8.2013 at 07:55

    Kyllä meillä on 5-6 -vuotiaana ollut vielä haalari käytössä. 5-vuotiaana päiväkodissakin varmaan 95%:lla oli haalari käytössä talvella. On nopeampi pukea, kuin takki-housut -yhdistelmä. Ostin vielä alesta ekaluokalle menevälle koululaisellekin rymyhaalarin kotipihalla pidettäväksi, vaikkei sellaista enää kouluun laitakaan.
    Meillä on jemmassa tytölle ensi talveksi tuo Mini A Turen Wiwica -takki violet ice sävyisenä (se kuvioitu malli). Mielestäni takki on todella kaunis. Arvonnasta haluaisin voittaa nuo coffee sävyn toppahansikkaat kokoa 6-7. 🙂 Sopisivat hyvin takin kanssa, koska siinä on ruskeat resorit. Ekaluokalle menevälle ostin siis tuon takin kokoa 122, mielestäni aika hyvin nuo takit vastaavat kokoaan.

  • INKA
    12.8.2013 at 08:31

    Rapture rose hanskat 4-5v koossa, jos vastaavat kokoaan ja arpaonni suosisi 🙂

    Meillä tyttö tulevana talvena 4,5v ja ajattelin edelleen haalarin hankkia talveen. Ne on vaan niin käteviä, päiväkotiakin ajatellen. Itse varmasti puen likan haalarin niin kauan kuin vain itse suostuu 😉

  • Kippuralla
    12.8.2013 at 08:46

    Meillä eskarilainen halusi haalarin ja piti koko talven, koska se oli niin nopsa pukea. Meille voisi isoimmassa koossa tulla vpun rukkaset 🙂

  • Khi
    12.8.2013 at 08:58

    Meillä oli 5-vuotiaalla toppahaalari viime talvena, vaikka tyttö olikin aiemmin ilmoittanut ettei halua haalaria. Haalarista tuli ihan lemppariulkovaate tytölle, ei olisi muita ulkovaatteita sitten pukenutkaan… 😀
    Meillä on ollut Mini A Turen toppatakkeja ja seuraavaksikin talveksi on jemmassa. Tykätään kovasti malleista ja väreistä ja ovat tosi lämpimiä!

    Jos voitto osuisi kohdalleni, niin violet ice 6-7 ois meidän valinta hanskoista.

  • Khi
    12.8.2013 at 08:58

    Meillä oli 5-vuotiaalla toppahaalari viime talvena, vaikka tyttö olikin aiemmin ilmoittanut ettei halua haalaria. Haalarista tuli ihan lemppariulkovaate tytölle, ei olisi muita ulkovaatteita sitten pukenutkaan… 😀
    Meillä on ollut Mini A Turen toppatakkeja ja seuraavaksikin talveksi on jemmassa. Tykätään kovasti malleista ja väreistä ja ovat tosi lämpimiä!

    Jos voitto osuisi kohdalleni, niin violet ice 6-7 ois meidän valinta hanskoista.

  • Outi-Maria
    12.8.2013 at 08:59

    Mukana arvonnassa. Täällä talven haalarit alkaa olla hamstrailtu, on se kovaa hommaa näin kesällä 🙂 Ruskeat 2-3 vuotiaiden rukkaset olisi tarpeen!

  • RiinaSusanne
    12.8.2013 at 09:07

    Meillä oli kans tytöllä vk-anorakki ja nyt ostettiin pojalle (1v) vk-takki ja talvitakki mini a turelta. Talvitakit vaikuttavat lämpöisiltä ja ovat ihanan muhkeita. Jos arpaonni suosii niin rapture roset koko 4-5v.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 09:12

    Ihania talvivaatteita! Ruskeille dark coffee hanskoille kokoa 12 – 18 kk olisi meillä käyttöä.
    -SuLi

  • Laura
    12.8.2013 at 09:14

    Meillä 5-v neiti saa ehdottomasti haalarin talveksi päiväkotiin. Helppo ja nopea pukea.
    Ja jos voitto osuisi kohdalleni, niin valintani olisi rapture rose ja koko 6-7.

  • Mimura
    12.8.2013 at 09:18

    4v poika vastusti haalaria ja halusi kaksiosaisen setin, minkä sitten saikin. Haalari olisi kyllä ollut parempi, koska itsekin välillä olisi halunnut vain sujahtaa nopeasti pukuun 🙂

    Ruskeat hanskat koossa 4-5v olisi mieleeni, jos voittaisin.

