*Postaus toteutettu yhteistyössä Fjällrävenin kanssa
Moikka!
Fjällräven oli joskus aikaisemmin itselle merkki, josta tuli mieleen vain erilaiset eräjutut. Vaikka tykkään luonnossa olla ja vanhana partiolaisena jonkinmoiset survivor-taidotkin omaan, niin vaeltaminen ja retkeilemässä harvemmin tulee käytyä. No okei, lasten kanssa ei koskaan olla käyty lyhyitä metsäretkiä pidemmällä. Merkin vaatteet eivät siis vielä viitisen vuotta sitten olleet juuri millään lailla tuttuja, mutta ollessani Eevistä hoitovapaalla, etsiskelin kaupassa itselleni hyvää kuoripukua ja silloin löysin Fjällrävenin ensimmäistä kertaa. Ja niillähän oli paljon muutakin kuin niitä metsänvihreitä reisitaskuhousuja!
Pähkäilin kauan aikaa kaupassa maltanko sijoittaa niin paljon rahaa pukuun, josta minulla ei ole mitään kokemusta, mutta lopulta kiikutin asun kassalle ja ajattelin, että kerran se kirpaisee. Ostin siis silloin tuon kuvissakin näkyvän Bäck–kuoritakin ja sen kanssa sopivat element-kuorihousut. Materiaali tuntui tosi laadukkaalta ja eniten tykkäsin housujen mallista, ne eivät ole säkit, kuten useimmat tuulipuvunhousut tuppaavat olemaan. Ja valehtelematta kyseinen puku on ollut sen vajaa 5-vuotta käytössä lähes päivittäin ja on edelleen kuin uusi. No eihän tuota kesähelteillä ja paukkupakkasilla pidetä, mutta päivittäin keväällä ja syksyllä ja kotiäitinä ollessa ulkoilua tuli harrastettua usein se parikin kertaa päivässä.
Puku on pitänyt sen mitä lupasikin, vesipilari on huimat 15 000 ja esimerkiksi pesistreeneissä kaatosateessa se ei päästänyt yhtään vettä lävitse, money well spent! Ainoa käytönjälki mikä puvussa näkyy, on hihansuiden tarrojen pienoinen kuluminen. Itselle yksi hyvä piirre housuissa oli myös se, että niidenkin lahkeissa oli kiristystarrat ja kerrankin minun tuulipuvunhousuni eivät ole liian pitkät ja lahkeensuutkin pysyvät nyt ehjinä!
Tästä kuoripuvusta tosiaan alkoi minun rakkauteni Fjällrävenia kohtaan ja koska se on nykyään yksi luottomerkeistäni omien ulkovaatteiden suhteen, olen tosi innoissani tästä yhteistyöstä!
Fjällrävenilta löytyy nykyään myös nettikauppa ja siellä on hurjan hyvä valikoima takkeja, siis semmoisia joita voi pitää muulloinkin kuin metsässä samoillessa. Yksi omista suosikeistani on myös tämä Greenland parka.
Tuon hyvän aikaisemman kokemuksen perusteella ostin viime vuonna itselleni kuvissa näkyvän Kyla parkatakin. Tämä löytyi itseasiassa alesta puoleen hintaan kun aikaisemmin sieltä Zalandosta ostamani untuvatakki hajosi kuukauden käytön jälkeen. Tuo musta Kyla olikin minulla tosi kovassa käytössä viime talvena ja se on ihan superlämmin! Kertaakaan en palellut takissa ja alle riitti vain tavallinen pitkähihainen. Ainut miinus mitä keksin, oli se, että takki oli leudommille pakkaskeleille vähän liiankin lämmin ja silloin piti päälle vetää ohuempi takki. Täyte takissa on 80% hanhenuntuvaa ja 20% höyheniä ja se on aika painava, samaa luokkaa Canada Goosen takkien kanssa. Toivon kyllä tämän takin kestävän minulla kauan, ainakin mallin ja värin puolesta ei ei pääse helposti kyllästymään 🙂
Nyt yhteistyön merkeissä pääsin tutustumaan tuon Kyla takin kevyempään ”pikkusiskoon” eli Nuuk-parkaan. Malli tässä on lähestulkoon sama kuin tuossa paksummassakin versiossa, helman pituus on vain vähän lyhyempi. Täyte on polyesteria ja tämä onkin paljon kevyempi kuin untikka ja sopii tosiaan nyt niille leudommille pakkasille. Takki menee hyvin myös loppusyksystäkin ja nyt olenkin viilemämpinä päivinä käyttänyt tätä jo lasten kanssa ulkoillessa.
