Sammakonkutua

Lapsena yksi minun herkkujani oli mummun tekemä helmivelli aka. sammakonkutukeitto. En ole syönyt tuota kuin pikkutyttönä viimeksi ja ajattelin tehdä pienen ruokamatkan lapsuuteen ja kokata tuota tänään aamupalaksi. Edellisen kerran kun verestelin muistojani makaroonivellillä, oli lasten vastaanotto ko. ruokaan aika nuiva. Kumpikaan ei tykännyt ja Eevi varmaan sai jotain traumoja niistä parista lusikallisesta, sillä sen jälkeen on monesti kysellyt, että enhän vaan ikinä tee enää sitä makaroonivelliä 😀

Luottavaisin mielin heitin kuitenkin ryynit kattilaan ja kohta jo istuimmekin pöydän ääressä maistelemassa tätä ”äidin lapsuuden herkkua”. Huomatkaa hiukan epäileväinen ilme kuvassa! 🙂 Ei tainnut olla mikään yllätys, että kummatkin lapset inhosivat sitä. Lapsuudenmuistot mielessä itse kehuin, että sehän on hyvää ja syökääs nyt, kunnes  maistoin sitä. Sehän oli oikeasti ihan hirveää! Ryynit eivät maistu miltään ja ovat kumimaisia palluroita, jotka jäävät suuhun pyörimään ja ne on pakko huuhdella maidolla alas, sillä muuten niitä ei saa nieltyä. Ja tämäkö on ollut mun herkkua joskus? Ehkäpä jotkut muistot olisi parasta jättää sinne lapsuuteen, nyt koko sammakonkutukeitolta meni ihan täysin pohja. Aamupalaksi olikin sitten leipää 🙂