Kauppakaverit

Kamera on täynnä kuvia viikonlopun synttärikemuista ja koitan niitä käydä läpi alkuviikosta. Tähän väliin pieni postaus minun tämän päivän kauppakavereista ja muutamasta kivasta löydöstä, jotka tuli tehtyä.

Eevi sai synttärilahjaksi myös hieman rahaa ja lähdimme tänään kaupoille katselemaan löytyisikö jotain mieluisaa ostettavaa. Uskomatonta, mutta ainut juttu minkä halusi koko kaupasta ostaa, oli sähköhammasharja! Prinsessakuviollinen tietenkin. Noh, kohtahan kauppojen hyllyt täyttyvät uutuusleluista ja eiköhän sieltäkin osastolta vielä jotain ostettavaa löydy. Yksi mitä katselin jo tuonne pukinkonttiin, oli sellainen Stigan lumipotkulauta. Talvella kun on vähän vähemmän noita menopelejä millä liikkua ja mietin, että olisikohan se kiva Eeville. Onko teillä kenelläkään niistä kokemuksia?

Ostoskaveri numero 1. Tuo picotakki on meillä Aatun suosikki ja jostain syytä kutsuu sitä ”mopotakiksi”. Se ja kumisaappaat pitäisi saada aina päälle, kumisaappaiden osalta äiti ei nyt antanut periksi 🙂 Muutenkin tuntuu, että meillä Aatu on paljon ”tarkempi” vaatteistaan, tai Eevi ei ole koskaan ollut mitenkään itsepäinen näissä asioissa vaan pukenut aina päälleen ne vaatteet, mitkä eteen on laitettu. Aatu taas jämähtää joihinkin tiettyihin juttuihin ja ne samat olisi saatava päälle, oli sitten keli mitä tahansa. Hoidossakin esimerkiksi alkusyksyn superlämpöisillä keleillä vaatimalla vaati käteen hanskoja, vaikka kuinka kuuma olisi ollut. Ja aina pitäisi saada sama pipo ja samat kengät, ne kumpparit.  Itselle ei enää niin väliä ole minkä näköisinä sitä kotoa lähdetään, kunhan suurinpiirtein kelin mukaisesti on puettu ja ihan ne kaikista kuraisimmat kumpparit ja vaatteet ei päällä ole.

Ostoskaveri numero 2, oma stailaus ja näin meillä yleensäkin on. Nyt on tullut joku ihme vaihe ”äiti pue mut”, vaikka aikaisemmin on aina pienestä pitäen halunnut pukea itse. Varsinkin aamuisin tahtoo pukeminen olla todella nihkeää, tietysti juuri silloin kun olisi vähän kiire 🙂 Viime vuotinen ver de terren rusettitakki mahtuu edelleen ja se onkin todettu hyväksi juuri näin syksyllä kun pelkkä välikausitakki on vähän kylmä ja topatakki taas kuuma.

Itselläni päällä oli benettonin musta villakangastakki ja dr. denimin housut. Vagabondin nilkkureita olen käyttänyt paljon ja ne alkavat takaa korosta olemaan jo aika kuluneet. Harmi, sillä olen tykännyt näistä todella paljon. Kävin nahkapaikassa ja katselin, että näitä oli siellä myös mustina, jäivät vielä harkintaan.

Kauppareissulla kävin Vero Modan osastolla ja sieltä bongasin tämän kivan paljettipaidan. Tämän ostin tulevia pikkujouluja silmälläpitäen ja tämän ympärille pitäisi sitten jotain asua kehittää. Näitä oli myös valkoisina ja se oli minusta myöskin nätti, mustalle on kuitenkin itsellä enemmän käyttöä. 

Jokin aika sitten vilautin täällä kuvaa sovittamistani Riekerin saappaista ja niitä kävin nyt katsomassa uudemman kerran. Kuitenkin malli, jota viimeksi katsoin, oli osaksi tekonahkaa ja niitä en sitten halunnutkaan. Nahkapaikkaan oli nyt tullut mustina näitä samoja Riekerin saappaita, jotka viime vuonna ostin konjakinruskeina ja valinta oli selvä. Ehdottomasti yhdet mukavimmat omistamistani kengistä ja eivät ole kovasta käytöstä huolimatta kuluneet juuri ollenkaan. Nahkapaikassa hintakin oli 45e edullisempi kuin mitä esimerkiksi netissä ja muutama teistä lukijoista onkin täällä kertonut, että he myös postittavat kenkiä. Näitä oli tullut nyt myös siinä konjakinruskeassa värissä lisää.  Minulla ei mustia saappaita ole ollut ollenkaan ja niille olisi monesti käyttöä ollut, nyt sekin asia on korjattu ja nämä palvelevat varmasti monta vuotta!

Mitäs teidän viikonloppuun kuului?

  • Elina /Elinamaista
    27.10.2013 at 17:00

    Kivat nuo sinun uudet mustat saappaat.

