Uusia muumeja ja 25% alekoodi Iittalan verkkokauppaan

Moni varmaan on nämä jo bongannutkin, mutta tosiaan Arabian muumi-sarjaan on tullut taas täydennystä uuden seikkailukuosin muodossa. Uudet seikkailuastiat kulkevat nimellä ”muutto” ja itse tykkään näistä kovasti. Muumimukeja olen kerännyt jo kauan aikaa, en kuitenkaan mitenkään intohimoisesti, vaan aina kaupasta ostanut uuden mukin tullessa myyntiin. Jo pidemmän aikaa olen tosin ostanut aina vain niitä kausimukeja ja lähes kaikki mukit meillä on ihan arkikäytössä. Tämä uusi kuvitus oli mielestäni todella kaunis ja siitä ostin meille sarjan muki sekä kannun. Näitä olisi ollut myös vielä kulhoina, lautasina sekä purkkeina.

Löytyykös sieltä muita muumimukien keräilijöitä?

Niin ja tosiaan Iittalan verkkokauppa on ollut suljettuna jonkin aikaa päivitysten vuoksi ja siellä sivuilla oli esillä alekoodi verkkokauppaan kun se nyt taas tänään aukesi. Eli koodilla ”TULETAKAISIN” saa 25% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista 15.9.2013 saakka. Sieltä siis löytyy noiden uusien muumiastioiden lisäksi myös paljon muita ihania syysuutuuksia.

Iittalan uusista sisustustuotteista on ollut aikamoinen hehkutus jo kauan ennen niiden ilmestymistä ja täytyy kyllä itsekin yhtyä kehuihin, mielestäni nuo uutuudet ovat todella kauniita! Oma suosikkini on tuo vakka säilytyslaatikko ja kuten kuvista näkyy, toimii se niin työpöydällä, olohuoneessa kuin makuuhuoneessakin.

Toinen kaunis uutuus on lantern-valaisin. Tämä voisin myös ehdottomasti omaan kotiinkin ottaa, mutta en oikein tiedä mihin uskaltaisin sen nyt sijoittaa. Pari viikkoa sitten nimittäin Aatu vetäisi olkkarin tasolta Bourgien alas sillä seurauksella, että se halkesi keskeltä kahtia. Ensimmäisen alastulon lamppu kesti silloin ehjin nahoin, mutta tämä toinen oli liikaa 🙂 Tuolla se nyt odottelisi tehohasta pikaliimaa, tosin en tiedä pelastaako liimakaan enää sitä. Niinpä taidan jättää suosista nämä pöytävalaisimien hankinnat hieman myöhäisempään ajankohtaan…

kuvat: Iittalan verkkokauppa
  • Anna
    2.9.2013 at 18:24

    Saako joku tuon koodin toimimaan? Mulla näyttää vain että ei löydy?

    Ihania nuo uutuudet, meille ainakin heti tee ja kahvi purkeiksi nuo, kelpaa olla pöydälläkin 🙂

    • Sini
      2.9.2013 at 18:48

      Nooouu, ei mullakaan se toimi nyt! Onpa ihmeellistä, tuota mainostettiin viikon verran tuolla sivuilla ja nyt kun akuppa on auki niin koodi ei toimi!

  • Anonyymi
    2.9.2013 at 18:33

    Koodi ei kyllä toimi..

    Mutta tosi ihania astioita ovat! Citymarketissa olivat myös -10% alessa.. Esim muki noin 15euroa.. Eli halvemmaksi tulee ostaa sieltä 🙂

    • Sini
      2.9.2013 at 18:49

      No ei toimi 🙁 Toivottavasti korjaavat sen pikaisesti. Joo meidän omat ostin keskiseltä, siellä mukin normihinta oli 15e ja kannun 29e, että melko paljon edullisempia.

  • Pikku hiiri
    2.9.2013 at 18:38

    Noita uusia muumimukeja olen jo ihaillut kaupassa. Niissä on ihanat värit! Tykkään myös Iittalan sisustusjutuista tosi paljon.

    • Sini
      2.9.2013 at 18:50

      Värit on kyllä söpöt! Ja Iittalalta löytyy niin monia kauniita tuotteita kyllä.

  • Unelma Säleikkö
    2.9.2013 at 18:47

    Mun muumimukimaku on mennyt siihen suuntaan, että kerään lähinnä vain vaaleanpunaisia ja mustavalkoisia/harmaita mukeja. Niinpä nämä uutuudet olisi kuin tehty meille!:)

    • Sini
      2.9.2013 at 19:51

      No, mutta noihan on sitten niin teidän juttu! 🙂

  • Vilhelmiina
    2.9.2013 at 19:46

    Moi Sini
    Millä sä teet nuo sun kollaasit?

    • Sini
      2.9.2013 at 19:53

      Moi!
      Nuo kuvat laitan picasalla ja sitten tekstin yleensä photoscapella. Molemmat ovat ilmaisia neitstä ladattavia ohjelmia!

  • hansku
    3.9.2013 at 02:41

    Mun piti heti saada kaikki paitsi kannu:)Pitkästä aikaa tosi kaunis väritys näissä muumeissa!

    • Sini
      3.9.2013 at 21:34

      Tosi nättejä ovat kyllä!

  • Outi-Maria
    3.9.2013 at 05:41

    Minustakin tuo uusi muumisarja on aivan ihana. Yksi suosikeistani ehdottomasti! Olen jo hamstrannut mukin ja sukulaistytölle joululahjaksi purkin. Tänä vuonna joululahjaostokset alkoivat aikaisemmin, kun koskaan ennen 🙂

    • Sini
      3.9.2013 at 21:35

      Oi, ihanan lahjan tulee tyttö saamaan! Hih, joka vuosi vähän aikaisemmin 🙂

  • Viivi / Valkoinen Soihtu
    3.9.2013 at 06:24

    Täällä yksi muumikeräilijä! Pari päivää sitten ostin nuo ihanat, uudet muumijutut (muki, kulho ja lautanen):) Ja täytyy sanoa, että Iittalalta löytyy nyt paljon muitakin ihanuuksia! Etenkin tuo säilytyslaatikko! Oih!

    http://valkoinensoihtu.blogspot.fi/

    • Sini
      3.9.2013 at 21:36

      Voi, sulle tuli koko setti! Mua harmittaa kun noita lautasia en ole kerännyt aikaisemmin, pelkästään mukeja ja kulhoja. Tuo säilytyslaatikko on niin hieno!

  • Annika /Karkkipurkki
    3.9.2013 at 15:21

    En kerää muumimukeja, mutta taas tuli niin kiva uutuus, ett tekisi mieli aloittaa 😀 lautanen kyllä täytyy pojalle hakea! 🙂

    • Sini
      3.9.2013 at 21:36

      Voihan niistä poimia vain ne kivoimmat, yhdestä on hyvä aloittaa 🙂

Lue lisää