Ever After High arvonta

Lapset ovat saaneet aina silloin tällöin mainostoimistolta uutuusleluja käyttöönsä ja tällä kertaa Eeville lähetettiin Ever After High nukke nimeltä Madeleine Hatter.

Tämä Ever After Hight on ihan uusi juttu käsittääkseni vielä ja nyt eilen bongasin itsekin nämä nuket ekaa kertaa kaupassa. Sarjasta kerrotaan näin:


”Olipa kerran kaukaisessa maassa Ever After High’n lukio, jossa opiskelevat kaikkein kuuluisimpien satuhahmojen lapset. Heitä ovat muun muassa Lumikin, pahan kuningattaren, Hatuntekijän ja prinsessa Ruususen tyttäret.


Koulussa lapset oppivat kulkemaan vanhempiensa jalanjäljissä ja seuraamaan kohtaloaan, halusivatpa tai eivät. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun lumikin sadusta tutun pahan kuningattaren tytär Raven Queen päättää kirjoittaa oman kohtalonsa uusiksi ja mullistaa siten koko Ever After High’n oppilaskunnan elämän.


Ravenin kapina muuttaa kaiken! Yhtäkkiä kaikki joutuvat kirjoittamaan tarinansa uusiksi: Pahiksista voi tulla sankareita eivätkä prinsessat voikaan enää olla varmoja tulevista satuhäistään ja sadun prinsseistä.”

Muita hahmoja Madeleine Hatterin ja Raven Queenin lisäksi ovat Lumikin tytär Apple White sekä prinsessa ruususen tytär Briar Beauty.

Meillä Eevi tykkäsi kovasti tästä ideasta nuken takana ja kävimme myös tutustumassa noihin Ever After High’n nettisivuihin. Ne Monster High jutut eivät ole koskaan Eeviä kiinnostaneet, mutta näistä tykkäsi juurikin varmaan sen vuoksi, että tiesi jo ennestään klassikkohahmot, joiden lapsia nämä uudet nuket nyt sitten ovat. Nettisivut osoittautuivat tosi suureksi hitiksi ja teimme yhdessä Eeville sinne omat tunnaritkin. Sivuilla on vähän sama idea kuin niillä top model sivuilla ja uskoisin niiden kolahtavan vähän samaan ikäryhmäänkin. Sivuja voi käyttää myös ilman rekisteröitymistäkin ja sieltä löytyy monia hauskoja videoita Ever After High’n tapahtumista, pelejä joissa etsitään kadonneita esineitä sekä paljon muuta. Pelelä pelaamalla ja videoita katselemalla ansaitsee koruja, joilla voi sitten ostaa hahmolleen huonekaluja ja vaatteita.

Kannattaa siis ehdottomasti kurkata! Tässä muutamia kuvakaappauksia noilta nettisivuilta ja postauksen lopussa on arvonta, jossa voi voittaa Madeline Hatter nuken lapselleen tai vaikkapa jollekin toiselle lahjaksi.

Arvottavana siis tämä kyseinen Madeline Hatter nukke ja osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen. Kaikki kommentoijat ovat automaattisesti mukana arvonnassa, jos haluat kommentoida ilman arvontaan osallistumista, niin kerro siitä vaikkapa kommenttisi lopussa. Kaikille on jaossa yksi arpa ja anonyymit muistakaa taas erottuva nimimerkki. Arvonta päättyy perjantaina 21.3.2014.

Miltäs Ever After High sarja teistä vaikuttaa? Itse en yleensä juurikaan innostu uutuusleluista vaan pidän enemmän niistä klassikoista, mutta näistä kivan tekeekin ehkä se, että pohjautuvat niihin itsellekin tuttuihin klassikkosatuihin. Eevin kanssa katsottiin niitä videoita pitkän aikaa ja ne olivat kyllä omasta mielestänikin tosi hauskoja ja hyvin tehtyjä, plussaa siitä ja muutenkin noista nettisivuista!

  • Katariina
    18.3.2014 at 05:41

    Kivemman näköisiä ainakin kuin Monster High-nuket. Nettisivuihin täytyy tutustua meidän eskarilaisen kanssa, kiitos vinkistä.

