Varaslähtö joulukuuhun

Hiphei, täällä on jo muutaman päivän ajan pomppinut kaksi pientä tonttua ja joulukoristeitakin on kaiveltu kaapin kätköistä esiin. Itse en mikään niin kovin jouluihminen ole, eikä koristeita tule mitenkään hirveästi laitettua. Muutamat valot ja sitten perinteiset tontut ja lisäksi lasten tekemiä askarteluja ripustellaan vähän joka puolelle. Yleensä joulukoristeet myös lähtee meiltä takaisin kaappiin aika nopeasti joulun jälkeen 🙂 Joulusta kyllä noin muuten tykkään, etenkin siitä hyvästä ruoasta ja leppoisasta ajasta oman perheen kesken.

Viime vuotiset popin tonttulakit löytyi komerosta pienen etsiskelyn jälkeen ja heti tuli kyselyjä, että joko ne saa laittaa päähänsä. No mikä ettei, mitäpä niitä säästelemäänkään ja tosiaan lakkien löytymisen jälkeen ne päässä on täällä hiippailtukin sitten pitkin päivää.

Ps. Huomaatteko lapsukaisissa jotain erilaista? 🙂

Pieni varaslähtö jouluun löytyy myös NiiloIlon verkkokaupasta, nimittäin heidän joulukalenterinsa starttaa jo tänään! Loppuviikon tarjouksena on hyviä alennuksia theBRANDin tuotteista ja sieltä lähetettiinkin Eeville tuo kuvissa näkyvä kiva setti mihin kuului theBRANDin musta flounce dress sekä gugguun mustavalkoiset leggingssit. Noita theBRANDin mekkoja meillä on ollut aikaisemminkin ja niissä on mielestäni kivan kapea malli. Mitoitus on ehkä vähän niukahkoa, Eevillä on kuvassa koko 6 ja hänellä on pituutta n 110cm. Gugguuta meillä on ollut myös aikaisemmin Aatulla ja heidän trikoon laatuun olen ollut tosi tyytyväinen, nämä leggingssit olivatkin samaa napakkaa materiaalia. Näistä Eevillä on koko 116 ja näissä oli hiukan kasvunvaraakin.

Joulukuusta alkaen NiiloIlosta löytyy aina uusi kalenteritarjous, kalenteriin pääset tästä ja kannattaa myös tykkäillä heidän Facebook sivuista, sillä sinne päivittyy aina uusin tarjous.

Kiitos Annelle kivasta setistä ja mukavaa viikonloppua kaikille! Ennen joulua löytyy blogistani vielä muutama muukin hyvä tarjous, luvassa mm. marimekkoa sekä leluja!
  • La Petite Princesse
    29.11.2013 at 06:01

    NIIN kivat leggarit ja toki söpikset ipanat 🙂
    Noi tonttulakit on kyllä kivat, myydäänköhän tänä vuonna..?

    • Sini
      30.11.2013 at 10:10

      Kiitos!Juu lakkeja on myyty tänäkin vuonna!

  • Sari - MrsAgatha
    29.11.2013 at 06:45

    Tosi kiva tuo Eevin asu, voisin melkein itekin pitää! 🙂
    Meillä laitetaan joulukoristeet vasta aatonaattona ja otetaan loppiaisena pois. Näin mä sekä mies ollaan molemmat tehty lapsesta asti ja mitä sitä turhaa muuttamaan. 🙂

    • Sini
      30.11.2013 at 10:11

      Hahaa, niinpä!
      No mitäpä sitä muuttamaan hyväksi todettua perinnettä 🙂

  • anna
    29.11.2013 at 07:19

    kivan simppeli tuo mekko!tilasinkin NiiloIlon joulunavauksesta tytölle joulukorttikuvaan AlbaBabyn sinisen mekon, jossa punainen sydän ja resorit. Onko molempien hiuksia leikattu..?

    • Sini
      30.11.2013 at 10:11

      Voi, kuulostaa kivalta tuo mekko. Juu, molemmat kävivät parturissa!

  • Anskuli
    29.11.2013 at 07:24

    Neidiltä ainaki on lyhentynyt tukka, oisko pojultakin?:)

    • Sini
      30.11.2013 at 10:12

      Juu, itseasiassa Aatun sinne parturiin menikin, mutta Eevi halusi myös lyhyemmät hiukset. Aatun omia ei tuossa nyt oikein näekään, ta näkee ettei niitä ole yhtä paljon kuin ennen 🙂

  • AnuH
    29.11.2013 at 07:36

    🙂 Onks tukka lyhentynyt molemmilta? Meillä on harmaana tytöllä tuo mekko, ihanan kapea malli, mutta jos laittaa liian kivojen leggareiden kanssa (mini rodinin timantit), nostaa tuon hameen korviin, että itse näkisi leggaritkin ;D Mustana ois kans tyylikäs!

    • Sini
      30.11.2013 at 10:12

      Juu on! Tuo muutes menisi hyvin niiden rodinin leggareiden kanssa!

  • Vauhtivekaroiden äiti
    29.11.2013 at 07:59

    Oi, ihanat kuvat. Tosi hyvältä näyttää! 🙂

    • Sini
      30.11.2013 at 10:12

      Kiitos ja kiitos mieluisasta paketista!

  • Viivi / Valkoinen Soihtu
    29.11.2013 at 12:37

    Vitsit, ihania kuvia:)! Ja supersöpöt vaatteet! Tytölle tekisi mieli ostaa nuo mustavalkoiset leggarit, ihanat!

    • Sini
      30.11.2013 at 10:13

      Kiitos. Nuo gugguun leggarit on tosi hyvää materiaalia, semmoiset napakat!

  • Henna
    29.11.2013 at 13:03

    Parturissa selkeesti käyty 🙂 Aatukin?

    • Sini
      30.11.2013 at 10:13

      Juu, molemmat!

Lue lisää