Sekalaisia puuhia kuluneelta kesältä:
Aatu sai synttärilahjaksi tuollaisen Stigan kolmipyörän ja sillä on kovasti treenailtu tämä kesä. Ihan vielä ei ole hiffattu tuota polkemista, mutta matka taittuu tällä potkuttelutyylillä 🙂 Huippujuttu Aatun mielestä tässä on tuo ”peräkärry” jonka saa kipattu ja sinne tehdään aina mitä erikoisempia kuormia. Aatulla on menopelinä myös Eevin vanha Puky potkupyörä ja sillä mennään jo tosi lujaa. Ihan mieletöntä kuinka äkkiä lapsilla nuo taidot kehittyvät! Alkukesästä vielä potkupyöräily oli sitä, että pyörä oli jalkojen välissä ja sen kanssa vain käveltiin eteenpäin, ei uskallettu istua ollenkaan. Nyt saa jo juosta, että pysyy perässä ja jalat heitetään reteesti ylös kovissa vauhdeissa 🙂
Pukya voin kyllä ehdottomasti kehua. Se on meillä ollut Eevillä todella kovassa käytössä kaksi vuotta ja juurikaan mitään käytönjälkiä siinä ei näy ja pelittää kuin uusi. Renkaatkin ovat pysyneet siisteinä, vaikka eniten sillä on ajeltu tuossa soralla. Pukyyn päädyimme aikoinaan siksi, että se oli ainut malli joka oli tarpeeksi matala n. 85cm pitkälle. Nyt markkinoille on saattanut tulla muitakin vastaavia, mutta silloin kaikissa oli niin korkea se välitanko, että jalat ei olisi yltänyt kunnolla maahan. Pukyssahan on matala se väli ja sen selkään on lapsen helppo nousta, mitään moitittavaa en kyllä siitä ole löytänyt. Minkä merkkisiä potkupyöriä teiltä muilta löytyy?
Omasta mielestäni tämä Stiga on tosi kivan näköinen ja varmasti kohta pääsee vielä kovempaan käyttöön kun polkeminen alkaa sujumaan. Nyt tällä saadaan kuitenkin kunnon leikit aikaiseksi pelkästään tuon kippi-ominaisuudenkin vuoksi, parasta on kärrätä tällä leluja paikasta a paikkaan b ja taas takaisin, sillä omintakeisella tyylillä 🙂
Alkukesästä löysimme täältä myös uuden puiston ja siellä olemme viihtyneet muutamina päivinä. Tämä on jäänyt aika piiloon uuden asuinalueen taakse, harmi kun ei olla aikasemmin tästä tiedetty sillä tosi kivoja laitteita sieltä löytyi ja vähän erilaisempia kuin noissa vanhoissa puistoissa.
Kesällä kävimme yhtenä päivänä myös pyörähtämässä labyrinttimaailmassa. Sieltä löytyi lapsille jättisuuren labyrintin lisäksi paljon muutakin kivaa puuhaa, noita pomppulinnoja oli muistaakseni 4 erilaista ja niissä taisikin se suurinosa ajasta vierähtää. Eipä tarvinut illalla odotella kauaa unentuloa, sen verta energiaa kulutettiin pomppimalla!
Erillisellä alueella oli rata noille isoille polkuautoille, liikkuva kiipeilyseinä, tuollainen pyörivä härveli ja sitten muutamia pulmapelejä, joihin en pahemmin ehtinyt keskittymään (ja en todennäköisesti olisi osannut niitä edes ratkaista 😀 )
Seuraavana edessä olisi muumimaailman/laivareissu, olisikohan siellä muumien luona näin elokuussa jo hiukan vähemmän väkeä?!
Tiia
3.8.2013 at 09:03Ihania kuvia ja kiva kuulla positiivisia kokemuksia pukysta. Ostimme nyt pojalle sen, vielä ei ulkona istuta siinä, sisällä kyllä hiffataan kuinka pyörän kanssa mennään :).
Aurinkoista päivää! 🙂
Sini
5.8.2013 at 18:16Varmasti olette kyllä tyytyväisiä ja kohta teilläkin mennään lujaa!Samoin sinne!
Johanna
4.8.2013 at 17:21Sä et osallistunut siihen beatiful body-haasteeseen mitä ainakin monet ns. äiti-bloggaajat piti, oliko se viime viikolla…. Onneks mulla ei oo blogia, tätä perunasäkkiä ei viittis herkimmille katsojille esitellä :p Ja onneks on lapset joille pukee niitä ihania lastenvaatteita kun itsensä päällä mikään ei tod. näytä samalta kun kaupassa mallinuken päällä.
Sini
5.8.2013 at 18:20Moikka! Juu en osallistunut, en kokenut sitä kuitenkaan ihan omaksi jutukseni. Todella mahtava ajatus haasteessa oli taustalla ja mielenkiinnolla luin kyllä muiden tarinoita ja rohkeita naisia osallistui mukaan. Hatunnosto heille kaikille ja varmasti haasteesta oli apua monelle itsensä hyväksymisenä sellaisena kuin on; aitona ja mahtavana äitinä.
Rea H
4.8.2013 at 19:54Vau mitä meininkiä lapsilla. Ihanaa!! Niin värikästä , kyllä energia kuluu 🙂
Sini
5.8.2013 at 18:20Näin on 😉
Anonyymi
7.8.2013 at 06:27Missä tuollainen leikkipuiso on? Ollaan koluttu kaikki paikalliset puistot läpi, mutta tuo näyttää aivan vieraalta 😀
Sini
8.8.2013 at 21:31Tuo on siellä Lahdenrannassa, sen omakotialueen takana järven rannassa.
Jadore
11.8.2013 at 12:30Kivoja kuvia ja näyttää kivalta tuo puisto.
Stigan kolmipyörästä tulee mieleen ihan oman lapsuden kolmipyörät, jotka varmasti monen muunkin kotoa on löytynyt. 😉
Meillä on Nopsan potkupyörä. Edelleen on Nooan suosikki, äiti tosin kaipailisi jo siihen jarruja!!! Tyytyväinen ollaan siihen oltu 🙂