Väriksi valitsin lopulta tuon tummanruskean, mutta mietin kovasti sitä tummansinistäkin. Silloin en ainakaan huomannut tuota kaunista port-väriä, joka on tuollainen tumman viininpunainen, se on myös yksi oma suosikkini noista värivaihtehdoista. Tästä takista nyt en vielä voi kovinkaan kattavaa arviota antaa, mutta varmasti tulee olemaan kovassa käytössä ja vastailen toki myöhemminkin kysymyksiin, jos tästä haluaa joku kokemuksia kuulla!
Miesten puolelta löytyy aikalailla samat mallit mitä naistenkin, tuo ohempi takki kulkee miestenpuolella nimellä yupik parka. Mies on tykännyt omasta takistaan myöskin kovasti ja tästäkin löytyy useampia värivaihtoehtoja mm. musta ja beige.
Lisäksi sain Fjällräveniltä vielä kaksi Kånken reppua arvottavaksi teidän lukijoiden kesken. Koko on noissa se normaali, sopivat siis niin aikuisille kuin lapsillekin. Värivaihtoehtoina on viininpuna/beige tai sitten musta/harmaa. Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen kumman värisen repun haluaisit voittaa, anonyymit muitakaa laittaa kommentin perään erottuva nimimerkki. Arvonta päättyy pe 8.11.2013
Tiia
4.11.2013 at 10:07Tämäpä sattui sopivasti. Tuo musta-harmaa olisi kiva perheen isälle kun vanha olkalaukku alkaa olla kulunu.
Anonyymi
4.11.2013 at 10:08Mukana arvontaan.
Viininpunainen/beige olisi mieluinen, jos onnetar sattuu suosimaan.
-Mariia-
Anonyymi
4.11.2013 at 10:08Mukana arvonnassa 😉 Meille toi musta harmaa reppu..
SANNA S.
Sonsku
4.11.2013 at 10:09Meille valikoituisi tuo musta/harmaa.
Anonyymi
4.11.2013 at 10:23Ketut <3 musta/harmaa reppu on ihana, joten jos arpaonni suosisi..
Tuija82
Maija
4.11.2013 at 10:23Molemmat reput on ihania! Itselle kävisi tuo beige-punainen ja mies taas varmasti tykkäisi musta-harmaasta! Jos arpaonni suosii, niin täytyy siinä vaiheessa tehdä valintoja…itselle vai toiselle. 😉
Hanna
4.11.2013 at 10:24Mukana arvonnassa. Viininpunainen / beige olisi mieluinen.
Hanna
4.11.2013 at 10:24Mukana arvonnassa. Viininpunanen / beige olisi mieluinen.
Outi-Maria
4.11.2013 at 10:25Aivan ihanat värit molemmissa, mutta ehken kuitenkin musta-harmaa vie voiton. Mukana arvonnassa onnea kokeilemasa! 🙂
Riihitonttu
4.11.2013 at 10:39Mustan repun arvonnassa mukana!
Anonyymi
4.11.2013 at 10:41Minä heitän arpani beessi-viininpunainen- yhdistelmän suuntaan.
-Hilu
Pihla
4.11.2013 at 10:41Meille kelpaa kumpi vaan repuista. Siispä sen repuna rvontaan, kummalle halukkaita vähemmän. Kiitos fjällraven arvonnasta! pihla.jaakkola@gmail.com
Suvi.V
4.11.2013 at 10:47Mukaan arvontaan ja musta- harmaa olisi hyvä.
NoobaX
4.11.2013 at 10:48Musta-harmaa reppu sopisi täydellisesti meille!
Hippula
4.11.2013 at 10:51Musta/harmaan arvonnassa mukana!
