Sammakonkutua

Lapsena yksi minun herkkujani oli mummun tekemä helmivelli aka. sammakonkutukeitto. En ole syönyt tuota kuin pikkutyttönä viimeksi ja ajattelin tehdä pienen ruokamatkan lapsuuteen ja kokata tuota tänään aamupalaksi. Edellisen kerran kun verestelin muistojani makaroonivellillä, oli lasten vastaanotto ko. ruokaan aika nuiva. Kumpikaan ei tykännyt ja Eevi varmaan sai jotain traumoja niistä parista lusikallisesta, sillä sen jälkeen on monesti kysellyt, että enhän vaan ikinä tee enää sitä makaroonivelliä 😀

Luottavaisin mielin heitin kuitenkin ryynit kattilaan ja kohta jo istuimmekin pöydän ääressä maistelemassa tätä ”äidin lapsuuden herkkua”. Huomatkaa hiukan epäileväinen ilme kuvassa! 🙂 Ei tainnut olla mikään yllätys, että kummatkin lapset inhosivat sitä. Lapsuudenmuistot mielessä itse kehuin, että sehän on hyvää ja syökääs nyt, kunnes  maistoin sitä. Sehän oli oikeasti ihan hirveää! Ryynit eivät maistu miltään ja ovat kumimaisia palluroita, jotka jäävät suuhun pyörimään ja ne on pakko huuhdella maidolla alas, sillä muuten niitä ei saa nieltyä. Ja tämäkö on ollut mun herkkua joskus? Ehkäpä jotkut muistot olisi parasta jättää sinne lapsuuteen, nyt koko sammakonkutukeitolta meni ihan täysin pohja. Aamupalaksi olikin sitten leipää 🙂



Onko teillä joku lapsuuden herkku, joka ei enää olekaan niin herkku?
  • Anonyymi
    7.11.2013 at 12:37

    Heh! Ihan samat herkut on lapsuudesta tuttuja mutta ei ole ollut rohkeutta maistaa niitä aikuisena 🙂 Muistan vielä tykänneeni talkkunajauhoista ja nykyään pelkkä sana tekee pahaa. Kerran tarjosin lapsille mustikkamaitoa josta itse pidin lapsena mutta ei sekään kelvannut 🙂

    • Sini
      7.11.2013 at 13:44

      Ehkä hyvä niin 😀 Voi, talkkunaa!!Mäkin söin sitä pienenä! Laitettiinkos sitä piimän sekaan? Ei muista enää..Mustikkamaito oli kanssa hyvää, ei uppois kyllä enää 🙂

    • Sini
      7.11.2013 at 13:45

      Ei varmasti uppois lapsille puuroversionakaan 🙂

  • Mari
    7.11.2013 at 12:55

    Maksalaatikko, ja varsinkin veriletut! 😀

    • Sini
      7.11.2013 at 13:45

      yöööök! 😀

  • Anonyymi
    7.11.2013 at 13:40

    Hei! Haluaisin tietää että missä ammatissa olet? Sun kirjoittamat jutut on kyllä aina niin hyviä! 🙂

    • Sini
      7.11.2013 at 14:51

      Kiitos! Työjutut olen aina pitänyt blogin ulkopuolella ja toivon, että jatkossakin niin. Toivottavasti ymmärrät.

  • Annika /Karkkipurkki
    7.11.2013 at 14:16

    Helmivelli oli mun mielestä lapsenakin jotain ihan kamalaa! 😀 Makaroonivelli sen sijaan oli superherkkua, mutta ei kyllä enää kuulosta yhtään niin herkulta, enkä taida sitä edes koittaa tehdä 😉

    • Sini
      7.11.2013 at 14:51

      Mä tykkään kyllä makaroonivellistä edelleen!

  • Anonyymi
    7.11.2013 at 14:44

    Hei aikuiset ihmiset! Ruoka ei ole "hyii". Kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta tuollainen asennr on typerä. Ei tarvitse ihmetellä jos lapsille ei maistu.