  • Jeppula
    12.8.2013 at 09:21

    Meillä on talveksi valmiina sekä haalari että housut+takki, mutta ukkelilla on ikääkin vasta 1,2v. Ihania nuo mini a turen talvitamineet!

    Jos kävisi niin hyvin, et rukkaset kotiutuisivat meille, niin koko 12-18kk ja väri dark coffee:)

  • Anna M
    12.8.2013 at 09:38

    Ei ole oiken MAT kokemuksia.. meille olis valintana 2-3 v ruskeat hanskat 🙂

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 09:39

    Minulla on mini a ture toppahousut talveksi jemmassa, toivottavasti koko osui nappiin kun luotin pienehköön mitoitukseen. Jos arpa osuisi kohdalle niin valinta olisi ruskeat koko 2-3v. T. Hanna H

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 09:57

    Kyseistä merkkiä ei ollakaan vielä testattu. Ihaillut kyllä olen sitäkin enemmän ja kiva kuulla muidenkin mielipiteitä.
    Meille kävisi dark coffee väriset rukkaset koossa 4-5.

    taikaruu@gmail.com

  • kummelikopplan
    12.8.2013 at 09:58

    Mini A Turesta ei vielä ole kokemusta ja oma lapsi vasta reilun vuoden joten haalari vs takki ja housut kysymykseen on vähän vaikea vastata. Pojan 6-v serkuksilla on muistaakseni ollut kaksiosaiset talvikamat jo parina talvena. Olemme itse asiassa perineet jo 98 koosta lähtien kaksiosaista toppaa.

    Jos sattuisin voittamaan, niin ruskeat hanskat koossa 2-3 olisivat meille passelit!

  • Nitta
    12.8.2013 at 10:11

    Kyllä mun mielestä eskari-ikäiselle haalari on se paras asu arkeen. Helpompi ja nopeampi ja selkä on varmasti suojassa.
    Mukaan! Dark coffee koossa 6/7 on toiveissa.

  • Rea H
    12.8.2013 at 10:17

    aivan ihana puku kyllä , mä vielä täällä helteen keskellä arvon mitä me talvella käytetään :DD nää on kyl kivat!

  • Eeva Saesmaa
    12.8.2013 at 10:18

    Meillä on viisivuotiaalle kaksiosainen odottamassa talvea, ja sellaisella setillä mentiin jo viime talvi. Poika ei tykkää käyttää haalareita, ja minustakin kaksiosaiset ovat kätevämpiä. Rukkaset voittaisin mielelläni!

  • Mari
    12.8.2013 at 10:22

    Meillä on tokaluokkalaiselle haalari ostettuna, viime talvena haalarin käyttöaste oli ehkä noin 30%, mielestäni aika paljon haalarille oli käyttöä koululaiselle. Koulussa haalari oli harvemmin päällä, useammin iltaulkoilussa ja viikonloppuna. Ehdottomasti liputan haalarin puolesta :).

    Rukkasista violet ice koko 6-7, jos ei omalle tytölle mahdu, niin kummitytöllä on sopivasti syksyllä synttärit :).

  • Lauren
    12.8.2013 at 10:25

    Meillä ei ole koskaan ollut Mini a turen vaatteita, mutta olen niitä joskus ihastellut kyllä… violet ice on ihana väri. Jos arpaonni suosii valitsisin hanskoiksi kuitenkin rapture rose ja koko 4-5. neppulijee(at)suomi24.fi

  • La Petite Princesse
    12.8.2013 at 10:34

    Haalri löytyy vielä tänä talvena kuusi täyttävältä neidiltä 🙂 Ihan jo siitä syystä, että pulkkamäessä toimii tosi hyvin!
    Toiveena olisi violet ice ja 4-5 koossa 🙂

  • Maya
    12.8.2013 at 10:44

    Meillä ei enää 4-vuotiaalle ole haalaria kun jäi jo viime talvenakin erittäin vähäiselle käytölle kun ennemmin puki takin ja housut..
    Hanskoista haluaisin meille violet icen 4-5 🙂

  • Krista
    12.8.2013 at 10:47

    Haalari on meillä aina tähän mennessä ollut se suosikki, tuleva talvikin mennään haalarissa.
    Kokemuksia merkistä ei ole, vaatteiden ulkonäöstä tykkään kyllä kovasti. Tuota tähteä kyllä kaipaisin takaisin hanskoihin. Arpaonnen suosiessa meille voisi tulla ruskeat hanskat koossa 4-5.