Mar3ngi
4.11.2013 at 10:51Olipas juuri ajankohtainen postaus. Olen pohtinut itselleni sekä takki että reppua. Kånken on toinen reppuvaihto ja toinen joku muu… Nyt jos voittaisin arvonnassa tuon musta-harmaan niin ei tarvitsisi enää pohtia kumman ostan 😉
titti
4.11.2013 at 10:58Musta/harmaa olis kiva ja menisi pukinkonttiin 🙂
Johanna
4.11.2013 at 10:59Noita laukkuja olen nyt hypistellyt hetken aikaa kaupoissakin joten jos arpa suosii niin se tulee todella hyvään saumaan! 🙂 Värillä ei niin väliä, mutta ehkä musta/harmaa olisi mieluisampi 🙂
Elina /Elinamaista
4.11.2013 at 11:03Mukana arvonnassa, valitsisin tuon musta-harmaan repun.
kaisis
4.11.2013 at 11:04Olis kiva voittaa viininpuna/beige reppu
Anonyymi
4.11.2013 at 11:06Musta harmaa olisi itselleni mieleen.
kirmiina
Varismami
4.11.2013 at 11:08Musta/harmaa ois aika passeli – Fjällrävenin repulla taitettiin matkaa koko ala-aste,nostalgisia muistoja tuli mieleen 🙂 Itse asiassa taisin heittää repun roskiin viimein 20 vuoden ikäisenä kun alkoi olla jo NIIIN kulahtanut – suht ehjä oli kuitenkin silloinkin !
My
4.11.2013 at 11:12Mukana arvonnassa. Meille musta/harmaa
Annika /Karkkipurkki
4.11.2013 at 11:17Kiva arvonta! Fjällräven merkkinä miellyttää täälläkin 🙂 arvonnassa tavoittelem mustaa reppua 🙂
Noel
4.11.2013 at 11:18Voi että kun on kivoja värejä kumpainenkin 🙂 meille sopisi kuitenkin toi mustaharmaa ehkä parhaiten!
Hanne
4.11.2013 at 11:20Mukaan arvontaan, musta-harmaa reppu olisi kiva!
Kotona blogi
4.11.2013 at 11:27Kiva arvonta! Hyvin sopii sinulle tuo parka. Mikäli arpaonni suosii, valitsen harmaamustan repun. t. Sani
Ps. Kurkkaa blogini arvonta: http://kotona-blogi.blogspot.fi/2013/11/graafista-leikkia-arvonta.html
Kissis
4.11.2013 at 11:28No musta, nam! 🙂
kissaamma@gmail.com
Nitta
4.11.2013 at 11:28Hienot takit!
Jos onni suosii niin musta-harmaalle löytyisi meiltä rakastava koti.
T: Nitta
Jossukka
4.11.2013 at 11:30Arvontaan mukaan ehdottomasti, värivalinta olisi viininpuna/beige. 🙂
Sara.
4.11.2013 at 11:31Mukana arvonnassa. Musta-harmaa olisi ihanampi 🙂
Vaaleanpunaisia unelmia
4.11.2013 at 11:43mukana, musta/harmaa olisi mieluisin kettureppu 🙂
Taina
4.11.2013 at 11:44Molemmat on kivat väriyhdistelmät mutta ehkä tuo viininpunainen-beige kuitenkin.
emmi
4.11.2013 at 11:45Kivoja takkeja sulla, täytyy käydä itekin joskus kattelemassa ko. merkin ulkovaatteita! Mukana mustan repun arvonnassa. 🙂
Anonyymi
4.11.2013 at 11:51musta-harmaa – Lellu
Anonyymi
4.11.2013 at 11:52tuo punainen ehdottomasti:) -KataMeri-
elia
4.11.2013 at 11:56Musta-harmaa reppu saisi kotiutua meille!
Anonyymi
4.11.2013 at 11:59punainen ehdottomasti:) -KataMeri-
Minna
4.11.2013 at 12:01Mukana arvonnassa! Kyllä olisi mieleinen reppu musta/harmaana.
minnapo1(at)gmail.com
Maria
4.11.2013 at 12:06Viininpunainen olisi kiva! Kaikilla muilla perheessä onkin oma Kånken paitsi mulla 🙂
Piitu
4.11.2013 at 12:20Musta/harmaa olisi kiva 🙂
Anonyymi
4.11.2013 at 12:23Musta/harmaa reppu voisi kotiutua meille.
maailmanmatkaajat@luukku.com
Anna
4.11.2013 at 12:24mukana, musta/harmaa 🙂
Mirkku
4.11.2013 at 12:30Mukana. Musta/harmaa olisi mieluinen 🙂
Anonyymi
4.11.2013 at 12:43mukana. Fjällräven on loistomerkki! en kyllä osaa päättää kumman ottaisin, molempi permpi!
marttta
Anonyymi
4.11.2013 at 12:46Kiva arvonta! Musta/harmaa mieluusti meille 😉
taikaruu@gmail.com
Avaliina
4.11.2013 at 12:50Ihana arvonta! 🙂 Musta/harmaa -väri kelpaisi.