    • Sini
      7.11.2013 at 14:55

      Nimenomaan, aikuisiahan tässä kaikki ollaan. Tekstit nyt eivät mitenkään ole rinnastettavissa kasvatusmetodeihini, eikä kaikkia kannata ottaa niin vakavasti. Meillä ei sanota pöydässä hyi tai yök ja kaikkia ruokia maistetaan ja sitten kiitetään. Itseltä saattaa puheessa päästä ärräpäitäkin joskus, mutta ei meillä silti lapset kiroile 😉

  • *Laura*
    7.11.2013 at 17:40

    Hihih, hauska! Ei ainakaan tullut sellainen olo että tuota reseptiä pitää kokeilla! 😀

    • Sini
      8.11.2013 at 07:57

      😀

  • Hanna
    7.11.2013 at 19:33

    Mä en muista syöneeni helmi velliä mutta makaroni velli oli suurta herkkua, pitääkin testata joskus omilla lapsilla:) nyt ei tule muita lapsuuden herkkuja mieleen.

    • Sini
      8.11.2013 at 07:57

      Joo makaroonivelli on hyvää!

  • AnnaT.
    7.11.2013 at 20:19

    Lihahyytelö eli aladobi oli suurta herkkua lapsena… enää ei tee mieli 😀 Onkos tuttua sulle?

    • Sini
      8.11.2013 at 07:58

      Juu, siis nötköttiä!!Ei ole koskaan mun oma herkku ollut, mutta meillä pappa söi sitä usein 🙂

    • AnnaT.
      8.11.2013 at 20:14

      Ei, nötkötti on sitä säilykepurkkilihaa (jaiks)mutta aladopi on semmoista liivate massan seassa olevia lihan paloja (googletapa vaikka kuvahaulla ) 🙂

    • Sini
      9.11.2013 at 15:02

      Ei ku joo, mä sekotin tuon siihen. Tiedän myös tuon sun tarkoittaman, mutta en ole varmaan koskaan maistanut!

  • Riihitonttu
    7.11.2013 at 20:48

    Voi, kyllä sun täytyy vielä kokeilla! Laita iso voinokare keittoon ja tee punaiseen maitoon! 🙂 Meillä tehtiin helmivelliä piiiitkästä aikaa viime viikolla ja lapsetkin tykkäs! (Ja äiti…) 😉

    • Sini
      8.11.2013 at 07:58

      Okei, mä voin antaa ehkä uuden mahiksen tälle 🙂 Kiitos vinkeistä!

    • Riihitonttu
      8.11.2013 at 08:04

      Nii ja tietysti sokeria päälle 😉

    • Riihitonttu
      8.11.2013 at 09:39

      Piti vielä tulla kertomaan, kun uudestaan tein.. laitoin helmet maitoon vähä ennenkuin maito kiehui. Suurimot ehti sulaa pienemmiksi ja vellistä tuli paksumpaa ja lasten mielestä vielä parempaa 🙂

    • Sini
      9.11.2013 at 15:02

      Kiitos vinkeistä!Taidan kokeilla joku päivä vielä uudestaan!

  • Anonyymi
    8.11.2013 at 10:23

    Mä olen tutustunut helmivelliin vasta aikuisiällä työskennellessäni päiväkodissa. Ja sehän on ihanaa! =) Kotona myös kelpaa lapsille, usein oikein toivovat helmivelliä. Muut puurot mannapuuroa lukuunottamatta eivät uppoa. Ja ipanoilla ikää jo 8 ja 11 vuotta. =) Ja makaronivelli, kuin myös perunavelli on lapsuuden herkkuja täälläkin. En ole koskaan vaan lapsille kokannut niitä, ainakaan vielä. =)

    • Sini
      9.11.2013 at 15:03

      Mä tykkään kovasti mannapuurosta ja riisipuurosta, täytyiskin tehdä joku päivä taas!

Lue lisää