Hallittu kaaos

Tältä näyttää meidän lastenhuone/olkkari/aula, juuri nyt. Havaittavissa on jonkinmoista hallittua kaaosta. Hallittua siksi, että minulla on kuitenkin mielessä jonkinmoinen suunnitelma tämän kaiken sekasorron selvittämikseksi..nimittäin perjantain vapaapäivä!

Tännekin olen postaillut kuvia meidän kodista, mutta yleensä kuvat ovat otettu siivouspäivän päätteeksi. Kuvia varten en koskaan ole erityisemmin siivonnut eli ihan lavastukseksi niitä ei voi sanoa, sillä siistiä meillä on ollut juuri sillä hetkellä…mutta ei varmaankaan enää puolen tunnin päästä 😉

Aikaisemmin minulla oli vielä jonkinmoinen pakottava tave kerätä illalla
lelut omille paikoilleen lastenhuoneessa, mutta jotenkin tässä töiden
aloituksen jälkeen siitä on tullut luovuttua. Saman näköinen se huone
olisi kuitenkin seuaavanakin päivänä. Näin se ote lipsuu.

Lipasto, no se nyt on ollut se murheenkryyni alusta saakka, se ei päivää
kauempaa siistinä pysy. Nyt sen päällä koreilee sekalainen lehtikasa,
postista haettu hullareiden paketti, huiveja ja pipoja sekä kaikkea
muuta pikkusälää, joille ei varmaan mitään oikeaa paikkaa olekaan. Ja
siellä alla, siellä on se lipasto!

Olohuone on meillä se paikka, johon kertyy puhtaiden pyykkien kasa vuori. Todella käytännöllinen paikka tuossa kodin keskipisteessä! Yllättävien vieraiden saapuessa kaappaan kasan syliini ja kiikutan sen ensimmäiseen lähimpään piilopaikkaan samalla toivoen ettei kukaan vieraista kaiva tyyyjen välistä mitään alushousujani esille 😀

Ainahan se tarkoitus on vain siirtää pyykit narulta väliaikaisesti sohvalle kun laittaa uudet kuivumaan, mutta tuo väliaikaisuus tuppaa olemaan aika häilyvä käsite. Siinä ne sitten nököttävät useamman päivän ja vuori kohoaa, kunnes jossain vaiheessa se uhkaa kaatua ja sen kimppuun on pakko käydä. Tällöin viiden koneellisen kasan perkaamiseen saakin kulumaan tovin jos toisenkin ja lopulta sohva täyttyy erinäisistä pinoista (joka fiksu ihminen veisi tietysti heti omille paikoilleen vaatehuoneeseen) jotka sitten siirrän yläkerran aulan sohvalle! Uskomatonta, mutta totta.

Ja arvaattekin varmaan, että siellä ne ovatkin sitten vähintään yhtä kauan 😀 Yleensä vaatehuoneen tyhjät hyllyt saavat minut viimein tarttumaan tuumasta toimeen ja viemään vaatteet sinne mihin ne oikeasti kuuluvat, mieskin on tottunut tähän järjestelmään ja yleenä etsiessään jotain vaatetta katsoo viimeisenä sieltä vaatehuoneesta.

Imuri. No se ei koskaan ole ainakaan siellä siivouskomerossa vaan yleensä juuri niillä sijoilla, missä sitä on viimeksi käytetty. Aulan poikki kiemurteleva johtokasa ei mikään kovin esteettinen näky ole, mutta ainakin meillä ihan arkipäivää. Joskus skarppaan ja roudaan tuon möhkäleen sinne siivouskomeroon (joka on muutes joka ikisessä talossa aivan liian pieni!Miksi?!) ja salaman nopeasti survon oven kiinni, ettei mitään vain kaadu niskaan. Jätän tikittävän pommin seuraavalle, harmi vain kun se aika usein olen minä itse 😀 Muutaman tunnin päästä sitten kaivan taas imuria esille kun joku on kaatanut muropaketin sisällön lattialle ja tätä ennen olen tietysti unohtanut, että siivouskomeron oven aukaistessa niskaansa saa myös lattiamopin ja pesuvadin (joka ei mahdu mihinkään).