  • Jessika
    12.8.2013 at 11:19

    ihania on, arvonnassa mukana, väriä en osaa vielä sanoa, ehkä nuo rapture roset:)

  • Hippiainen
    12.8.2013 at 11:35

    Meillä oli vielä eskarissa tytöllä haalari, mutta jäi kyllä vähemmälle käytölle kuin housut+takki.

    Mini A Turesta on kokemusta yksien vk-housujen verran ja ne olivat kyllä hyvät. Muuten eivät MAT:n vaatteet yleensä ole tuntuneet oikein meidän tyylisiltä, mutta tuo teillä sovituksessa ollut takki näyttää kyllä upealta. Olisi ihan meidän 4-vuotiaan prinsessan näköinen:)

    Ja jos arvonnassa voittaisin niin violet ice -väriset hanskat koossa 2-3v olis meidän valinta.

  • Kati (Katin ploki)
    12.8.2013 at 11:49

    Kauniita toppavaatteita ovat kyllä.

    Arvontaan mukaan ja violet ice koossa 4-5 olisi todella kivat 🙂
    khp(at)luukku.com

  • Grace
    12.8.2013 at 11:53

    Meillä on nyt täksi talveksi 2-osainen setti ja sitten haalari molemmat. Mietin kanssa tuota haalari hommaa mutta vaikka tyttö täyttää 5 v loppuvuodesta, koen sen hyväksi vaihtoehdoksi vielä päiväkotiin/kootin. Meidän setit on Racoonia mutta tämä väri MAT:ilta myöskin innostaisi ja tuo pilkullinen!

    Hanskoista; Violet ice koossa 4-5.

  • Jenni
    12.8.2013 at 12:01

    Noi Dark Coffeet on ihanat – eikä näkyis ihan joka kuraroiskekaan 🙂

  • Jenni
    12.8.2013 at 12:02

    Niin ja haalarista – meillä 5,5-vuotias jo varmisteli että onhan hänellä haalari syksyksi/talveksi – päiväkodissa ei viitsi housuja ja takkia erikseen pukea – ja haalari ei jätä paikkoja paljaaksi niinkuin takki-housu-yhdistelmä helposti tekee. Mutta toiset taas tykkää enempi 2-osaisista – eli kumpi mukavammalta tuntuu 🙂 Ja mulla on raisuli-poikia,ehkä tyttöjen päällä vaatteetkin pysyy eri tavalla 😀

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 12:11

    Meille merkki on ihan uusi.
    Mukana arvonnassa (Dark Coffee 6-7)
    MaritaK

  • Henna
    12.8.2013 at 12:12

    Ruskeat ois meille mieluisat 🙂

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 12:18

    Meillä on haalari 5 vuotiaalle, saa sitä käyttää rönttäleikeissä 😉 Mini a turesta sen verran et meillä jemmassa 110 cm takki viime kauden mallistosta ja on sopiva 112 cm pitkälle tytölle et ei ainakaan ole pientä mitoitusta noi takit.. Noita rukkasia meillä ei vielä kertaakaan ole ollut.. Ovat varmaakin lämpimät..

    SANNA S.

  • Anna
    12.8.2013 at 12:19

    Ihanan värinen haalari. Olen itse kaivannut lumilukkoa takkien helmaan, mutta muuten tykännyt paljonkin. Housut tosiaan kestää kulutusta hyvin – paljon paremmin kuin esim ticket.

    Käyttäjiä löytyy, mut meille ehkä dark coffeet pojalle koossa 4-5 🙂

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 12:19

    Ja noi ruskeat tulis meille 6-7 v koossa, unohtu laittaa 😉

    SANNA S.

  • JONNA
    12.8.2013 at 13:24

    Me tavoitellaan vaaleanpunaisia rukkasia! 🙂 Meillekin on tulossa samalta merkiltä toppaa täksi talveksi. Aivan ihania.

  • EBBA
    12.8.2013 at 13:25

    Meillä ei olekaan ollut vielä Mini A Turen toppakamoja. Tosi nättejä ovat kyllä 🙂

    Hanskoista Rapture Roset koossa 2-3v ois kivat kuopukselle mustan haalarin kanssa. Mukava värilisä 😉

  • Sifia
    12.8.2013 at 13:29

    Oih!!! ihana tuo takki!!! pitääkin äkkiä kurkata nettisivuille, että saisinko meidän pienellekkin tuollaisen… 😉

    Mini a turen rukkasista on vain kokemusta ja olivat mielestäni todella hyvät viime talvena pienelle tyttöselle..ainoat jotka pitivät pienen kädet lämpimänä. muita vaatteita meillä ei ole koskaan ollut. Nuo violet ice väriset rukkaset sopisivat täydellisesti meidän neidin asuihin!!! kokona 2-3v.

