Lastenhuoneen suunnitelmia

Lasten makuuhuoneessa on nyt maalattu katto ja seinät, mutta vielä tekemistä riittää lattiassa, listoittamisessa, ovissa jne. Vähän pitäisi ikkunanpieliäkin vielä maalata, mutta se homma tuntuu tökkivän nyt pahasti, eikä millään vaan huvittaisi. Paljon kivempaa olisi vain keskittyä tuohon sisustamiseen, joten tässä muutamia suunnitelmia tuon lastenhuoneen osalta.

Huone on aika iso ja vähän hankalan mallinen, molemmille lapsille löytyy huoneesta oma ”siipi” tai lähinnä sellainen kolo, johon saa sängyn. Huoneeseen ajattelin laittaa myös molemmille omat pulpetit, Eevin oma onkin jo maalattu, mutta Aatun oma pitäisi vielä hioa ja käsitellä. Pulpettien taakse ajattelin teettää ystävälläni vanerisen levyn, jonka maalaisin liitutaulumaalilla. Kalusteet on kaikki hommattu valkoisena ajatuksena, että menisivät sitten mahdollisimman pitkään ja minkälaisen sisustuksen kanssa tahansa.

Valaisimeksi ostin tuolta DomDomista tämän Tvåfotan timantin koossa M. Tykkään tästä ihan älyttömästi ja tämä sopisi meillä melkein ihan mihin huoneeseen tahansa, tästä on myös pienempi pöytämalli-versio ja sekin olisi hauska!

Artekin jakkarat tilasin Finnish Design Shopista ja ne saavat toimittaa tuolien virkaa tuossa pulpettien luona, parin vuoden päästä viimeistään tulee sitten ajankohtaiseksi kunnon koulupöydän ja tuolin hommaaminen Eeville. Jakkaroille löytyy sitten myöhemmin varmasti käyttöä muualtakin talosta.

Aatu on kova robottifani ja tätä teemaa koitan vähän tuoda tuonne ”Aatun puolelle” huonetta. Huutiksesta löysin kivan star wars säästöpossun ja mustavalkoinen printti on tulostettu netistä hiukan paksummalle paperille. Tämä odottelee vielä kehyksiä sekä oikeaa paikkaa seinällä. Nuo Star Wars jutut tuntuvat olevan aika kivenalla nykyään, tarjolla on vain pikkulegoja, mutta niillä Aatu ei osaa vielä leikkiä. Olisi kiva löytää näistä jotain pienempiä keräilyhahmoja tai esimerkiksi niitä dubloukkeleita, jos jollain lojuu kotona ylimääräisenä, niin vinkatkaa ihmeessä sähköpostiini!

Eevin puolella oleva suloinen tyttöprintti on taitavan Ashley Goldbergin tekemä ja hommattu etsysta. Taidan tilata tälle vielä kaveriksi toisenkin tytön, toimitus oli muutes tosi nopeaa ja noin viikon päästä tilauksesta printti oli postilaatikossa!

Tässä vielä jotain suunnitelmia tuon makkarin osalta. Ikeasta hommasimme Stuva hyllyt molemmille ja näihin saa kätevästi kirjoja ja joitain lelujakin säilöön. Aikaisemmin olen tilannut tuonne jo Saksasta connox.de kaupasta nuo stringin pocket hyllyt ja jahka kaikki hommat saadaan tehtyä, pitää katsoa sopisiko johonkin paikkaan tuollainen kiva pieni talohyllykin. Verhoiksi olen suunnitellut Ikea/Marimekko yhdistelmää ja vähän väriä tuomaan lisäksi ainaki Aatulle noita legon säilytyspalikoita. Maton hommasin annolta 30% alennuksella, sieltä löytyy muutes tosi kivoja tekstiilejä! Erityisesti Eevi tarvitsisi usia petivaatteita, koska on siirtynyt jo isompaan peittoon ja tuollainen prinsessasetti olisi varmasti hänen mieleenä. Samalla teemalla löytyisi Aatullekin astronautti tai sitten molemmille vaikkapa nuo fermin mustavalkoiset (tai ehkäpä tuonne meidän makkariin…)

Semmoisia suunnitelmia lastenhuoneessa, toivottavasti joskus pääsen näyttämään teille sitä valmistakin versiota 🙂

  • La Petite Princesse
    11.12.2013 at 08:32

    Löytyy kyllä monta ihanaa elementtiä, mitkä voisin meillekin siirtää 🙂
    Clasulla oli muuten ainakin vielä viime viikolla suuria legoukkoja, starwars -sellaisia ja toimivat digitaalisina kelloina, ajattelin ehkä hankkia joulupakettiin yhden!