  • Sifia
    18.3.2014 at 05:42

    Ihan kiva tarina nukkejen takana. 🙂 Nettisivutkin voisi kiinnostaa. Kiitos vinkistä ja mielelläni osallistun myös arvontaan 🙂

  • Maija
    18.3.2014 at 05:49

    Nämä vaikuttivat hauskoilta ja tuo idea näiden takana on myös virkistävä. Lähdetään meillekin siis tavoittelemaan yhtä, että päästäisiin tutustumaan paremmin.

  • Anskuli
    18.3.2014 at 05:49

    mukana ollaan, täällä olis innokas 5,5v neiti joka leikkis kyseisellä nukella varmasti 🙂

  • titti
    18.3.2014 at 05:52

    Tämä vaikuttaa aika hauskalle nukelle, vaikka itsekin enemmän klassikkojen kannalla. Mukaan arvontaan, sopis kivasti synttärilahjaksi sukulaistytölle 🙂

    tittin_elamaa at luukku.com

  • Maiski
    18.3.2014 at 05:56

    Ehdottomasti mukana 🙂 tmkuitunen@hotmail.com

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 05:56

    Ompas ihania! Mielestäni hauskempia kuin Monster hight yms. Mutta kyllä se perinteinen barbi ehkä vielä vie voiton 🙂

    -MinnaL-

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 06:10

    Hei! Kiva nukke, iloisen väriset vatteet ja tarinakin on hyvä:) Luulenpa että meidän neiti tutustuisi tähän mielellään! -Beda-

  • Elina /Elinamaista
    18.3.2014 at 06:14

    Mukana arvonnassa 🙂

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 06:19

    Tosi hauskan näköinen, vähän erilainen nukke, ja kiva idea tuossa taustalla. Olisi taatusti suosittu tyttöni leikeissä.
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

  • Pia - Jotain tekemistä
    18.3.2014 at 06:20

    Mukana! 🙂

  • Maria - When Life Gives You Lemons
    18.3.2014 at 06:25

    Osallistun arvontaan! 🙂 Minun 6-vuotiaani on katsellut ohjelmaa Netflixistä ja oli aivan haltioissaan, kun viikonloppuna bongasi nukkeja Prismassa. Olisi ihaillut niitä vaikka kuinka kauan. Toistaiseksi jäi kuitenkin hyllyyn 🙂 Omasta mielestänikin kiva, uudenlainen idea!

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 06:27

    Mukana arvonnassa!!

    Kirsi

  • Jennies
    18.3.2014 at 06:33

    Mukana, meillä tykätään monster highsta, eli tämänkin olisi varmaan hitti 🙂

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 06:49

    Nämä nuket kolahtivat tyttäreeni aivan täysillä ja yhden nuken ostikin lahjarahoillaan. Kovasti nukke vain kaipaa kaveria, joten mukana arvonnassa ehdottomasti.

    -Mariia-

  • Sikurina
    18.3.2014 at 06:49

    Mukana arvonnassa. Itse olen samoilla linjoilla lelujen suhteen: en hirveästi pidä muovisista uutuusleluista, mutta näissä on kuitenkin ideaa 🙂
    s.kansakoski@luukku.com

  • Eedith
    18.3.2014 at 06:51

    Tytär on kerjännyt Monster High -nukkea jo pitkään, mutta en ole suostunut. Tämähän vaikuttaa paljon kesymmältä versiolta 🙂

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 06:53

    Mukaan arvontaan. Virve

  • Pirre
    18.3.2014 at 06:53

    Arvonnassa mukana 🙂

    Piret

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 06:57

    Mukana arvonnassa, viisvee tyttö varmasti tykkäis uudesta nukesta. -Iina-

  • kaija
    18.3.2014 at 06:58

    Mukana ollaan, nukkeleikkejä tyttärille toivoen.

  • Ida-Antonia
    18.3.2014 at 06:58

    Arvelenpa että meidän eskarilainen tykkäisi, on kyllä paljon kivampi kuin monster high nuket 🙂 eli arvonnassa mukana.

  • Eveliina
    18.3.2014 at 07:05

    Mukana arvonnassa! 🙂

  • HeidiSor
    18.3.2014 at 07:05

    Mukana arvonnassa!

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 07:28

    Mukana ollaan. -HennaH-

  • Jenna
    18.3.2014 at 07:34

    Mukana! Onpas kivan näköisiä nuo nuket, äiti ainakin tykkää 🙂

  • Nitta
    18.3.2014 at 07:52

    Mukana! Pojam serkkutyttö ilahtuisi varmasti!

