Pari viikkoa sitten vietimme mukavan lauantai-päivän Ähtärin eläinpuistossa Karhujen kevätmarkkinoilla. Kevätvaatteetkin kiskottiin ensimmäistä kertaa jo päälle, mutta seuraavalla viikolla saikin palata takaisin toppavaatteiden pariin. Tuolloin lauantaina olisi siis virallisesti ”karhujen herääminen” ja samaan yhteyteen Haaga Helian keittiömestaripoiskelijat olivat luoneet lähituottajatorin. Tapahtuman tarkoituksena oli innostaa lähituottajia
esittelemään ja myymään artesaanituotteitaan sekä
luoda kevätmarkkinoista jokavuotinen tapahtuma Karhujen Heräämisen
ohelle. Väkeä olikin paikalla todella kivasti ja toivottavasti tämä perinne jatkuu tulevinakin vuosina!
Me suuntasimme heti ekana tuonne kasvomaalauspisteelle, jossa silloin ei vielä sattunut jonoa olemaankaan. Opiskelijat olivat pukeutuneet eri eläimiksi ja tekivät lapsille kasvomaalauksia. Aatu esitti heti toivomuksen hevosesta, hiukan puskista tuli kyllä tuo eläin ja en ihan ekana olisi veikannut sitä hänen valinnakseen. Koko eläintä ei edes ollut kuvien listassa, mutta taitava taiteilija sen poskeen loihti siitä huolimatta.
Kävimme ensi katsomassa karhut ja siitä jatkoimme matkaa koko kierroksen ympäri. Aluksi minulla oli kaksi ihan reipasta kävelijää, mutta jossain vaiheessa molemmat hyppäsivät ovelasti kärryyn ja nauttivat loppumatkan maisemista. Eipä päässyt äidillä ainakaan vilu yllättämään tuolla reissulla…
Tykkään kyllä enemmän käydä eläinpuistossa juurikin kevättalvella. Silloin eläimet ovat niin erilaisia kuin kesähelteillä ja muutenkin tuolla on vähän väljempää kulkea. Mukaan olisi voinut ottaa myös eväät ja pysähtyä lenkin varrella oleville laavuille paistamaan esimerkiksi makkaraa. Me kuitenkin kävimme syömässä lopuksi lihakeitot siinä lähituottajatorilla, ihan superhyvältä maistui lämmin keitto ulkona kevätauringossa!
Vielä ennen kotiinlähtöä lapset kävivät kumpainenkin ratsastamassa ponilla. Muistaakseni tämä oli eka kerta Aatulla yksin ponin selässä! Viime kesänä taidettiin olla menossa kokeilemaan, mutta Aatulle iski viime hetken paniikki ja hän sitten kieltäytyi menemästä lähellekään moisia otuksia. Ymmärtäväinen taluttaja lykkäsi rahan takaisin kouraani ja lohdutti, ettei tämä ollut ensimmäinen laatuaan 😉
Nyt taas Aatu oli ihan fiiliksissä ja olisi halunnut heti perään uudestaan, täytyy varmaankin käyttää häntä tuossa läheisellä tallilla joskus ratsastamassa. Eevikään ei koskaan ole käynyt kunnolla ratsastamassa noita tapahtumissa olevia ponitalutuksia lukuunottamatta, jotenkin se on vaan aina jäänyt eikä tyttö itsekään siitä ole erityisemmin puhunut. Tykkää kuitenkin poneista ja hevosista, joten varmasti olisi kiva kokemus sekin!
Semmoinen päivä meillä oli, jos Etelä-Pohjanmaalla liikutte niin käykää ihmeessä myös pyörähtämässä tuolla eläinpuistossa!
Melina / Minishow
27.3.2014 at 06:58Kivalta päivältä näyttää :)! Meillä oli jo viime vuonna suunnitelmissa ajaa tuonne yhden yön reissulle, mutta kummasti se kesäkalenteri sitten täyttyi ja viikonloput loppui kesken. Ehkä jos tänä vuonna pääsis.
Sini
5.4.2014 at 18:08Ehdottomasti kannattaa käydä, meillä ainakin lapset tykkäävät kovasti!
Meeri / Murulit
27.3.2014 at 09:25Pitäisiköhän itsekkin suunnata tuonne nyt alkukeväästä, yleensä olemme käyneet eläinpuistossa kesäisin mutta alkukeväästä siitä voisi saada varmasti enemmän irti. 🙂 Tuo on meidän lähin kunnon eläintarha ja itse olen tuolla käynyt lähes joka kesä lapsena ja Pinjaakin on jo useamman kerran Ähtärin puistossa käytetty ja aina on kovasti tykännyt. 🙂
Sini
5.4.2014 at 18:09Juu keväällä ehdottomasti ennemmin, kesällä nuo eläimet aina vaan makoilee jossain piilossa. Viime keväänä ihailimme lumileopardia ihan muutaman sentin päästä aidasta kun koskaan aikaisemmin ei olla nähty kuin kaukana makaamassa.
Unelma Säleikkö
27.3.2014 at 20:00Ihana postaus ja jestas miten kivasti on sisarukset puettu taas kerran , Ja noi hatut <3
Sini
5.4.2014 at 18:09Kiitos <3
Marru
28.3.2014 at 14:46Ihanat pipot lapsosilla <3 Mukavan oloinen päivä. Olisikin kiva käydä kevättalvella eläintarhassa mutta kesällä tulee yleensä tehtyä tuollaisia reissuja.
Sini
5.4.2014 at 18:10Sepä, kesällä tulee enemmän keksittyä kaikkea puuhaa kyllä, mutta kannattaa tosiaan mennä keväällä ai sitten vähän syksymmällä niin saa enemmän irti.
-Auroran&vaavin äiti-
29.3.2014 at 10:45Ihanat kamppeet suloisilla lapsukaisilla! 🙂
Meillä on ollut tapana käväistä Ähtärissä aina elokuussa kun suurin ruuhka-aika ohitse ja pahimmat helteet takana päin. Ja eväitä pakataan mukaan valtava kassillinen, kummasti maistuu lapsille kun luonnon helmassa syödä 😀 Olisi kiva useamminkin käydä, mutta sen verran kertyy matkaa ettei tule lähdettyä…
Sini
5.4.2014 at 18:11Juu elokuu on varmasti jo parempi vaihtoehto kuin kesä- ja heinäkuu. Ja mikähän siinä on, että ruoka maistuu aina paremmalta ulkona? Meillä vaan kysytään heti 5 minsan päästä, että joko syödään eväät? 😀