Tänne Etelä-Pohjanmaalle on avattu uusi kauppa nimeltä marimuksu. Kivijalkaliikkeen lisäksi heillä on myös oma nettikauppa, joka löytyy täältä. Kävin tuossa yksi päivä pyörähtämässä liikkeessä ja tilat olivat kyllä ihanan avarat ja valoisat ja liikkeestä löytyi myynnistä monia omia suosikkimerkkejäni. Postauksen lopussa myös teille tutustumistarjouksena alekoodi kivijalkaliikkeeseen ja nettikauppaan!
Huom. Koodi täytyy syöttää heti ensimmäisenä etusivun ylänurkkaan ja hinnat tulevat automaattisesti, ostoskorissa olevat tuotteet eivät muuten päivity alehinnoille..
Nimensä mukaisesti marimuksu myy lastenvaatteita ja marimekon tuotteita. Lastenvaatepuolella merkkeinä on tällä hetkellä molo kids, villervalla, Geggamoja, Ruskovilla, Celavi ja tietysti marimekko. Merkkivalikoimaan on tulossa vielä lisäyksiä ja kaikki samat tuotteet löytyvät myös tuolta nettikaupasta villervallaa lukuunottamatta. Nettikauppaa täydennetään koko ajan ja puuttuvia tuotteita lisäillään, mutta suurimmaksi osaksi kaiken pitäisi olla tuolta netistäkin jo tilattavissa. Huomatkaa, että esimerkiksi geggamojasta eri värivaihtoehdot löytyvät tuotetta klikkaamalla, housuistakin on esimerkiksi muita kuin pinkkejä saatavilla.
Marimekolta löytyy liikkeestä myös aikuisten vaatteita, noita uusia leluja, petivaatteita, kankaita, laukkuja, asusteita, astioita…oikeastaan melkein mitä vaan mistä tahansa muustakin marimekon liikkeestä. Täältä on mahdollista myös tilata noita alemmassa kuvassa näkyviä valaisimia marimekon kankailla. Valaisimet tehdään yhteistyössä Alavuden varjostimen kanssa ja kuosiksi voi valita minkä tahansa marimekon jatkuvassa mallistossa olevan kankaan. Liikkeestä on mahdollista myös tilata päiväpeittoja marimekon kankailla, ihan minkä kokoisena vain. Valaisimet ja päiväpeitot saa tilattua sähköpostin kautta info@marimuksu.fi
Lasten marimekko on ihana! Harmittelin jo etukäteen kun marimekko tekee nykyään lastenvaatteita enää 104 kokoon saakka enkä voi noita ihania mekkoja enää Eeville ostaa. Mitäpä vielä, katsoin tuota 104 kokoa ja se olikin melko reilua kokoa (hihoissa sama mitta kuin molo kidsin 110/116 mekossa) ja se olikin Eeville ihan sopiva! Hänelle ostin siis tuon suloisen mustavalkoisen pilkkumekon ja siitä kuvia tuolla lopussa vielä lisää. Myös kuvassa näkyvä kukkamekko on tosi kaunis ja siitäkin koko 104 mahtui vielä Eeville.
Ulkovaatteista löytyy molo kidsin haalareita, toppatakkeja sekä toppahousuja ja asusteita. Tuo seepratakki on todella kaunis livenäkin ja Eevi sai sellaisen Molo kidsilta täksi talveksi, laitan tähän samaan postaukseen siitäkin vielä pari kuvaa. Koko 116 oli siitä Eeville oikein hyvän kokoinen.
Tässä siis vielä kuvia tuosta ostamani ”pompulainen” mekosta. Materiaali on tosi joustavaa trikoota ja sivussa pienet taskut. Tämän voisin ottaa aikuisten koossa itsellenikin! Samasta kuosista löytyy myös leggingsejä. Taustalla tahmatassujen jäljiltä likainen ikkuna 🙂
Ja tässä sitten molo kidsin seepratakki ”in action”. Asusteiksi sopii samat pinkit kuin pupuhaalarin kanssa ja pipo on pimpamin valmistama.