  • tvej
    18.3.2014 at 08:05

    Mukana.:) Hauskasen näköinen, luulenpa että meidän 6 v tykkäisi.

  • Tanja K
    18.3.2014 at 08:28

    Kyllä klassikkosadut purevat toki enemmän, mutta enpä ole kyllä aiemmin tähän tutustunutkaaan, saapa nähdä jos nyt tutustuisin.

  • ANO
    18.3.2014 at 08:34

    Mukana ollaan ja tuo onkin ihan kivan näköinen nukke. Täytyypä käydä tyttöjen kanssa tutustumassa myös noihin nettisivuihin!

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 08:53

    Mukana arvonnassa 🙂
    Nani

  • Me Wämili
    18.3.2014 at 09:01

    Mukana,näistä tykkää äiti sekä esikoinen ^_^

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 09:18

    Mukana arvonnassa. =)
    t. eemima

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 09:25

    Syksyllä kouluun menevä neitonen tykkäisi takuulla ja kovasti 🙂 Mukana siis arvonnassa, jos vaikka onni potkaisisi..
    @nuP

  • Miikku
    18.3.2014 at 09:38

    Mukana miikku@kotikone.fi

  • Oili
    18.3.2014 at 09:46

    Mukana arvonnassa.

  • Mömmeli
    18.3.2014 at 10:02

    mukana.. 🙂

  • Elmiira
    18.3.2014 at 10:06

    Mukana arvonnassa.

  • maruska
    18.3.2014 at 10:13

    Mukana. Oispa ihana lahja 🙂

    mariestrange(a)hotmail.com

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 10:38

    Mukana. Nätti nukke. Meidän pian 4-vee varmasti tykkäisi.
    Kirmiina@gail.com

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 10:44

    Mukana ollaan 🙂
    Tuija

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 10:59

    Mukana arvonnassa! 5- ja 6–vuotiaat tyttäret tykkäisivät varmasti tuosta 🙂
    Tuittu06
    (taikku06@netti.fi)

  • anna
    18.3.2014 at 11:12

    Osallistun =)

  • Johanna
    18.3.2014 at 11:25

    Mukana arvonnassa! Ihana nukke 🙂

  • Satu/Willa Fox
    18.3.2014 at 11:28

    Mukaan arvontaan!

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 11:33

    Mukana ollaan. Ihana nukke. Sofia chipmunk@hotmail.fi

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 11:34

    Mukana arvonnassa!Kivan näköisiä nukkeja ja kiva tarina=)

    Suvitsa2

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 11:34

    Ilman muuta mukana arvonnassa. annelaukkanen09@hotmail.com

  • Kuusku
    18.3.2014 at 12:00

    Mukana arvonnassa, täällä kaksi tyttöä olisivat kovinkin innoissaan näistä uusista nukeista, monstereita meiltä jo löytyykin suuri joukko 🙂 kuusku@gmail.com

  • Krista
    18.3.2014 at 12:04

    Hauska uutuus, sopisi meille. Mukana arvonnassa siis. =)

  • Hiiri
    18.3.2014 at 12:05

    Ihana! Mukana arvonnassa.

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 12:05

    Meillä ei ole tykätty monster h., mutta tämä varmasti kelpais!:-)
    J&E&L

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 12:20

    Mukana vahvasti! Meillä 6v. on näitä kaupassa jo ihastellut ja kovasti toivonut omakseen.
    -katrikoko-

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 12:26

    Mukana arvonnassa! Olisi varmasti mieleinen ekaluokkalaiselle. Kiitos sivustovinkistä 🙂

    -Dagmar-

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 12:36

    Mukana arvonnassa! Meillä kohta 6v. tytöllä Barbit ja Bratzit on Pop, Monsterit on liian ilkeännäköisiä, mutta nämä voisi upota. Nettisivuja kokeillaan varmasti, kiitos vinkistä. t:Mine

  • Päivi
    18.3.2014 at 12:36

    Mukaan arvontaan!
    Päivi

  • Maru
    18.3.2014 at 13:23

    Ihku, mukana arvonnassa!

  • kaisu
    18.3.2014 at 13:50

    Nämä nuket ovat tosi kivoja! Meillä ei myös kiinnosta monster high nuket. Ollaan mukana arvonnassa.

