Työpiste

Portaiden maalauksen yhteydessä uusimme myös työpisteen ja siihen olin hankkinut valmiiksi jo Stringin sivupaneelit, hyllyt ja työtason Finnish Design shopin alesta. Vihdoin ne sitten saatiin iskeä seinään kiinni ja kokonaisuudesta tuli mielestäni kivan ilmava valoisa verrattuna edelliseen. String on myös siitä kätevä, että tarpeiden muuttuessa myös hylly muuttuu mukana ja tätä voi käyttää myöhemmin esimerkiksi kirjahyllynä tai tehdä lastenhuoneeseen koulupöydän.

Meillä ei ole erikseen täällä mitään työhuonetta, kumpikaan meistä ei tee työjuttuja kotona, joten varsinaista työrauhaa ei siis tarvita. Enimmäkseen tuossa surffaillaan netissä, kuunnellaan musiikkia ym ja silloin on oikeastaan ihan kätevää, että työtila on kodin keskipisteessä. Seuraavaan kotiin kyllä haluaisin pienen erillisen työhuoneen, mutta nyt mennään tällä. Kuvia lisätessä totesin taas, että täytyisi sisällä ottaa nuo kuvat jalustalla (ja opetella käyttämään kameraa muutenkin paremmin). Ihmeen sumeita näistä tuli, mutta ehkäpä jotain selvää saa.

Johdot tuolta repsottavat rumasti ja niille tarvisi hommata jonkin piilopaikka. Ikeasta löytyisi kiva, mutta se vie aika paljon tilaa tasolla, joten hyvää ratkaisua ei ole vielä löytynyt. Hyllyillä on sekalaista tavaraa löydettynä kirppikseltä, kanelimaan kalenteri sekä fermin muistitaulu.

Artemiden valaisimen, hayn laatikot ja tuon fermin muistitaulun olen tilannut Connoxilta.Työtuolina on toiminut yksi ruokapöydän tuoleista, mutta nyt vihdoin tilasin tähän oman tuolin, kun  Finnish Design shopissa oli kantis alessa kaikki -20% alennuksessa.Tuoliksi valikoitui Hayn about a chair ilman käsinojia, tykkään kovasti tuolin sirosta ilmeestä ja siinä on tosi hyvä istua. Pähkäilin tämän ja sen varsinaisen Hay:n työtuolin välillä, mutta lopulta päädyin tähän. Samalla tilasin Marimekon uutuuksista seinäkalenterin ja vuosikalenterin ensi vuodelle sekä muistilappuja ja hiirimaton.

Tämmöinen on meidän pieni home office 🙂

  • La Petite Princesse
    21.9.2013 at 10:36

    Toi string on kyllä niin kätevä, kun taipuu vaikka mihin 🙂 täälläkin pähkäillään johtujen kanssa..

    Tosi kiva kokonaisuus!

    • Sini
      22.9.2013 at 08:23

      Niinpä, kiva kun voi myöhemmin muutaa vaikka mihin!

  • Viivi / Valkoinen Soihtu
    21.9.2013 at 11:57

    Todella hieno työpiste! Tykkään kovasti! Stringin hyllyt on kyllä kivannäköisiä (meiltä löytyy myös kaksi)! 🙂
    http://valkoinensoihtu.blogspot.fi/

    • Sini
      22.9.2013 at 08:24

      Juu nuo ovat kivoja, sellaisia ilmavia. Haluaisin kanssa lisää 🙂

  • Eppusen kaapilla
    21.9.2013 at 12:15

    Hieno toi tuoli, sopii hyvin tuon pöydän kanssa! Mä tilasin saman hiirimaton,seinäkalenterin ja kannet vielä tuohon perus kalenteriin. Mutta minne ihmeeseen mun paketit on jääneet, kun niitä ei ole näkynyt. :-/

    • Sini
      22.9.2013 at 08:24

      Sama maku 🙂 Toivottavasti paketti tulee pian!

  • Rea H
    21.9.2013 at 13:01

    Meillä ei ole työpistettä , mutta tuollainen äitin nurkka näyttää tooodellisen houkuttelevalta. Töitä ( niihin palatessa ) minun ei ammatissani tarvitse tuoda kotiin, joten läppäri milloin missäkin divaanin päällä sun muuta riittää 😉

    Ihanaa lauantaita .

    • Sini
      22.9.2013 at 08:25

      Mä tykkään, että koneelle on oma paikka, vaikka se onkin läppäri. Sohvalla kyllä sitten iPad on kovassa käytössä surffaillessa 🙂

  • Tanja
    22.9.2013 at 06:57

    Tosi kivalta näyttää teidän home office! Ja olet ihan oikeassa siinä, että juuri noihin tarpeisiin on kivampikin, että työpiste on näkösällä eikä äiti tai isi muumioidu työhuoneeseen. Haluaisin meillekin homman jotenkin noin, mutta sopivaa paikkaa ei oikein ainakaan toistaiseksi ole (ei tosin työhuonettakaan ja nyt työpiste on makkarissa, mikä on ainakin kaikkien sisustusammattilaisten mielestä vihoviimeinen paikka..).

    Mä olen luullut, että Stringiä saa vain sellaisena pienenä, mutta sehän taipuu vaikka mihin. Tosin mun pitää saada aina kamat ovien taakse, joten en ole vrma olisiko se kuitenkaan meidan juttu.

    Ja huokaus, kukahan keksisi langatonta sähköä.. Mä niin vihaan johtoja. Mikä se mainitsemasi Ikean johtojenpiilotushommeli on?

    Sanoinkohan kaiken mitä ajattelin.. Tämä postaus poiki paljon ajatuksia..:)

    • Sini
      22.9.2013 at 08:23

      Niipä, tästä on hyvä hallita koko taloa 😀

      Juu stringistä saa oikeastaan tehtyä lähes mitä vaan! Ja peli ei ole menetetty, sillä siihen saa myös ovet kuten esim tässä

      Ikeasta olin katsellut tätä johtosysteemiä, mutta tosiaan se on aika leveä ja ei mahtuisi tuohon alatasolle tuon tulostimen viereen ja taas toisinpäin tulisi liian pitkälle. Muuten olisi tosi kiva!

Lue lisää