    • Sini
      11.12.2013 at 08:50

      Semmoisen muutes juuri ostinkin hiljan amazon.co.uk kaupasta. olivat siellä silloin ainakin vähän edullisempia kuin Suomessa!

  • Retromoderni
    11.12.2013 at 09:01

    Tosi kiva suunnitelma

    • Sini
      11.12.2013 at 18:58

      Kiitos, innolla odotan koska tulis valmista!

  • anna
    11.12.2013 at 10:22

    tuo lamppu on ihana! Sopisi meillekin olohuoneeseen. Meilläkin lastenhuoneen sisustus ihan kesken. Ostettiin Ikeasta Expedit -hyllykkö säilytystä varten, mutta vielä pitäisi hommata ainakin matto ja valaisin. Olisko sulla muuten jotain vinkkiä että mistä löytäisi melko isoja ja kivoja lastenhuoneen mattoja? Koko saisi olla noin 130×170 cm ja hinta mielellään alle 120 eur.

    • Sini
      11.12.2013 at 18:59

      Se expedit onkin kätevä ja vetää sisäänsä paljon tavaraa. Meilläkin on ollut lastenhuoneessa semmoinen. Hmm, onko sulla mielessä minkä tyylinen maton pitäisi olla? siis selkeästi lastenkuosilla vai jotain mustavalkoista vai oikein värikästä?

    • anna
      12.12.2013 at 08:34

      Ajattelin jotain melko värikästä ja selkeää. Ei tarvitse olla lastenkuosilla välttämättä. =)

    • Anonyymi
      19.12.2013 at 19:35

      Anna:
      Kaverin lapsilla on tämä mattona. Livenä mielestäni paljon kivempi, kuin kuvassa, ja ei ole tosiaan hinnalla pilattu 🙂
      http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/70251740/

    • anna
      29.12.2013 at 07:14

      kiitos vinkistä. 🙂 ostin sitten juuri tuon maton minäkin.

  • Kissis
    11.12.2013 at 12:28

    Ah, toi timantti on niin hieno. Pakko itsekin hommata jossain vaiheessa. 🙂

    • Sini
      11.12.2013 at 18:59

      Se on, suosittelen!

  • Vauhtivekaroiden äiti
    11.12.2013 at 18:14

    Kivalta kuulostaa suunnitelmat! Ja aivan ihana tuo lamppu 🙂

    • Sini
      11.12.2013 at 19:00

      Lamppu oli kyllä nappiostos!

  • Unknown
    11.12.2013 at 19:00

    Hei, mistä noi lakanat on? Ne on tosi hienot

  • Unknown
    11.12.2013 at 19:02

    Hei, mistä noi lakanat on?

  • Anonyymi
    11.12.2013 at 20:04

    Moi! Netissä on jotain star wars juttuja http://www.alphageek.fi. En ole tuolta tilaillut mitään enkä siis osaa suositella. Nättejä juttuja lastenhuoneeseen teillä. Meillä on tauluna tuo Kulkue turkoosilla seinällä. Ei oo kyllästyttänyt yhtään ainakaan nyt vuoteen! 🙂 -Helmin äiti

    • Sini
      11.12.2013 at 20:09

      Kiitos, täytyykin tsekata! Tuo kulkue on jotenkin niin kiva, sopivasti värikäs mutta ei silti liikaa 🙂

  • Jonsku - Valoisaa vaaleaa
    13.12.2013 at 21:52

    Tuo talohylly on aivan ihana, sellaisia olen instagrammissa kuolaillut joillakin. Mitä merkkiä se on vai onko niitä monia erilaisia, tiedätkö? Ja mistä sellaisen saa :))

    • Sini
      13.12.2013 at 22:33

      Se on kyllä tosi kiva. noita löytyy aika monelta merkiltä, ferm livingilta löytyy paria kokoa ja sitten sellaisia yksittäisiä taloja. Fermin hyllyt taitaa olla niitä kalleimpia (n 70-100e) ja tuo kuvassa oleva on bloomingdales ja semmoinen löytyy ainakin täältä http://www.annival.fi/HYLLYKKOe-Nature
      Niitäkin löytyy kahta kokoa, mutta en muista oliko tuolla kaupassa vain tuota yhtä.

Lue lisää