Lasten sairastellessa tuossa joulun aikaan, tuli vietettyä paljon aikaa sisätiloissa ja sitä aikaa kulutettiin sitten pelailemalla. Pukki toi lapsille muutaman uuden kivan pelin ja tämän prinsessa muffinssipelin Eevi sai jo jokin aika sitten. Tämän kanssa tosiaan oli vhän huonoa tuuria, sillä paketista uupui kokonaan suomenkieliset säännöt sekä tiimalasi, mutta pelin idea tsekattiin sitten youtubesta ja tiimalasi lainattiin aliaksesta.
Pelissä ideana on koota noita muffinsseja mallin mukaisesti ennen kuin aika loppuu. Tässä kaikki pelaajat pelaavat yhdessä aikaa vastaan, pelissä ei siis varsinaisesti voita kukaan, tai sitten voittavat kaikki. Muffinssit itsessään jo ovat todella suloisia ja näitä voisi käyttää ihan leikeissä muutenkin, meillä lapset tykkäävät noilla ”rakennella” ihan huvikseenkin. Aatu ei ihan vielä hiffaa ideaa, vaan kokoaa paloja summittain päällekäin. Liikuttavan näköistä kuitenkin katsella kun toinen pipertää kieli keskellä suuta ja ylpeänä esittelee valmiita tuotoksiaan.
Peli ei mikään kovin monimutkainen ole ja pelaamisessa ei mene kauaa, mutta kuten sanottu, niin meillä tämä on viihdyttänyt sitten ihan muutenkin lapsia leikeissä. Hinta oli n 17 euroa, eli ei mikään kovin paha.
Meillä on molemmat lapset tykänneet tosi paljon noista kuvissa näkyvistä geggamojan jumpsuiteista. Aatun oma on tainnutkin täällä jo aikaisemmin vilahtaa, molemmat saatu syksyllä iiniMiinista ja sieltä niitä löytyy edelleenkin. Eevin pinkki löytyy täältä ja Aatun harmaa täältä. Nyt iiniMiinistä saa lisäksi 30% alennusta kaikista normaalihintaisisa tuotteista koodilla ”ale13”
Geggamojan college on ihan huippulaatuista, melko paksua ja pehmeää ja koot ovat aika reiluja. Aatulla on tuosta 98/104 koko ja Eevillä 110/116 ja varmasti puvut menevät molemmilla vielä pitkään!
Anonyymi
4.1.2014 at 15:39Kuulostaa (ja näyttää!) hauskalta peliltä :). Ja Aatu on kyllä niin söpö pieni rakentelija – voin vaan kuvitella tuon kieli keskellä suuta ilmeen :).
Sini
4.1.2014 at 17:27Hahaa, se oli kyllä niin söpö pikku leipuri 🙂
päivänpaiste
4.1.2014 at 17:21Siis, mikä tiimalasi? Meillä on peli ja ohjeet, mutta ei siinä puhuta tiimalasista 😮 ja siinä pelataan kyllä, että joku voittaa 😀 onko tätä samaa peliä eriversioina 😮
Sini
4.1.2014 at 17:30Tuolla facebook sivuillani muutama jo kommentoikin, että ilmeisesti tässä suomen versiossa ei kuulukaan olla tiimalasia 😀 Meillä kun ei ollut kuin tanskankieliset ohjeet ja niistä en ymmärtänyt mitään, niin löysin youtubesta jonkun amerikkalaisen peliarvion, missä oli videolla selitetty pelin ohjeet ja mitä siihen kuuluu. Ihmeteltiin sitten, että eihän meillä ole edes tuota tiimalasiakaan 🙂 Siinä tosiaan oli myös sellaiset kellokortit, mutta sitten kun sai 4 noita muffinssikorttia niin sai alkaa kasaamaan muffinsseja ja aikaa oli tuon tiimalasin verran. Sitten taas kortit käännettiin ja aloitettiin alusta niin kauan kunnes kaikki muffinssit oli kasattu tai 4 kellokorttia oli tullut.
Sini
4.1.2014 at 17:31Ai juu ja siellä sanottiin, että kukaan ei voita vaan kaikki pelaavat sitä kelloa vastaan yhteistyönä. Miten teillä sanotaan ohjeissa siitä, että kuka voittaa?
