Maximekot ovat kauniita, ihailen niitä aina muiden päällä, mutta omasta mielestäni mulle ei vaan sovi mikään niistä. Kuinka kauniita ovatkaan juhlavemmissa versioissa ne veistokselliset leikkaukset tai huolettomammissa kesäversioissa ne kirkkaat värit ja boheemi tyyli. Ensinnäkin aina kaikki maximekot ovat itselleni liian pitkiä jos koko muuten olisi sopiva. Toiseksi sovituskopissa näytän mielestäni vain entistä lyhyemmältä maximittainen mekko päälläni, olen siis tyytynyt vain ihailemaan näitä muilla. Kerran kuitenkin kiireessä kaupassa nappasin mukaani sen kummempia sovittelematta yhden pitkän mekon ajatuksena, että menkööt vaikka kotimekkona jos ei muuten. Sijoitus ei onneksi ollut kovinkaan suuri (9,90e) ja trikoinen materiaali tuntui mukavalta. Yhtenä päivänä sitten heitin kotimekon päälle…
Sehän olikin ihan sopivan pituinen pelkkien balleriinojenkin kanssa ja muutenkin tosi kiva, kehtasin tämän kanssa lähteä sinne kodin ulkopuolellekin! Tämä vastaava Vero modan versio löytyy varmasti monen muunkin kaapista, itselle se luonnollisin vaihtoehto oli juuri tällainen huoleton trikoinen versio ja kokoja ei ollut kuin mustasta enää jäljellä. Mekon kanssa laitoin joskus aikaisemmin ostamani piecesin kultaisen rusettivyön, kiva yksityiskohta muuten niin perus ”tylsään” mekkoon.
Aurinkoisena päivänä kuvat nappasin varjossa vieresellä metsätiellä sillä kirkkaassa valossa kuvani eivät koskaan onnistu hyvin ja toisekseen en koe oloani ollenkaan kotoisaksi jos poseeraisin jossain yleisellä paikalla, joten helpompi näin. En ollut lähdössä mustikkaan 😀
Olen tänä kesänä myös ihmeekseni pukeutunut jumpsuittiin, sellaiseen mustaan shortsiversioon ja se on ollut myös yksi vaatekappale, jota en aikaisemmin koskaan uskonut omistavani. Onko teillä joku vaate, mitä ette osaisi ikinä käyttää tai mikä ei teidän mielestä vain sovi itselle, vaikka muuten olisikin ihana? Ja oletteko kuitenkin sellaisen joskus hankkineet? 😀
Loppuun vielä lasten kenkiin liittyvä vinkki, nimittäin PikkuJalat kenkäkauppa on mukana Urbanstoryn flow upissa 5.8-8.9.2013 kera syksyn uutuustuotteiden. Avajaispäiviä vietetään 14.8, mutta kenkiä on tarjolla jo tästä viikosta lähtien. Esillä on mm. TOMS, Bisgaard ja Angulus; kauniita syksyn uutuuksia.
Flow upin aikana on mahdollista valita tilaukselle toimitustavaksi ”Nouto”, ja käydä noutamassa tilaus Katariinankadulta. Samalla on luonnollisesti mahdollisuus myös sovittaa tilattuja kenkiä. Kirjoita vaan lisätietoihin, että noudat Katariinankadulta, niin Pikkujalat ottavat yhteyttä sinuun ja ilmoittavat milloin kengät ovat noudettavissa.
Urbanstoryn flow up siis Helsingissä osoitteessa katariinankatu 1.
tvej
5.8.2013 at 11:03Kaunis Sini, mekko sopii sulle tosi hyvin.:) Itsellä on ollut kauan jumpsuitit ihan no no, mutta niinpä niitä nyt kaksin kappalein löytyy kaapista.;)
Sini
5.8.2013 at 18:14Voi kiitos <3 Ai sulla on jo kaksi, mulla vasta yksi shortsiversio 🙂
Souliina S
5.8.2013 at 13:41Tuo mekko on kaunis ja sopii sinulle hyvin. Itsekin voisin tuollaista pitää, kun pituutta on luoto karvan verran alle 160cm niin täälläkin näytetään kohtuullisen pätkältä maximekoissa, vaikka ne niin ihania onkin
Sini
5.8.2013 at 18:15Kiitos ja tosiaan vaikea löytää noita tarpeeksi lyhyinä, ainakin mulla oli. Ja vielä kun harvemmin mitään korkkareitakaan käytän, niin monet oli aina sen 20cm liian pitkiä.
Viola
5.8.2013 at 16:36mielettömän upea mekko ja upea nainen!
Sini
5.8.2013 at 18:15Kiitos! *punastuu*
Anonyymi
5.8.2013 at 18:00Voisko tuosta sun tatuoinnista saada lähikuvaa? On niin kivan näköinen 🙂
Sini
5.8.2013 at 18:16Hmm, laitetaan korvan taakse jos joskus nappaisin siitä kuvan 😉
Terhi
5.8.2013 at 21:46Tyylikäs Sini <3
Sini
8.8.2013 at 21:28Kiitos!
Tanja
6.8.2013 at 17:00Mä en voi tajuta että olet lyhyt, et kuvissa todella näytä (eikä sillä, että lyhyys olisi jotenkin huono asia!). Mutta olet niin hoikka, että mekko sopii sulle mainiosti!!
Mä tykkäisin pitää lyhyitä ja leveitä paitoja, mutta pitkä selkä ja yläosaa suurempi alaosa eivät todellakaan jousta sellaiseen…:/
Sini
8.8.2013 at 21:29Varmaan sellainen aika peruskokoinen, siis 165cm 🙂
Heini
8.8.2013 at 19:43Hyvältä näyttää!!
Minä jouduin kokeilemaan siskon puolesta yhtä Nanson haalaria ja yllätyin positiivisesti ja jopa harkitsin sen ostoa! 🙂 Ikinä en olisi sellaista edes sovittanut ellei tosiaan olisi tullut tätä "hommaa" eteen.
Sini
8.8.2013 at 21:29Kiitti!Ja joskus ihan sattumalta voikin löytää aarteen 🙂
Jadore
11.8.2013 at 13:12Kivalta näyttää maksimekko. Minun en koskaan osta tuotteeni on juurikin maksimekko, minulla on se me&i:n versio. Tykkään, mutta sitä pitäisi hieman fiksailla, sillä siinä on hieman turhan pitkät olkaimet mulle. Mulla myös monen muun maximekon kohdalla on ollut niin että ovat liian pitkiä mulle.
Toinen mitä ajattelin että lyhyet shortsit eivät sovi mun paksuille jaloille. Ihan mikroshortseja en sentään ostanut mutta farkkushortsit olen käärinyt lyhyemmiksi mitä ikinä kuvittelin!