Tällaista meillä on aina, paitsi siivouspäivänä. Siivouspäivänä käytän puolet ajasta tavaroiden roudaamiseen omille paikoilleen ja loput ajasta itse siivoamiseen. Tästä syystä siivoojaa tulen tuskin meille enää koskaan ottamaan, sillä stressasin silloin siitä siivouksesta ennen siivoojan tuloa, että hän voisi siivota ilman noita siivottavia tavarakasoja. Huh, olipas siisti lause 😉

En kyllä tykkää epäjärjestyksestä, mutta en jaksa koko ajan puunatakaan. Itseä ärsyttää muiden lojumaan jättämät tavarat, mutta olen yhtä paha siinä itsekin, joten en voi edes motkottaa. Ollaanko me ihan epänormaaleja, vai näyttäkö muillakin edes joskus tältä? Tai onko teillä vastaavia ”tehokkaita” rutiineja tuon pyykkihuollon kanssa?

Juttu lähti itseasiassa vähän sivuraiteille, sillä minun piti kirjoittaa kuinka nämä viimeiset kuukaudet ovat olleet vähän hektisiä kun aloitin työt ja lapset hoidon ja tuntuu, ettei vain samalla tavalla jaksa eikä päivässä riitä tunnit. Ja olen oppinut kyllä olemaan stressaamattakin sotkuisesta kodista ja mennyt välillä pinaattilättyjen kanssa siitä mistä aita on matalin tuon iltaruoan suhteen. Ja maailma ei ole kaatunut!

Minun on pitänyt myös jo monta kertaa kirjoittaa siitäkin kuinka se hoito sitten lähti käyntin, mutta yhtäkkiä aikaa onkin mennyt jo 1,5 kuukautta ja tätä ajankulua ei vain meinaa nyt tajuta ollenkaan. Kuinka lyhyt aika se ilta onkin. Pari kertaa olen jo aloittanut postausta, mutta väsyneenä ei tunnu juttu luistavan ja se on jäänyt tekemättä. Kokeilen uudestaan kun saan aikaiseksi edes muutavan järkevältä kuulostavan lauseen. Niin, että tosiaan olen tajunnut, etten voi tehdä samalla volyymilla asioita kuin ennen töiden aloitusta ja se vauhdin hiljentäminen on ehkä joskus itselle vähän vaikeaa, kun on luonteeltaan kaikki tai ei mitään. Koitan kuitenkin nyt hyvissä ajoin ymmärtää vähän höllätä ja ottaa vapaata illasta itsellekin, tähän saakka kun talon hiljennyttyä olen tehnyt näitä blogihommia ja aamulla silmät ristissä herännyt herätyskelloon.

Nyt suljenkin koneen, otan pari(kymmentä) palaa suklaata ja siirryn tuonne sohvalle. Pyykkikasan jätän (yli)huomiselle 😀

  • Annika /Karkkipurkki
    15.10.2013 at 18:26

    Tutun kuuloista! 😀 Tosin lelujen kanssa meillä ollaan _vielä_ siinä vaiheessa, jossa ne kerätään iltaisin kasaan 😉 Ja kriittiset pisteet löytyy täältäkin, puhtaan pyykin vuori kasautuu meillä kodinhoitohuoneeseen, ja keittiöstä löytyy taso joka ihmeellisesti kerää kaikkea roinaa… ;D

    • Sini
      16.10.2013 at 15:55

      No hyvä! 😀
      Odotapas vain vielä muutama vuosi niin saattaa käydä kuten meillä 🙂

  • Tanja
    15.10.2013 at 18:32

    :), ihana postaus! Ja niin totta! Mä rakastan puhtautta ja järjestystä, mutta meilläkin usein näyttää ihan samalta! Normisetti siis!

    Onko teillä sellainen iso kulma-Ektorp? Meillä on uuden sohvan hankinta edessä ja siihen pitäisi mahtua koko perheen. Eikä juuri nyt olisi laittaa useampaa tuhatta sohvaan. Viime hiihtolomalla mökissä (Ruotsissa yllättäen;) oli tuollainen iso Ektop ja lapset olivat ihan myytyjä siihen :).

    Tsemppiä pyykkivuoreen ;)!!