    Mukana ehdottomasti siis!! 🙂

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 13:49

    Minulla on Mini a turen toppatakki jemmassa tytölle ja värissä Violet ice joten rukkaset olisi kyllä tarpeelliset samassä värissä ja koossa 2-3v

  • j.m
    12.8.2013 at 14:07

    Rukkasista rapture rose ja koko 4-5 meille kiitos 🙂

    Mun mielestä 5-vuotiaalle pitää vielä ehdottomasti olla haalari. Se on niin nopea ja helppo pukea itse ja meillä ainakin lumileikit on usein mahallaan/selällään mäenlaskua ym. missä helposti menee lunta takin alle. Välikauteen en enää kohta 5-vuotiaalle haalaria hankkinut. Ja kokemusta MaT:n haalarista on yhden, tai itse asiassa puolen, talven perusteella. Muuten olin ihan tyytyväinen, mutta en tykännyt noista hiharesoreista, sillä niihin tarttui aina lumi joka tietenkin suli sisälle tullessa ja kasteli resorit. Sitten oli kohta hihoista märkä haalari laitettava päälle, jos ne ei ehtiny kuivua. Ongelmaa ei tietenkään ole jos laittaisi aina rukkaset päällepäin. Myöskään hupun nepparit ei kestänyt kunnolla kiinni.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 14:09

    meilläkin viisi vuotiaalla haalari käytössä.mini a turen talvivaatteita meillä ei ole vielä ollutkaan. rapture rose 4-5v olisi meidän rukkasvalinta 🙂
    -akkudukkula-

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 14:10

    Olen kyllä aina ihastellut merkin vaatteita, muttei ole tullut ostettua. Ihana väri tuo violet ice. Meillä ei 5v. tytöllä ollut enään haalaria viime talvena ja kaksiosaiset toimi hyvin päikyssä.

    Jos arpa suosii, niin meille violet ice 6/7 rukkaset.

    Rita

  • Jenna
    12.8.2013 at 14:11

    Meillä ei ole kokemusta mini a turesta, mutta hienoilta näyttää. Mitenhän noiden hempeiden väristen haalareiden käy talven jälkeen, voikohan niitä edes käyttää esim. loskakeleillä vai tuleeko pysyviä tahroja.. Meidän rukkasvalinta olisi Violet ice koko 4-5v.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 14:19

    Kaunis väri tuossa haalarissa. Meillä ollut kyseisen merkin välikausihaalari.
    Ja ruskeat rukkaset olisi tavoitteena. 4- 5 koossa.

    Kirmiina@gmail.com

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 14:57

    Ihana väri tuo vaaleanpunainen, mutta ruskea voisi olla käytännöllisempi. Meillä siis ruskeille 2 -3 v koossa tulisi käyttöä 🙂
    -Lintsi

  • Sanni
    12.8.2013 at 15:03

    Meillä 5v:lle tulee vielä haalari päiväkotiin. On sellainen haaveilija, että kaksiosaisen pukeminen veisi liikaa aikaa;) Meille voisi tulla violet ice koossa 6-7.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 15:08

    Arvonnassa mukana, pienimmät rukkaset, ruskeat dark coffee. -Riitta.R-

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 15:19

    Dark coffee ja 2-3v koko
    -hannada04(at)yahoo.com-

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 15:50

    Mini a ture on ihana merkki. Meillä on yksi välikausitakki väriltä yellow mellow jemmassa. Violet ice on myös kaunis väri. Mukana arvonnassa, violet ice koko 2-3. Amalthea

  • Viivi
    12.8.2013 at 15:57

    Oi, kelpais tuollaiset rukkaset! Ihanan värisiä! Arvontaan osallistun siis:)

  • Johanna
    12.8.2013 at 16:04

    Ihania talvivaatteita! Niin kauniin värisiä!

    Meille sopisivat Violet ice rukkaset koossa 6-7v.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 16:18

    Näin päivähoidossa työskentelevän näkökulmasta haalari on näppärä pukea ja pitää… Tuo violet ice on kyllä kaunis väri, ja sen väriset rukkaset varmasti kelpaisivat (4-5).
    Hippu

  • tvej
    12.8.2013 at 16:35

    Meillä ei ole koskaan ollut kyseistä merkkiä. Ruskeat hanskat oisi mieluisat 4-5v.:)

  • Jadore
    12.8.2013 at 16:37

    dark coffee 6-7v olisi toiveena.