Nyt sitten loppuun se tutustumistarjous! Koodilla ”kaikki mitä olen” saa verkkokaupasta ja kivijalkamyymälästä -20% alennuksen kaikista tuotteista lukuunottamatta ruskovillaa. Koodi on voimassa 13.10.2013 saakka ja ostoksille pääset tästä. Huomatkaa välilyönnit alekoodissa!
Jos käyt tuolla putiikissa paikan päällä niin mainitse kassalla koodi ja saat saman alennuksen. Kauppa löytyy osoitteesta järviluomantie 5, Alavus. Avoinna ma-to: 10-17, pe 10-18, la 9-14
Kokosin tuohon kollaasiin omia suosikkejani ja itse jo kävin täydentämässä vaatekaapiani marimekolla ja samalla katsella jo hieman joululahjojakin (jos kerrankin olisi vaikka ajoissa niiden suhteen). Valikoimista löytyy mm. kaunista ”kaste”-mekkoa mustavalkoisena, omista ostoksistani voin laittaa kuvia myöhemmin. Varmasti mieluisia lahjoja pikkuisille olisivat nuo marimekon puulelut, pussilakanat tai astiastot! Itseltäni löytyy nuo mustavalkoiset marimekon sukkikset ja ne olisi kivat myös jossakin muussa värissä…
Ps. Käykäähän myös tykkäämässä marimuksun facebook sivuista täällä. Saatte sitten jatkossa tietoa mm. alennuksista ja uutuuksista!
Rea H
3.10.2013 at 20:25🙂 Heti tuonne , sillä pari juttua Marimekolta ostoslistalla , koodi ei toimi :/
Sini
3.10.2013 at 20:28Hei! Huomasithan syöttää koodin heti kun menet kaupan sivuille ennen kuin lisäät mitään ostoskoriin tuonne oikeaan yläkulmaan kohtaan "syötä oma kampanjakoodisi"
Mulla ainakin siten laittaa automaattisesti koko valikoiman hinnat -20% aleen
Sini
3.10.2013 at 20:28Ja siis vähän hassusti tuo, koska jos lisäät eka tuotteen koriin ja sitten vasta koodin, niin se ei päivitä siellä korissa niitä hintoja..
Rea H
3.10.2013 at 20:46Ei toimi , mut vissiin sun linkistä suoraan koodi toimii 🙂
Sini
3.10.2013 at 21:34Siis kyllä se mulla toimii, testasin padilla ja puhelimellakin ja menin suoraan googlen kautta etten noista linkeistä. Muistihan välilyönnit koodissa? Voi hitsit, voisko joku toinenkin testata, että toimiiko koodi muilla? Ekana tosiaan koodi sivun yläkulmaan ja sitten vasta tuote ostoskoriin, noin se pelitti mulla.
Rea H
3.10.2013 at 21:59Nyt toimii 🙂 ja tosiaan kaikkiin tuotteisiin tulee suoraan alennus, ihanat auto lakanat saa tyttö 🙂 Pitänyt hankkia ne jo kauan. Kiitos koodista siis <3
Sini
4.10.2013 at 05:25Hieno homma!
Hippula
4.10.2013 at 04:52Mulla toimii kyllä, mutta heittelee vähän väliä error tekstiä joka täytyy pariin otteeseen klikata aina pois. Hinnat kuitenkin näkyy valmiiksi alennettuina. Kiitos koodista, lähtee joululahjoja tilaukseen 🙂
Sini
4.10.2013 at 05:26Hyvä juttu, että sait toimimaa! Verkkokauppa on juuri avattu ja näköjään vielä jotain hienosäätöä täytyy siellä tehdä, laitan viestiä eteenpäin!
Anonyymi
4.10.2013 at 04:58Mulla toimii kun vaan muisti syöttää koodin heti aluksi oikeaan yläkulmaan välilyönteineen. Kiitos koodista ja kivasta blogista! Ihanan näköinen kauppa! t. Lotta
Sini
4.10.2013 at 05:27Hyvä, että toimii! Ja saman huomasin minäkin, että koodi pitää syöttää heti ekana.