Eedith
4.1.2014 at 18:47Meiltä puuttui kans suomenkieliset ohjeet, mutta ruotsia ja google -kääntäjää hyödyntäen käänsin tanskankieliset ohjeet suomeksi. Sain myös myöhemmin Tacticilta suomenkieliset ohjeet. Mäpä nakkaan ne tuohon sun sähköpostiin!
Sini
4.1.2014 at 19:00Voi, kiitos kovasti <3
sari
4.1.2014 at 17:26Heti ope minussa riemastui, kuinka hauskalla tavalla peli kehittää hienomotoriikkaa ja havainnointia. Tosi kiva!
Sini
4.1.2014 at 19:01Juu, tämä on kyllä myös kehittävä peli. Vähän vastapainoa sille pukin tuomalle koirankakka pelille 😀
Pia - Jotain tekemistä
4.1.2014 at 17:58Hienon näköinen peli! Ja ihan hyvät peliohjeet, vaikka ei OIKEASTI niin menisikään! =D
Geggamojan haalarit näyttää myös tosi ihanilta, merkin collegekangas on kyllä tosi hyvää ja unelmanpehmeää. 🙂
Sini
4.1.2014 at 19:01Ei kai se niin justiinsa ole 😀 No, nyt kun saatiin ne oikeat ohjeet niin kokeillaan mites peli sujuu niillä!
päivänpaiste
4.1.2014 at 18:36Peli päättyy, 1. Jos kaikki kellolaatat on käännetty. 2. Jos yksi pelaaja saa kaikki reseptikorteissaan olevat kakut valmiiksi. Juhlat alkavat. Laske valmiit kakkusi. Pelaaja, jolla on eniten valmiita kakkuja voittaa pelin. :)Jos haluat kaikki ohjeet, voin ne skannata ja lähettää sulle 🙂
Sini
4.1.2014 at 19:03Ahaa, no tämähän selvensi paljon! Kiitos! Hassua miten tuosta oli jenkeissä ihan oma versio..
Eedth ehtikin jo lähettää minulle ohjeet, heiltä oli kanssa ne puuttuneet ja olivat saaneet tacticilta sellaiset sähköpostilla. Kiitos kovasti kuitenkin!
Anonyymi
4.1.2014 at 19:39Ihana peli! 🙂 Mistä ostit kyseisen pelin?
Sini
4.1.2014 at 20:11Tuo on ostettu keskiseltä, mutta olen nähnyt noita ainakin cittarissa ja stokkalla muistaakseni myös!
MakeetMuksut
5.1.2014 at 11:27Mä olinkin juuri tilannut tuon samaisen harmaan jumppiksen, toisesta kaupasta kyllä, mutta samalla alella. Odotan jo kovasti että paketti saapuu! Geggamoja on laadukas merkki, harmi ettei sitä monesta kaupasta saa. Täytyy pitää IiniMiini mielessä :).
Sini
5.1.2014 at 22:24Juu se on ihana ja varmasti mukava lapsenkin päällä!
Melina / Minishow
5.1.2014 at 21:23Onpas aika ihana peli! Ei kyllä varmaan vielä menis meiän kohta 2veelle vai minkäs ikäinen Aatu nyt onkaan? Ja osaako jo hyvin rakennella?
P.S. Ois mahtavaa, jos päivität Minishown uuden osoitteen sun sivupalkkiin :).
Sini
5.1.2014 at 22:25Aatu on nyt 2,5v ja osaa noilla kyllä jo rakennella. Pienemmille voi vähän helpottaa, että ei ota ihan kaikkia kortteja ja muffinsseja mukaan, jolloin oikeat osat on helpompi löytää.
Päivitinkin sen heti!
kukkis
6.1.2014 at 13:17Vaikuttaapas kivalta peliltä! Minkä pituisia Aatu ja Eevi ovat? Mietin lähinnä noita jumpsuitteja, että ovatko reiluja? Tosi kivannäköiset päällä!!
Sini
6.1.2014 at 15:04Eevi on nyt n 110cm ja Aatu n 90cm ja tosiaan puvuissa on hyvin vielä kasvunvaraa, mutta resoreiden ansiosta ovat pidettäviä hyvin vähän reiluinakin. Koot ovat vähän reiluja, mutta tosiaan se ei niin haittaa..