Pitkästä aikaa pihalla

Puuuh! Aatu on ollut tällä viikolla kovassa kuumeessa emmekä päässeet ulkoilemaan kunnolla moneen päivään. Täytyy sanoa, että kyllä meinasi seinät kaatua päälle! Yksi kiukutteli kun oli kipeä, toinen kun ei ollut tekemistä ja minä, no minä kiukuttelin kun kaikki muutkin kerran 🙂 Aika tuntui kuluvan niin hitaasti kun ulos ei päästy ja enemmän vielä harmitti kun ilmatkin olisivat olleet niin mahtavat. Ainakin meillä tuntuu sisällä lapsilla syntyvän muutenkin paljon enemmän niitä ”konflikteja” ja sitten kun toinen on vielä kipeä (ja yliherkkä kaikelle ärsyttämiselle), on meno välillä kyllä melkoista.

No hellitti se tauti kuitenkin vihdoinkin ja pääsimme palaamaan normaaleihin rutiineihin. Meillä päivät kuitenkin menee useinmiten aika samaa rataa ja ulkoilemme aamupäivisin ja sitten yleensä toisen kerran vielä iltapäivällä. Näin syksyllä on taas kiva suunnata heti aamusta puistoon, sillä sieltä löytyy paljon leikkiseuraa. Tätä varten täytyy kyllä laittaa aina kello herättämään, sillä muuten olisimme aamupalalla vasta siinä vaiheessa kun puiston porukka suuntaa jo lounaalle. Iltapäivisin puistossa taas tuntuu olevan aika autiota ja monesti menemmekin vain omaan pihaan leikkimään tai sovimme naapurin kanssa treffit jommalle kummalle.

Täytyy kyllä sanoa, että kotiäitiaikojen pelastus on ollut samaan aikaan hoitovapaalla oleva ystävä ja mikä parasta, hän asuu ihan naapurissa! Isommat lapset leikkivät hyvin omia juttujaan (ja välillä kyllä tappelevatkin kuin sisarukset) ja pienemmillä on ikäeroa vain muutama kuukausi, joten he ovat kanssa hyvä parivaljakko. Vaikka kotiäitiaika on ollut ihanaa, niin on siinä ollut niitä huonojakin päiviä. Ja on ollut niin mahtavaa kun on saanut jutella näistä sellaisen henkilön kanssa, joka tietää juuri mitä tarkoitan, joka elää juuri niitä samoja aikoja itsekin. Joku joka ei ajattele, että ”mitä tuokin valittaa” ja joku joka ymmärtää (tai siis vielä muistaa) kuinka hieno juttu se onkaan, kun saa nukkua yön yli heräämättä kertaakaan!

Molemmilla oli puistossa päällä Nova Staria. Nuo ovat mielestäni aihan loistavia kuivan kelin ulkoiluvaatteita ja laatu on ainakin huppareissa ja farkuissa tosi hyvää. Itse olen tykästynyt näihin merkin hiukan kapeampiin housuihin, olikohan nämä Aatun omat nimeltään safarit ja Eevin omat chinot, kevään mallistosta molemmat. Noissa housuissa on myös vähän joustoa mukana, joten niissä on helppo ja hyvä temmeltää. Nova Starin uusi mallistohan ilmestyi juuri ja jos siellä ruudun takana on muitakin jotka näistä tykkäävät, niin kannattaa olla myöhemmin kuulolla. Luvassa on pieni alekoodi, joka käy myös niihin Nova Starin uutuuksiin, mutta siitä vielä lisää toisella kertaa…

”Äiti, saanko mä ottaa sustakin kuvan?” 
Päästä jäi tällä kertaa pikkaisen puuttumaan, muuten alkaa Eevi olla jo aika hyvä kuvaaja 🙂
  • anna
    30.8.2013 at 07:38

    Eevillä on ihana lakki! 🙂 Tsemppiä työhön paluuseen!

    • Sini
      1.9.2013 at 17:52

      Kiitos, se on tosi kiva ja pimpamin valmistama 🙂 Ja kiitos tsempeistä!

  • j.m
    30.8.2013 at 09:23

    Koodia odotellessa, juuri katselinkin novan farkkuja kun alkaa jäädä jo entisistä lahkeet lyhyiksi 🙂 Ja meillä kans nuo hupparit on olleet kovalla käytöllä nyt lämpimillä keleillä ja alesta ostin pojalle nuo samat housut, jotka osoittautuivatkin hurjan pitkiksi! Odottavat kaapissa nyt ainakin vuoden 🙂

    • Sini
      1.9.2013 at 17:53

      Hupparit on musta loistavia laadultaan, jatkossakin varmasti tulee hankittua näitä! Ja mitoitus tosiaan reilua molemmissa.

  • Rea H
    30.8.2013 at 11:08

    Meillä on tuo sama huppari tytöllä , meinasin jo siitä luopua , kunnes hokasasin juuri tuon ulkoilun , ( aika paksua ei sisäkäyttöä) Ehdottoman hyviä! Housuja meillä ei ole ollutkaan. Ihania ulkoilijoita!

    • Sini
      1.9.2013 at 17:54

      Siellä se onkin kätevä, mäkään en osaa huppareita yleensäkään sisällä pitää.

  • avista
    30.8.2013 at 11:08

    Koodia tosiaan odotellessa. Tykkään tosi paljon NovaStarista, silloin kun on perusvärejä tarjolla. Meillä on kaksi poikaa ja sekä hupparit, pipot että raitapaidat on pysyneet huippukunnossa isommalta pienemmälle.

    • Sini
      1.9.2013 at 17:55

      Koodia tulossa 🙂 Meillä kanssa on farkut ja hupparit pysyneet hyvinä, niistä raitapaidoista ei olekaan kokemusta. Kiva kuulla, että nekin ovat laadukkaita!

  • Anonyymi
    31.8.2013 at 15:06

    Mistä ihana raitakassisi on :)?

    • Sini
      1.9.2013 at 17:55

      Se on baggu- merkkinen ja ostettu busstop nettikaupan alesta. En tiedä onko siellä niitä enää, mutta noita myydään varmasti muuallakin. Tosi kiva huoleton kassi 🙂

  • boysBcool
    6.9.2013 at 01:45

    Ihania lapsukaisia 🙂 Alan seuraamaan blogiasi!
    T: Jaana
    http://luca-in-wonderland.blogspot.fi/

Lue lisää