    Meillä on vielä eskarilaiselle haalari talveksi. Tykkää haalareita käyttää (ainakin toistaiseksi) ja koen sen päiviksessä paremmaksi. Kouluun en enää osta haalaria.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 16:48

    Ruskeat rukkaset koossa 6-7 meille jos voitto osuu kohdalle (4 vuotiaalle). Haalari minusta on alle kouluikäiselle paras vaatetus talveksi varsinkin jos tykkää rymytä lumipenkassa. Mat haalareista ei ole kokemusta. Virve

  • Terhi
    12.8.2013 at 16:54

    Meillä on vielä Sohvillekin (8v.) pihaulkoiluun haalari varattu 😉 Hän onkin aina ollut ns. haalari-ihmisiä, kesäisinkin mieluiten kulkee hellehaalarissa… pikkusisko 4v. taas on vaatinut takki & housut parivuotiaasta asti, koska haluaa olla "iso". Niin ne on erilaisia.

    Violet icea koossa 6-7 tavoitellaan =)

  • Jenni
    12.8.2013 at 17:00

    Meillä ei vielä tälle talvelle olekkaan haalareita ja voisin kokeilla kyseistä merkkiä ensimmäistä kertaa. Mukana arvonnassa 🙂

  • Satu
    12.8.2013 at 17:16

    Meillä on 5 vuotiaalle haalari vielä talveksi. Kyseessä on ulkona remuava poika, joten haalari pysyy paremmin leikeissä mukana ja on lämpöisempi ja helpompi heittää itse päälle. Housut ja takki yhdistelmässä minua huolestuttaa nouseva takki ja selän pysyminen lämpöisenä kovassa leikissä. Hoidossa meillä näytti olevan viime vuonna lähes kaikilla 5-6 vuotiailla vielä haalari. Tosin varavaatteet on meilläkin takki ja housut mallia 🙂 Mikäli arpa osuu kohdalle, niin tytölle olisi violet ice rukkaset koossa 4-5 juuri passelit!

  • Meirän Maja
    12.8.2013 at 17:21

    Violet Ice 4-5v kelpais meille…

    MiniATuresta ei ole kokemusta, mutta olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ne muistuttaa hurjan paljon Wheatin vaatteita, yksityiskohdissa ja materiaalessa on hämmentävää yhdenmukaisuutta…

    Meillä on 4-vuotiaalle haalari ja saman ongelman kanssa olen jo painiskellut… Vieläkö seuraavaksi kevääksi 5-vuotiaalle haalari vai ei? Luulen, että hoito käyttöön hankitaan, mutta koti käyttöön 2-osainen. Ehkä…

  • Sarianne
    12.8.2013 at 17:40

    Violet Ice koossa 12-18kk olis aika kiva! 🙂

  • Jonsku - Valoisaa vaaleaa
    12.8.2013 at 17:47

    Violet Ice 6-7 olisi mieluiset. Meillä on ollut aiemmin merkkiä ja mieluisia ovat olleet, sekä äidille että tyttärelle.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 17:58

    Rapture rose ja 2-3 vuotiaalle taitaisi olla se oikea koko 🙂 Ihanilta vaikutta kyllä nuo kaikki.
    ilokseni@gmail.com

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 18:09

    Itsellä ei ole kokemusta Mini A Turen vaatteista. Talvea varten jemmassa odottaa Molon toppahaalari johon kävisivät hyvin nuo rapture rose rukkaset kokoa 2-3 v.
    Minna+Vilja

  • Pöppiäinen
    12.8.2013 at 18:19

    Dark coffeet 12-18kk. o.c_fani1994(ät)hotmail.com

  • Jennies
    12.8.2013 at 18:24

    Mukana, rapture rose 6-7

  • Terhi
    12.8.2013 at 18:29

    Mukaan! Tuo violet ice on niin kaunis väri, valitsisin siis sitä väriä koossa 2-3v. Meillä ollut merkin toppa-anorakkia ja tyytyväisiä ollaan oltu! Nyt ensi talveksi jemmassa violet icen värinen anorakki <3

  • Hanna.T
    12.8.2013 at 18:39

    Rapture rose hanskat 12kk-18kk koossa. Meillä ei ole ennen ollut merkkiä käytössä.
    Esikoisella oli ekan kerran takki ja housu yhdistelmä eskarissa. Aikaisempana talvena halus vielä haalarin.

  • Hanna
    12.8.2013 at 18:45

    Haalaria suosisin vielä 5.vuotiaalle, meille voisi tulla 6-7 koko ja värinä tuo ruskea, sopisi monen värin kanssa kun haalaria ei ole vielä hankittu.