  • Jossukka
    18.3.2014 at 14:01

    En osaa näistä sen paremmin kommentoida, mutta tiedän, että olisi taatusti mieluisa lahja kummitytölle. Siispä mukaan arvontaan. 😉

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 14:07

    Mukana arvonnassa!Nämä on sellaisia nukkeja,joilla äitikin leikkisi mielellään( :D,tyttärestä ,8v,puhumattakaan!!
    -Siiri ja Siirin tytär-

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 14:23

    aivan ihana blogi sulla ja 5 vuotias Keiju-neiti rakastaisi uutta nukkea kovasti. t:kristiinasininen@luukku.com

  • emmi
    18.3.2014 at 14:28

    Mukana arvonnassa. 🙂

  • Reetta
    18.3.2014 at 14:41

    Kokeilenpa onneani minäkin! Meidän 5v. tykkäisi varmasti!
    Reetta

  • Katri - Vaaleanpunaisia unelmia
    18.3.2014 at 14:58

    Oij näyttääpä kivalta nukelta 🙂 mukana siis ollaan !!

    katri89@luukku.com

  • Sini
    18.3.2014 at 15:00

    Ihana nukke. Mukana arvonnassa. 🙂

  • Jessika
    18.3.2014 at 15:03

    mukana

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 15:17

    Arvontaan mukaan! -Ulpu-

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 15:26

    Kivan näköinen nukke, ei niin pelottava kuin monster high. 🙂

    Saija saij4@luukku.com

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 15:34

    Nätti ja erilainen nukke; enemmän mieleeni kuin Monster High:it
    Nimim. Aada
    aho_immonen(at)hotmail.com

  • tinni
    18.3.2014 at 15:53

    mukaan arvontaan… söpömpi ja mielestäni kauniimpi kuin ne monster high:t t: Tinni

  • minna
    18.3.2014 at 15:54

    Meidän neiti melkein 4 v. Tahtois kovasti näitä kun vuotta vanhemmalla serkullakin on 🙂

  • EBBA
    18.3.2014 at 15:57

    Tämmöset nuket ei oo kyllä ihan mun makuun, mutta tiedän yhden tytön joka täyttää kohta 5v ja olis aika hulluna tohon! ;D

  • Piitu
    18.3.2014 at 16:17

    Vaikuttavat mukavemmilta kun Bratzit tai Monster High-ukkelit 🙂 Mukana arvonnassa 🙂

    khanel@windowslive.com

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 16:24

    Mukana 🙂 MaritaK

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 16:27

    arvonnassa mukana! hauska nukke!
    arja.katariina@hotmail.com

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 16:27

    mukana ihanassa arvonnassa!
    pilkku10@hotmail.fi

  • sirkkuli
    18.3.2014 at 16:40

    Mukavan näköinen nukke

  • Tintti08
    18.3.2014 at 16:49

    Kokeillaan onnea 🙂 . Olisi varmasti mieluisa yllätys meidän eskari-ikäiselle neidille.

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 16:49

    Kelpaisi varmasti meidänki 5 veelle. Ja ne monster high nuket on kyllä aika kammottavia, nämä kivempia. 🙂
    Piiayh

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 16:50

    Sisareni on laittanut tiukan seulan Monster -nukeille, mutta tämä nukke pääsisi varmaan läpi. Osallistun arvontaan ja siskon tytöt pitäisivät varmaan peukkua ylhäällä. hippu@outlook.com

  • niina
    18.3.2014 at 16:55

    Arvonnassa mukana!

    t.Niina

  • Mindianna
    18.3.2014 at 17:34

    Osallistun arvontaan!

  • Henna73
    18.3.2014 at 17:48

    Kivan näköinen, siispä mukaan 😀

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

  • HeliAO
    18.3.2014 at 18:27

    Tämä nukke lähtisi toisiksi nuorimmalle kummityttöselleni…hän rakastaa näitä nukkeja kovasti…
    hao@lailanet.fi

  • päivänpaiste
    18.3.2014 at 18:47

    Mukana 🙂

  • Heidi
    18.3.2014 at 18:50

    Mukana arvonnassa 🙂

  • Salla
    18.3.2014 at 19:00

    Mukana ollaan!

    pupunen (at) iki (piste) fi

  • Anna
    18.3.2014 at 19:11

    mukana arvonnassa, kyllä kelpaisi meidän tytöille 🙂

  • Hansuli
    18.3.2014 at 19:21

    Tää uppois varmasti molempiin neiteihin – seitsemän- ja kolmevuotiaaseen. Meillä on monster high -jutut ollu in nyt vuoden, mutta tää oli paljon mukavammannäköinen juttu…

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 19:29

    Mukana 🙂 Kelpaisi meille tämmöinen 🙂
    – Ellulellu

  • Hippuli
    18.3.2014 at 19:30

    Arvonnassa mukana!