Anonyymi
4.11.2013 at 12:50Jee, mulle toi viininpuna beige reppu!
Itse käytän kanssa kyseistä merkkiä ja erittäin tyytyväisenä 🙂
Päpsä
Mari
4.11.2013 at 12:50Punainen-beigen arvonnassa mukana 🙂
Avaliina
4.11.2013 at 12:51Ihana arvonta! 🙂 Musta/harmaa kelpaisi tänne!
EBBA
4.11.2013 at 13:19Musta/harmaa olis ihan meidän juttu! Mukana! 🙂
anna
4.11.2013 at 13:28Osallistun =) Punainen olisi hieno!
Anonyymi
4.11.2013 at 13:35Vau! Mukana tavoittelemassa mustaa reppua 🙂
-Aada-
aho_immonen(at)hotmail.com
Tanja K
4.11.2013 at 13:37Monestihan näitä reppuja näkee, mutta meillä ei vielä ole. Musta/harmaa olisi varmaan kiva!
Jadore
4.11.2013 at 13:46Meillä olis musta-harmaan repun kokoinen aukko :))
Mindianna
4.11.2013 at 13:52Musta/harmaa kelpaisi meillekin :).
Mindianna
4.11.2013 at 13:53Musta-harmaa kelpaisi meillekin 🙂
Jenna
4.11.2013 at 13:56Musta-harmaan valitsisin minä 🙂
Heini
4.11.2013 at 13:57Musta/harmaa oisi nappi!
Ihan täydellisen näkölinen takki sulla kyllä, kelpais 🙂 Oon aina ihaillut näitä Fjällrävenin ja Haglöfsin ulkoiluvaatteita, mutta hinnan vuoksi meillä on vaan pari kettureppua.
Maijuu
4.11.2013 at 14:00Molemmat reput ihania mutta kyllä mä valitsisin musta/harmaan 🙂
Ihana arvonta, toivotaan että arpaonni suosii 😉
Sikurina
4.11.2013 at 14:03Musta/harmaa on todella hieno 🙂 Mukana ollaan!
s.kansakoski@luukku.com
Anna
4.11.2013 at 14:11Mukaan – Musta/harmaa kelpais meille 🙂
Eve
4.11.2013 at 14:13Kiva arvonta, musta-harmaa olisi aika kiva 🙂
Anonyymi
4.11.2013 at 14:23Tummempi reppu ois pop! 🙂 T. Kati
Khi
4.11.2013 at 14:27Mukana, musta-harmaa olisi ihana!
Anonyymi
4.11.2013 at 14:41Mustaharmaan arvonnassa mukana! -Marjo
Anonyymi
4.11.2013 at 14:52Musta/harmaa oli minullekin mieluinen. Nimimerkki: joosaa82
piia
4.11.2013 at 15:04Musta/harmaa kelpaisi meille! Mukana 🙂
Mammis
4.11.2013 at 15:10Mukana kivassa arvonnassa! Meille kelpaisi tuo viininpunainen.
NinaN
4.11.2013 at 15:15Mukana arvonnassa, pitkään ollut hankintalistalla tuollainen reppu! Jos onni suosii, niin musta-harmaa 🙂
Jessika
4.11.2013 at 15:19viininpuna/beige
Anonyymi
4.11.2013 at 15:23Punainen 🙂 näistä repuista tulee lapsuus mieleen! terkuin, Outsa
Janika
4.11.2013 at 15:24Musta/harmaa olisi kiva 🙂
Elmiira
4.11.2013 at 15:26Aina halunnut tällaista. Mukaan arvontaan !
Anonyymi
4.11.2013 at 15:29musta/harmaa sopisi meille 🙂
Mine
Johanna
4.11.2013 at 15:39Kivan näköisiä takkeja tosiaan!
Musta-harmaa reppu olisi ihana 🙂
Johanna
4.11.2013 at 15:39Kivan näköisiä takkeja tosiaan!