  • NeljänÄiti
    12.8.2013 at 18:47

    Violet Ice koossa 6-7 olisi valintani meidän tytöille. Meillä ei ole ollut ko. merkkiä aiemmin, olemme luottaneet Moloon ja Ticketiin.
    Meidän muksuilla on ollut toppahaalari käytössä vielä talvena juuri ennen eskaria. Sen jälkeen on menty pelkillä kaksiosaisilla puvuilla.

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 19:09

    Osallistun kivaan arvontaan!
    Dark coffee, koko 4-5 v.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

  • tinni
    12.8.2013 at 19:35

    väri on kaunis…. ja kokemuksia ei merkistä ole….

    ehdottomasti hankkisin hoitoon haalarin. on niin paljon kätevämpi lapselle ja ei jää niitä "kylmiä"kohtia niin montaa!!!! meillä haluis eskari poikakin mutta mieleistä ei 134 cm koossa enää tunnu löytyvän…. siis sellaista mikä olis äitin kukkarolle ja pojan mieleen kun kaksi 2-osaista kuitenkin jo on…..
    meille mieluisimmat olis dark coffee 6-7

  • AnuH
    12.8.2013 at 19:55

    Mun yksi lemppareista tämä merkki <3 Pojalle tahtoisin voittaa hanskat värissä dark coffee koko 6-7

    🙂
    AnuH

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 20:12

    Todella kauniita vaatteita! Olisiko näitä jossain myös aikuisille? Mietityttää hieman tuo vaaleanpunainen arka väri, likaahylkivä kangas on siis asiaa 🙂 Meillä ei ole ollut tätä merkkiä vielä. Olen mukana arvonnassa ja väri Violet Ice 4-5v.
    t.Helmin äiti

  • Marianne
    12.8.2013 at 20:43

    Violet Icen väriset rukkaset olisi meille juuri oikean sopivat ensi talven mini a Turen takin kanssa, koossa 2-3. Meillä oli viime talvena myös MAT:n haalari, johon tykästyin kovasti ja samalla kuosilla on täksi talveksi takki odottamassa 🙂

  • Anonyymi
    12.8.2013 at 22:12

    Sen verran on mini a turesta kokemusta, että yhdet housut ostin 5 vuotta sitten. Pojillani olleet käytössä 3-4 vuotiaana,keväät ja syksyt eikä vieläkään oikein näy kulumaa niissä. Edelleenkin on mieluisat. 🙂
    Löytyisköhän mini a turelta vieläkin yhtä kestävää vaatetta koululaisille?

    Hanskoissa ottaisin dark coffee 6-7v.

    vaniljasade@hotmail.com

  • Anonyymi
    13.8.2013 at 04:47

    Ihanat värit! Arvonnassa mukana ja väri Violet Ice 4-5v.
    t. Suvi

  • Sara
    13.8.2013 at 05:59

    Mukana! Jos voitan niin violet ice koossa 4-5 🙂
    t. sara

  • Anonyymi
    13.8.2013 at 07:54

    Arvontaan mukaan! Dark coffee ja 6-7 v.
    lumikki1@luukku.com

  • Vaaleanpunaisia unelmia
    13.8.2013 at 09:35

    Ihania pukuja 🙂 Mukana arvonnassa ja mieluisat olisivat 2-3v Dark Coffee rukkaset <3

  • Anonyymi
    13.8.2013 at 10:54

    Kevät anorakkeja meillä on jo ollut, mutta nyt tulevaan talveen hankittiin toivottavasti yhtä ihana talvi takkikin värissä Violet Ice. Siihen toivoisin voittavani myös haskat samaa väriä ja kokona 2-3v.
    t. Pippuri 🙂

  • Anonyymi
    13.8.2013 at 11:21

    Arvontaan mukaan, Dark coffee ja koko ois 2-3. #Hurlumhei#

  • Anonyymi
    13.8.2013 at 13:15

    Arvonnassa mukana. Värinä Violet Ice ja koko 12- 18.

    t: Eemima

  • Salla
    13.8.2013 at 14:01

    Aiempaa kokemusta ko. merkistä ei valitettavasti löydy. Voiton napsahtaessa kohadalle mieluisin vaihtoehto olisi dark coffee ja koko 4-5v.

