Jihuu, syyskuu starttasi ja nythän on siis virallisesti S-Y-K-S-Y! Saa siis luvan perästä kaivaa neuleet kaapista, unohtaa hiusten laiton ja kulkea pipo päässä! Monessa mallistossa näkyy nyt tosi pitkiä neuletakkeja, ovat ilmeisesti siis muotia ja suorastaan kyllä houkuttelevat käpertymään sisäänsä.
Vilan uutuuksista poimin mukaani tämän harmaan pitkän neuletakin, joka on mukavan ohut ja kevyt, joten itsellä ainakin käyttöä tulee enemmän kuin niille paksummille, joita en osaa oikein sisällä käyttää. Tästä löytyy myös taskut, mikä on omasta mielestäni aina plussaa 🙂 Kaivoin myös vanhoja asusteita jo esiin, kuvissa oleva pipo on piecesin ja ihanan lämmin villahuivi löytö kirppikseltä. Tämä asu kaipaisi mielestäni ehdottomasti biker tyylisiä mustia saappaita, syksyn ostoslistalla on mustat kengät, mutta mieluisia ei vielä ole tullut vastaan.
Itsestä tuntuu, etten ikinä ehdi/jaksa/viitsi omia asukuvia ottaa, kuvaajakin puuttuu aina silloin kuin sitä tarvitsisi ja jalustan kanssa en kehtaa räpeltää muualla kuin kotona. Kuvat on siis aina melkein samassa paikkaa otettuja, itse aina kyllä ihailen muotiblogeissa niiden kauniiden kuvien ja asujen lisäksi sitä kuvausympäristöä. Noh, ehkä kuitenkin parempi, että saa edes jonkinlaisia kuvia ja niinpä hipsin kameran ja jalustan kanssa tuohon takapihalle. Ihan mielenkiinnosta kyselen, kiinnostaako teitä lukea näistä äidin vaatteista vai tykkäättekö enemmän lastenvaatejutuista?
Mirka
1.9.2013 at 11:09Mua kiinnostaa äidinkin vaatteet, itsellä ei ole lapsia 😀
Sini
1.9.2013 at 17:56Kiva kuulla, pitää siis yrittää jatkossakin räpsiä aina välillä kuvia!
kukkis
1.9.2013 at 11:14Itse ainakin tykkään blogistasi juurikin siksi että on lastenvaatteista kuvia ja äideillekkin vinkkejä omiin vaate hankintoihin eli omasta puolestani jatka vain samaan tapaan!:) Muutenkin sinulla on kiva tapa kirjoittaa ja tykkään blogistasi 🙂 Ihania syysvaatteita!!!
Sini
1.9.2013 at 17:57Tosi kiva kuulla ja kiitos palautteesta! Itsekin bongailen mielelläni hyviä vinkkejä omaan pukeutumiseen muiden blogeista!
Rea H
1.9.2013 at 11:17Samoin sinne, minulla pipo ihan hankkimatta , hmm missähän ois kivoja , rentoja silleen , ei liian tiukkojakaan , pitää tehdä rundi Vilaan yms.
Sini
1.9.2013 at 17:59Vilassa oli tuommoisoa ohuita lörppämallisia ja sit h&m:lta tilasin itse tämän http://www.hm.com/fi/product/14370?article=14370-E ja tuo oli tosi kiva! Varmasti keikkuu mun päässä nyt syksyllä paljon, koitan napata joskus kuvan!
Anonyymi
1.9.2013 at 12:57Ehdottomasti kiinnostaa nämä äidin vaatteet ja eihän tuon kauniinpaa kuvausympäristöä olekaan kun syksyinen metsä:) Aivan ihana tuo neuletakki! Ihanaa syksyä teille!
T: Heidi
Sini
1.9.2013 at 17:59Kiva, pitää siis koittaa näitä postailla jatkossakin! Samoin sinne!
Anonyymi
1.9.2013 at 13:00Molemmat kiinnostaa, sekä lasten että äidin vaatteet 🙂 molempiparempi 🙂
Sini
1.9.2013 at 17:59Selvä juttu, jatketaan samaan malliin 🙂
Hanna
1.9.2013 at 13:15Hyvää syyskuun alkua, tosi kivat kuvat sinusta, kuvista välittyy syksyinen sää ja tunne. Minä ainakin tykkään lukea molempia, mutta tällä hetkellä itseä kiinnostaa ehkä enemmän just nämä äidin vaatteet, lisää vaan näitä asu vinkkejä:).
Sini
1.9.2013 at 18:03Kiitos! Sama juttu, nyt olen innokkaana selaillut nettikauppoja ja tekisi kamalasti mieli päivittää omaa vaatekaappia. Jotenkin itsellä tämä aina just syksyllä korostuu.