Musta-harmaa reppu olisi ihana 🙂
Laura
4.11.2013 at 16:05Näyttääpä ihanalta tuo sinun takkisi, mielenkiinnolla jään odottamaan käyttökokemuksia! Ja jos arvonnassa onni suosii niin tuo beige/viininpunainen reppu saa muuttaa meille! 🙂
Sadie
4.11.2013 at 16:07Aivan ihana tuo sinun nuuk parka! Haaveilin tuosta takista viime talvena mutta hinta on liian kova joten jäi ostamatta. Jospa joskus löytäisi sen hyvästä alesta.
Osallitun musta/harmaan repun arvontaan.
Hanna
4.11.2013 at 16:08Oi mä niin tarttisin itselleni repun tuon punaisen, nyt sormet ja varpaat pystyyn,eli osallistun arvontaan!! kivan näköiset takit.
Jj
4.11.2013 at 16:15Mukana arvonnassa ja viininpunainen/beige olisi ihana 🙂
Anonyymi
4.11.2013 at 16:15Molemmat värit kelpaa 🙂 Meidän perheen suosikkireppuja…
MaritaK
Ebbe
4.11.2013 at 16:53Mukana. Musta/harmaa tai oikeastaan kumpi vain!
Anonyymi
4.11.2013 at 17:07musta-harmaa olisi valintani. hippu@outlook.com
Pöppiäinen
4.11.2013 at 17:12Mukana arvonnassa ja musta-harmaata tavoittelen. o.c_fani1994(ät)hotmail.com
Minnukka
4.11.2013 at 17:29Mukana ollaan! Musta/harmaa voisi kotiutua meille. :o)
villalaukka@gmail.com
Suvi
4.11.2013 at 17:51Kånkenista pitkään haaveilleena kumpi vain kävisi, mutta taitaisin valita musta/harmaan.
A
4.11.2013 at 17:52oi, tuo viininpuna-beige! Kivannäköisiä ovat myös takit. 🙂
-A
eloahetkessa.blogspot.fi
Mymlan
4.11.2013 at 17:58Musta-harmaa on enemmän näköiseni.
Petra
4.11.2013 at 18:01Musta/harmaa sopisi tänne paremmin kuin hyvin!
Sifia
4.11.2013 at 18:31Aivan ihania nuo takit!!! Kiitos takki esittelystä! Sun kuvat on aina niin kauniita!
Musta-harmaa laukku olisi ihana!!! <3 Mielelläni osallistun arvontaan. 🙂
Johanna
4.11.2013 at 18:40Mukana tavoittelemassa punaista reppua! 🙂
niina
4.11.2013 at 18:42Mukana viininpuna-beigen repun arvonnassa!
päivänpaiste
4.11.2013 at 18:44Mukana :). Molemmat värit ihania, mutta musta/harmaa sopii paremmin meille 🙂
Maissi
4.11.2013 at 18:52Musta/harmaan arvonnassa mukana!
tiinaf
4.11.2013 at 18:54Musta-harmaa! Vau!
Hanna.T
4.11.2013 at 18:56Mustaharmaa meille!
La Petite Princesse
4.11.2013 at 19:00Mustaharmaa kiitos 🙂
Anonyymi
4.11.2013 at 19:01Mustan repun arvonnassa mukana. 🙂 Minna L
Susanne Lekkerimäki
4.11.2013 at 19:05Mukana arvonnassa ja jos sattuis onnistaan, niin musta/harmaa oli mun valinta 🙂
Maiju
4.11.2013 at 19:06Mukana arvonnassa, musta-harmaa olisi valintani 🙂
Anonyymi
4.11.2013 at 19:06Mustaharmaa reppu sopisi meille paremmin, vaikka molemmat on kyllä kivoja! -mairipp
SofiaF
4.11.2013 at 19:08Mukana! Musta/harmaa olisi ihana! SofiaF
Pia - Jotain tekemistä
4.11.2013 at 19:19Musta-harmaa olisi hieno! 🙂
Reimari
4.11.2013 at 19:29Viininpunainen 🙂
kummelikopplan
4.11.2013 at 19:32Minulla oli punainen Kånken ekalla luokalla 🙂 Kovasti olen harmitellut ettei sitä ole säästetty. Jos nyt voittaisin valitsisin kuitenkin musta-harmaan.
mevid
4.11.2013 at 19:54Mukana, musta-harmaa olisi ihana<3
mevid@outlook.com
Anonyymi
4.11.2013 at 20:08Arvonnassa mukana! Viin.pun-beige olisi meille sopiva, tyttövoittoisessa perheessä sille löytyisi useampi käyttäjä 🙂
Soile
Anonyymi
4.11.2013 at 20:16Musta-harmaa reppu olisi kiva, arvonnassa mukana- Tiina H
Anonyymi
4.11.2013 at 20:18Mukana musta/harmaan repun arvonnassa! 🙂
Jennahan
Anonyymi
4.11.2013 at 20:45Musta-harmaa olisi valinta.
