POLKA DOT DAY

Vähän kuvia ja höpinöitä meidän viikonlopusta. Eevin kanssa samistelimme polka dot asuilla, molempien tunikat olen ostanut tuolta marimuksu kaupasta, minun omani on nimeltään Petja tunika ja sitä löytyy mustana ja punaisena täältä. Meillä oli täällä mummu viikonloppuna kyläilemässä ja lapset olivat tietysti taas tosi innoissaan meidän vieraasta. Viikonloppu meni lautapelejä pelaillessa, vähän kaupoilla kierrellessä sekä herkutellessa toisen mummun ruokapöydässä.

Ostimme muutes kaupasta yhden uuden lautapelin, tämmöisen Disneyn muffinssipelin, jossa piti koota mahdollisimman monta muffinssia ennen kuin aika loppuu. Oli melkoinen ylläri paketin avatessa, että siellä oli ohjeet pelkästään norjaksi ja tanskaksi ja lisäksi paketista puuttui kokonaan pelissä tarvittava tiimalasi. Noh jotenkin noista ohjeista pääsi hiukan jyvälle miten peli toimii ja youtubesta kurkkasin ko. pelistä jonkin videoarvostelun, missä selitettiin samalla säännöt. Tiimalasia lainattiin aliaksesta ja näin saatiin peli käyntiin. Illalla ei ollut enää aikaa käydä vaihtamassa uuteen ja tänään kaupat olivat sitten kiinni, täytyy ensi kerralla kyllä mainita tuosta siellä kaupassa. Sattuikohan meille joku maanantaikappale vai liekö koko erässä tuollainen vika? Onko kenelläkään muulla tätä peliä?

Tänään on sitten hemmoteltu isää ja lapset olivat taas tehneet aivan ihania askarteluja hoidossa ja kerhossa. Eevi oli myös leiponut isille keksejä ja korttiin oli kirjoitettu Eevin sanoin millainen se rakas isi oikein on. Pääsimme tänään valmiiseen pöytään koko porukka kun mummu oli valmistanut herkullista hirvelihakäristystä ja mahat pinkeänä sieltä kotiuduimme tuossa jokin aika sitten. Nyt täytyisi suunnata tuonne yläkertaan valmistelemaan huomista maalausurakkaa, tavoitteena olisi tällä viikolla saada lasten makuuhuoneessa maalattua katto ja seinät ja sitten voisi siirtyä tuonne keittiöön seuraavaan urakkaan.

Tässä vielä tämän päivän juhlijoita ja mukavaa illanjatkoa kaikille!

 Eevin mekko Guess // Aatun paita h&m, housut mini rodini

  • Tanja
    10.11.2013 at 17:26

    Ihanat samikset ♥. Marimekko näyttää hyvältä sulla (jaa Eevillä tietty!) vaikka en sua vasinaiseksi Marimekkotyypiksi mielläkään.

    • Sini
      10.11.2013 at 18:58

      Kiitos! Mä oon aina tykännyt marimekosta, mutta osa vaatteista on kyllä liian värikkäitä mun makuun, joitan helmiä poimin sitten omaankin kaappiini 🙂

  • Eppusen kaapilla
    10.11.2013 at 17:53

    Ootte kyl söpöjä Eevin kanssa 🙂 ♡

    • Sini
      10.11.2013 at 18:59

      Aww, kiitos <3

  • Pikku hiiri
    10.11.2013 at 18:20

    Tosi kivoja kuvia & vaatteita! Eevi on niin suloinen <3

    • Sini
      10.11.2013 at 18:59

      Voi, kiitos!

  • sisko
    10.11.2013 at 18:40

    Hei!
    Mistä olet ostanut tyttärellesi tuon Tau-nalle -laukun? Meillä on yksi tosifani ja olisi onnellinen tuollaisesta laukusta 🙂

    • Sini
      10.11.2013 at 19:01

      Moi! Tuo on ostettu ti-ti nallen talosta, mutta olen noita kyllä nähnyt muuallakin kaupoissa missä titi hahmojakin myydään. Noita on myös aiankin tuolla niiden omassa verkkokaupassa http://www.titikauppa.fi/Tau-Nallen-kerhokassi

  • Melina / Minishow
    10.11.2013 at 19:03

    Ihanan söpöinä teiän pikkuiset jälleen! Ja on tosi nätti toi sunkn tunika!

    Mäkin tilasin Marimuksusta meidän tytölle tota omenakompottia ja nyt oon ihan täysin hullaantunu kaikkiin vähän värikkäämpiinkin kuoseihin. Mun blogissa olis alekoodi ja Marimuksun arvonta!

    • Sini
      16.11.2013 at 12:22

      Kiitos!Se omppukuosi on kyllä kanssa ihana!

  • Rea H
    10.11.2013 at 22:05

    Koko perhe niin tyylikkäänä , ihana mätsäys. Tyttösi vaan kaunistuu ja poika on super söde. Niin , pitäähän isänpäivään panostaa 😉

    • Sini
      16.11.2013 at 12:23

      Kiitos!

  • Anonyymi
    11.11.2013 at 09:16

    Kivoilta näytätte taas 🙂 Onko tuo Eevin mustavalkoinen rusetti myös Marimekon? On tosi hauskan näköinen.
    -AnuP

    • Sini
      16.11.2013 at 12:23

      Rusetti on molo kidsin, tilattu muistaakseni kaksi kuningasta kaupasta.

  • Amalia
    11.11.2013 at 21:00

    ihanat mekot molemmilla. Jotenkin näissä kuvissa Eevi näytti isolta tytöltä 🙂

    • Sini
      16.11.2013 at 12:23

      Voi, kiitos!

Lue lisää