    • Sini
      16.10.2013 at 15:57

      Huh, ihana kuulla Tanja!Mä oon ajatellut, että teillä on aina kaikki tiptop!

      Juu meillä on tuo kulmasohva ektorp ja ollaan tykätty kovasti. Siinä on tosi hyvä istua (ja löhötä) ja on pitänyt ainakin meillä muotonsa hyvin, vaikka siinä saattaa joskus jopa kaksi villiä lasta pomppiakin. Me saimme kaupan päälle silloin myös valkoiset päälliset ja niitä ei ole vielä edes korkattu, mutta saa helpolla vähän erilaisen ilmeen.

  • Oliviah
    15.10.2013 at 18:37

    🙂 Meillä ei noita pyykki ja lelukasoja ole, mutta kaikenlaista muuta sotkua kyllä. Tytön jaksoin opettaa keräämään aina lelut leikin jälkeen ja äärimmäisen harvoin häneltä jää mitään lojumaan ja pitää välillä liiankin tarkasti huolta leluistaan. Pikkuveli ei ole ihan vielä omaksunut samanlaista automatiikkaa ja veikkaan ettei tule olemaankaan yhtä helppo tapaus:) Ehkä oma otekin on vähän lipsunut töihin paluun myötä, mutta pikkuhiljaa pitäisi ihan tasa-arvonkin nimissä skarpata. Monesti sitä vaan siivoaisi itse tuhat kertaa nopeammin, kun taluttaisi vastahakoisen pikkusiivoojan paikalle. Meillä näyttää keittiösaarekkeen kaide olevan paikka, joka suorastaa imee puoleensa tavaraa, joka ei siihen kuulu. Toinen on eteisen penkki, josta tavarat eivät kumma kyllä itsestään siirry ulkovarastoon, vaan ovat vähintään kuukauden "menossa"

    • Sini
      16.10.2013 at 16:00

      Voi, kunpa meilläkin oltaisiin noin innokkata keräämään leluja. Ja totta, että monesti nopeampaa saa puhdasta kun kerää itse 🙂

  • Satu
    15.10.2013 at 18:42

    Ihanaa, että jollain muullakin on samanlainen "hallittu" kaaos kuin meillä. Täysin kuin meiltä tämä kirjoitus. Imurit ja lipaston päälliset siivouspäivineen täsmää täydellisesti 🙂

    • Sini
      16.10.2013 at 16:00

      Huh, teilläkin! Tuo lipasto on kyllä paha paikka 🙂

  • Anonyymi
    15.10.2013 at 18:51

    Hyvä kirjoitus! Juurikin sama homma meillä, et siivouskomero on aivan liian ahdas ja se pesuvati putoaa just ekana niskaan, kun oven aukasee… 😉

    Ja eipä sitä tosiaankaa ehdi samalla teholla tehdä asioita enää, kun työt alko. Ja väsyttääkin iltasin paljon enemmän… Mutta armoa, armoa itselle… 🙂

    -Elina-

    • Sini
      16.10.2013 at 16:01

      Seuraavassa kodissa kyllä täytyy olla ruhtinaallisen kokoinen siivouskomero! Ja totta, armoa armoa!!

  • Anonyymi
    15.10.2013 at 18:56

    Kiva postaus joka kolahti 🙂 Joskus katson kadehtien ystävien koteja joissa tavarat ovat nätisti paikoillaan ja joka tavaralle on järkevä paikka. Mutta sitten jään miettimään että ei se nyt ole maailmanloppu jos "joskus" huusholli näyttää siltä että siellä asuisi suurempikin katras.
    Tsemppiä teille arkeen!
    HennaT

    • Sini
      16.10.2013 at 16:02

      Juu, ei onneksi ole maailmanloppu ja tosiaan lapset nyt eivät ainakaan välitä, vaikka on vähän sekasortoakin!