Anonyymi
4.10.2013 at 04:59ei toimi mullakaan…
Sini
4.10.2013 at 05:29Voi ei, kokeilitko laittaa koodil heti ekana kun menet sivuille j välilyönneillä?
Vilhelmiina
4.10.2013 at 05:21Onko tuo teidän pompulainen paita nimikkeellä myynnissä verkkokaupassa? Sen nyt kuitenkin nappasin ostoskoriin ja 2 geggamojan singoallaa myös. Että kiitos vaan tästä vinkistä ja alekoodista 🙂
Sini
4.10.2013 at 05:30Juu katsoin niin paitana se siellä on, mutta mekkona menee ainakin meillä. Aika ihana 🙂
Anonyymi
4.10.2013 at 05:27Toimii. Upea kauppa, suosittelen!
Anonyymi
4.10.2013 at 05:51Huomasin, että tossa "mainoksessa" on koodi kirjoitettu kaikki sanat yhteen, kun taas toimivassa koodissa taitaa olla välilyönnit.
Sini
4.10.2013 at 06:19Kiitos huomiosta! Unohdin muuttaa tuohon kuvaan tuon koodin, täytyy korjata se illalla!
Anonyymi
4.10.2013 at 08:13Kiitos ihanasta koodista 🙂
Jäi mietityttämään tuo tilaus että mahtoikohan se mennä perille…. Systeemi herjasi maksun jälkeen tuntematonta virhettä mutta säpössä oli kuitenkin Paytraililta maksuvahvistus, itse kaupalta ei mitään.
Enkä löytänyt mistään kohtaa missä voi kirjautua sisään verkkokauppaan vaikka tunnukset tuli.
T: olenko vaan liian yksinkertainen ihminen 🙂
-S-
Sini
4.10.2013 at 14:11Kyllä varmasti meni perille ja tuotteet ovat tulossa 🙂 Siinä oli jokin häikkä koodissa ja se aiheutti jonkun errorin tuolla maksuissa, mutta maksut ovat meneet kuten pitääkin vaikka tilausvahvistusta ei tullutkaan. Nyt asia on korjattu ja pitäisi toimia ihan normaalisti. Myös kirjautuminen verkkokaupan omille sivuille oli epäkunnossa, se on myös työnalla. Kaikkia yllätyksiä oli tässä tullut kun tuo kauppa avattiin vasta ihan hetki sitten.
*M*
4.10.2013 at 09:12Ihana mekko Eevillä! Kiitos alekoodista 🙂
Sini
4.10.2013 at 14:11Olepas hyvä!
Anonyymi
4.10.2013 at 10:59Kiitos koodista! Mahtavaa, että tällaisia kauppoja tulee. Minulle kävi samoin kuin -S-:lle, mutta soitin ja varmistin kaupasta, että kaikki oli ok.
Sini
4.10.2013 at 14:12Ihana kauppa kyllä! Hyvä, että asia selvisi! Tosiaan kaikki tilaukset ovat menneet perille ja vika on nyt korjattu.
Tuuli
4.10.2013 at 11:16Kiitos tästä!!
Sini
4.10.2013 at 14:12Olepas hyvä!
Satu
4.10.2013 at 11:21Ihania vaatteita! Pitää käydä oikein kunnolla tutustumassa. 🙂
Sini
4.10.2013 at 14:12Juu kannattaa! Siellä on kyllä vaikka mitä ihanaa!
M
28.12.2013 at 14:12Meillä 3v poika on ihastunut tuohon seeprakuosiin, siksipä kysymys: onko malli slimmattu tai livenä pahasti tyttömäinen? 🙂 pinkit hihansuuthan kyllä saa piiloon hanskoilla mutta muutoin, voikohan takkia pojalla käyttää?
Sini
31.12.2013 at 23:28Moikka!
Malli on kyllä hieman a-linjainen, mutta ei minusta mitenkään pahasti. Takaapäin takki on täysin mustavalkoinen! En ehkä osaisi pelkästään tyttöjen takiksi ajatella ellei tähän olisi isketty tuota pinkkiä, kannattaa vaikka tilata kokeiluun ja katsoa mitlä näyttää päällä.