Nimimerkki Neiti Kesäheinä
Anonyymi
4.11.2013 at 20:46Tahtoisin tuon mustan repun:) -Beda-
Anonyymi
4.11.2013 at 20:51Mukana arvonnassa 🙂 musta/harmaata tavoittelemassa.
tiinarimmi@hotmail.com
Anonyymi
4.11.2013 at 20:54Musta/harmaa olisi ihana =)! Mukaan arvontaan.
ninuska76@luukku.com
Karro
4.11.2013 at 21:04Mukana arvonnassa, ja musta-harmaa olisi mieluisampi 🙂
Anonyymi
4.11.2013 at 21:07Tumman arvontaan 🙂 kaija
Helmi
4.11.2013 at 21:12Arvontaan mukaan! Tuo musta-harmaa ois kiva.:)
Salla
4.11.2013 at 21:16Mukana! 🙂 Punainen on mieluisampi
Anonyymi
4.11.2013 at 21:16Musta-harmaa reppu olisi aivan ihana! -Pautsi-
Anonyymi
4.11.2013 at 21:26Mukana 🙂 tykkäsin enemmän musta-harmaasta repusta 🙂 t. Saya sayav@hotmail.fi
Johanna Jossu
4.11.2013 at 21:35musta-harmaa olis suosikki, joten mukana arvonnassa 😉
Johanna Jossu
4.11.2013 at 21:36musta-harmaa olisi suosikkini, joten mukana arvonnassa 😉
Anonyymi
4.11.2013 at 21:39Viininpunainen-beige olisi värivalintani. 🙂
vaniljasade@hotmail.com
Anonyymi
4.11.2013 at 22:15Musta-harmaa, jos voitto osuu kohdalleni! 🙂 IINA M.
Anonyymi
5.11.2013 at 03:10Vaikea valinta, molemmat kävisivät, mutta… musta-harmaa… 🙂
janedoe65@luukku.com
Suvi
5.11.2013 at 03:51Puna-harmaa olisi mieluisa joten sen arvonnassa mukana.
Helen
5.11.2013 at 06:08Mustaharmaa.
Anonyymi
5.11.2013 at 06:22Musta-harmaa meille…
Juuri viime viikolla ostin fjällråvenin Luna-takin syyssateisiin, olen aivan ihastunut! MariA
Anskuli
5.11.2013 at 06:26oi että, tuo musta-harmaa reppu ois ihana, mukana ollaan 🙂
Anonyymi
5.11.2013 at 06:29Musta-harmaa olisi ihana omaan käyttöön. Pojalta löytyy tumman vihreä. t. Tiina ja A.
Kyhniäinen
5.11.2013 at 06:30Arvonnassa mukana! Molemmat värit ovat mieluisia…pitkällisen arpomisen jälkeen päädyin punaiseen. 🙂
Anonyymi
5.11.2013 at 06:35Musta-harmaan ottaisin.
-MinnaL-
Anonyymi
5.11.2013 at 08:03Moi!
Fjällräven on ehdoton ykkönen meilläkin! Jos onni suosii niin valitsisin musta-harmaan!
T. Milla Turunmaan saaristosta!
Amalia
5.11.2013 at 08:07musta-harmaa on kivempi! Tuo reppu olisi kyllä kiva voittaa!!:)
Anonyymi
5.11.2013 at 08:33Viininpunanen-beige, juu!
marianna1@luukku.co,
Anonyymi
5.11.2013 at 08:42Mukana arvonnassa! Musta-harmaa suosikkini.
LeeaR
Anonyymi
5.11.2013 at 09:04Punainen ehdottomasti 🙂
mmemarton@gmail.com
T: Andrea
Anonyymi
5.11.2013 at 09:23Hyvän näköinen parka! Arpaonnen suosiessa valitsisin mustaharmaan miehelle:) lapsille on luvattu oikomishoidon aloituksesta palkaksi ne pienet versiot…kolmella alkoi yhtäaikaa eli rahanmenoa olisi tiedossa;D Hyvää alkutalvea!
-Annili-
Anonyymi
5.11.2013 at 09:29Musta -harmaa meille kiitos!!!!