  • satu
    15.10.2013 at 19:30

    Osui ja upposi, paitsi meillä pyykit kasataan ikkunalaudalle ja siitä ne häviää vasta kun kasat uhkaa kaatua tai on vieraita tulossa 😉

    • Sini
      16.10.2013 at 16:03

      Meillä ei (onneksi) ole ikkunalautoja, ne olisi varmaan aina ihan täynnä tavaraa 🙂

  • M
    15.10.2013 at 19:33

    Tämähän oli kuin meidän elämästä. Ja kodista 🙂 Mie en usko, että kenelläkään usemman lapsen äidillä on koti putsplank koko ajan. Tai sitten siellä kodissa lapset ei saa leikkiä lainkaan. Meillä ainakin on jatkuva kaaos kotosalla, vaikka aivan yhtä ahkeraan yrittäisikin leluja korjata pois kuin mitä lapset niitä levittävät. Kolme lasta ja yhdet ainoat kädet kaaoksen hallintaan (miestäni ei voisi vähempää kiinnostaa lelukasojen valloitus 😉 Ravihevoslaput vaan silmille ja muutama syvään hengitys, kyllä täällä kaaoksen keskellä suklaalevyn ja teekupposen kera voi rentoutuakin 🙂 Tsemppiä!

    • Sini
      16.10.2013 at 16:04

      No näinpä! Ja olen todennut, että kesken päivän on ihan turha yrittää kerätä mitään leluja, ne on kohta taas pitkin taloa. Pysyykö joillain lelut muutes vain siellä lastenhuoneessa? meillä on ainakin suurin osa kulkeutunut päivän mittaan tuonne olkkariin…

  • Melina / Minishow
    15.10.2013 at 20:17

    Ihan mahtava postaus ja osa noista niin tuttuja juttuja täälläkin! Mun on pakonomaisesti kylläkin kerättävä lelut illalla kaappeihin, ja taitaa Mineakin olla sen jo oppinut kun raukka välillä siivoilee lelujaan kesken leikin tai puistossa vie roskia ihan yhtäkkiä roskikseen :). Pyykit on mun pahin heikkous! Kasaan niitä keittiön tuolille odottamaan silitystä, jota ei kuitenkaan koskaan tule :).

    • Sini
      16.10.2013 at 16:05

      Mäkin ennen aina keräsin, mutta nyt en enää jaksa. Ja ennen kaikki piti vielä laittaa niille omille paikoillen, nyt siivoan vähän suurpiirteisemmin nuo lelut 🙂

  • Sari
    15.10.2013 at 20:57

    Hahaa, niin tuttua! Varsinkin aluksi tuntuu, että töiden aloittaminen vie kaikki voimat, vaikka siellä ei tarvitse _kuin_ ajatella. Pyykkihuollossa olen huomannut järjestelmäsi oivaksi, käytän itse halkolaatikkoa vuoren perustana ja pakotan lapset kantamaan omat pinonsa huoneisiinsa… jonka jälkeen viikkailen vaatteet uudelleen sieltä lattioilta Legojen seasta..! Siivoojakin kävi joskus mutta se pakollinen järkkäily aina tiettyyn aikaan oli kamalaa.

    • Sini
      16.10.2013 at 16:06

      No hyvä, että joku muukin on tajunnut kuinka tehokas järjestelmä tämä onkaan 😀 Ja voisin hyvin kuvitella, että meillä kävisi ihan samoin jos lapset itse kuskaisivat pyykkejänsä 😉

  • Sara.
    16.10.2013 at 04:29

    Mä jostain luin jonkun pientenlasten vanhempien sisustusjutut, missä sanottiin, että turhaa sitä imuria on edes ruveta mihinkään piilottamaan, kun se on niin usein käytössä. Tästä 'synninpäästöstä' lähtien meidän imuri on ollut AINA esillä, koska mä tosiaan imuroin ihan joka päivä joko koko kämpän tai ainakin eteisen taikka ruokapöydän alusen 🙂

    Pyykit kasaantuivat ennen olohuoneessa vanhalle sivustavedettävälle sängylle, mutta nyt kun se on Fionnin sänky, pyykit hengaavat sen päivän pari puhtaiden pyykkien paljussa olohuoneen lattialla. Luojan kiitos se palju on niin pieni, että siihen mahtuu vain yhden koneen pyykit (kaksi viikattuna 😉 ) eli ne on suht nopeasti laitettava paikoilleen. Mut juu, samalta näyttää ja kuulostaa 🙂

    • Sini
      16.10.2013 at 16:07

      Joo, ihan turhaa. Nyt tarvitaan vaan niitä design-imureita, että jotenkin sopivat sisustukseen ja ovat "taidetta" 😀 Täällä kanssa joutuu imuroimaan ainakin jostain joka päivä…

