Pieni pipovinkki

Kauppareissulla bongasin kivan näköisiä name it:n talvihattuja ja hintakaan ei ollut paha! Esimerkiksi tämä kuvissa oleva hattu on täyttä villaa ja sisäpuolella on tuulensuojat korvien kohdalla sekä fleecevuori ja hinta oli 14,95e. Tätä en ainakaan nähnyt muissa väreissä, mutta mustavalkoinenhan sopii aika monen kanssa ja aika ihana tämä olisi esimerkiksi sen mini rodinin mustavalkoisen pandahaalarin kanssa! Hatun ostin meillä Aatulle mustan takin kaveriksi, mutta pipon omistaja ei halunnut kyseistä asustetta päähänsä, joten kuvissa on siskon päässä.

Kaupassa katselin myös muutamaa muutakin kivaa name it:n pipoa ja kävin nappaamassa heidän nettisivuiltaan niistä kuvat. Ylärivissä olevat ovat villapipoja ja tosi kauniita nuo rusettipipot, joita löytyi niin pienille kuin isollekin kahdessa värissä. Merkiltä löytyi myös öhöm, ihan pikkaisen Molo kidsin pipoja muistuttavia laskettelulasipipoja, nämä (kuten molonkin vastaavat) olivat akryylia, harmi. Ainakin kaupassa tuo kuvan punainen laskettelulasipipo oli pohjaväriltään kirkkaan oranssi (tai sitten värivaihtoehtja on kolme) ja sopisi mielestäni niin hyvin sen ski resort kuosin kanssa. Lippapipot olivat mielestäni myös nättejä, meillä on täksi talveksi semmoiset popin hatut, jotka olen todennut kyllä tosi hyviksi.

Ps. Toppajutuista on tulossa enemmän juttua vielä myöhemmin, mutta Eevin haalarista voi käydä kurkkaamassa kuvan jo instassa 🙂

kuvat: name it

16 Comments

  • Reply
    Miima
    3.9.2013 at 15:47

    Onpa kiva pipo, ja hintakin oikein miellyttävä!! Hitsi, oiskohan noita jossain meillä päin 😀

  • Reply
    Kirsi
    3.9.2013 at 16:46

    Ihan pakko udella, minkä koon otit Eevin Molon haalarista? Pakko oli heti käydä kurkkimassa 🙂
    Itsellä niin kauhea pakkomielle siihen turkoosiin haalariin, en oo vielä nähnyt sitä livenä, saatikka sovituskuvia.

    • Reply
      Sini
      3.9.2013 at 19:27

      Otin 116 koon ja vaikutti oikein hyvältä. Se turkoosi on kanssa ihana!

  • Reply
    Sara.
    3.9.2013 at 16:54

    Just kävin ostamassa merinokypärämyssyn vauvalle name itista. Ne on heillä myös ihan vitsin hyvän mallisia tarpeeksi pitkällä kauluriosalla.

    • Reply
      Sini
      3.9.2013 at 19:28

      Meilläkin on muistaakseni ollut jonakin vuonne heidän villakypärämyssy ja oli oikein laadukas!

  • Reply
    Saija
    3.9.2013 at 18:51

    Ai vitsit miten ihana pipo. Ois ihana pojan punaisen Polaris-haalarin kanssa. Mistä löysit? En Name It:n sivuiltakaan tuota löytänyt.

  • Reply
    RIIKAN BLOGI
    3.9.2013 at 19:33

    Kiva on;)

  • Reply
    Unelma Säleikkö
    3.9.2013 at 20:19

    Kiitos vinkistä!:)

  • Reply
    Anonyymi
    3.9.2013 at 20:49

    Piti käydä haalaria jo kurkkimassa 🙂 Onko Eevi kuinka pitkä? Meillä kohta 5v neiti jolle samaa haalaria mietin mutta koko mietityttää. Viime talven piti 98cm.

    • Reply
      Sini
      3.9.2013 at 21:20

      Hmm, mitattu on vajaa vuosi sitten, että varmaa tietoa ei ole, mutta snoisin 105-110cm välillä. Sisävaatteissa on käytössä 110/116. Meillä oli viime talvena molo kidsin 110 koko ja se olisi ehkä mennyt nyt vielä alkutalven, mutta ei varmastikaan koko talvea kun hihat alkoiat käydä lyhyiksi. Tämä 116 varmasti menee koko talven!

  • Reply
    Anonyymi
    4.9.2013 at 08:56

    Oi ku oli suloinen kuva Eevistä pupuhaalari päällä..Näyttää niin isolta tytöltä. Eikä kuosi ole yhtään liian "lapsellinen" 😉

    SANNA S.

Leave a Reply

Lue lisää