Sara.
1.9.2013 at 14:14Musta nää sun kuvat pn just tosi ihania 🙂 jatka samaa rataa 🙂
Biancossa on yleensä ollut kivoja biker bootseja. Omani ostin pari vuotta sitten ja nyt ne pitäisi taas huoltaa syyskäyttöön. Empä mä paljon muuta sitten jalkaani syystalvipuolella vedäkkään 🙂
Sini
1.9.2013 at 18:04Kiitos ja kiitti myös vinkistä! Pitää seuraavan kerran tsekata heidän valikoima kun osuu liike kohdalle!
Annika /Karkkipurkki
1.9.2013 at 14:40Tosi kiva neuletakki! Tää alkusyksy on kyllä ihan parasta aikaa, kun saa käyttää neuleita ja huppareita, mutta vielä ei tarvitse kuitenkaan takkia 😀
Sini
1.9.2013 at 18:04Niinpä, tää on just kivaa aikaa!
MakeetMuksut
1.9.2013 at 17:16Sulla on kiva tyyli joten mielellään luen näitä aikuisten vaatejuttujakin! Ihana neuletakki. Terkuin toinen syksyfani!
Sini
1.9.2013 at 18:04Kiva kuulla! Ja mahtavaa, että löytyy muitakin syksyfaneja 🙂
Anonyymi
1.9.2013 at 17:52Voi kiinnostaa kovasti! Tosi ihania kuvia.
Olen oikein odottanut, että teet syyskenkäpostauksen! Sun kenkämaku on niin samanlainen kuin omani. Muistanet tarinan Riekerin ruskeista saapikkaista viime talvelta (jotka loppujen lopuksi Saksasta asti tilattiin) 😉 Ja tänä keväänä ostin samaiset Vagabondit kuin sinulla. Itse olen metsästänyt mustia bikereita syksylle, huonolla menestyksellä. Etsitkö sinä pitkiä vai nilkkureita? Mulla olis hakusessa sellaiset nilkkurit/puolipitkät vai mitkä lie. Mutta ei vaan tahdo täysillä kolahtaa mitkään, huoh.
Lastenvaatepostauksia on myös kiva lukea. Mutta tee vaan jatkossakin juttuja omista kenkä- ja vaatehankinnoista. Niitä on tosi kiva lukea.
Olisi kiva joskus lukea postaus harrastuksistasi. Vai onko se liian henkilökohtaista? Olet mielestäni upeassa kunnossa kahden pienen lapsen äidiksi, joten olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon liikut tai mitkä ovat keinosi pitää itsesi kunnossa.
Ihania syyspäiviä teidän perheelle!
-Mia
Sini
1.9.2013 at 18:12Moikka ja kiva kuulla!
Juu muistan sun Rieker metsästyksen! Huippu juttu, että sait lopulta ne ihanuudet itsellesikin! Tiedätkö kävin viikonloppuna siinä nahkapaikassa ja sinne oli tullut taas Riekerin uutuuksia. Hyvin samanlainen malli oli tänäkin vuonna, mutta hieman naisellisemmalla korolla, näyttivät tosi kauniilta. Myös sellaisia konjakinvärisiä tosi matalia bootseja oli, nekin oli mageet!
Mulla olisi tarvetta molemmille, mustia saappaita en omista ollenkaan ja ne menisi niin monen asun kanssa. Ne saisi kuitenkin olla ehkä semmoiset hiukan sirommat tai sellaiset hyvin yksinkertaiset. Bikerit haluaisin semmoisina puolipitkinä, tuohon pohkeen puoliväliin ylettyvinä ja niissä saisi sitten olla vähän särmääkin. Ja sama juttu, en vaan ole löytänyt niitä oikeita ja sitten netistä olen niin huono tilaamaan entuudestaan tuntemattomia merkkejä kun aina kokoarvio menee pieleen. Mulla on suurimmassa osassa 38, mutta joissakin sitten 39 ja aina onnistun ottamaan väärän koon. Viikonlopun visiitti oli niin pikainen lasten kanssa, että en ehtinyt sovitella mitään ja huomenna ajattelin käydä uudestaan ihan ajan kanssa. Palaan asiaan, jos oikeat löytyy 🙂
Voi toki postailla harrastuksistani, tai siis itseasiassa nyt kesällä en ole harrastanut mitään, mutta siis koko elämäni nuoresta asti pelannut pesäpalloa ja kroppa on siitä muokkautunut tällaiseksi eikä oikein muutu suuntaan tai toiseen. Nyt kuitenkin päätin ottaa taas itseäni niskasta kiinni ja aloittaa juoksemisen, juttua varmasti siitä tulee jossain vaiheessa ja koitan myös aktivoitua taas kuntosalilla käymään, sekin on jäänyt kokonaan.