Jeppeli11 =)
tvej
5.11.2013 at 09:41Musta/harmaa olisi mieluisin.:)
N☆
5.11.2013 at 10:09Mukana! Musta-harmaa reppu meille 🙂
Anonyymi
5.11.2013 at 10:48Mukana arvonnassa. Voi molemmat reput on ihania, ehkä mieluisampi olisi kuitenkin viininpunainen-beige.
-Elina
elinaterho(at)hotmail.com
PW
5.11.2013 at 12:14Musta-harmaa!
PW
5.11.2013 at 12:14Musta-harmaa!!!
-Auroran&vaavin äiti-
5.11.2013 at 12:16Punainen olisi varmasti tytön mieleen 🙂
Anonyymi
5.11.2013 at 12:19Punainen!
-sasu-
Anonyymi
5.11.2013 at 12:28Musta-harmaan valitsisin 🙂
-Suvi
Emmi R.
5.11.2013 at 14:49Osallistun arvontaan! Musta-harmaa olisi valintani.
Bikke
5.11.2013 at 14:51mustan arvonnassa mukana 🙂
bikkenpilttuu@gmail.com
Kati
5.11.2013 at 15:50Tykkään kyllä molemmista, mutta ehkä nyt synkän talven keskelle kaivataan lisää väriä eli viininpunainen-beige olisi kuitenkin valintani.
Anonyymi
5.11.2013 at 16:12punainen-beige olis lemppari! 🙂 eltsu
Anonyymi
5.11.2013 at 16:13viininpuna beige kiva arvonta 🙂
Anonyymi
5.11.2013 at 16:15puna-beige on valinta nimimerkki:keva
Anonyymi
5.11.2013 at 16:35Musta-harmaa olisi kiva 🙂
HennaT
Anonyymi
5.11.2013 at 17:00Mukaan arvontaan! 🙂
– Senja-
Anonyymi
5.11.2013 at 17:48Musta-harmaa. Kivan näköinen takki 🙂 Saila
ancela37
5.11.2013 at 19:01Meillä ei kunnon reppua vielä ole ja jos voitamme,niin musta-harmaa ois kivempi väri 🙂
Henna73
5.11.2013 at 19:16Musta-harmaa ois huippu
Anonyymi
5.11.2013 at 19:41Musta -harmaa olisi enemmän kuin mieluisa meille.
– Minnamanna
Anonyymi
5.11.2013 at 20:03Viininpuna/beige olis kiva 🙂 millal@luukku.com
Heini
5.11.2013 at 20:09Minä muistan kyseisen merkin n. 20 vuoden takaa ja juurikin noista repuista! 🙂
Valintani on musta-harmaa.
Roosa
5.11.2013 at 20:16Kiva takki, pidän enemmän tuosta mustaharmaasta repusta.
Minna
5.11.2013 at 20:19Mukana tavoittelemassa musta-harmaata reppua 🙂
Anonyymi
5.11.2013 at 20:25Musta/harmaa kiitos!
-minttu47-
Anonyymi
5.11.2013 at 20:46Musta/ harmaa olis kiva!
– Eemima
tinni
5.11.2013 at 20:57Musta/harmaa reppu jos voitto osuu… Tällöin vois pojatkin äidin lisäksi käyttää sitä… Tinni kolmen pojan äiti
Anonyymi
5.11.2013 at 21:51Arvontaan mukaan. Musta-harmaa sopisi omaan värimaailmaan täydellisesti! -jellon84-
Anonyymi
5.11.2013 at 22:03Mustan arvonnassa mukana! T. Magda / ongoing22@hotmail.com
Josefin
6.11.2013 at 04:48Mulla oli lapsena punainen kånken, joten ois kyllä ihanan nostalginen tuo puna/beige 🙂 Osallistun arvontaan siis! -josefin
maatuska
6.11.2013 at 06:07mustaharmaa ois mun valinta,jos onni suosii
Amalia
6.11.2013 at 07:17Puna/beigen haluisin jos onni suosisi 🙂
Anonyymi
6.11.2013 at 07:29Musta/Harmaa, sopisi meille koko perheen käyttöön 🙂
-SannaA
Anonyymi
6.11.2013 at 08:00meille sopisi tuo tummempi reppu 🙂
-aisha
Anonyymi
6.11.2013 at 08:26Puna/beige olis oikein söppänä! -immeee
Jennies
6.11.2013 at 10:05Mukana ja punaisen arvonnassa 🙂
My heart is here
6.11.2013 at 11:10Viininpuna/beige olisi kiva 😛
Rea H
6.11.2013 at 13:10Musta harmaata 😉 mukana siis!'