    Hippuli

  • Sanna
    18.3.2014 at 19:39

    Mukana arvonnassa.

  • Sanna
    18.3.2014 at 19:40

    Mukana arvonnassa, tyttökolmikko tykkäisi!

  • maisku
    18.3.2014 at 19:55

    Mukana arvonnassa! 🙂

  • Hanna.T
    18.3.2014 at 19:57

    Mukana arvonnassa!

  • Laura
    18.3.2014 at 20:15

    Pakkohan tähän on osallistua, aivan varmasti olisi 5-vuotiaan tytön mieleen! 🙂

  • Satu
    18.3.2014 at 20:27

    Mukana ollaan 🙂

  • Anonyymi
    18.3.2014 at 21:52

    Aika simpsakka nukke! Mukana!

    pr@luukku.com

  • Siili
    19.3.2014 at 04:38

    Ihan hauskojahan nuo ovat 🙂 Mukaan arvontaan siis.

  • Khi
    19.3.2014 at 05:48

    Mukana arvonnassa!

  • kukkis
    19.3.2014 at 06:43

    Aika hauska idea tuo satujuttu! Mukana ollaan 🙂

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 07:46

    Täällä olis leikkimässä 9- ja 7v tytöt plus pikkuveljet 😉 spiia @ hotmail.com

  • Maarit
    19.3.2014 at 08:17

    hauskaltahan tuo näyttää, sisarentyttö rakastais sitä 🙂 blingblingiä kun on niin kaikki kelpaa 🙂
    maison@luukku.com

  • Merja
    19.3.2014 at 08:35

    Mukana 🙂 t Neean ja Emmin äiti

  • Merja
    19.3.2014 at 08:35

    Mukana 🙂 t Emmin ja Neean äiti

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 08:36

    Kivemman näköisiä kuin Monster High -nuket (vertailua ei voi välttää =D). Mukaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 09:17

    Oli kiva kuulla uutuuksista. Mukaan siis arvontaan. T: Heidi.L

  • Alexandra
    19.3.2014 at 10:12

    Mukana arvonnassa.

    -Alexandran elämää-

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 11:32

    Oi,tätä meillä toivotaan.Mukana siis arvonnassa! -Eissi

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 13:29

    Meidän 5 vuotias varmaan tykkäisi tuollaisesta nukesta 😉

    SANNA S.

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 13:49

    Onpa kivoja, osallistun arvontaan.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 15:07

    Kivan näköinen! Mukana arvonnassa! Riitta N

  • Tiina L
    19.3.2014 at 15:23

    Mukana arvonnassa
    -tiinatsi
    tiinatsi@hotmail.com

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 15:36

    Mukana arvonnassa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 15:56

    Meillä olisi innokas leikkijä!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

  • minnah
    19.3.2014 at 16:00

    Mukana arvonnassa. Hieman erilasia kuin omat barbit nuoruudessa ;)-minna

  • annna
    19.3.2014 at 16:17

    mukana!

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 16:18

    Nätti, kiva olisi eräälle neidille voittaa tämä! Mukana siis arvonnassa.

    – Hukka

    sopeutuja(at)hotmail.com

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 17:51

    Mukaan arvontaan:) vilansy@gmail.com

  • Tilkkulanka
    19.3.2014 at 18:14

    Taustatarina on kivempi kuin Monster Highssa ja luulen, että meidän tyttö tykkäisi tästä nukesta kovastikin.

  • Tilkkulanka
    19.3.2014 at 18:16

    Taustatarina on kivempi kuin Moster High nukeilla ja luulen, että tyttöni tykkäisi tästä nukesta kovastikin.