Mukavaa syksyä teillekin!
Ludmilla
1.9.2013 at 19:32Ehdottomasti näitä äidin vaatejuttuja kans 🙂 oon löytäny monia kivoja tuotteita itelleni just sun blogin ansiosta 🙂
Sini
2.9.2013 at 18:55Kiva kuulla, että vinkeistä on ollut hyötyä!
Anonyymi
1.9.2013 at 21:20Aivan huippu tuo pidempi neuletakki! 🙂 Pakko kysyä että oletko raskaana? Toivottavasti et loukkaannu! Ja ei et ole lihonnut tai mitään vaan näin unta viime yönä että odotat vauvaa! 😀 Ja joo, minustakin oli erittäin outoa nähdä unta "tuntemattomasta" ihmisestä! Mutta näköjään blogisi on tuolla alitajunnassakin! 😉
Sini
2.9.2013 at 18:56Apua, en tietääkseni?! 😀 Pitää kyllä nyt tarkkailla jos sussa onkin jonkun meedion vikaa 🙂
Terhi
2.9.2013 at 14:52Mua kiinnostaa oikeastaan yhtä paljon sekä lasten että äidin vaatteet 🙂 Ihana neuletakki ja kuvathan ovat tosi hienoja, ihana ympäristökin!
Sini
2.9.2013 at 18:56Kiitos Terhi <3
Anonyymi
2.9.2013 at 18:45Pakko jatkaa vielä tätä kenkäasiaa. Meillä taitaa olla samantyyliset kengät (jälleen) hakusessa 😉 Kiersin tänäänkin monta kenkäkauppaa, huoh. Ei mitään, ei kerta kaikkiaan. Liikaa korkoa, liikaa niittejä, ei vetoketjua jne. Mä haluaisin ehdottomasti, että sisäsivulla olisi vetoketju. Kun hakee lapsia koulusta, eskarista, harrastuksista ym. niin olisi näppärää, että kengät saisi jalkaan/pois jalasta mahdollisimman nopeasti.
Mulla on täysin sama tilanne tuon koon kanssa. Vähäiset nettiostokseni ovat yleensä menneet koon puolesta metsään ja siksi en ole innokas tilaamaan, ellei ole pakko. Riekereissäkin koot vaihtelevat jonkun verran. Yleensä mun Riekerit on kokoa 38, mutta yhdet on kokoa 37. Toivoisin löytäväni bikerit jonkun tutun luotettavan merkin alta. Tänään kokeilin Kookengässä useita minulle uusia merkkejä ja istuvuus ei vaan passannut. Olisin valmis maksamaan niistä vaikka hieman enemmän, kun ne vaan olisi "täydelliset".
Mutta metsästys jatkukoon! Palaamme taatusti aiheeseen..
Eipä uskoisi, ettet kauheasti urheile. Sulla on kovasti urheilijan kroppa, kaunis sellainen. Mutta tee ihmeessä joskus aiheeseen liittyvä postaus, kun tulee sellainen sopiva hetki ja fiilis.
Bikertunnelmissa,
Mia 😉
Sini
2.9.2013 at 18:54Ymmärrän, vetskari on kyllä hyvä noissa! Mutta tiedätkös, menin tänään paremmalla ajalla sinne nahkapaikkaan ja löysin aivan mahtavat bikerit! Niissä on vähän myös jujua, että ei ihan semmoiset tavalliset, mutta ei silti liian sekavat 😀 Ja vetskarikin on, mutta ei sivussa 🙂 Postailen niistää jossain vaiheessa, kiva kuulla mitä sä olet mieltä!
Ja niihin Riekereihin, siellä oli niitä "meidän" saappaita nyt mustina! Tai siis ainakin tosi saman tyyliset ja ne oli kyllä ihan unelmat jalassa! en kuitenkaan malttanut ostaa niitä ja heti kun pääsin kotiin niin alkoi harmittamaan. Täytyy varmaan huomenna käydä uudestaan, toivottavasti mun koko ei ole sitten mennyt!
Sini
2.9.2013 at 18:55Ai juu ja kiitos! Viime kesänä pelasin pesäpalloa, mutta tänä kesänä sille ei vain löytynyt aikaa. Tosin kun kävin katsomassa muiden pelejä niin polte kentälle olisi kova ja varmasti nyt talvella alamme treenaamaan ensi kautta varten 🙂