Anonyymi
6.11.2013 at 14:25Arvonnassa mukana! Kummatkin lähes yhtä hienoja mutta musta-harmaan otan jos saan 🙂 t.Helmin äiti
Oili
6.11.2013 at 14:28Musta harmaa olis ihana. Antaisin tyttärelle lahjaksi.
Anonyymi
6.11.2013 at 14:54musta harmaa, mukana arvonnassa.
jaana.haarala@gmail.com
Anonyymi
6.11.2013 at 17:22Mahtis arvonta! Ehdinpä mukaan! Musta/harmaata havittelen;)
sannammpaananen@gmail.com
Anonyymi
6.11.2013 at 19:24Molemmat värit käy, mutta ehkä musta/harmaa olsii mieluisempi =)
-TanjaP-
tanja.puustinen@gmail.com
Anonyymi
6.11.2013 at 19:44Osallistun arvontaan ja musta/harmaa olisi mieluisampi.
Hiisukas
*riikka*
6.11.2013 at 20:29Mukana kivassa arvonnassa ehdottomasti! Tuo musta/harmaa olisi suosikki, siitä tulee mieleen oma ekaluokan reppuni, tummansininen Kånken 😉
Maya
6.11.2013 at 21:34Musta-harmaa olisi aivan loistava tänne, samalla saisi yhden joululahjaostoksen hoidettua 😉
Anonyymi
7.11.2013 at 03:58Tuo punabeige olis kiva 🙂
Tinkkunen
Anonyymi
7.11.2013 at 07:50Musta-harmaa olisi kiva.
t. odette123@luukku.com
atronii
7.11.2013 at 12:41Entisellä luokkakaverillani on Fjällräven-merkkinen reppu.
Anonyymi
7.11.2013 at 12:57Mustaharmaa ois suosikki, mutta toinenkin käy 🙂
minskun(ät)gmail.com
Anonyymi
7.11.2013 at 13:06On ne vaan niin klassikkoja…musta sävyinen menisi tulevalle kerholaiselle !!!
hennamake@suomi24.fi
-Henna-
aiai
7.11.2013 at 14:56Oi etä! <3
Musta-harmaa olisi minulle sopiva!
holopaisen_veera [at] luukku.com
Heidi
7.11.2013 at 17:09Musta-harmaa kelpaisi tänne 🙂
Ihanpieniunelma @ gmail.com
Anonyymi
7.11.2013 at 17:30Oi, musta-harmaa sopisi hienosti meidän perheenjäsenille.
t. Liinu
liinu101@hotmail.com
INKA
7.11.2013 at 18:56Reppu olisi muutenkin hankintalistalla, joten ehdottomasti mukana. Tavoitellaan musta-harmaata 😉
Anonyymi
7.11.2013 at 19:12Poika väreillä mennään eli musta-harmaa reppu sopisi meille. vmkarkka@gmail.com
Anonyymi
8.11.2013 at 06:38Hei;
12vuotiaan tyttäreni joululahja toive. Nyt on pakko kokeilla onnea! Väreistä käy kumpi vaan <3
nim.Pukinkonttiin 2013
Anonyymi
8.11.2013 at 07:14Kivoja värejä molemmat. Ottaisin kuitenkin mieluummin mustan.
t. Sanna
sanna.pesola@gmail.com
Anonyymi
8.11.2013 at 08:02Molemmat reput ihania, mutta meidän tytöille viininpuna/beige olisi varmasti enemmän mieleen 🙂
Adimon
Anonyymi
8.11.2013 at 10:46Sattuipa sopiva arvonta kohdalle, kun juuri pitäisi lapsille ostaa tällaiset kun aloittavat päiväkodin!
Mukana siis, ja musta-harmaa olisi mieleinen! 🙂
Jenskuli
Saniri
8.11.2013 at 13:18Mukana, musta-harmaa olisi valinta pojan päiväkotirepuksi 🙂
Riikka
8.11.2013 at 14:54Musta*harmaa!!!
Hansuli
8.11.2013 at 21:53Mukana arvonnassa ja todella vaikea valinta – ehkä punaiseen kallistun