  • Maiski
    13.8.2013 at 15:20

    Aiempaa kokemusta ei tuotteista ole.. Mutta jos arpaonni suosii haluaisin rukkaset väriltään violet ice ja koko 12-18kk

  • Marru
    13.8.2013 at 16:20

    Meillä ei olekaan kokemusta kyseisestä merkistä. Jos onni potkaisisi, niin mieluinen olisi koko 6-7 ja väri violet ice

  • aiai
    13.8.2013 at 16:50

    Haalari on näppärämpi!
    Osallistun arvontaan! Dark coffee rukkaset koossa 12-18kk olisivat mieleiset. 🙂
    holopaisen_veera[at]luukku.com

  • Anonyymi
    13.8.2013 at 18:46

    Haalari on minustakin parempi valinta. Meidän kohta 5-vuotiaalle hankitaan päiväkotiin haalari. Mini A Turen hanskat oli tytöllä viime talvena ja oli kyllä paksut ja lämpimän oloiset. Melko kuluneen näköiset tosin ovat nyt yhden talven jälkeen. Jos onni suosisi arvonnassa haluaisimme rapture rose väriset tumput koossa 6-7 🙂

    Hennis K

  • Maija
    13.8.2013 at 18:49

    Kiitos ihanasta arvonnasta! Osallistun mielelläni tavoittelemaan voilet ice värisiä koon 6-7 hanskoja.
    Päiväkodissa suosisin haalaria, etenkin jos lapsi on enemmän rymyävää sorttia. Ei mene lunta selkään ja helppo pukea/riisua. Ystävän ekaluokkalainenkin olisi viime talvena halunnut vielä haalarin, mutta äiti oli jo hankkinut vain kaksiosaiset ja haalari jäi saamatta.

  • Tanjuska
    13.8.2013 at 18:52

    just tilattu tytölle ruskee mini a turen haalari, vielä ei oo tullut. Osallistun arvontaan ja jos onni osuu kohdalle niin hanskat dark coffee 4-5v ois hyvät 🙂

  • Anonyymi
    13.8.2013 at 19:46

    Osallistuisin arvontaan ja toiveena rapture rose ja 2-3 vuotiaalle 🙂
    millal@luukku.com

  • Elmiira
    13.8.2013 at 20:07

    Ruskeat ovat ihanat 🙂

  • RosaliinA
    14.8.2013 at 08:33

    Meillä löytyy kyseistä merkkiä vain välikautta ja talviseteistä ei kokemusta. Hanskoilla vois aloittaa tutustumisen ;0) dark coffee 4-5v

  • Karro
    14.8.2013 at 09:44

    Ei vielä kokemusta merkin ulkovaatteista, mutta kivalta näyttää. Arvonnassa mukana 12-18kk värissä violet ice 🙂

  • Henna73
    14.8.2013 at 16:04

    Arvontaan mukaan 😀 Ja rose 4-5 v. ois kiva

  • tiinaf
    14.8.2013 at 17:05

    Meidänkin kuopus (pian 4vee) tuntuu vastustelevan jo haalareita. Sellainen kuitenkin päiväkotiasuksi on luvassa..

    Kahvin väriset rukkaset 4-5-vuotiaan koossa olisivat mieluiset.

  • Anonyymi
    14.8.2013 at 18:54

    Tummanruskeat koossa 4-5 v olisi valinta arpaonnen suosiessa.
    -minttu47-

  • Anonyymi
    14.8.2013 at 19:47

    Ei ole kokemusta mutta mielelläni laittaisin testiin 😉 Eli Dark coffee koossa 2-3.

    -Lauranen-

  • ancela37
    14.8.2013 at 20:22

    meillä ei kyseistä merkkiä ole ja mielelläni ottaisin ruskeat rukkaset 2,5vuotiaalle testiin 🙂

  • Tiinakaisa
    15.8.2013 at 07:42

    Ei ole kokemusta merkistä, mutta rukkasia voisi testata 🙂 Ruskeat koossa 4-5 olisi kivat! Eli mukana arvonnassa.

  • Nenna
    15.8.2013 at 08:32

    Kyseisestä merkistä ei ole vielä kokemusta. Innolla kuitenkin luen täältä kommentteja, ihan mielettömästi saa kyllä tietoa tuotteista blogien kautta! 🙂 Ruskean sävyiset koossa 12-18kk olis kivat 🙂

  • Anonyymi
    15.8.2013 at 12:13

    Meillä ei ole vielä käyttökokemuksia ko.merkistä, mutta tulevaksi talveksi hommasin ekaa kertaa nyt Mini a Turen takin. 🙂 Vaikuttaa lämpöiseltä ja laadukkaalta. Meidän kohta 3veelle jemmassa on sekä haalari että takki+housut, mutta mielelläni ulkoleikkeihin laitan kyllä haalarin. Jos arpaonni suosii niin violet ice-väri olisi mieluisa,ja olisikohan koko tuo 2-3 vai 4-5… 🙂 (kurttunuttu@gmail.com)