  • j.m
    16.10.2013 at 05:29

    Hih, tuo oli kuin minun kynästä 😀 Ihan samojen "ongelmien" kanssa painitaan myös täällä. Paitsi että meillä pyykkikasat pysyy kodinhoitohuoneessa poissa näkyviltä. Ja mies enää harvoin edes käyttää omaa vaatekaappiaan vaan käy puhtaan pyykin pinosta itselleen vaatteet päälle 🙂 Ja mun täytyy kyllä sanoa että meidän arjen kaaoksen pelastus on siivooja kerran kuussa! Tuosta en enää suostuisi luopumaan. Itsekin aikani tuskailin ajan riittämättömyyden kanssa, enkä halunnut uhrata vähästä vapaa-ajasta montaa tuntia niinkin tyhmään asiaan kun siivoamiseen.Nyt kun kerran kuussa joku tekee kunnon siivouksen, niin aika kevyellä ylläpitosiivouksella selviää ne välissä olevat 3 viikkoa. Suosittelen 🙂 Mutta kyllä itseäkin aina huvittaa miten paljon sitä joutuu siivoamaan ennen siivoojan tuloa, meilläkin kun tuppaa joka paikka olemaan täynnä leluja ym. krääsää, niin ei tarvitse sitten siivoojan käyttää aikaa siihen raivaamiseen 😀

    • Sini
      16.10.2013 at 16:09

      Meillä on niin pieni to kodinhoitohuone, että se täytyy kaikesta muusta roinasta eikä sinne mahdu ne pyykit 🙂 Ehkä tuollainen kerran kuussa järjestely olisi vielä ihan toimiva! Meillä kävi kahden viikon välein ja illalla sitten myöhään muisti aina, että huomenna tulee se siivooja ja armoton järjestely käyntiin 🙂

  • Anonyymi
    16.10.2013 at 05:30

    Hei! Kiinnostaisi nuo teidän kauniit olohuoneen verhot, kun ovat juuri meillä hankintalistalla. Onko ne paneeliverhot, jotka on tehty "halkaisemalla" Lumimarja-kangas? Onko materiaalina se puuvillasatiini?

    Jaana

    • Sini
      16.10.2013 at 16:10

      Moikka! Juu nuo on paneeliverhot ja tehty juurikin halkaisemalla marimekon kangas keskeltä ja vähän taidettiin myös sitä valkoista osaa reunoilta ottaa pois. Meillä tuo kangas on juurikin sitä puuvillasatiinia, se on minusta nättiä. Nuo hommattiin silloin ennen kuin täällä oli rempattu j halusin puun keskelle valkoista, nyt taas voisi laittaa vähän väriäkin!

  • Nanna
    16.10.2013 at 07:29

    Lohduttavaa että jostain muualtakin löytyy hallittu kaaos! Itse tosin olen kotona eli aikaa periaatteessa olisi. Ennen täydellisyyteen pyrkivänä olen kuitenkin kantapään kautta oppinut kuuntelemaan voimavarojakin. Jos yön on valvonut ei ole mikään pakko jaksaa kotitöitä. Pääasia että lapset voi hyvin ja ruoka on pöydässä. Kotityöt ei valitettavasti karkaa yhtään mihinkään.

    • Sini
      16.10.2013 at 16:11

      Täysin totta! Ja hyvä, että itse sen huomaa eikä yritä olla "täydellinen". Ei se maailma kaadu, vaikka siivouksen jättääkin seuraavalle päivälle ja tosiaan ne kotityöt ei kyllä karkaa mihinkään!