    Meillä 1,5v neiti haluaa pukea aina kanssa ulos kumpparit ja niitä pidetään sisälläkin, lemppari kengät meillä. Tämän päivän postauksestani löytyy kuviakin kumppari-taaperostamme.

    http://elinamaista.blogspot.fi

    • Sini
      27.10.2013 at 21:14

      Kiitos, ne on kyllä hyväksi todetut! Voi, kuulostaa tutulta!Kumpparit rules täälläkin!

  • Anonyymi
    27.10.2013 at 18:26

    Voi vitsit, ne on niiiin kivat sun jalassa! Erittäin hyvät ellei täydelliset;)

    Sulla on ollut ihania postauksia viime aikoina. Hihittelin aikas paljon sille yhdelle postaukselle, jossa kuvailit miltä teillä näyttää perusarkena. Hih. Niin tyypillistä. Sellaista meillä kaikilla on. Kasoja siellä ja kasoja täällä.Loputon suo. Pitää nauttia niistä siivouspäivän jälkeisistä hetkistä (minuuteista?), jolloin kaikki on hetken tiptop, kunnes taas sama tavaroiden kuskaaminen paikasta A paikkan B jatkuu.

    Voihan Rieker.. tekis niin mieli kenkäkaupoille.. taas;)

    -Mia

    • Sini
      27.10.2013 at 21:16

      Aika täydelliset on kyllä jalkaan! Ai, kiitos! Joo meillä on kyllä sellaista useiniten ja sitten tosiaan ne muutamat tunnit (tai minuutit) siivouksen jälkeen, on hetken tiptop 🙂 Riekerilla oli muutes aika kivat sellaiset naisellisemmat mustat nahkasaappaat, joissa oli tuossa nilkassa rusetti!Ihan superhyvät kanssa jalassa!

  • Tanja
    27.10.2013 at 19:51

    Ihanat kauppakaverit sulla :)!

    Meillä ja Ellenillä on "äiti, voiksäauttaapukemisessa" – kausi, ja äiti auttaa. Huomionhalkua pieneltäisolta, näin mä sen olen tulkinnut.

    Stigan potkista mäkin olen miettinyt, uskon että on kiva ja kätevä!

    Meillä sunnuntaita vietetty Tampereella, jumppakisoissa, kuinkas muuten..;). Ja rempatessa, tietenkin.. puuh…

    Kivaa uutta viikkoa!

    • Sini
      27.10.2013 at 21:18

      Joo, tuli taas huomattua, että melkoinen virhe lähteä kauppaan ilman pienemmän nukuttua päikkäreitä 😀

      Joo sitä huomionhakemista se varmaanki on, onko sitä pakko saada muutes silloin aamulla kiireessä? 🙂 Mä toivon, että potkikseen tulee tähän hyviä kokemuksia, jos on toimiva niin uskon, että meillä Eevi tykkäisi!

      Mites meni kisat? Onko teillä vapaita viikonloppuja ollenkaan? Mä ajattelin taas skarpata tuon rempan suhteen, ei olisi paljoa enää yläkerrasta jäljellä!

  • Rea H
    27.10.2013 at 20:15

    Mä kävin jopa kaverin kanssa skumpalla lauantai iltana , mitä ihmettä , että sellainen viikonloppu 🙂 Mut hei , IH-a-nia kuvia ja tosi hyvä maku siis sulla , aina <3 Tupsupäinen poitsu on suloisuus. Niin ja se potkulumilauta kuullostaa mielettömältä!!!

    • Sini
      27.10.2013 at 21:19

      Wow! Mäkin kävin melkein miehen kanssa yhdellä, mutta sitten mentiinkiin vaan syömään. Ruoka voitti 😀 Voi, kiitos! Tuo tupsulakki on kyllä niin söpö!

  • Anonyymi
    27.10.2013 at 20:57

    Tosi kivat kengät ja kiva on blogikin,tosi kauniita asuja sulla!
    Oliko Stigan potkulaudassa mitä ainetta se jalas? Ostin viime vuonna jostain "potkulautanettikaupasta" pojalle 10v lahjaksi lumipotkulaudan (olikohan n.80€) koulumatkoille talveksi ja joo…ei toimi ei! Ei luista millään kelillä. Jalas on jotain metallia. Oiskohan muovinen toimivampi?
    Hyvää uutta viikkoa!

  • Anonyymi
    28.10.2013 at 17:52

    Heips! Kiva tuo kahden tupsun pipo! Oliko se mini rodinin? Meillä viikonloppuna mm. leikittin piiloa koko perheen voimin . Koira vaan aina paljasti piilot tulemalla nuuhkimaan "mitä toi äiti tekee verhon takana"! 🙂 Ostettiin myös isille yksi isänpäivälahja, mutta pikkuneiti 3 v ei pystynyt pitämään salaisuutta vaan kiljaisi lopulta kovaa iskälle: SIE SAIT UUDET KALSARIT!!! SINISET!!!! 🙂 t.Helmin äiti

Lue lisää