  • Katie
    19.3.2014 at 18:25

    Mukana arvonnassa! Meidän neljä vee tyttö ihastuisi ihan varmasti näihin 🙂 -katie
    katie8@netti.fi

  • aiai
    19.3.2014 at 18:29

    Osallistun arvontaan!
    holopaisen_veera [at] luukku.com

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 18:57

    Mukana arvonnassa. -miksut

  • sisko
    19.3.2014 at 18:58

    Iskee varmasti tyttäreni sydämeen!

  • Sanna P
    19.3.2014 at 19:42

    Nämä on musta NIIN ihastuttavia, ainoat nuket joista minä aikuisenakin kiinnostun 😀 Madeleine Hatter on vielä ihanin, joten voi kunpa onni olisi myötä! kaljukeiju@gmail.com

  • NeljänÄiti
    19.3.2014 at 20:11

    Mukana arvonnassa. Meidän prinsessat tykkäisivät!

  • Kinuski
    19.3.2014 at 20:23

    Meidän 4 v innostui kovasti, kun näytin nuken kuvaa, joten mukana arvonnassa! Käytiin noita sivujakin katsomassa, mutta jostain syystä ei saatu sitä tavaroiden etsimispeliä toimimaan.

  • Marianne
    19.3.2014 at 20:30

    Mukana arvonnassa!

  • Anonyymi
    19.3.2014 at 20:36

    Mukana arvonnassa, uudet nuket ovat aina kivoja. Tiina H

  • Maissi
    19.3.2014 at 20:57

    Mukana arvonnassa. Kivaa, että Monsterit My Little Pony tytöt voi sivuuttaa ja ohjata esikoinen näiden pariin mieluummin. 🙂

  • Heidi
    19.3.2014 at 21:20

    Mukana ehdottomasti 🙂 Luulen, että meidän tytöt tykkäisivät noista nukeista kovasti 🙂

  • Terhi
    20.3.2014 at 06:48

    Mukana arvonnassa! Ihan uusi tuttavuus meille(kin) tämä.

  • Riitta
    20.3.2014 at 07:44

    Ehdottomasti mukaan arvontaan ja pitää käydä tytön kans tutustuun noille nettisivuillekin 🙂

  • Geisha
    20.3.2014 at 10:44

    Ihana nukke. Olisi meidän Juliannan mieleen joten mukana arvonnassa : )
    -Sari

  • Anonyymi
    20.3.2014 at 11:01

    mukana ollaan.

    terveys1(at)wippies.fi

  • Saara
    20.3.2014 at 11:39

    Mukana arvonnassa!

  • Tee Koo
    20.3.2014 at 14:19

    Mukana! 🙂
    teekoo81(at)gmail.com

  • Anonyymi
    20.3.2014 at 19:02

    Mukana!!=) Terkuin Nanna82

  • Riikka Soikkeli
    20.3.2014 at 20:03

    Mukana arvonnassa! -Riikka-

  • Anonyymi
    20.3.2014 at 20:04

    Mukana arvonnassa! -Riikka-

  • Anonyymi
    20.3.2014 at 20:19

    Äidiltä tytölle! Arvonnassa mukana!
    t: Niinuska ja tytöt

  • Johanna
    20.3.2014 at 21:16

    Mukaan! 🙂

  • Maya
    21.3.2014 at 03:23

    Tämä olisikin varmasti tyttöjen mieleen! Mukana arvonnassa siis 🙂

  • Heini
    21.3.2014 at 05:02

    Mielenkiintoisen näköisiä. Uskoisin, että tyttö tykkäisi prinsessa-nuken kaveriksi tämmöisestä!
    Osallistun arvontaan.

  • Titteli Tuure
    21.3.2014 at 12:55

    Mukana! Mielenkiintoinen nukkeuutuus.
    isontalonpoikii@gmail.com

  • Imdina
    21.3.2014 at 17:13

    mukana. ihanan näköinen nukke. olisi meidän 4v. tytölle mieluinen.

  • Ipe
    21.3.2014 at 18:17

    Nettisivusto oli minusta hauska, ja nuket ovat kyllä kauniita!
    Mukana arvonnassa. irmeli.nieminen@hotmail.com

  • Jelluna8
    21.3.2014 at 18:18

    Lapsena kyllä itse innostuin tuon tyyppisistä nukeista, joten innoistuin myös näistä! 😀 jelluna8@hotmail.com

  • Hanna k
    21.3.2014 at 19:37

    Mukana arvonassa

Lue lisää