  • Riihitonttu
    16.10.2013 at 08:17

    😀 😀 Tutulta kuulostaa ja näyttää 🙂

    • Sini
      16.10.2013 at 16:12

      🙂

  • anna
    16.10.2013 at 09:48

    meillä on vain yksi kolmevuotias tyttö ja olen pääasiassa tällä hetkellä kotona. Silti tuntuu, ettei meillä todellakaan ole aina siistiä! Mies on paljon poissa ja harvemmin sitten saa kunnolla siivottua, kun ei tyttö nuku päiväunia. Illasta taas haluaa ns. omaa aikaa tai sitten nukahtaa aikaisin itsekin. Täytyy myöntää että inhoan imurointia, mutta olen nyt opetellut imuroimaan edes paristi viikossa. Tiski ja pyykkivuoria meillä on harvemmin. Tai no on pyykkkikorissa välillä.. 🙂

    • Sini
      16.10.2013 at 16:12

      Joo tuo siivoaminen oli meilläkin hankalaa kun olin kotona ku päikkäriaikaan ei voinut imuroida ja sitten muuna aikana varsinkin yläkerran siivous oli hankalaa kun lapset hyppi siinä edessä koko ajan..

  • Ebbe
    16.10.2013 at 10:09

    Olipas loistava kirjoitus! Ikäänkuin olisin nyt saanut luvan löhötä sohvalla hetken pyykkirumban sijasta, heh, kiitos vaan 😀
    Meillä on tuollainen Electroluxin Ergorapid, tai sinnepäin, pikkuimuri joka on kyllä tän arjen pelastus. Näppärä keittiössä ja eteisessä ja aina nurkassa valmiina odottamassa. Lapsetkin tykkää sillä imuroida. Isomman mielestä se on kuin jäähallin jääkone vilkkuvaloineen ja pienempi on siitä muuten vaan ihan myyty 🙂

    • Sini
      16.10.2013 at 16:13

      Juu, lupa myönnetty 😀

      Meillä on kanssa keittiössä semmoinen pikkuimuri, mutta monesti kyllä imuroin tuolla isolla kun se on tehokkaampi. Ja täällä on kyllä kanssa innokkaita apureita tuossa imuroimisessa!

  • Jessika
    16.10.2013 at 13:52

    samanlaista täällä, tosin tätä kaaosta ei tunnu saavan koskaan taltutettua, pitäis olla tuplasti isompi koti ja tuplasti vähemmän tavaraa, imuri on täällä ikuisesti esillä, ei se siivouskomeroon mahdu, pyykit viikataan kyllä kaappiin mutta pyyhkeiden ja petivaatteiden pino sen kuin kasvaa kun ei jaksa silitellä ja en suostu ennemmin kaappiin pistämään. Meidän likka ei suostu siivoamaan mitään perässään, mutta enpä voi paljon motkottaa kun munkin kamat lojuu joka puolella, sit kun olis energiaa siivota niin pyyhin keittiön kaappien ovia. Hah kuka sitä huomaa, nuo rojut levällään joka puolella on helpommin näkyviä:)). Ei ole kiinnostanut blogiakaan päivitellä kun ei täällä voi mitään kuvata:)

    • Sini
      16.10.2013 at 16:15

      Hih, mulla on muutes ihan sama, että silloin kun päätän siivota oikein kunnolla niin aloitan jostain lipaston tavaroiden järjestelystä 🙂 Eihän niitä edes kukaan huomaa onko ne siellä siististi vai ei! Mutta lohduttavaa kuulla, että muillakaan ei aina ole niin siistiä!

  • Kotona blogi
    16.10.2013 at 16:07

    Hyvin tutunlaista kaaosta 🙂 t. Sani

    Ps. Hei, käy kurkkaamassa blogni arvonta: http://kotona-blogi.blogspot.fi/2013/10/pupuja-koiria-ja-krokotiileja-arvonta.html

    • Sini
      19.10.2013 at 12:15

      Huh, onneksi muillakin!Kävinkin kurkkaamassa!

  • Rea H
    16.10.2013 at 17:48

    Rento meininki ja kai se suklaakin sitten tiellä pitää 🙂 Kivaa viikon jatkoa.

    • Sini
      19.10.2013 at 12:15

      Näin juuri!

  • Kirsi
    16.10.2013 at 21:47

    Postaus oli kyllä päivän piristys! Täälläkin on hallittua kaaosta näköpiirissä. Yleensä perjantai/lauantai meneekin sitten siivoillessa viikon sotkuja. Työpäivän päälle ei huvita heti alkaa siivoomaan leluja kaappiin/paikoilleen, koska ne on jo 15 minuutin päästä hujanhajan. Välillä sitä tuntuu, että ei kenenkään asunto voi näyttää tältä, mutta lohduttavaa kuulla, että tämä onkin ihan "normaalia lapsiperheissä" 😀 Meillä ei niinkään pyykit tuota ongelmia, ne kyllä kuivumisen (saattaa kuivua telineellä muutaman ylimääräisen päivän) jälkeen menee suoraan kaappiin, mutta lasten lelut, ne tuottaa hieman päänvaivaa, niitä on ihan jokapuolella! Aarg!

