Niskasta kiinni

Uusi vuosi, uudet kujeet vai miten se nyt menikään?! Jouluna tuli vedettyä sellainen ähky jouluruokia ja suklaata, että vieläkin meinaa ahdistaa. En olisi uskonut, että suklaaseen voisin koskaan kyllästyä, mutta nyt on tuntunut kyllä vähän siltä. Ja se on paljon sanottu tällaiselta herkkuja rakastavalta tyypiltä.

Tänä vuonna tavoitteenani on treenata enemmän ja syödä terveellisemmin. Hah, en ole varmastikaan ainut kyseisen lupauksen tehnyt. Ihan kotiruokaa syödään jatkossakin kohtuudella, mutta ne herkut, niitä pitäisi vähentää. Sokeriin on varmasti ainakin itsellä syntynyt jo ihan kunnon riippuvuus ja kun noita tuoteselosteita tsekkaa, niin sitä sokeria on ihan jokapaikassa!

Aion sallia itselleni herkuttelupäiviäkin aina joskus, mutta muuten koitan vähän paremmin katsoa mitä sitä tulee suuhunsa laitettua. Tavoitteena on kunnon kohenemisen lisäksi myös energisempi ja parempi olo, tuo sokeri taitaa väsyttää aikalailla.tavoitteena on myös saada kotiäitiaikana kadonneita lihaksia takaisin. Täytyy muistaa vaikkapa vuoden päästä verrata näihin kuviin, onko mitään kehitystä tapahtunut.

Salilla käymisen lisäksi ajattelin hyödyntää luppoaikaa treenaamalla tuolla melko kauan kaapissa olleella Gymstickilla. Tällä saa mielestäni hyvin treenattua etenkin käsilihaksia ja harjoituksen pystyy vetämään nopsaa kotona ja laite vie tosi vähän tilaa kaapissa. Tämän olen ostanut jo monta monta vuotta sitten, mutta kaipa näitä edelleenkin myydään?! Valittavana on useita vaihtoehtoja tuon vastuksen suuruuden suhteen ja kuminauhoja kiristämällä vastusta saa aina lisää. Laitan loppuun vielä kuvan mitä muita liikkeitä tällä voi tehdä.

Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella, tuliko asetettua jotain tavoitteita ensi vuodelle? Ja mitkä on teidän vinkit tuohon herkuttelun korvaamiseen, mitäs sitä voisi suklaan sijaan sitten napostella kun makeanhimo iskee?

  • Unelma Säleikkö
    1.1.2014 at 21:42

    Ei vitsit miten makeet treenipöksyt timmillä mimmillä!

    • Sini
      3.1.2014 at 13:08

      Noi on kivat, välillä muutakin kuin vain mustaa 🙂

  • Satu/Willa Fox
    1.1.2014 at 22:15

    Hih, samanmoisia suunnitelmia täällä. 🙂 mä vähensin joskus vuosi sitten radikaalisti herkuttelua, söin silloin aika usein (ja vieläkin ) rasvattoman viilin jonkun vauvan sokeroimattoman hedelmäsoseen kanssa tai sit vaan jyystin ksylitolipurkkaa kunnes pahin himo meni ohi, Tsemppiä!!

    • Sini
      3.1.2014 at 13:09

      Viiliä pitäisikin alkaa syömään, jugurteissa kun on aika paljon sokeria. Olen vetänyt nyt mysliä ja maustamatonta jugurttia pahimpaan himoon 🙂

  • Anonyymi
    1.1.2014 at 23:33

    Hei mikä on tuo ihana navy mekko,joka tuossa rekillä ensimäisenä roikkuu? Hyvää uutta vuotta! 🙂

    • Sini
      3.1.2014 at 13:10

      Se on filippa k:n, on itseasiassa mustavalkoinen, mutta taitaa noita olla sinisenäkin! Samoin sinne!

  • Vauhtivekaroiden äiti
    2.1.2014 at 06:02

    Vähän on samanlaiset fiilikset täälläkin, ja uudenvuoden lupaukset! Lisää treeniä ja vähemmän herkkuja.. Herkkuihin minulla pätee nollatoleranssi, joko syön (paljon) tai sitten en ollenkaan.

    Tosi kivat treenivaatteet! 🙂

    • Sini
      3.1.2014 at 13:10

      No niinpä! Mulle ei tuo nollatoleranssi toimi, sortuisin heti. Siksi jätin kuukauteen yhden herkutteupäivän, on sitten jotain mitä odottaa 😀 Tsemppiä sinnekin!

  • Anonyymi
    2.1.2014 at 06:27

    Samoja tavoitteita täällä :). Suunnittelin, että kerran kuussa olisi herkuttelupäivä, mutta turhan tiukkapipoinen en aio olla. Leivät jätin vuosi sitten pois ruokavaliosta, ja nyt jatkan hiilareiden vähentämistä. Tänään tein ekaa kertaa puuron tilalta aamusmoothien koko perheelle ja maistui :). Myös liikunnan koitan saada jälleen säännölliseksi osaksi arkea. Minimitavoite olisi yksi lenkki ja yksi salitreeni viikossa.

    Siitä puheen ollen, nyt salille :). Kivaa päivää ja energistä uutta vuotta :)!

    • Sini
      3.1.2014 at 13:11

      Sama täällä, kerran kuussa saa herkutella ja kylässä saa syödä 😀 Pitää vissiin kyläillä usein! Mitä laitoit smoothiehen? Voisin kanssa kokeilla, meillä ei puurot uppoa!

      Samoin sinne!

  • Mari
    2.1.2014 at 09:48

    Mä oon kokeillut herkkujen korvaamista hedelmillä vaihtelevalla menestyksellä. Toki niissäkin on hedelmäsokeria. Parhaimpia ovat kaikki makeat, kuten viinirypäleet, ananas ja hunajameloni :).

    • Sini
      3.1.2014 at 13:12

      Hedelmiä pitäisi kyllä syödä enemmän, ei kai se hedelmäsokeri niin pahasta ole?! 😀 Ja toisaalta parempi sekin kuin karkit!

  • Melina / Minishow
    2.1.2014 at 10:24

    Ihan huippukroppa sulla on muutenkin! Mutta ymmärrän kyllä että sitä haluu ihan yleisesti kohottaa kuntoa, sama olis mullakin tavoitteena. Aika huonosti on homma lähtenyt liikkeelle, kun herkkuja on syöty koko ajan.. Ehtii sitä sit ens viikollakin ;).

    • Sini
      3.1.2014 at 13:13

      Kiitos ja kyllä, nimenomaan sellainen yleiskunnon kohotus ja muutekin lihasmassan kasvatus olisi tavoitteena. Ehtii, ehtii 🙂

  • anna
    2.1.2014 at 19:53

    tsemppiä! Itsekin koitan edes tai ainakin kerran viikossa käyä salilla. Mielestäni hyvä makeanhimoon on esim. Ananas ja maitorahka sekoitettuna. Ja sekin auttaa, jos syö säännöllisesti! Ja niin pyrinkin tekemään.

    • Sini
      3.1.2014 at 13:13

      Tuo säänöllinen syöminen olisikin se a ja o. Itsellä kun saattaa aterioita jäädä välistä ja sitten nälkäisenä syö taas liikaa. Pitäisi opetella siihen vähän ja usein tyyliin.

Lue lisää