  • Anonyymi
    15.8.2013 at 15:09

    Kivan näköisiä kyllä nuo kaikki 🙂 Voittaessani valitsisin rapture rosen ja 2-3 v.
    minnal@luukku.com

  • Anonyymi
    15.8.2013 at 15:59

    violet ice ja 4-5. Loistavat hanskat, meillä jo useampi pari ollut käytössä. -liinu

  • sandella
    15.8.2013 at 16:11

    Kyseisestä merkistä ei ole vielä kokemusta, mutta mielelläni testaisin niitä! Olen nimittäin kuullut näistä pelkkää hyvää 🙂 Valinta olisi Violet ice, koossa 2-3.

  • *M*
    15.8.2013 at 16:33

    Meillä on ollut yksi Mini a Turen talvihaalari, joka on ollut yksi parhaista haalareista. Vaaleansävyisestä haalarista lähti lika helposti pois ja haalarin kulutuskestävyys oli huippuluokkaa.
    Jos arpaonni suosii valitsisin violet icen väriset hanskat koossa 6-7.

  • Anonyymi
    15.8.2013 at 20:33

    Ruskeat koko 12-18kk olisivat ihanat. -R.R-

  • Enna
    19.8.2013 at 10:58

    Meillä tytöllä vk takki nyt mini a turen.. haikailen jos hankkisi myös talvivaatteita samalta merkiltä! Tuo violet ice on ihana väri, mutta jos voitan rukkaset, niin ruskeat 2-3 koossa olisi meille parhaat niin ne menisi myöhemmin myös pikkuveikalle!

  • Sanna S.
    19.8.2013 at 12:27

    Meillä kohta 4-vuotiaalla tytöllä oli jo viime talvena kaksiosainen toppapuku. Nyt kaapissa odottaa ensi talveksikin takki ja housut. En oikein tiedä minkä takia olen päätynyt kaksiosaiseen pukuun. Ehkä se vaan miellyttää silmää enemmän. 🙂 Tytölle olisi varmaankin aivan sama onko haalari vai takki ja housut. Pihaleikit ovat onnistuneet hyvin tällä kaksiosaisella puvulla, ei ole mennyt lumi vaatteiden alle. Tyttö osaa itse pukea ulkovaatteet päälle.
    Meillä ei ole ollut vielä Mini A Turen vaatteita vaikka monesti niitä olen katsellutkin. Ovat ihanan värisiä ja varmasti tyttökin tykkäisi jos hänelle vaatteet esittelisin.
    Jos voitan, niin valitsen Dark Coffeen väriset hanskat koossa 4-5v.

  • kehäkukka
    19.8.2013 at 19:36

    Tänne kelpaisi dark coffee tai myös rapturerose 6-7v. molemmat ihania!
    Meillä oli viime talvena haalari vielä 9v. lapsella,mutta muilla ei juurikaan enään koulussa haalareita näkynyt, lapseni tietää sen edut(nopea pukea,lämmin).5- ja 6-vuotiailla oli myös haalarit käytössä kun on niin helppo pukea. Seuraavaksi talveksikin on uudet haalarit jemmassa, uskoisin että vielä tulevanakin talvena haluavat mielummin haalarit. Mini A Turen vaatteita meillä ei ole ollut, ihania värejä kyllä löytyisi tämän talven mallistosta.

  • zeepra
    20.8.2013 at 04:46

    ei vielä kokemusta. dark coffee väriset rukkaset koossa 4-5.

    x_unrated at hotmail.com

  • maruska
    20.8.2013 at 04:47

    Tosi kivoja ovat, mukana violet ice koossa 4-5 arvonnassa.
    mariestrange(at)hotmail.com

  • Maria
    26.8.2013 at 04:40

    Meille tulee tänä talvena ensimmäistä kertaa MATin haalari, joten kokemusta ei vielä ole. Vaikuttaa kuitenkin hyvältä ja lämpimältä. Minulla on noin 100cm pitkälle koko 110 ja menee varmasti koko talven, ehkä jopa seuraavan talven alkuakin.
    Arvonnassa jos voittaisin, haluaisin violet ice -värin koossa 4-5 🙂

  • Anonyymi
    15.9.2013 at 10:51

    Meillä 6v tytölle hankittu jo violet ice ihana takki ja haalari vielä hakusessa Mini A turea taitaa sekin tulla. Dark coffee 6-7 olisivat kivat rukkaset! terveisin Jaana ja Mimosa

Lue lisää