    Tämähän olisi loistava blogihaaste muillekin, hah!

    • Sini
      19.10.2013 at 12:17

      On kyllä helpotus lukea, että muillakin on vähän samanlaista tämä arki 🙂 Lelut on kyllä kanssa meillä aina ympäri kämppää, varsinkin noita legoja on joka paikassa…

  • Anonyymi
    17.10.2013 at 07:41

    Niin tuttua! Meilläkin ektorp kantaa puhtaat pyykit, vaikka olis kodinhoitohuonekin. Ja siihen ne viikatut pinot jää, kunnes joku pienistä kaataa ne, niin sitten nopsasti lentävät kaappiin. Ja tuo lipaston päällinenkin meiltä löytyy, jos se joskus sälän alta näkyy ja imurin letkua(keskuspölynimuri) kiemurtelee iloisen käärmeen tavoin ympäri eteistä/olohuonetta vaikka imuroinnista ois jo pari päivää. Siitähän se on niin helppo ottaa käyttöön=) Minä en myöskään tykkää epäjärjestyksestä, mutta siedän sitä. Sitten kun on kunnon fiilis tai pakko pari krt kuussa, niin panen tuulemaan ja nautin sitten puunatusta kodista hetken aikaa. Itse arvostan tässä pikkulapsielämässä paljon enemmän muita asoita (ihanat pienet, ulkoilu, käsityöt…)kuin siivousta.
    Sanna

    • Sini
      19.10.2013 at 12:17

      Voi, ihan samanlaista siis kuin meillä 😀 Ja mulla sama, siivoan sitten kerralla ja nautin sen muutaman tunnin puhtaasta kodista…kunnes sotkeminen taas alkaa 🙂

  • Satu/Willa Fox
    17.10.2013 at 10:45

    Miks meillä näyttää ihan samalta, vaikka en ole edes (kokopäivä)töissä? 😀 Ihana postaus. 🙂

    • Sini
      19.10.2013 at 12:18

      Nooo, näytti meilläkin samalta, vaikka olin kotonakin 🙂

  • Jenni
    17.10.2013 at 19:29

    ihana postaus 😀 meillä tämä on NIIN tuttua ja juurikin töihin palanneena ja 3 pientä lasta, joten loppua ei todellakaan ole tälle kaaokselle näkyvissä 😛

    • Sini
      19.10.2013 at 12:18

      No ei ole tosiaan, täytyy vain keksiä keinot selvitä täällä kaaoksen keskellä 🙂

  • Terhi
    17.10.2013 at 20:18

    Ektorpin sohvannurkka kerää meilläkin jotenkin kummasti ne viikkausta odottavat pyykit! 😉 Josta ne jossain vaiheessa siirtyvät makkarin lipaston päälle, edelleen viikkausta odottaamaan… Kunnes puhtaita vaatteita ei enää kauheasti ole jäljellä…tadaa, vaatteet vihdoin viikattuina kaapissa! (Silitettävät toki odottavat vieläkin 😉

    Lelut olen onnistunut tytöt kouluttamaan keräämään ne itse, tosin pitää siitä aina ensin kerran tai pari "huomauttaa". 🙂

    • Sini
      19.10.2013 at 12:19

      Ai tiellä on sama kirous, taitaa olla tuon sohvan vika 😀 Syytetään siis sitä!

  • Grace
    18.10.2013 at 14:47

    Meillä näyttää aina tältä 😀

    • Sini
      19.10.2013 at 12:19

      Helpottavaa kuulla! 🙂

  • kukkis
    20.10.2013 at 17:48

    Olipas ihana postaus!!!!! Kuulostaa NIIIIIN tutulta ja itseäkin helpotti kuulla et muillakin näitä samoja "ongelmia" 😀

Lue lisää